pikku

Oletko ajatellut asiaa niin, että ehkä äitisi huomattuaan että olet nyt todella löytänyt SEN oikean, pelkää vain että menettää sinut lopullisesti.
Etenkin jos olette olleet aina vielä todella läheisiä, voi jättämisen pelko olla hyvinkin realistinen. Äitisi ei välttämättä itsekään tunnista tunnetta vielä. Nuo tunteet kun voi kummuta todella syvältä.

Yritä puhua äitisi kanssa rauhallisesti vain teille kahdelle aikaa varaten. Luulen, että ne aidot tunteet tulee pintaan viimeistään häiden lähestyessä.

On mukavaa, että haluat lapsen noin nuorella iällä. Omassa lähipiirissäni on nykyään vain vanhoja väsyneitä äitejä. Olet onnekas kun voit aloittaa yhteiselon noin varhain ja vankalta pohjalta.

Hyvää kevättä ja
Onnea suhdekiemuroissa eteenpäin!

Äitisi on vain huolissaan! Hän purkaa sen ulos, miten osaa ja joskus on vaikeaa päästä asian ytimeen keskustelemallakaan. Voit toki koettaa nostaa kissan pöydälle ja koettaa vakuuttaa äitiäsi, mutta joskus voi olla parempi vain hyväksyä toisen käytös = antaa mennä toisesta korvasta ulos.

Tyttärenä ilmeisesti haluat varoa loukkaamasta äitiäsi, minkä vuoksi sinun on vaikea toimia hänen seurassaan tai sukuanne kohtaan päättäväisesti, mutta koska äitisi ei mihinkään muutu voisit kokeilla kepillä jäätä eli esim. järjestää kihjalaiskahvit myös sukulaisillesi. Hyvässä lykyssä äitisi muistaa taas roolinsa/tehtävänsä suvussanne ja ryhtyy topakasti hoitamaan omaa osuuttaan häistänne yms.

Mielestäni liika miettiminen tämän kaltaisissa tilanteissa ei välttämättä auta ketään, koska jos sinä olet päätöksesi tehnyt sinun on kasvettava vielä sen verran aikuiseksi että osaat myös toimia käytännössä muista välittämättä (et ole tekemässä mitään väärää). Eli puhu vähemmän äidillesi ja toimi enemmän.

Iloista häävalmistelua ja nauti elämästäsi. On hienoa, että tiedät mitä haluat :)

meillä oli äidin kanssa joskus aikoinaan hyvät välit, pystyimme juttelemaan melkein kaikesta ja viihdyimme toistemme seurassa. meillä kuitenkin ongelmat alkoivat kun muutin poikaystäväni luo 4 vuotta sitten. siitä asti äitini on arvostellut minua, sitä kuinka kuljen kotona verkkareissa, enkä meikkaa vkonloppuisin. sanoo aina että kyllä vielä puolisoni löytää jonkun toisen kun en jaksa häntä varten koko ajan laittautua. kuitenkaan puoliani ei tämä kiusaa ollenkaan, sanoo ettei ole mitään väliä minkä näköisenä ja missä vaatteissa kuljen, aina olen kuulemma ihan yhtä ihana.
poulisostani hän puhuu muille aina selkäni takana pahaa, ja puolisoni ollessa paikalla äiti piikittelee häntä koko ajan. siitä olen äidille monta kertaa sanonut, ja saanut myös pystyyn mitä suurempia riitoja. mielestäni tuo kaikki johtuu siitä että äiti yrittää vaan epätoivoisesti roikkua minussa, ei haluaisi tunnustaa että omasta pikku tytöstä on tullut aikuinen. jotenkin tyhmästi varmaan luulee, että jos jaksaa tarpeeksi pahaa kylvää puolisostani, meille tulisi ero jossain vaiheessa.
ongelmaksi äiti on myös ottanut meidän koiran, joka on vieraille vihanen, muttei omalle perheelle ole kertaakaan edes murahtanut. äidin mielestä koira pitäisi lopettaa, koska äitiäni hävettää käydä koiran kanssa lenkillä, kun se haukkuu. myös viime aikoina on kuulemma pitänyt koiraa irti, vaikka se on häneltä kielletty. en voi ottaa sitä riskiä että koira puree jotain lenkkeilijää sen takia että äitini haluaa jostain syystä kiukutella. niinpä äidilläni ei ole enää koiran kanssa lenkille asiaa.
ensimmäinen raskauteni oli äidilleni kova paikka, ja kun poika syntyi, jouduin ottamaan välimatkaa äitiini vähäksi aikaa. en jaksanut sitä piikittelyä minua ja puolisoani kohtaan, kun ei kuulemma osattu lasta hoitaa ollenkaan. nykyäänkin äiti jaksaa joka kerta meillä käydessään jostain valittaa, kun mikään ei tunnu olevan hyvin..
olen nyt alkanut laskemaan kaikki äidin sanomiset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja sanonut että tämä on nyt minun elämäni, ja jos hän haluaa olla siihen osallisena, hän hyväksyy minut, puolisoni, koiran ja lapseni sellaisena kun me olemme. olen myös harmitellut äidilleni sitä, miten olisi kiva jos välimme voisi olla yhtä hyvät kun ennenkin. olen yrittänyt selittää, että yhtä tärkeä äiti on minulle kun on aina ennenkin ollut, vaikka minulla nyt oma perhe onkin. olisi vaan niin kiva että äiti voisi myöntää, että lapsista irti laskemminen on hänelle vaikeaa, ja että voitaisiin puhua näistä asioista ilman kauheaa riitaa. mutta ei niin ei... nyt olen rv 21, enkä ole tämän raskauteni aikana äitiä juuri nähnyt, koska en jaksa enää kuunnella sitä valitusta siitä kun emme ole naimisissa, ja kun kuitenkin eroamme jne.
olen myös huomannut sen, että veljeni muutettua viime keväänä tyttöystävänsä kanssa yhteen, äiti haukkuu tätä tyttöä minulle koko ajan ja puuttuu veljeni elämään samalla tavalla kuin minunkin.
kannattaa vetää selvät rajat heti saman tien äidillesi, ja olla välittämättä hänen mielipiteistään. minä nimittäin olen joutunut oppimaan etten vaan voi äitiäni miillään tapaa miellyttää vaikka niin haluaisinkin... jaksamisia sinulle, tiedän millaisia äidit voivat olla :)

Ehdotan salahäitä. Meilläkin on suvussa näitä "oikosulkuja" että ei voi olla varma sietävätkö kaikki toisiaan häissä, joten menimme salaa naimisiin maistraatissa ja meille olivat ihan riittävät häät. Jälkikäteen toki kuului murinoita, että olisihan sitä voinut kertoa etukäteen, kirkkohäät olisivat paremmat yms. mutta "so what".