TYP-virkailija antoi työvoimapoliittisen lausunnon viimeisenä työpäivänäni 28.1.2009: "Hakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, koska hänen työhakemuksensa ei ole ollut voimassa 29.1.2009 lähtien". Leikki kai ennustajaeukkoa, kun luuli tietävänsä jo huomisen asiat. Aikamuodotkaan eivät ole oikein hallussa.
Työnhakijaksihan ehtii ilmottautua ensimmäisenä työttömänä päivänä, niin kuin teinkin ja työkkäri antoi oikean lausunnon ja toimitti sen oikeaan paikkaan, liiton työttömyyskassaan. TYP-täti oli toimittanut oman lausuntonsa Kelaan.
Työnhakijaksihan ehtii ilmottautua ensimmäisenä työttömänä päivänä, niin kuin teinkin ja työkkäri antoi oikean lausunnon ja toimitti sen oikeaan paikkaan, liiton työttömyyskassaan. TYP-täti oli toimittanut oman lausuntonsa Kelaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Välillä on ihan vakavasti alkanut tuntua siltä, että TYPissä väki - siis henkilökunta - on täysin sekopäistä ja toistaitoista väkeä.
Minutkin laitettiin orjatöihin, jotka eivät liity mitenkään aikaisempaan osaamiseen ja ammattitaitoon.
Näin heikennetään mahdollisuuksia työllistyä omalle alalle entisestään.
Kutsuisiko näitä sinun rutinoita vaikka hyvinvointiyhteiskunnan ilmavaivoiksi. Vaikka asiat ovat kuinka hyvin, tarvitsee maamme kuitenkin samaa reipasta työenergiaa, joka ennen kohdistettiin eloonjäämiseen ja ravinnonhankintaan, siis kohdistaa aikaa jonnekin muualle kuin vain loisimiseen. Kuten vaikka työntekoon tai osoitettuihin työllisyystoimiin, eikä mihinkään tuhaan itkupotkuraivariin väärin tuollaisen pullamössön lautaselle muka annostellusta karapuurosta.
Nyky-yhteiskunta on nostanut pehmeät arvot liiaksi jalustalle ja on jo helisemässä tuollaisen laiskan pinnari yksilön kanssa, joka näille yhteisille ihanteille ja hyville pyrkimyksille persettään näyttää. Kaikessa paapomis- ja tasa-arvovouhotuksessa on aina syytä muistaa perusasiat ja pitää mielessä se, mikä on se oikea ahkera ihmisluonto. Ei Suomen työttömyysturvalainsäädäntö ja demokratia saa kyykistellä sitä noin pilkkanaan pitävien pellejen edessä. On se nyt kumma, jollei jotain kiukuttelevaa laiskamatoa saada yhteiskunnassa työojennukseen, onko muka joku "keinopääymmärtäjä" antanut jonkun diplomaattisen paapomis koskemattomuuden?
sinä sianmulkku. Tässä maassa on ihan helvetinmoinen työttömyys jonka sinäkin typerä kyrpä varmasti ymmärrät heikkolahjaisuudestasi huolimatta, mutta turvanaukomisesi johtuukin siitä että olet sairas. Siis sairautesi menee typeryytesi edelle, ja se on jo melkoinen saavutus sinulta. Juo lisää viinaa saatanan apukoululainen, pääset lähiaikoina päästäsi eläkkeelle.
Turha marina ei auta, vaan on ponnisteltava vaikka työllisyystoimien kautta pätkätöihin ja edelleen eteenpäin ei Suomen huoltosuhde kestä lintsareita.
"Pullamössö ja vellipylly ei työllistä
Mikä ihme nykyajan miehiä oikein riivaa, kun näistä kaksilahkeisista pitää olla koko ajan huolissaan? Tai pikemminkin mikä on mennyt pieleen, että nuoret miehet voivat huonosti ja syrjäytyvät? Kotien ja koulujen lisäksi armeijassakin vaahdotaan pää punaisena, että meidän tulevaisuudentoivoista on tullut pelkkää pullamössöä, joilla ei kehity muu kuin eturessu ja asennevamma. Teksti on tylyä, mutta ehkä on jo aika herätä todellisuuteen.
Työministeri aikoo selvityttää, miten nuorukaiset saataisiin paremmin juurtumaan työelämään. Pelkällä keskustelulla nuoria miehiä ei kuitenkaan saada aktivoitua, sen tosiasian ministeriökin on jo viimein tajunnut. Tarvitaan toiminnallisuutta, kuten työpajoja sekä moniammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista. Nyt olisi nuorten miesten hyvä aika ryhdistäytyä ja napata työelämän syrjästä kiinni. Jos nuori on innokas, aktiivinen ja oma-aloitteinen, työpaikan saanti on helppoa kuin heinänteko."
Lähde:
http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=129
perseeseen ja kunnon kalulla. Eiköhän loppuisi häiriköinti vähäksi aikaa!