___Iva

Anoppini ja appeni on ihan jees! Hauskoja ja välittömiä persoonia, joiden kanssa tulee hyvin juttuun.

Viime aikoina pintaan on vaan noussut yksi ilkeä piirre. He nimittäin avautuvat minulle ja miehelleni tyttärestään ja miehestään nykyään aivan jatkuvasti näitä sättien. On inhottavaa huomata kuinka he kuitenkin toimivat ihan normaalin rakastettavasti heidän kanssaan ollessaan. Mutta heti kun ovat poisssa, kertovat asioistaan ja arvostelevat heitä meille ääneen. Tuntuu tosi pahalta. Enkä tiedä mistä johtuu, mutta en oikein itse enään kehtaa olla kasvokkainen siskon ja miehensä kanssa, aivan kuin olisin jotenkin osasyyllinen kaksinaamaisuuteen.

Olen aina kuvitellut että juuri tässä perheessä asioista kyetään puhumaan niiden oikeilla nimillä. Enkä tiedä mistä moinen käryily kumpuaa. Miten ihmeessä päästä yli tästä niin, että pystyy seurustelemaan perheen sisällä taas normaalisti?
3507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tulee välttämättä mieleen, että mitähän he puhuvat t e i s tä tyttärelle ja hänen miehelleen! Vaivihkaa ja kauttarantain voisitte yrittää ottaa asiasta heiltä selvää...

Äänestä

puhe pois kys. asiasta ja vaihtamalla puheenaihetta. Sanomalla että puhutaas muusta.

Äänestä

Itseänikin alkoi ärsyttää miehni vanhemmat juuri siitä syystä, että aina keskusteluissa haukuttiin jotain joka ei ollut paikalla. Tai ehkä haukkuminen liian vahva sana, päiviteltiin tekemisiään.
Ehkä tämän tyyliset ihmiset eivät osaa muuten ilmaista negatiivisia tunteita.
Suorat ihmiset hankalan maineessa joten on helpompi puhua takanapäin. Toisille se on myös ajanvietettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sopu-sirkka kirjoitti:

Anoppini ja appeni on ihan jees! Hauskoja ja välittömiä persoonia, joiden kanssa tulee hyvin juttuun.

Viime aikoina pintaan on vaan noussut yksi ilkeä piirre. He nimittäin avautuvat minulle ja miehelleni tyttärestään ja miehestään nykyään aivan jatkuvasti näitä sättien. On inhottavaa huomata kuinka he kuitenkin toimivat ihan normaalin rakastettavasti heidän kanssaan ollessaan. Mutta heti kun ovat poisssa, kertovat asioistaan ja arvostelevat heitä meille ääneen. Tuntuu tosi pahalta. Enkä tiedä mistä johtuu, mutta en oikein itse enään kehtaa olla kasvokkainen siskon ja miehensä kanssa, aivan kuin olisin jotenkin osasyyllinen kaksinaamaisuuteen.

Olen aina kuvitellut että juuri tässä perheessä asioista kyetään puhumaan niiden oikeilla nimillä. Enkä tiedä mistä moinen käryily kumpuaa. Miten ihmeessä päästä yli tästä niin, että pystyy seurustelemaan perheen sisällä taas normaalisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu