Silikonit

Olen seurustellut pitkään nykyisen avopuolisoni kanssa ja meillä on kaikki asiat kohdallaan paitsi eräs asia, joka häiritsee suhdettamme jatkuvasti. Puolisollani on mielestäni lähes sairaudeksi asti päässyt päähänpinttymä siitä, että minun täytyisi laittaa silikonit. Olemme riidelleet asiasta jo kohta kymmenen vuotta ja puolisoni on ollut valmis jättämään minut jo useampaan kertaan, koska en ole suostunut laittamaan silikoneja. Hän on tutkinut kaiken tiedon asiasta ja olisi valmis maksamaankin ne.

Hän ei ole tyytyväinen vartalooni, vaikka olen lähes missin mitoissa ja huolehdin todella paljon siitä, että näytän aina hyvältä. Rintani ovat ihan normaalikokoiset b-kupit, joihin olen itse ihan tyytyväinen. Muut miehet kuolaavat kyllä perääni, mutta avopuolisoni pitää minua jotenkin epätäydellisenä, eikä välillä halua edes koskea minuun, koska en vastaa hänen ihannettaan.

Muuten suhteemme on todella tasapuolinen ja onnellinen. En haluaisi laittaa silikoneja, koska olen itse tyytyväinen vartalooni, enkä osaa asennoitua siihen, että menisin oikeasti leikkaukseen. En tiedä mitä tekisin. Voiko toisen takia tehdä tällaisen uhrauksen?
171382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minä en koskaan ottaisi silikoneja toisen mieliksi. Jos toinen on valmis JÄTTÄMÄÄN sen takia etten ota silikoneja, niin auttaisin häntä ja potkaisisin sinne missä pippuri kasvaa! Jos hän OIKEASTI sinusta välittää, niin hän ei missään tapauksessa painottaisi sinua tuollaiseen asiaan, vaan päin vastoin ehdottaisi ettet ota koska ne ovat niin vaaralliset! Minusta on vääränlaista "uhrautumista" se, että tekee itselleen hallaa koska toinen ei ole sinuun tyytyväinen sellaisena kuin olet.

Äänestä

Kyllä sinua arvostavia fiksuja miehiä löytyy. Eivät välttämättä ole niitä machoimpia, mutta ymmärtävät terveyden ja aidon kauneuden päälle.

Äänestä

Jos hänellä on sairaita päähänpinttymiä, että kaikilla naisilla pitää olla kauheat melonit niin anna hänen pitää päähänpinttymänsä vaikka sitten erossa sinusta. Jos todellakin itse olet tyytyväinen vartaloosi niin älä missään nimessä mene sitä muuttamaan! Vika on avopuolisosi päässä!

Äänestä

Ehdota että mies käy vuoden terapiassa puhumassa fiksaatiostaan, jos vielä sen jälkeen on sitä mieltä että silikonit on saatava niin sitten harkitaan uudelleen.

Äänestä
  • Jos sinä otat silikonit niin miehesi ottaa peniksenpidennyksen! Alapa puhumaan siihen malliin ettet ole tyytyväinen ukkosi varustukseen ja haaveilet big bamboosta :)

    Ala sinäkin yhtä järjestelmällisesti vaatimaan mieheltäsi täydellisyyttä (vaikka et todellisuudessa sitä haluakaan, mutta nythän puhutaan vaan siitä että miehesi saadaan tajuamaan mitä hän sinulta vaatii) Huokaile kaikkien lihaksikkaiden miesten perään, kerro että miesvartalolle voi tehdä ihmeitä rasvaimulla, sano että peniksenpidennys ei tänä päivänä ole edes iso leikkaus, jatka tätä aina kun avaatte silikonikeskustelun.

    Anna miehen kokea samaa vaatimusta mitä hän päällesi kaataa! Eiköhän ala ukolla ääni kellossa hiljentyä kun sinäkin alat pistämään kovilla vastaan!

