työnantajia, jotka pyrkii roikottamaan kiusattua työntekijää huonoissa olosuhteissa. Työnantajan kuuluisi mielestäni pitää työntekijöidensä hyvinvoinnista huolta. Eihän kukaan ole niin vähäpätöinen että pitäisi jokapäiväistä piikittelyä ja henkistä alentamista sietää.
ihmettelen
vielä näitä
4426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin pienissä firmoissa hyvän työntekijän työpanos tarvitaan,luulisi että ei ole varaa haitata tämän työntekoa. Toisen osaaminen koetaan usein pahaksi, kun ei olla varmoja omista taidoista.
Siksi vähätellään.
helpompi päästää monta hyvää työntekijää ja kiusattua lähtemään pois ja kiusaaja jää. tosi reilua.
Eivätpähän ymmärrä näin huonot johtajat omaa parastaan. Tuollainen välinpitämättömyys nimittäin tulee todella kalliiksi.
Usein kiusaajalla on hyvät suhteet johtoon, sillä ainakin narsistit ja psykopaatit ovat manipuloinnin todellisia eksperttejä. Johto kuuntelee vain kiusaamistapauksen tätä puolta ja ajaa metsään, niin että rytisee. Siksi yritys tarvitseekin selvän nollatoleranssiohjelman, jonka mukaan jo työpaikkakiusaamisen epäilys selvitetään ennaltamääritellyn prosessin mukaisesti esim. työsuojeluvaltuutetun toimesta. Myös sanktioista on hyvä sopia etukäteen. Sopiva sanktio olisi mielestäni työsuhteen purku ja korvausten maksaminen kiusatulle.
kiusatut haluaa työttömäksi jäädä.Kaikilla ei ole mahdollista vaihtaa paikkaa tai löytää uutta paikkaa. Ja se nyt oikein olisikaan, että kiusaaja saa pitää paikkansa ja kiusattu lähtee. Työnantaja saisi kyllä maksaa myös henkisestä kärsimyksestä korvauksia. Kiusatun väsyminen tilanteeseen vaikuttaa myös elämään työn ulkopuolella ja rasittaa näin läheisiä ihmissuhteita. se on helppo sanoa, että älä välitä, kiusatulle. Sitten sen tietää vasta mitä se kiusaaminen oikeesti on, kun omalle kohdalle osuu.