En tiedä mistä alottaisin, on kasautunut niin paljon pieniä asioita.. Aloitetaan siitä, että olen ollut mieheni kanssa yhdessä noin 3 vuotta, yhdessä olemme asuneet vuoden verran ja oikeastaan ongelmat alkoivat yhteen muuttaessa, joskin olin kai jo nähnyt merkkejä aiemminkin.
Ensinnäkin mieheni saattaa suuttua mistä tahansa, hän ei käyttäydy väkivaltaisesti minua kohtaan tällöin vaan lopettaa puhumisen. Pitkäksi aikaa. Ehkä jossain välissä puhuu sen verran, että jollain konstilla saa syyllistettyä minua "riidastamme" sitten taas jatkaa puhumattomuutta. Ja minun tulisi pyytää anteeksi jotain--mitä--sitä en tiedä. Esim. Kerran olimme matkalla autolla, minä luin karttaa ja tulkitsin sitä jotenkin väärin, johon mieheni: "Miten sinä voit olla noin saakelin tyhmä, ettet edes osaa karttaa lukea?" Minä tietysti äimistyin ja loukkaannuin tuollaisesta ja sanoin häntä idiootiksi. (aikuismaista?juu) Tämän jälkeen hän ei puhunut noin 1,5 vuorokauteen. Yritin välillä puhua, mutta hän ei vastannut. Sanoi, että jos käyttäydyn kuin eläin, minua kohdellaankin sellaisena. En tiedä miksi en edes älynnyt itse suuttua moisesta, olin vain masentunut ja vihainen itselleni. Lopulta hän ryhtyi puhumaan ja halusi minun pyytävän anteeksi, että olin sanonut häntä idiootiksi.
Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään ystävää, jota näkisin säännöllisesti, jollain tavalla hänen tapaamisen jälkeen olen luopunut monesta ystävästäni, en tiedä miten tämäkin tapahtui.
Tuntuu, että minulla ei ole päätäntävaltaa enää missään. Hän päättää kaikesta, mm. "nukkumaanmenoajoista". Kaikkinensa tilanne on aivan naurettava, tuntuu, että minut on lytätty jonnekin maanrakoon, josta minut silloin tällöin kaivetaan esiin kun hän on hyvällä tuulella, näen kaiken itsekin, enkä silti osaa toimia niinkuin haluaisin.
Tunnen oloni tuhottoman huonoksi, enkä ymmärrä miten olen tähän ajautunut. En ole ollut tällainen ihminen.
En osaa tai jaksa selittää kaikkea, koska kokonaisuus koostuu niin monista pienistä asioista. En tiedä ymmärrättekö tekstistäni laisinkaan mitään.
Inhottavinta tässä on, että tilanne ei ole tällainen jatkuvasti (ainakaan näennäisesti tai silloin kun hän tahtoo). Hän on varsin hurmaava ihminen, meille on mahdottoman hauskaa kun on, hän on romanttinen, helkkä, hauska jnejne. Jotenkin suhde seilaa niin kauheissa ääripäissä.
Olen tässä sitä nyt alkanut miettimään, että kenessä on edes vika, onko se minussa vai hänessä? Hänellä on kuitenkin paljon ystäviä, kaikki pitävät hänestä jne. Ehkä minä itse teen asioita väärin ja senkin, että valitan tästä. En tiedä miten päin ajatella enää mistään.
