Olen seurustellut 3 vuotta sitten eronneen naisen kanssa reilun vuoden verran. Pidän hänestä erittäin paljon ja suhteemme sujunut muutenkin suht hyvin.
Ainoa asia johon olen jonkinverran kiinnittänyt huomiota on hänen alkoholin käyttönsä. Hän juo joka viikonloppu ja kahtena iltana. Ei enää niin paljon kuin suhteemme alussa, mut muutama kalja menee kumpanakin iltana. Aluksi hänen juomisensa oli humalanhakuista, kunnes otin asian esille ja keskusteltiin. Ensin hän suuttui ja sanoi, ettei asia kuulunut muille. Kuitenkin hän senjälkeen vähensi juomistaan ja asian olen jo hyväksynyt.
Nyt sit ilmeni toinen asia joka vaivaa mieltäni.
Sain kuulla että hänella 15 vuotisen avioliiton jälkeisenä aikana ( n. 2 vuotta) ennen seurusteluamme, oli ollut elämä aika "kosteaa" ja miessuhteitakin oli riittänyt. Otin asian puheeksi ja kysyin häneltä itseltään. Suuttumus oli ensireaktio ja kuitenkin hän sitten kertoi asiasta ja vähän liiankin tarkasti ollessaan hiukan humalassa. Miessuhteita oli ollut parisenkymmentä, joista useita yhdenyönjuttuja. Päälekkäisiäkin suhteita oli ja laskelmieni mukaan parhaassa tapauksessa kolme yhtäaikaa kierroksessa. Kaksi suhdetta oli kestänyt puolisen vuotta ja niidenkin aikana muita oli ollut. Hän kertoi eronsa olleen vaikean saadessaan tietää exän pettäneen häntä usean eri naisen kanssa, jopa parhaan ystävättärensä. Hän oli sortunut juomaan ja halunnut saada huomiota ja hyväksyntää, halunnut kokea olevansa haluttu. Suhteemme alussa muutamat näistä kierroksessa olleista miehistä ottivat häneen yhteyttä ja pyysivät oluelle. Joskus soittoja tuli yölläkin ja ilmeisesti humalassa olleilta miehiltä. Soittoja on vieläkin joskus tullut, mutta olen pyytänyt häntä lopettamaan niihin vastaamisen, mitä hän ei aluksi hyväksynyt. Suuttui siitäkin, kun sekaannuin asiaan.
Nyt mua on alkanut vaivaamaan tämä hänen menneisyys. Millainen hän loppujen lopuksi on? Enhän hänen perusluonnettaan ehkä vielä edes tunne. Onko hän pettäjä luonteeltaan? Aiemmin en edes asiaa ole ajatellut. Palaako alkoholin runsas käyttö? Merkkejä jo nyt on. Onko hän ns. helppo nainen? Pystynkö luottamaan täysin?
Asiasta on vaikea aloitaa uutta keskustelua. Kerran olen kokeillut, mutta hän suuttuu. Kokee mun syyttävän häntä ja pitävän huonona. Minkä kyllä ymmärränkin.
Asumme erillämme ja nyt viimeaikoina hän onkin halunnut olla paljon viikonloppuja kotonaan. Syyksi sanonut sen, etten ole hänen oluen ottoaan näkemässä, enkä arvostelemassa.
Seksi välillämme harventunut, hänen ei enää tee usein mieli. Johtuu kuulema näistä asioista.
Onko tällä suhteella enää jatkoa? En osaa sanoa. Pidän hänestä kuitenkin ja paljon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tästä sun naisestasi en tiedä, mutta omalla kohdallani pitkästä liitosta erottuani, kävi niin, että tietyt luonteen perus periaatteet katosivat joksikin aikaa. Ne ikäänkuin kadottivat merkityksen ja olin välin pitämätön niiden suhteen. Onneksi ne palasivat noin vuosi eron jälkeen. Eikä eroon liittynyt edes pettämistä ja olin itse se, joka sitä eroa halusi. Harmillista, että naisesi on hukuttanut tuskansa alkoholiin. Täysin ymmärrettävää hänen tilanteessaan, mutta siitä on ehkä vaikeampi päästä toivuttuaan eroon. Ja hänen pitäisi mielestäni lopettaa vastaileminen vanhoille mies tuttavilleen. Se ei ole reilua sua kohtaan.
katso mihin suuuntaan tilanne kehittyy. itse olisin kyllä aika epäileväinen noinkin reilun alkoholinkäytön suhteen.
Jep. "Helppo nainen"...ehkä ns. rajatila-tapaus...luepas netistä tarkemmin.