Tämä nyt tuntuu olevan ihan vaan anoppien haukkumista varten tämä palsta, mutta uskallanpa nyt kertoa toisenlaisesta anopista.
Oma anoppini nukkui pois syksyllä ja kaipaan häntä kovasti. Hän oli täysin erilainen ihminen kuin minä itse, mutta pidin hänestä todella paljon. Anoppi oli melko hiljainen ja syrjäänvetäytyväkin, mutta samalla äärimmäisen lämmin ja empaattinen ihminen.
Lapset ja lapsenlapset olivat hänen suuri rakkautensa ja aina jos vain jonkinlaista apua tai muuta tukea kaipasi, voi aina luottaa siihen että anoppi oli ensimmäisenä tarjoamassa apuaan. Lapsenlapsille hän oli rakas mummi jonka sylissä oli aina tilaa ja joka oli se ihminen joka ei koskaan arvostellut, ymmärsi vain vaikka aikuisuuden kynnyksellä olevat lapsenlapset olisivat mitä tehneet. Meidät miniät ja vävyt hän toivotti sukuun sillä omalla koruttomalla tavallaan ja ilman suurta numeroa, jokainen vuorollaan koki sen miten ensimmäistä kertaa jännittyneenä meni sinne anoppilaan ja viiden minuutin kuluttua oli tunne kuin olisi aina istunut siinä kahvittelemassa.
Viimeiset vuodet anoppi asui ensin palvelutalossa ja sitten vanhainkodissa, koska ei enää aivoinfraktin jälkeen kyennyt itse huolehtimaan itsestään. Omien jo aikuisten lapsieni oli vaikea hyväksyä sitä että mummista olikin tullut yhtäkkiä niin pieni ja hauras ja pyysinkin etteivät enää viimeisinä viikkoina kävisi mummia katsomassa koska anoppi ei olisi enää siitä mitään tajunnut (ei enää tuntenut lapsiaankaan), jotta muistaisivat mummin sellaisena kuin hän oli.
Muistan ihan aina sen viimeisen kerran kun anopin näin, otti minua kädestä kiinni ja sanoi "ettei ole hätää", seuraavana päivänä hän nukkui pois.
Ikinä en olisi voinut saada parempaa anoppia kuin hän oli ja kaipaan häntä vielä kauan.
Oma anoppini nukkui pois syksyllä ja kaipaan häntä kovasti. Hän oli täysin erilainen ihminen kuin minä itse, mutta pidin hänestä todella paljon. Anoppi oli melko hiljainen ja syrjäänvetäytyväkin, mutta samalla äärimmäisen lämmin ja empaattinen ihminen.
Lapset ja lapsenlapset olivat hänen suuri rakkautensa ja aina jos vain jonkinlaista apua tai muuta tukea kaipasi, voi aina luottaa siihen että anoppi oli ensimmäisenä tarjoamassa apuaan. Lapsenlapsille hän oli rakas mummi jonka sylissä oli aina tilaa ja joka oli se ihminen joka ei koskaan arvostellut, ymmärsi vain vaikka aikuisuuden kynnyksellä olevat lapsenlapset olisivat mitä tehneet. Meidät miniät ja vävyt hän toivotti sukuun sillä omalla koruttomalla tavallaan ja ilman suurta numeroa, jokainen vuorollaan koki sen miten ensimmäistä kertaa jännittyneenä meni sinne anoppilaan ja viiden minuutin kuluttua oli tunne kuin olisi aina istunut siinä kahvittelemassa.
Viimeiset vuodet anoppi asui ensin palvelutalossa ja sitten vanhainkodissa, koska ei enää aivoinfraktin jälkeen kyennyt itse huolehtimaan itsestään. Omien jo aikuisten lapsieni oli vaikea hyväksyä sitä että mummista olikin tullut yhtäkkiä niin pieni ja hauras ja pyysinkin etteivät enää viimeisinä viikkoina kävisi mummia katsomassa koska anoppi ei olisi enää siitä mitään tajunnut (ei enää tuntenut lapsiaankaan), jotta muistaisivat mummin sellaisena kuin hän oli.
Muistan ihan aina sen viimeisen kerran kun anopin näin, otti minua kädestä kiinni ja sanoi "ettei ole hätää", seuraavana päivänä hän nukkui pois.
Ikinä en olisi voinut saada parempaa anoppia kuin hän oli ja kaipaan häntä vielä kauan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valitettavasti sain pinnallisen, töykeän ja omahyväisen anopin, jolle en jostain hämärään jääneestä syystä kelvannut. Parin tapaamiskerran jälkeen rouva ilmoitti, ettei halua tavata minua enää koskaan. En ole saanut selville, mikä minussa oli niin huonoa hänen mielestään.
kuljettaa. Oma anoppini oli erittäin puhelias, mukava, kyseli kuulumisia, eikä pitänyt kenenkään lasta eriarvoisena. Voisin sanoa että MAAILMAN PARAS ANOPPI. Harmi etten saanut tuntea pidempään sillä hän nukkui pois muutama vuosi sitten. Äitini on anoppina valitettavasti aivan jotain muuta.
täällä se vasta onkin se omahyväisin ja itsekkäine tekopyhäisin anoppi. Kuvittelee ettei miniä osaa pitää puoltansa ja odottaa ainaista vastarintaa vaikka en sitä enää siedä sillä nyt on lapsenlapsi kyseessä.