mitä ajatella....

Elämä vaikuttaa olevan ihan mukavalla tolalla... asun yhdessä rakastamani ihmisen kanssa ja olemme menossa naimisiin, valmistun yliopistosta piakkoin. Päänvaivaa saan siitä, ettei 24v avomieheni opinnot edisty. Hän on aloittanut kolmeen otteeseen yliopisto-opinnot ja kahteen kertaan menettänyt opintotukensa riittämättömien opintoviikkojen takia. Ilmeisesti vaihtaminen on taas edessä, sillä ei hän ole kokenut nykyistäkään omakseen. Sanomattakin selvää, ettei opintotuki riitä. Tiedän miten ihana ihminen on kyseessä ja lahjakaskin, muttei hän jostain syystä ole päässyt vauhtiin... Tämä musta pilvi heiluu päänyläpuolella ja joskus milessä kummittee kauhukuva ettei hän koskaan valmistu ja saa töitä. Muilla samantapaisia kokemuksia?
2686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on vähän samanlainen tilanne kuin miehelläsi, koulua olen vaihtanut kolmesti ja viimeisen neljän vuoden aikana olen ollut yo:lla kirjoilla mutten ole opiskellut vaan olen ollut töissä. Ikää on 27. Nykyään saan palkkaa saman verran kuin valmistuneet työkokemukseni ansiosta, joten ei se valmistunenkaan välttämätön pakko ole jos muuten hoitaa asiansa. Tottakai olisi kiva ja hyvä saada paperit joskus ulos, mutta toisaalta miksi vääntää väkisin ne ulos jos ei tunnekaan opiskelemaansa alaa omakseen?

Asia on tietenkin eri jos miehesi ei ole myöskään kiinnostunut töistä tai niiden hankkimisesta, vaan vain lusmuilee ja elää "siivelläsi" ja tuilla. Silloin heppua voisi (ja pitääkin) vähän potkaista vauhtiin, tuskinpa hänkään haluaa olla 30:senä sekä työtön että kouluttamaton?

Äänestä

Sano miehellesi, että menee vaikka vuodeksi töihin ja miettii samalla mikä kiinnostaa. Koita myös ehdotella muita koulutusväyliä kuin yliopisto, kaikkia ei se kiinnosta ja motivoi. Miltä ammattikoulu kuulostaa hänen mielestään? Tai ammattikorkea? Kun on ammatti valmiina voi rauhassa opiskella kaikkea mikä kiinnostaa ja siinä sivussa tehdä töitä, tai sitten toisin päin.
Älä nyt hermostu, mutta sain sellaisen kuvan, että miehesi ei ole kovinkaan innostunut koko yliopistosta. Miksi hän siellä käy? Oletko sanonut/antanut hänen mielestään ymmärtää ettei sinulle kelpaa kuin yliopiston käynyt? Lahjakkuutta voi osoittaa muuallakin kuin yliopistossa.
Omassa vaa'assani painaisi enemmän se, että mies pitää työstään ja muutkin päivät kuin palkkapäivät ovat mieleisiä.
Teidän kannattaa keskustella asiasta, sillä ei ole hyväksi jos asiat jatkuvat samalla tavalla ja elämä valuu hukkaan. Sinun kannattaisi puhua miehellesi että menisi edes töihin, se voi nostattaa motivaatiota koulun suhteen ja antaa aikaa miettiä mitä haluaa ilman "pakokauhun" tunnetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaana kirjoitti:

Elämä vaikuttaa olevan ihan mukavalla tolalla... asun yhdessä rakastamani ihmisen kanssa ja olemme menossa naimisiin, valmistun yliopistosta piakkoin. Päänvaivaa saan siitä, ettei 24v avomieheni opinnot edisty. Hän on aloittanut kolmeen otteeseen yliopisto-opinnot ja kahteen kertaan menettänyt opintotukensa riittämättömien opintoviikkojen takia. Ilmeisesti vaihtaminen on taas edessä, sillä ei hän ole kokenut nykyistäkään omakseen. Sanomattakin selvää, ettei opintotuki riitä. Tiedän miten ihana ihminen on kyseessä ja lahjakaskin, muttei hän jostain syystä ole päässyt vauhtiin... Tämä musta pilvi heiluu päänyläpuolella ja joskus milessä kummittee kauhukuva ettei hän koskaan valmistu ja saa töitä. Muilla samantapaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu