pattitilanne..

olen ollut vakituisessa seurustelusuhteessa yli 7 vuotta, tietääkseni kumppanini on ollut uskollinen, samoin minä. Tapasin kuitenkin ihanan miehen, itseäni vanhemman, ja sain mahdollisuuden tutustua häneen reilun viikon verran. Keskusteluja kävimme kaikesta,hänen seurassaan huomasin nauravani ja vietimme mukavia hetkiä yhdessä. Huomasin miehen kiinnostuksen pienistä vinkeistä, mutta en niihin kuitenkaan tarttunut. Omatunto puuttui peliin jo silloin, en ole pettäjätyyppiä. En ole koskanaan suhteissani pettänyt. Nyt tilanne on mennyt siihen, etten pysty muuta ajattelemaan kuin tätä ihanaa miestä. Tulimme hyvin juttuun ja luonteeltammekin olemme aika samanlaisia. Miehellä on kaksi pientä lasta, ei kuitenkaan naimisissa. Itseäni pidätti lähinnä oma suhteeni, ilman sitä olisin varmaan antanut mennöä.. en siis ole petännyt. vielä. haluaisin kuitenkin ottaa yhteyttä tähän mieheen, mutta koen jo nyt asiasta huonoa omaatuntoa. Mitä pitäisi tehdä ? Järki vastaan tunteet..
2808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eipä tämmösiin osaa vastata muut ku sinä ite.. mutta 7vuotta on tarpeeksi pitkä aika olla yhessä, kai siinäki on ollu jotain enemmänki ku välittämistä mukana eikä sellasta passais hukkaankaan heittää, herää kysymys onko nyt kyse jostain ohimenevästä ihastuksesta? ja mikäli toisella miehellä lapsetkin kuuluu kuvioihin.

Äänestä

Se on vaan se seitsemän vuoden kriisi. Olen kuullut kaikilta tutuiltani, että siltä tuskin voi välttyä. Olen siis itse seurustellut lähestulkoon sen verran mieheni kanssa ja nyt itsekin ihastunut toiseen. Koskaan tätä ennen en ole ihastunut keneenkään tämän suhteen aikana, ainakaan kovinkaan vakavasti. Mutta nyt tuntuu että sydän on menetetty.
Mieti nyt hartaasti, haluatko esim alkaa äitipuoleksi toisen lapsille? Ja onko se oikeasti sen arvoista, että mies jättäisi perheensä takiasi? Ja haluatko saada "vaimon" katkeruuden päällesi. Usein tällaiset tilanteet päättyy niin, että se kolmas pyörä jää nuolee näppejään, eli sinä. Usein se perhe ja lapset ratkaisevat. Ja voihan olla, että mies on vain luonteeltaan flirttaileva ja oikein mukava ja ne jutut voi ihastuneena tulkita väärin, koska toivoisi niin olevan.. Valitan. Itsellenikin tätä kirjoitan ja yritän järkeillä asiaa, mutta vaikeaahan se on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shadow kirjoitti:

olen ollut vakituisessa seurustelusuhteessa yli 7 vuotta, tietääkseni kumppanini on ollut uskollinen, samoin minä. Tapasin kuitenkin ihanan miehen, itseäni vanhemman, ja sain mahdollisuuden tutustua häneen reilun viikon verran. Keskusteluja kävimme kaikesta,hänen seurassaan huomasin nauravani ja vietimme mukavia hetkiä yhdessä. Huomasin miehen kiinnostuksen pienistä vinkeistä, mutta en niihin kuitenkaan tarttunut. Omatunto puuttui peliin jo silloin, en ole pettäjätyyppiä. En ole koskanaan suhteissani pettänyt. Nyt tilanne on mennyt siihen, etten pysty muuta ajattelemaan kuin tätä ihanaa miestä. Tulimme hyvin juttuun ja luonteeltammekin olemme aika samanlaisia. Miehellä on kaksi pientä lasta, ei kuitenkaan naimisissa. Itseäni pidätti lähinnä oma suhteeni, ilman sitä olisin varmaan antanut mennöä.. en siis ole petännyt. vielä. haluaisin kuitenkin ottaa yhteyttä tähän mieheen, mutta koen jo nyt asiasta huonoa omaatuntoa. Mitä pitäisi tehdä ? Järki vastaan tunteet..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu