Ei olla kovinkaan pitkään seurusteltu (kolme-neljä kuukautta) ja elämme lisäksi etäsuhteessa. Ongelma on, että tunnen oloni vaivautuneeksi miesystäväni seurassa, jos hiljaiset hetket välillämme kestävät liian kauan. Tulee pakottava tarve sanoa jotain, ihan mitä tahansa! Pidän miehestä erittäin paljon ja puhelimessa meillä synkkaa hyvin, kun joudumme kuitenkin paljon soittelemaan pitkän välimatkan vuoksi. Mutta aina kun näämme, en pysty täysin rentoutumaan hänen seurassaan, hetkittäin kyllä!
Mielipiteitä siis. Onko tämä kenties väkisellä vääntämistä, vai tuleeko se "rentous" ajan kanssa parisuhteeseen eikä tarttee miettiä miten päin milläkin hetkellä olisi ja mitä sanoisi??
Mielipiteitä siis. Onko tämä kenties väkisellä vääntämistä, vai tuleeko se "rentous" ajan kanssa parisuhteeseen eikä tarttee miettiä miten päin milläkin hetkellä olisi ja mitä sanoisi??
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei olla mitään teinejä: 20v, mies 30!! Itselläni ei kokemusta aikaisemmista suhteista.
... sen tulee näyttämään. Eihän toi kovin vahvalta tunnesiteeltä näytä, ainakaan sinun osaltasi.
Etäsuhteessa ei valitettavasti opi tuntemaan toistaosapuolta, kuten konkreettisesti yhdessä ollessa. Tällöin oma mielikuvitus tahtoo täydentää toista osapuolta, niiltä osin, mikä ei selviä muuten kuin yhdessä olemalla,yleensä vielä oman toiveen mukaan, mikä ei usein vastaa todellisuutta, mikä tahtoo latistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta tavattaessa oikeasti.
Eli veikaisimpa sinun tilanteen johtuvan ainakin osin tuosta ylläolevasta.
Vasta yhdessä asuminen selvittää, onko parista toimivaan parisuhteeseen.
Siinäkin voi mennä jopa vuosia. Kuitenkin niin, että molemmilla pitää olla vahva usko parisuhteen onnistumiseen jo ennen yhteen muuttamista, mikäli epäilyjä suhteen epäonnistumien suhteen on jommalla kummalla osapuolella, ne tahtovat vain vahvistua ajan myötä.
Ei hiljaiset hetket mitään haittaa, ei aina tarvi puhua!!!! Jos vaikka istutte yhdessä, nauttikaa siitä!
Omalla kohdalla oli niin, että seurusteltiin pari kuukautta, mutta en kertakaikkiaan osannut rentoutua miehen seurassa, tuntui että olin teennäinen ja niin mieskin, vaikka sanoi olevansa oma itsensä. Minä en ollut, vaikka yritin ja koska olen luonnostani miellyttämishaluinen ihminen, asia oli vielä vaikeampi. Emme riidelleet koskaan, mutta emme juurikaan osanneet olla kiinnostuneita toisiemme asioista kuin teennäisesti ja puheenaiheitakin oli sitten vähemmän.
Lopulta huomasin olevani niin väsynyt henkisesti että päätin jättää miehen ja se tuli shokkina hänelle. Jokunen kuukausi tuon jälkeen meillä oli vielä pientä säpinää lähinnä seksin merkeissä, mutta sitten se kirkastui lopullisesti että mies oli eri planeetalta kuin minä emmekä oikeasti tulleet juttuun.
Nyt olen tavannut uuden jätkän jonka kanssa juttu luistaa aivan toisella tavalla. Vaihtaminen siis voisi olla sinullakin paikallaan, miehiä kyllä riittää eikä väkisin kannata vääntää mitään. Suhde rullaa omalla painollaan jos on rullatakseen.
joidenki kanssa ei vain synkkaa niin ku toisten.. kyllä mäkin oon huomannu et joidenki tapailemieni miesten kanssa vaan menee luonnollisemmin kuin toisten.
sit kun on tavannu sellasen tyypin, jonka kanssa on samalla aaltopituudella, ne ei haittaa ne hiljaiset hetket. niistä ei vaivaannu. kyllä sen sitte huomaa ku on oikeen tyypin kanssa. tai huomaa, ku on väärän, paremminki niinpäin.