"liian tasainen"

Minun pitäisi olla tyytyväinen, mutta välillä iskee pelottava huoli, joka on seuraavanlainen:

Olen seurustellut miesystäväni kanssa joitakin kuukausia. Olen 25 ja mieheni 26. Aikaisemmat harvat suhteeni ovat olleet lyhyitä ja arvaamattomia. Luulen, että myös omalla kypsymättömyydelläni on ollut vaikutusta asiaan ja olen tavallaan tarvinnutkin näitä "harjoittelusuhteita", koska olen ollut liian epävarma lähtemään suhteeseen ns. normaalin miehen kanssa, vaikka käytökseltäni olenkin itse ollut suhteissa se kypsempi osapuoli.

Nyt olenkin vaan välillä aika hämmentynyt tässä uudessa tilanteessani, ja toivon että vain siksi, että se ei ole ennestään tuttua. Olin ennen tätä suhdetta kolme vuotta singlenä ihan omasta tahdostani ja nautin siitä ajasta todella, mutta kyllä se villinä ja vapaana viilettäminenkin sitten alkoi kyllästyttää.

Tämä suhde on tuntunut alusta asti todella hyvältä. Olen ollut aikaisemmin mustavalkoisempi ja "palvovampi", nyt taas mielestäni realistisempi myös siinä mielessä, etten automaattisesti kuvittele mitään loppuelämää yhdessä. Ennen ihastuin todella voimakkaasti ja nopeasti ja tietenkin sitten myös kärsin suunnattomasti lyhyenkin suhteen päättymisestä. Tunteet olivat äärimmäisen voimakkaita ja varmaan aika epärealistisia. En kyllä takertunut millään näkyvällä tavalla, mutta tunnetasolla varmasti jonkin verran.

Nykyisessä suhteessa meillä on luontevaa yhdessä (tulemme myös kaverimielessä todella hyvin toimeen keskenämme), seksiä on mukavasti ja pidän siitä, hellyyttä on, huumoria on, olemme jotenkin aika samankaltaisia ja tasaveroisia... Välillä pelkään, että olemme juuri liiankin samankaltaisia, vaikka toisaalta emme kyllä mitään kavereita ole missään vaiheessa olleet vaan fyysistä läheisyyttä on paljon.

Alusta asti siis tuntui kokonaisvaltaisesti hyvältä (tuli ikään kuin kaveri ja ihastus samassa paketissa) ja jotenkin ihanan helpolta ja luontevalta. Olemme viettäneet melko paljon aikaa yhdessä, mutta emme mitenkään pakonomaisen symbioottisesti kuitenkaan. Alusta asti olemme kyläilleet usein toistemme luona jne.

En ole aikaisemminkaan ollut mitenkään avoimesti mustasukkainen, mutta mustasukkaisuutta ja epävarmuutta olen kuitenkin herkästi tuntenut. Myös mustasukkaisuuden puute tässä suhteessa hämmentää, vaikka senkin pitäisi olla varmaan hyvä asia. Enköhän minä aika hajalla olisi, jos selviäisi, että miesystäväni olisi minua pettänyt tms, mutta en osaa olla mustasukkainen etukäteen.

Se, mikä tässä tilanteessa hämmentää, on juuri tuo helppous ja "arkisuus", ts. aikaisempiin suhteisiin liittyneen valtavan kuohunnan puuttuminen. Pelkään välillä, että puuttuuko tästä sittenkin jotain, jos jo tässä vaiheessa on näin tasaisen arkista (vaikkakin myös ihanaa!)? Heti alussa oli sellainen ihanan luonteva tunne, kuin "itseni kanssa" olisin ollut.

Olen toistaiseksi tullut siihen tulokseen, että tämä ajatus tulee mieleeni vain siksi, kun tämä on minun pisin NORMAALI suhteeni eikä minulla siis ole aiempaa kokemusta tasapainoisesta suhteesta. Eli ehkäpä tasapainoinen, aikuinen suhde tuntuu juuri tältä. Tämä normaalius ja rauhallisuus vaan tuntuu hämmentävältä aikaisempien, järisyttävästi alkaneisiin ja samalla tavalla loppuneisiin NIIN erilaiselta etten oikein tiedä, mitä tulisi ajatella kun en ole aiemmin tämän tyyppistä suhdetta kokenut.

Syy tähän tilitykseen oli siis se, että minua kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksista:) Minua siis kiinnostaa, että onko tässä nähtävissä hienon, pitkän kumppanuuden ainekset (kuten itse olen suurimman osan ajasta kokenut) vaiko vain latistumisen ja kaverisuhteeksi muuntumisen ainekset... Eli pitäisikö olla huolissaan, jos jo tässä vaiheessa suhdetta on näin... vähän liioitellun rumasti sanottuna "latteaa", nätisti sanottuna "tasapainoista"?:) Aikaakin on toki kulunut todella vähän, eikä voi vielä tietää millaisia kumpuja tässäkin eteen tulee, mutta tähän asti on ollut hämmentävän "normaalia"...