Ruotsin poliisin mukaan kuluneella viikolla lähes joka yö Malmön Rosengårdin alueella riehuneet tuhopoltot ovat olleet protesti-iskuja. Poliisi arvelee polttajien protestoivan korkeaprofiilisten rikollisjohtajien pidätystä kertoo The Local.
Palolaitos on joutunut kohtaamaan joka yö vihaisia maahanmuuttajanuorisojoukkoja, jotka heittelevät kiviä, pulloja ja munia palomiesten niskaan näiden yrittäessä sammuttaa paloja.
Torstain ja perjantain välisenä yönä useita roskalavoja ja kunnallinen kierrätyskeskus sytytettiin tuleen. Noin 40 poliisia jouduttiin kutsumaan paikalle, ennen kuin palomiehet pystyivät alkaa sammuttamaan tulia.
Ennen torstai-iltaa tulia on sytytetty muun muassa autoihin, porraskäytäviin ja kellareihin. Palomiehet ovat jatkuvasti kohdanneet hyökkäyksiä mennessään paikalle.
Palomiehien lisäksi puistotyöntekijät, tietyöntekijät ja muut urakoitsijat ovat joutuneet iskujen kohteiksi.
Kaikkein ongelmallisimmalla alueella Herrgårdenissä peräti 86 prosenttia asukkaista on riippuvaisia työttömyysturvamaksuista.
Lähde: Uutisvirta
http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/ulkomaat/2009/tuhopoltot-rosengordissa-kostoiskuja

Vastaukset 5
Vanhimmat
siellähän ei enää ruotsalaisia asu, joten miksei palomiehet anna alueen vain palaa, jos nykyiset asukkaat sitä toivoo?
aidat vaan Rosengårdin ympärille ja armeja vahtimaan,samalla tavalla kuin länsi-rannalla.
ja suomessa ei ääliöiden silmät aukea vaikka kuinka monta esimerkkiä saisivat
Svanteista, hukkokoon pakolaisiinsa saatana.
Typeriä hulluja yksin allahinsa kanssa, joskus/(sitten kun on myöhäistä)he huomaavat miten typerää se oli:(
Typerää on palvoa saatanaa kuujumalaa allahia, palakoot mukana äpärät:)
Suomalaisille veljilleni toivon kaikkea hyvää, cheers!