Mikä eteen?

Mitä mieltä seuraavasta: (kaksi alle 30-vuotiasta)

Nainen oli erittäin kiinnostunut minusta kesällä eräissä juhlissa. Osoitti kiinnostustaan monin tavoin. Olin itsekin hänestä, mutta koska olin varattu, en edes vilkaissut päin, vaan enemmänkin olin ilkeähkö.

Heti tapaamisen jälkeen oltiin facebook kavereita. (naisen aloite). Sen jälkeen tavattu baarissa kerran, jolloin nainen sanoi, että jos voisi niin seurustelisi kanssani heti. (humalassa).

Nainen ei ota yhteyttä facebookissa eikä missään, ellei ole humalassa, mutta silloinkin tosi harvoin. Silti hänestä huomaa, että on jollain tapaa kiinnostunut. (kuten soittelee monesti iltaan, tosin kännissä, tai laittelee viestejä jne). Hänen läheiset kaverinsa sanoo, että hän on todella ujo, eikä osaa taikka halua taikka uskalla olla yhteydessä. Häneltä suoraan kysyttäessä sanoo, että on ujo.

Kannattaako tällaisen naisen perään nyt edes miettiä? En saa päästäni tätä naista, mutta mikään ei auta. Olen sanonut että haluaisin tavata kasvokkain, mutta hän ei suostu. Silloin kun hän on humalassa, ei ole mitään ongelmaa olla samassa paikassa.

Arvon naiset: voiko tällaisen vaikeahkon tapauksen kaataa mitenkään vai unohdanko koko jutun? Ja miten? Mikä tepsii? Se ei ainakaan tepsi ettei ota yhteyttä. Eikä taas minun tapaista ole kokoajan olla juttusilla tms.

Neuvoja?
4489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä sä edes mietit?

Äänestä

alussa, että olit varattu, kun tapasitte juhlissa? Jos tilanne on edelleen tuo, mitä vielä mietit???
Itse en varmaan miettisi, vaikka vapaa olisin - jos nainen ei pysty kontaktia ottamaan ilman alkoholia, niin eipä ruusuiselta näytä mahdollinen seurustelu!

Äänestä

tämä sama juttu ole ollut täällä aiemminkin..?

Äänestä
  • sama posti on kirjoitettu jo aikasemmin, ihan samalla tavalla mutta ainoa ero on että mukamas nyt kirjoittajana on mies kun taas edellisessä oli nainen

    joku jolla ei ole elämää näitä postailee jatkuvasti tänne

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annanko vain olla? kirjoitti:

Mitä mieltä seuraavasta: (kaksi alle 30-vuotiasta)

Nainen oli erittäin kiinnostunut minusta kesällä eräissä juhlissa. Osoitti kiinnostustaan monin tavoin. Olin itsekin hänestä, mutta koska olin varattu, en edes vilkaissut päin, vaan enemmänkin olin ilkeähkö.

Heti tapaamisen jälkeen oltiin facebook kavereita. (naisen aloite). Sen jälkeen tavattu baarissa kerran, jolloin nainen sanoi, että jos voisi niin seurustelisi kanssani heti. (humalassa).

Nainen ei ota yhteyttä facebookissa eikä missään, ellei ole humalassa, mutta silloinkin tosi harvoin. Silti hänestä huomaa, että on jollain tapaa kiinnostunut. (kuten soittelee monesti iltaan, tosin kännissä, tai laittelee viestejä jne). Hänen läheiset kaverinsa sanoo, että hän on todella ujo, eikä osaa taikka halua taikka uskalla olla yhteydessä. Häneltä suoraan kysyttäessä sanoo, että on ujo.

Kannattaako tällaisen naisen perään nyt edes miettiä? En saa päästäni tätä naista, mutta mikään ei auta. Olen sanonut että haluaisin tavata kasvokkain, mutta hän ei suostu. Silloin kun hän on humalassa, ei ole mitään ongelmaa olla samassa paikassa.

Arvon naiset: voiko tällaisen vaikeahkon tapauksen kaataa mitenkään vai unohdanko koko jutun? Ja miten? Mikä tepsii? Se ei ainakaan tepsi ettei ota yhteyttä. Eikä taas minun tapaista ole kokoajan olla juttusilla tms.

Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu