Meillä on tänään neljäs tapaaminen ja ollaan menossa keilaamaan. Tässä vaan eniten ihmetyttää se, että mies ei ole ottanut mitään fyysistä kontaktia muhun aikaisemmilla treffeillä. Juttu kyllä luistaa ja meillä on ihan mielettömän hauskaa yhdessä ja huumori kukkii. Itse en viitti tehdä mitään aloitetta, ku en oo yhtään varma, että mitä tuo mies ajattelee/tuntee. Me ollaan lähinnä vain ns. hengattu yhdessä ja baarissakin käytiin eilen pikaisesti yhdellä. Kaikista huvittavinta tässä on se, että aina kun me erotaan, niin se hetki on ns. "vaikea", kun ei kumpikaan oikein tiedä mitä sanois. Sit mä vaan tokaisen siihen, että sun junas taitaa lähteä (vaikka mies tarjouti menemään seuraavalla, kun omani lähti paljon myöhemmin). Siihen sit tuo mies vaan sanoo: Okei, moro, soitellaan. Siis tää treffaaminen on taas ku jostain teiniajoilta, vaikka ikääkin on jo 28v.
Mitä mies aattelee???
Pimpeli pom pimpeli pom pom
122832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä sillä on samat syyt kuin sulla, ei ota kontaktia koska ei ole varma mitä ajattelet/tunnet.
Todennäköisesti hän pelkää jotain. Ehkä ollut huonoja kokemuksia aikaisemmin siitä jos alkaa liian aikaisin koskemaan tms. Pelkää sitä että jos hän koskettaa sua niin sä pelästyt ja homma kusee taas käsille.
Varsinkin jos sä et ole myöskään uskaltanut tehdä mitään niin hän varmasti kuvittelee, että sä et halua että suhun kosketetaan eikä sen takia uskalla tehdä vielä mitään.
Ei hän kuitenkaan olisi noinkin useilla treffeillä käynyt jos ei olisi kiinnostunut. Voit ainakin laskea sellaiset pillun perässä juoksijat pois tän kaverin kohdalla.
On mahdollista tietenkin että tää on niitä harvoja tapauksia jotka vain eivät tykkää fyysisestä kosketuksesta. Mutta itse veikkaisin tässä tapauksessa olevan vain pelkoa.
Joten sun pitäis jotenkin näyttää sille kaverille, että kosketus on ok eikä sen tarviis pelkää mitään.
Esimerkiksi nyt kun menette keilaamaan niin jos hän saa hyvän kaadon niin taputat selälle tai kun niitä palloja valitsette niin pyydät häntä näyttämään miten ne sormet pitää siellä pallossa olla tai ihan mitä tahansa. Kuitenkin jotain sellasta missä sä "annat luvan" sille kaverille koskettaa ja sitä kautta koittaa saada pyörät pyörimään.
Nauttikaa nyt hyvät ihmiset tuosta hetkestä!!!
Ajatella kun ollaan niin toista täynnä ihastuksesta ja rakastuksesta, jotta ilmakin ihan tihenee :D Sitten kun olla nyhjätään keskenänsä, eikä tiedä minnekä niitä käsiä laittaa ja koska voi halata tai edes koskea! Ai että kun voisikin taas lähestyä sillä tavalla hehkeästi, ottaa tilanne haltuun ja liehitellä suorastaan vähän. Viekotella. Ollapa Nainen.
Ja omalla tuurillani ukko/akka pötkisi pikavauhtia karkuun :D :D
Nauti siis tilanteesta, se kun ei kauan kestä kuitenkaan! Kohta se naama siinä vierellä on jo niin kulunut, jotta hoh-heijaa vaan. Yritä siinä sitten vääntää jotakin hehkeätä tai liehitellä. Tai oikeastaan siinä vaiheessa voikin sitten jo heittäytyä tyystin pornoksi. Kun on jo kerta tuttu ja kaiken maailman tiheät ilmastot on purettu niin ei muuta hanaa vaan :D
Kevät se on se mikä saa taas hyrisemään. Tai siis omassa tapauksessani nyrjähtää jo ylikierroksille kun meinaa hikeä pukata x)
Vähän samankaltainen tilanne täälläkin. Yhtä monta kertaa ollaan jo tavattu, muttei mitään "fyysistä kontaktia" ole ollut. Viihdytään toistemme seurassa, tosin ollaanhan me molemmat ehkä vähän ujojakin ja se saattaakin siihen olla syynä ettei mitään ole vielä tapahtunut. Varmasti kummallakin on käynyt mielessä, mutta kumpikaan ei ole tehnyt aloitetta.
Toisaalta sen ymmärrän, ehkei vain toinen halua edetä liian nopeasti tai vaikuttaa liian innokkaalta tms...
Teillä tulee olemaan surkea seksi elämä ja suhde, mies joka ei ota kontaktia ei osaa pussata eikä halata ja on surkea sängyssä.
Hellyyttä ja läheisyyttähän te naiset haluatte ja myös hyvää seksiä!
Dumpaa onneton nörtti!
Saat olla tyytyväinen, että olet löytänyt tuollaisen miehen. Mullakin on samanlainen kokemus miehestä, joka ei hätäillyt sänkyyn menon kanssa. Minäkin ihmettelin asiaa silloin ja toisin kuin sinä, minä en jäänyt sitä ihmettelemään vain omassa mielessäni vaan tein miehelle ehdotuksia, esim. et mennäänkö tuonne pakettiauton perätilaan. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Kun seksin aika sitten koitti, niin se oli loistavaa! Tajusin vasta jälkikäteen, että mies näin tehdessään kunnioittaa minua naisena ja haluaa kanssani yhteisen elämän.
Jumalauta! Nyt sitten selvisi, miksi tää äijä ota mitään kontaktii. Se tsiigaa erivaihtoehtoja treffaillee useampaa naista samaan aikaan. Mä kun sain sen kiinni valheesta. No onneks oli ässä hihassa, miten sain selvitettyä asian. Aina löytyy kaikenlaisia pelimiehiä, jotka saavat vipuun. Ja varsinkin, kun tää korosti, ettei oo mikään "pelimies", niin eikö jumalauta ollutkin. Sit kehtaa vielä kirkkain silmin väittää, ettei treffaille muita naisia, vaikka oli jo heti antamassa numeroaan. Että pistää oikein vihaksi. Missä ne oikeat ja kunnolliset miehet luuraavat?????
hyvissä ja kestävissä parisuhteissa. Ainut toivosi on se että joku noista liitoista loppuu muijan hölmöilyyn, koska hyvät ja kunnolliset miehet ovat todella uskollisia ja lopettavat suhteensa paljon vastenmielisemmin, kuin naiset.
Valitettava tosiasia on että hyvät namupalathan on tietty jo varattu ja kaikenlaista jämää on tarjolla. Toivottavasti törmäät mieleiseen ja hyvään mieheen, jolla on jo erotuskat takana ja saat haluamasi!
Voi voi, ikävää että sinulle paljastui tuollainen asia. Ensimmäisen viestin perusteella olisin voinut veikata, että mies olisi ollut kaltaiseni herrasmies.
Itse en kovin nopeasti tee mitään fyysistä kontaktia, tietenkin pois lukien normaalin kättelemisen ensimmäisellä tapaamiskerralla. Mikäli nainen tekee aloitteen kädestä pitämisestä tai halaamisesta tavattaess/erottaessa en siitä tietenkään kieltäydy.
Tosin me taidamme olla katoavaa luonnonvaraa ainakin foorumilla olevien kirjoituksien perusteella.
Pelimies kyllä etenee nopeammin.
Jos se on odotellut sinulta jonkinlaista hyväksyvää elettä ennenkuin voi edetä ja kun sitä ei ole tullut -> uudet verkot vesille.
Selvästikin mies on epävarma itsestään, eli ujo.
Jos haluat edetä asiassa. Osoita että olet kiinnostunut hänestä. Pelkästään kädellä koskettaminen esim juttelun aikana käsivarteen saattaa riittää laukaisemaan tilanteen jännitys.
Koskettaminen pitää tulla kuitenkin sinunkin halusta luoda fyysinen kontakti mieheen. Kävellessä tarjoa kätesi hänelle. Nämä ovat helppoja juttuja.
Kokeile! Pienet kosketukset ovat sinun signaali miehelle että olet hyväksynyt hänet!
Onneton nörtti eikä osaa olla sängyssä dumpaa se mitä pikemiten, ei kannata tuhlata aikaa siihen.
Normaali kaveri olis nainut sinua jo ekalla tai tokalla kerralla ja tietäisit kannattaako sen kanssa jatkaa juttua.