    Äänestä

  • Millimetribambu kirjoitti:

    Jos sinä otat silikonit niin miehesi ottaa peniksenpidennyksen! Alapa puhumaan siihen malliin ettet ole tyytyväinen ukkosi varustukseen ja haaveilet big bamboosta :)

    Ala sinäkin yhtä järjestelmällisesti vaatimaan mieheltäsi täydellisyyttä (vaikka et todellisuudessa sitä haluakaan, mutta nythän puhutaan vaan siitä että miehesi saadaan tajuamaan mitä hän sinulta vaatii) Huokaile kaikkien lihaksikkaiden miesten perään, kerro että miesvartalolle voi tehdä ihmeitä rasvaimulla, sano että peniksenpidennys ei tänä päivänä ole edes iso leikkaus, jatka tätä aina kun avaatte silikonikeskustelun.

    Anna miehen kokea samaa vaatimusta mitä hän päällesi kaataa! Eiköhän ala ukolla ääni kellossa hiljentyä kun sinäkin alat pistämään kovilla vastaan!

    Tossa on vaan se huono puoli, että tuollainen mies voi vaikka innostua ajatuksesta. Kohta on matka varattuna yhteiselle kirurgialomalle.

    Äänestä

Tuollainen vaatimus puolisolta on täysin sairas, ja kaukana rakkaudesta.

Tuollaisen miehen voisit jättääkin saman tien. Hän varmaan tulee painostamaan sinua koko ikänsä. Ja mikä tärkeintä: sinä et kelpaa hänelle sellaisna kuin olet.

Myöhemmin tulet tuosta kärsimään vaikka vielä oletkin kestänyt. Mitäs sitten kun vanhenet? Voi olla ukon listassa hieman enemmänkin noita kirurgisia "tarpeita" sinun osaksesi.

Äänestä
  • Älä ota silikoneja kuin korkeintaan keittiöön

    1. miksi ylipäätään kenenkään tarvii ottaa, paitsi jos on sairauden takia menettänyt rintansa.

    2. Jos joku kuitenkin ottaa, niin ainoa syy on oma halu ja tahto.

    3. Jos miehesi näkee sinussa nyt tuon vian, niin mitä vikoja hän jatkossa mahtaa nähdä? Uusia ja uusia vikoja.

    4. Minulla on ihan luonnostaan isot rinnat ja toivoisin, että olisi pienemmät. Isot on vaivalloiset ja hankalat ja rasittavat. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi isoja. B-koko olisi niin niin sopiva ja hyvä.

    5. Tiedät itsekin, että miehessä ja miehen pääkopassa on vika - ei sinun rinnoissasi.

    6. Onko suhde hyvä, jos tällaista on ilmassa? Minä olisin kyllä murusina.

    Äänestä

Olet kaunis juuri omana itsenäsi. Rumat ne silikoneilla koreilee ja vielä vähemmän kun et itse niitä halua.
Sairasta kiusata sua tuollaisella asialla.

Äänestä

Voi hyvänen aika. Jätä nyt moinen paskiainen heti! Ei tuollainen mies ole sinun arvoisesi.

Äänestä

Kaameeta ajatella, että mies ei rakasta sinua sellaisena kuin olet.

Itse valitettavasti jouduin turvautumaan silikooneihin, koska minulle ei tullut edes aaaa-kuppeja. Ei siis mitään, mutta tämän tein ihan itseni takia...en ikinä miehen takia.
Jos minulla olisi ollut edes a-kuppi, en olisi tähän ryhtynyt.

Joka tapauksessa miehelläsi viiraa:(.
Varmasti olet upea nainen ihan omana itsenäsi!!!!
Älä suostu mihinkään mikä sinusta itsestäsi ei tunnu hyvältä.

Äänestä

tahtoo tämä mies ainakin!Ja ajatteles jos se suhde sitten kariutuu kuitenkin?

Äänestä

Miten suhteenne voi muuten olla tasapuolinen ja onnellinen, jos mies ei pidä sinua viehättävänä? Tästähän on ihan selkeästi kyse, jos seksi ei tissien takia kiinnosta.