Ensinnäkin mieheni saattaa suuttua mistä tahansa, hän ei käyttäydy väkivaltaisesti minua kohtaan tällöin vaan lopettaa puhumisen. Pitkäksi aikaa. Ehkä jossain välissä puhuu sen verran, että jollain konstilla saa syyllistettyä minua "riidastamme" sitten taas jatkaa puhumattomuutta. Ja minun tulisi pyytää anteeksi jotain--mitä--sitä en tiedä. Esim. Kerran olimme matkalla autolla, minä luin karttaa ja tulkitsin sitä jotenkin väärin, johon mieheni: "Miten sinä voit olla noin saakelin tyhmä, ettet edes osaa karttaa lukea?" Minä tietysti äimistyin ja loukkaannuin tuollaisesta ja sanoin häntä idiootiksi. (aikuismaista?juu) Tämän jälkeen hän ei puhunut noin 1,5 vuorokauteen. Yritin välillä puhua, mutta hän ei vastannut. Sanoi, että jos käyttäydyn kuin eläin, minua kohdellaankin sellaisena. En tiedä miksi en edes älynnyt itse suuttua moisesta, olin vain masentunut ja vihainen itselleni. Lopulta hän ryhtyi puhumaan ja halusi minun pyytävän anteeksi, että olin sanonut häntä idiootiksi.
Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään ystävää, jota näkisin säännöllisesti, jollain tavalla hänen tapaamisen jälkeen olen luopunut monesta ystävästäni, en tiedä miten tämäkin tapahtui.
Tuntuu, että minulla ei ole päätäntävaltaa enää missään. Hän päättää kaikesta, mm. "nukkumaanmenoajoista". Kaikkinensa tilanne on aivan naurettava, tuntuu, että minut on lytätty jonnekin maanrakoon, josta minut silloin tällöin kaivetaan esiin kun hän on hyvällä tuulella, näen kaiken itsekin, enkä silti osaa toimia niinkuin haluaisin.
Tunnen oloni tuhottoman huonoksi, enkä ymmärrä miten olen tähän ajautunut. En ole ollut tällainen ihminen.
En osaa tai jaksa selittää kaikkea, koska kokonaisuus koostuu niin monista pienistä asioista. En tiedä ymmärrättekö tekstistäni laisinkaan mitään.
Inhottavinta tässä on, että tilanne ei ole tällainen jatkuvasti (ainakaan näennäisesti tai silloin kun hän tahtoo). Hän on varsin hurmaava ihminen, meille on mahdottoman hauskaa kun on, hän on romanttinen, helkkä, hauska jnejne. Jotenkin suhde seilaa niin kauheissa ääripäissä.
Olen tässä sitä nyt alkanut miettimään, että kenessä on edes vika, onko se minussa vai hänessä? Hänellä on kuitenkin paljon ystäviä, kaikki pitävät hänestä jne. Ehkä minä itse teen asioita väärin ja senkin, että valitan tästä. En tiedä miten päin ajatella enää mistään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt kun itse kirjoitit ylös niin huomaat varmasti itsekkin kokonaiskuvan. Mitään ihmeellistä siinä ei siinä mielessä ole,koska monet naiset elävät samalla tavalla. Tottakai on niitä hyviäkin ja ihania hetkiä, sen takiahan sinä tuossa suhteessa vielä olet, koska välillä(silloin kun miehelle sopii) teillä on kivaa. Henkinen väkivalta on myös yksi väkivallan muodoista.
Sinun vikasi on ainoastaan se että olet alistunut tuollaiseksi kynnysmatoksi, pidä puolesi. Nyt elät täysin miehen elämää, miten olisi vaikka oma elämä välillä. En nyt heti kehoita eroamaan, mutta jotain muutosta tuohon on tultava, ja se muutos on sinun vastuullasi nyt.
Tuollainen ei koskaan muutu paremmaksi, musta se :(
Miksi et sano miehesi mököttäessä,että tuollainen on
henkistä väkivaltaa!Ei miehesi ole paha vaan herkkä-
hipiäinen ja loukkaantuu turhasta.Opetelkaa ratkaise
maan konfliktitilanteita puhumalla.miehesi on epä-
varma,kerro miltä tuollaiset töksäytykset tuntuu.
Itsekin näytät olevan itsesi kanssa aika hukassa.
selvittele nyt mitä haluat parisuhteeltasi.Olet nyt
kyllä taantunut jotenkin.aikuistu ja itsenäisty!