Virallisen hokeman mukaan Suomen puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Tämä ei enää nykypäivänä pidä paikkaansa sen vuoksi, että suomalaista miestä ei vois maan puolustaminen vähempää kiinnostaa. Motivaatio puuttuu sen takia, että homma on raskasta ja vaarallista eikä siitä makseta juuri mitään. Suomi on tän vuoksi kakunpala, jonka voisi lähes kuka tahansa ottaa itselleen. Jos Suomea haluttaisiin oikeasti puolustaa, niin se tarkoittaa käytännössä natoon liittymistä.
Suomen puolustus
just joo
13242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miltähän Suomea sitten puolustaisit? Suomessa on Venäjän jälkeen tiukin asevelvollisuusarmeija Euroopassa ja koulutusta pidetään laadultaan parempana suhteessa Venäjään.
kuin aloituksessa kerrottiin, venäjä ottaisi suomen koska tahansa halutessaan. Mielenkiinnolla saamme seurata minkälaisia hulluja diktaattoreita siellä valtaan tulee. Viimeksi kun Stalin nimimisen diktaattorin päässä naksahti, tapettiin 93 000 suomalaista miestä, 200 000 vammautui, 500 000 ihmistä menetti kotinsa.
Nykyään voimasuhteet ovat toisenlaiset, eikä suomalaisilla olisi mitään mahdollisuutta pärjätä ilman NATOA.
"Tiukin asevelvollisuusarmeija" heh he, ja vanhanaikaisin.Sellaisten asevelvollisten, jotka on pakotettu sotaan, takana pitää jonkun vahtia etteivät karkaa ja jakaa kuolemantuomioita kieltäytyville, niinhän tehtiin viimeksikin. Sivistyneessä maailmassa asiat on hoidettu toisin, siksi suomi onkin paska maa, jota ei kannata puolustaa.
Venäjän pitäisi säästää 10vuotta, ensin ja sit
yrittää tänne:o}
Miksi kukaan haluaisi ottaa Suomen?
Karjalakin oli osa venäjää jo ennen kuin
Suomen valtio perustettiin
Suomi oli vain Varsinais.Suomi,osa Ruotsia
Sadan vuoden päästä Suomessa ei ole kuin mummoja ja somaleja. Kuka sellaista paskaa haluaisi?
peltoakin riittäisi;o}
näyttäisi asia olevan päinvastoin eli miesten maanpuolustustahto on 100 %.
tahto voisi saada erilaisia sävyjä, jos heitä oikeasti vietäisiin tapettavaksi.
laskee päivä päivältä Suomen monikulttuuristuessa.
Paras armeija ei joudu sotimaan.
Olisko kivaa jos Moldovia miehittäsi Suomen ja laittaisi sivarit tuotannolliseen työhön:o}
onks sul Kiinalaiset lenkkarit?
Sotilastehtäväni aikana minulla oli Kookoomuksen jäsenkirja, kommunistina olisin tykinruokarivimies.
Eläkeläisena olen taas nykyistä vallanpitoa vastaan.
En siis ole enää velvollinen puolustamaan nykyistä hallitusta,joka tekee Suomesta halpatyövoima liikeyrityksen:o}