Sinuna olisin jo 10 vuotta sitten jättänyt miehen, ei tuo mielipide tuosta muutu. Mitäs sitten, kun on lapsia ehkäpä? Raskausarvet? Ehkäpä riipahtavat tissit? Mites sitten?

Jos hän on sinut valmis jättävään muovinpalasten takia, niin sinuna kyllä miettisin tarkoin, onko suhde tasapuolinen ja onnellinen? Miten se on tasapuolinen tuossa tilanteessa, jos mies uhkaa lähteä jatkuvasti?

Kun et itse niitä halua, niin älä niitä hanki. Mikset saman tien ehdottele, että mitäs jos mies hankkis penisjatkeen? Oisko vielä vähän botoxia otsaan ja muualle, ettei varmasti ilme värähdä?

Siis mies ei tuosta muutu, kuten olet 10 vuoden kuluessa huomannut. En ymmärrä ,miten olet jaksanut tuollaista vähättelyä koko ajan. Vaihda vielä miestä, kun voit ja olet hehkeä. Et sitä enää 10 vuoden päästä ole. Entäpä sitten kun tulee rypyt? Suonikohjut?

Uskallatko riskeerata hedelmällisen aikasi mieheen, joka sitä ei arvosta eikä aio muuttua? Entäpä, jos hän vaihtaakin jossain vaiheessa nuorempaan? Siinä vaiheessa, kun sinulla ei ole enää niin hyvin valinnanvaraa?

Äänestä

Miehelläsi on jonkinlainen "pinttymää" isotissisestä naisesta, eikä se kai sitten siitä miksikään muutu. Jos miehesi ei hyväksy sinua, mitä sinä voit suhteelta saada?? Uskoakseni et juuri mitään? Ihminen kaipaa kuitenkin eniten sitä, että saa olla oma itsensä ja että tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.
Minulla on silikonit, mutta siksi, että itse halusin kahden lapsen ja imetyksien jälkeen "tyhjät pussit täydemmiksi". Tämä oli mieheni ja minun yhteinen päätös ja nyt molemmat ovat tyytyväisiä. Isorintaista minusta ei saa kun olen aika pienikokoinen, mutta mieheni on kuitenkin tyytyväinen minuun.. ja olisi ollut ilman implanttejakin. Aloite oli minun ja mies hyväksyi. Pointti siis se, että jos et itse halua, ei ole mitään järkeä.
Miksi ihmeessä olette "tapelleet" asiasta vuosia?? Miksi et ole lähtenyt jo aikoja sitten?? Varmasti on miehiä, jotka osaavat arvostaa naista, eivätkä koko ajan latele vaatimuslistaa naisen eteen!!
Nykyinen miehesi ei ole arvoisesi.. niin se vaan on :(

Äänestä

Kyllä mäkin mietin, että nko tää provo.
"Muuten suhteemme on todella tasapuolinen ja onnellinen. "
Miten muuten? Mies ei hyväksy sua sellaisena kun olet, vaan haluaa että menet leikkaukseen sen takia. Hän on pakkomielteinen. Uhkaa jättää sut. Ei halua koskea sinuun, koska et vastaa ihannetta. Mietit alistumista uhraukseen, mikä on riskialtis, ja mitä et halua...

Mitenkähän tommonen suhde voi olla onnellinen ja etenkään tasapuolinen? Vaadit peniksen pidennykseen miestäsi?
Mun mielestä sulla on kyllä kieroutunut käsitys terveestä ja toimivasta suhteesta ja kohtuullisuudesta. Puhumattakaan miehestäsi.

En voi muuta sanoa, kun että jätä se mies ja mene sitten psykologille juttelemaan, miksi siedät tuollaista ja mikä saa sut edes harkitsemaan. Mitä kaikkea muuta teetkään vaikka et halua? En tiedä, eikä tarvitse, mutta tosissaan, jotain on kyllä pahasti vialla. Ja tämä oli kaikella rakkaudella sanottu, ei vit**llakseen. Että saisit itsetuntosi oikeasti kuntoon, koska kunnossa se ei voi olla.

Mutta jokainenhan valitsee mitä on valmis tekemään. Että eipä sillä.

