Kertokaa millä ihmeellä saisin iskettyä yhden meidän koulun opettajan. Tämä opettaja on about 30v ja minä 19 pian. Oon jotenkin yrittänyt katseilla kertoa sille että olen kiinnostunut, muulla tavallla en ole vielä päässyt näyttämään koska minulla ei ole vielä ollut hänen oppituntejaan, mutta kuukauden päästä on. Ainoastaan ruokalassa olen häntä nyt nähnyt.
Opettaja
hmmmnn
191892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Opettajat ovat enimmäkseen ylpeitä siitä, että oppilaat osoittavat heitä kohtaan kiinnostusta, joten lähtökohta on ihan lupaava. Muista kuitenkin, että opettajaa uhkaavat monenlaiset sanktiot aina viraltapanosta alkaen, jos he jäävät kiinni oppilaan ahdistelusta, joten älä jätä mitään opettajan oman aloitteellisuuden varaan ja anna muutenkin hänelle äärimmäisen selkeät merkit siitä, mitkä ovat aikeesi (pelkkä katse ei ehkä riitä). Suosittelen kehittelemään puheenaiheen jostain yhteisestä kiinnostuksenkohteesta tai harrastuksesta (kaikkein parasta tietysti, jos sellainen todella on olemassa, mutta jollei ole, teeskentele että on). Silloin teillä on tavallaan heti jokin "hyväksyttävä" syy olla tekemisissä keskenänne. Keksi siis puheenaihe ja mene juttelemaan tunnin jälkeen tai jonain muuna sopivana hetkenä.
satutko itse olemaan ammatiltasi opettaja?
olen, mutta en koulussa vaan muunlaisessa oppilaitoksessa.
No sitten luulisin että voin uskoa siihen mitä sanot. Saako udella sun ikää? ihan mielenkiinnosta kysyn.
n. 40
Ok. Sattuuko sulla sitten olla kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Jos ihan suoraan sanotaan, olen naimisissa erään entisen opiskelijani kanssa. Tutustuimme siten, että hän kertoi tarvitsevansa apuani eräässä opintoihinsa liittyvässä asiassa ja halusi tavata. Pian kävi ilmi, ettei hän varsinaisesti ollutkaan opinto-ohjauksen tarpeessa vaan jonkin aivan muun.
Vai sillai pääsi käymään :) Onko teillä hirveästi ikäeroa? Ja oliko sulla ollut jotain tunteita tätä opiskelijaa kohtaan aikaisemmin jo, ennen kuin hän kertoi sulle omistaan?
7 vuotta ikäeroa. Olimme olleet varsin vähän tekemisissä ennen hänen aloitettaan. Hän ryhtyi toimiin melkein heti sen jälkeen kun oli oppilaakseni tullut. Oli kuulemma kyllä katsellut minua jo aiemmin. Minäkin olin kyllä hänet pannut merkille, mutta vastaavanlaisia suunnitelmia minulla ei vielä ollut.
Nyt minun muuten pitääkin lähteä opettamaan ja illalla työmatkalle, mutta palaan kyllä vielä vastailemaan, jos haluat kuulla lisää.
Todellakin haluan kuulla lisää :) Herää niin paljon kysymyksiä :D Mietein vaan että miten tämä tyttö uskalsi tehdä aloiteen jos ei tiennyt mitään siitä, että mitä sä ajattelet hänestä ja että oletko sinkku ja saatikka se että olet hänen opettajansa.
Miten hän kertoi sulle oikean syyn siihen että halusi tavata. Minua ainakin pelottaa eniten se että saisin saman tien pakit, meinaa mulla ei ole hirveetä itseluottamusta ulkonäköni suhteen. Ja tähän mennessä olen nähnyt häntä vain ruokalassa ja sillon tällön käytävillä, mutta ens kuussa pääsen ekaa kertaa hänen oppitunneillensa.
ei kyllä ala vehtaamaan 19-vuotiaan oppilaansa kanssa. Kannattais unohtaa tuo peli heti alkuunsa.
Ne opettajatkin ovat vain ihan ihmisiä. Sitäpaitsi 19vuotias on jo aikuinen.
opettaja niittää siellä koulussa, jos noin nuoren oman oppilaansa kans suhteen aloittaa. Ei järkevä opettaja ryhdy tollaseen. Eikä noista sun kirjoituksista kyllä mun mielestä paista läpi, että kysymyksessä olis joku "vuosisadan rakkaustarina" kertakaikkiaan, jollon ton voisin jotenkin ymmärtää... Se kouluun meneminenkin voi olla aika vaikeeta sitten kun on tullut bänät, ellei sitten mikään merkkaa sulle mitään.Juu,fyysisesti olet "täysi-ikäinen", oletko sitä myös henkisesti? Jäitä hattuun ja kylmää harkintaa sulle suosittelisin. No, en tyrkytä sulle tämän enempää "tylsiä" mielipiteitäni, jokainenhan meistä omat ratkaisut tekee ja vastuun niistä kantaa.
No niin, olen viimein palannut koneelle. Tuosta meidän ikäerostamme vielä sen verran, että ensitapaamisen aikoihin ikämme olivat 31 ja 24. Tunnen muuten erään opettaja-oppilas-parin, jossa iät olivat tapaamishetkellä 54 ja 19, mikä on hiukan isompi ikäero kuin minun (ja sinunkin) tapauksessani. Parin vuoden seurustelun jälkeen avioituivat.
Kysyit, miten vaimoni selitti syyn minun lähestymiseeni. Se meni yksinkertaisesti niin, että hän sanoi tarvitsevansa tutkielmansa tekoon asiantuntija-apua ja minä satuin olemaan juuri se asiantuntija. Sinänsä piti paikkansakin, että olin alaa harrastanut, joten se oli hyvin uskottava tekosyy. Itse tapaaminen alkoi sitten hyvin nopeasti luisua epätieteelliseen suuntaan. Sinkkuudestani hän muuten oli ottanut selvää etukäteen kyselemällä asiasta eri tahoilta.
Okei. Olitteko te sitten ihan julkisesti pari sillon kun te molemmat olitte siinä koulussa, siis sillai että muut opettajat ja oppilaatkin tiesivät?
Alkuun oli tarkoitus pitää asia salassa, mutta kyllä se varsin pian tuli yleiseen tietoon.
Itse olen ollut pariinkin otteeseen ihastunut opettajaan, mutta tuskallista tässä oli se, että olivat avioliitossa ja perheensä jo perustaneet.
Mitään kovin erityistä ei tapahtunut ja hyvin osasinkin pitää tämän salassa, mutta kun tämä tuli ensin muutaman ihmisen tietoon, asiasta raportoitiin suurimmalle osalle koulusta.
Liikuttiin siis melko vaarallisilla vesillä. Asioista vedettiin tiettyjä johtopäätöksiä ja pian olimmekin koulun kuumin puheenaihe.
Kuitenkin vieläkin ihmettelen suuresta ikäerosta huolimatta muiden hyvää suhtautumista asiaan. Koulukiusaamista asian takia siis ei juurikaan esiintynyt.
Siis oliko sulla sen opettajan kanssa sitten jotain juttua vai kuuliko ihmiset että olit ihastunut siihen?
Porukat saivat tietää kiinnostukseni kohteen, mitään halausta enempää ei tapahtunut.