Olen ihastunut voimakkaasti työkariini, olen naimisissa mutta vaikka minulla on onnellinen avioliitto en voi olla ajattelematta tätä toista miestä. Minua on aiemminkin miehet piirittäneet, tiedän kyllä oman ulkonäköni vetovoiman, mutta koskaan aikaisemmin en ole kiinnostunut kuin vasta nyt. Minä olen ainakin varattu, miehestä en edes tiedä, emme ole puhuneet muuta kuin työasioista ja suurinpiirtein säästä ja niistäkin hyvin vähän. Jotenkin toistemme seurassa olemme aivan kipsissä vaikka muiden työkavereiden kanssa olemme rentoja ja juttua piisaa, mutta toistemme seurassa emme juuri saa sanaa suustamme.. Toisin sanoen reidet höyryää ja sanat sekoavat hänen seurassaan, itse en ole tällaista kokenut yli kymmeneen vuoteen, toivoisin kovasti että hän tuntee samoin, mutta voin olla niin omien tunteiden pauloissa että en ehkä osaa arvioida oikein mitä hän ajattelee. Haluaisin jotenkin selvittää hänen tunteensa minun suhteen ilman että tavallaan paljastan omat tunteeni, koska jos hän ei olekaan kiinnostunut niin nolaan vain itseni. Niin ja miestäni en ole vaihtamassa, haluan vain viettää illan tai pari tämän miehen kanssa, ja that´s it.
Työpaikan vosu
6
1675
Vastaukset
- otappa
aikaa enemmäm ja tutustu tuohopn mieheen enemmän..tiedän tunteen ja siitä eteen päin...ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella
- 123
Pitää kirjoittaa muutama sananen. Oletteko miettineet minkälaista mielipahaa aiheutatte työkaverinne kumppanille? Ei sillä, etteikö tangoon tarvita kaksi, mutta todella törkeetä leuhkia tämmösillä asioilla. Itte kokenu ns. työkavereiden aiheuttamia pahoja oloja ihan tarpeeks. Esim ollaan miehen kanssa yhdessä ravintolassa, niin eipä näytä työvosujen tahtia haittaavan. Siis tosi säälittävää ja ala- arvosta touhua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Viisaampi
Et sitten taida omata mitenkään ihmeellistä elämänkokemusta. Kerrottakoon sinulle sitten tällä tavalla elämän tosiasioita: ihania ihmisiä on maailma täynnä. Jotkut ihastuvat vuosittain, toiset rakastuvat kerran päivässä. Se, että ihana ihminen tulee vastaan, ei tarkoita että pitää heittää haarat levälleen, HALOOOO!!!!
Onko sinulla huono itsetunto? Miksi koet tarvetta heittäytyä tuon ihastuksesi alle? Kenen hyväksyntää olet vailla?
Suomeksi: älä vedä paniikkia siitä että olet ihastunut, mutta kunnioita parisuhdettasi, kumppaniasi ja etenkin itseäsi. - Nimetön
asiat oikeessa järkässä,eli ekaks jätät nykyisen miehes,sit vietät tän ihastuksen kaa ne pari yötä,ja sit mietit et kannattiko.
- tiedän
tunteen. Erona vaan, että itse olen sinkku ja se toinen varattu. Mies on selvästi kiinnostut, mutta itseäni häiritsee se, että mies on varattu. Silti en saa kaveria mielestäni. Ärsyttävää.
- Nimetön
Että voi ihastuskin laimeta näin nopeesti, nyt on mieheen kunnon puheyhteys saatu ja siinäpä se hohto on sitten himmentynytkin. Ei miehessä mitään vikaa ole, tosi mukava ja symppis, älykäskin, mutta ei vaan enää tunnu samalta kuin vielä pari viikkoa sitten.. Ja nauroin kun luin tuon alkuperäisen viestini, miten olen noin lapsellisen sepustuksen saanutkin aikaan :) Kai tämä jonkin hormonihäiriön piikkiin täytyy laittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366