Äänestä

tosiaankin kuulla ne faktat joilla perustelet että suhteenne on muuten "tasapainoinen ja onnellinen".

Ei perkele varmaan ole, jos siitä meinaa tulla ero että sinä et halua sisikuntaasi ylimääräistä tavaraa hänen mielikseen. Huom. kyseessä on iso leikkaus joihin on naisia kuollut, muista komplikaatioista puhumattakaan.

Miehelläsi on sairatta lähentelevä fiksaatio. Sinä et ilmeisesti arvosta itseäsi kovinkaan korkealle, tai sitten olet miehen kanssa joko rahan tai sosiaalisen statuksen vuoksi, ne ehkä tuovat sitten sen onnelisuuden ja tasapainoisuuden?

Koita nyt ajatella ihan itsekkin. Jos muut miehet kerran kuolaavat perääsi niin katsele niistä joku tervepäinen tapaus.

Äänestä

Mulla oli joskus aikoja sitten samanlainen mies. Kroppa timmissä kunnossa ja vaatekoko xs, c-kupin rinnat, pitkät tummat hiukset, urheilin ja tein mallin töitä. Miehelle en vaan riittänyt, ilmeisesti häntä otti päähän että en pitänyt itseäni niin timminä hänen takiaan, vaan itseni.

Hän alkoi n. vuoden seurustelun jälkeen vaatia, että ostaisin isommin topattuja rintsikoita. Sen jälkeen alkoi pian sadella toiveita "pornommista" alusasuista ja tiukkojen nahkahousujen pitämisestä kaupungilla. Sitten tuli toive hiusten blondaamisesta (minulla on luonnostaan erittäin tumma tukka, lähes musta) ja lopulta silikonit.

Alusasutoiveisiin myönnyin, mutta siihen loppuikin sitten äijän miellyttäminen. Kun asiat eivät menneet niinkuin hän toivoi, alkoi hän haukkua, huoritella minua ja muuttui täydeksi siaksi. Siinä tuli aika äkkiä ero sitten. Kyllä siinä oli kyse tasan tarkkaan miehen egon nostatuksesta, minä olin siinä vaan näyttelyväline, jolla hän keräsi kavereilta kehuja, aivan kuten ylitunatulla autollaakin.

Älä ihmeessä ota niitä silikoneja! Kroppasi on sinun eikä miehesi. Minäkin elän nykyään ihanan miehen kanssa joka rakastaa minua tällaisena kuin olen, eikä haittaa vaikka jäisi aamulla meikkaamatta tai rinnat ei ole pään kokoiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekonoomisti kirjoitti:

Olen seurustellut pitkään nykyisen avopuolisoni kanssa ja meillä on kaikki asiat kohdallaan paitsi eräs asia, joka häiritsee suhdettamme jatkuvasti. Puolisollani on mielestäni lähes sairaudeksi asti päässyt päähänpinttymä siitä, että minun täytyisi laittaa silikonit. Olemme riidelleet asiasta jo kohta kymmenen vuotta ja puolisoni on ollut valmis jättämään minut jo useampaan kertaan, koska en ole suostunut laittamaan silikoneja. Hän on tutkinut kaiken tiedon asiasta ja olisi valmis maksamaankin ne.

Hän ei ole tyytyväinen vartalooni, vaikka olen lähes missin mitoissa ja huolehdin todella paljon siitä, että näytän aina hyvältä. Rintani ovat ihan normaalikokoiset b-kupit, joihin olen itse ihan tyytyväinen. Muut miehet kuolaavat kyllä perääni, mutta avopuolisoni pitää minua jotenkin epätäydellisenä, eikä välillä halua edes koskea minuun, koska en vastaa hänen ihannettaan.

Muuten suhteemme on todella tasapuolinen ja onnellinen. En haluaisi laittaa silikoneja, koska olen itse tyytyväinen vartalooni, enkä osaa asennoitua siihen, että menisin oikeasti leikkaukseen. En tiedä mitä tekisin. Voiko toisen takia tehdä tällaisen uhrauksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu