Rosoinen Raamattu sisältää Jumalan ilmoituksen

Heippa!

Vaikka Raamattu sisältää Jumalan ilmoituksen pelastujärjestelyineen (näin uskon vakaasti koska perustelut ovat vakuuttavat) niin Raamattu on myös valitettavasti ristiriitainen, vaikka fundisjehovat muuta väittävät. Antakaamme kuitenkin anteeksi vanhan ajan kirjaajille, koska he kuitenkin tekivät parhaansa kirjatessaan suullista perimätietoa kirjallisessn muotoon. Jos nyt jokunen virhe on mukaan lipsahtanut niin eipähän se profeettojen kirjoituksia tyhjäksi tee.

Tässä on Raamatun sisäinen ristiriita jonka löysin sukuluetteloita tutkimalla ja joka ei perustu tulkintaan eikä anna tilaa minkään valtakunnan selittelyille (voitte toki yrittää jos siltä tuntuu):
Lue 1.Mooses 46:8-26:
8 Nämä ovat Egyptiin tulleiden israelilaisten, Jaakobin jälkeläisten, nimet:
12 Juudan pojat olivat Er, Onan, Sela, Peres ja Serah. Er ja Onan olivat kuolleet Kanaanin- maassa. Peresin pojat olivat Hesron ja Hamul.
26 Jaakobin jälkeläisiä, jotka tulivat hänen mukanaan Egyptiin, oli kaikkiaan kuusikymmentäkuusi henkeä, ja vielä lisäksi hänen poikiensa vaimot
----

Jakeen 26 mukaan Egyptiin muuttivat myös Juudan pojan Peresin kaksi poikaa Hesron ja Hamul. Tuo ei voi pitää paikkaansa koska Peres oli korkeintaan n. 3 vuoden ikäinen eikä hänellä voinut olla kahta poikaa tuossa vaiheessa.

Jos joku kaipaa perusteluita tuolle Peresin iän arviolle niin voin ne toki esittää; tosin jehoville asia pitäisi olla selvä kun he toitottavat olevansa ahkeria Raamatuntutkijoita. (Tosiasiassa he ovat vain vartitornihertsykän tutkijoita jotka eivät ymmärrä Raamatusta juuri mitään.)

Ystävällisin terveisin: Corrector, kristitty
9445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Rosoinen Raamattu sisältää Jumalan ilmoituksen

-Mistä sä sen tiedät? Ei virheettömyyskään mitään takaa jos tarina on satua.

Äänestä

Tämän?>>Peres oli korkeintaan n. 3 vuoden ikäinen>>

Äänestä

Kaipaan perustelua väitteellesi !

Äänestä

Tässä perustelut sille miksi väitän Peresin olleen korkeintaan vain n. kolme vuotias kun Jaakobin suku muutti Egyptiin.

Jaakob palveli Laabania 20 vuotta (7 7 6); ensimmäisen 7 vuotta palveltuaan saadakseen Raakelin vaimokseen. Jaakob sai vaimokseen kuitenkin ensin Leean ja viikko häiden jälkeen Raakelin jonka saatuaan Jaakob joutui palvelemaan Laabania vielä toiset 7 vuotta. Tämän jälkimmäisen 7-vuotisjakson aikana ja ennen sitä seurannutta 6-vuotisjaksoa Jaakobin vaimoille ja näiden kahdelle orjattarelle syntyivät 11 poikaa ja yksi tyttö; tuon katraan viimeisenä syntyi Joosef. (Benjamin syntyi myöhemmin). Tuosta ynnäämällä voidaan laskea että Leean neljäntenä lapsena syntynyt Juuda oli maksimissaan 4 vuotta Joosefia vanhempi, eikö niin?

Joosefin ollessa 17 vuotias (Juuda oli tällöin 21) hän näki unen joka ärsytti veljeslaumaa niin kovasti että he myivät Joosefin orjaksi. Oletetaan että tämä tapahtui pian tuon unen näkemisen jälkeen Joosefin ollessa vielä 17 (ja Juudan ollessa 21). Raamattu kertoo että tuon Joosefin myymisen jälkeen "niihin aikoihin Juuda lähti pois veljiensä luota ja asettui erään Adullamissa asuvan miehen luo, joka oli nimeltään Hira. Siellä Juuda tapasi ka- naanilaisen naisen, Sua-nimisen miehen tyttären, otti hänet vaimokseen ja yhtyi häneen".[1.Moos.37:1->] Juuda sai kolme poikaa (Er,Onan,Sela)ja kun vanhin poijista (Er) oli varttunut aikuiseksi Juuda etsi hänelle vaimon. Kaksi näistä poijista Er ja Onan kuolivat ja Raamattu kertoo että pitkän ajan kuluttua tämän jälkeen Juuda sai pojan (Peres) miniänsä Taamarin (Erin vaimon) kanssa. Lienee selvää että Peres on ollut vähintään n. 20 vuotta nuorempi kuin Er jonka Juuda sai n. 21-22 vuotiaana. Elikä Juuda olisi siten voinut olla n. 41-vuotias kun Peres syntyi.

Tässä välissä täytyy muistutaa, että Joosef astui Faaraon palvelukseen 30 vuotiaana selitettyään unet 7:stä lihavasta ja laihasta vuodesta ja heti tämän jälkeen Joosef sai tehtäväkseen alkaa keräämään viljaa talteen, joten 7 lihavan vuoden jälkeen Joosef oli 37 vuotias ja Raamattu kertoo että Jaakobin suku muutti Egyptiin kun laihoja vuosia oli ollut 2 elikä Joosef oli tällöin 39-vuotias ja Juuda 43-vuotias ja Juudan poika 2-vuotias. Tämäkin sillä edellytyksellä että Juudan vanhin poika Er olisi avioitunut reilusti alle kaksikymppisenä.

Raamattu kertoo että Egyptiin lähtijöiden joukossa oli Peres ja Peresin kaksi poikaa. Uskokoon kuka halua mutta minä en usko että Peres olisi pukannut 1-vuotiaana ketään paksuksi :) Jos taas Er olisi naitettu 20-vuotiaana niin Peres ei olisi edes ehtinyt syntyä ennen Jaakobin suvun muuttoa Egyptiin, joten Raamatussa on kirjausvirhe ja selvä sisäinen ristiriita.

Mutta kuten sanoin, tuollaisten imhimillisten kirjausvirheiden takia ei uskoa kannata heittää menemään.





-Corrector-

Äänestä
  • Tämä kertomus oli mielenkiintoinen ja kertoi monimutkaisista sukulaisuuksista, sen aikaisesta avioliittokäsityksestä, naisten oikeuksista, jne. mutta kysyn mitä tekemistä millään uskonnolla on tämän jutun kanssa?
    Missä siinä on jumalainen johdatus?

    Ja kun se on vielä sen verran ristiriitainen ilmeisesti, että kertomuksesta lyödään peistä vielä tuhansien vuosien kuluttuakin, niin yhä kuuluu kysymykseni: Mitä uskonnollisuutta tässä tarinassa löytyy?

    Äänestä

  • Uskontoa kirjoitti:

    Tämä kertomus oli mielenkiintoinen ja kertoi monimutkaisista sukulaisuuksista, sen aikaisesta avioliittokäsityksestä, naisten oikeuksista, jne. mutta kysyn mitä tekemistä millään uskonnolla on tämän jutun kanssa?
    Missä siinä on jumalainen johdatus?

    Ja kun se on vielä sen verran ristiriitainen ilmeisesti, että kertomuksesta lyödään peistä vielä tuhansien vuosien kuluttuakin, niin yhä kuuluu kysymykseni: Mitä uskonnollisuutta tässä tarinassa löytyy?

    Tuo ristiriidan osoitus on siitä hyödyllinen, että sillä katkaistaan fundamentalistiselta Raamatuntulkinnalta kärki pois ja samoin Raamatun luotettavuutta uskon auktoriteettina koskevat gallupit joutuvat uuteen arviointiin.

    Kun me tunnustamme tosiasioiden edessä että Raamattua ei voi aina ottaa ehdottoman kirjaimellisesti, niin voimme ymmärtää sen, että ihmiset (esim. useat papit) voivat todellakin vastata gallupeissa etteivät he usko Raamatun olevan ristiriidaton ja aina kirjaimellisesti totta olematta kuitenkaan epäuskoisia. Jos minulta kysyttäisiin sitä onko Raamattu erehtymätön Jumalan sana, niin en minäkään tämän Peres-esimerkin jälkeen voisi sanoa että Raamattu on erehtymätön vailla sisäistä ristiriitaisuutta. Kuitenkin uskon että Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille pienestä rosoisuudesta huolimatta ja että Jumalan pelastusjärjestely on parasta mitä me ihmiset voimme saada, se on todellinen lahja Jumalalta meille ihmisille.

    Monet jehovista lähteneet ovat menettäneet uskonsa Raamattuun ja Jumalaan juuri siksi että fundis-jehovat ovat pirullisen taitavasti manipuloineet järjestönsä jäsenet ajattelamaan, että Raamattu on erehtymätön Jumalan sana ja että jos näin ei ole, niin Jumala olisi epäluotettava ja uskonelämälle ei olisi perusteita. TUO ON VÄÄRIN!

    Ihminen voi perustellusti uskoa pelastussanoman olevan erhetymätöntä Jumalan sanaa ja rakentaa hengellistä rakennustaan Raamatun rosoisuudesta huolimatta, se käy paljon paremmin, järkevämmin ja vapautuneemmin vartiotornin ovien ulkopuolella.


    -Corrector-

    Äänestä

  • kande muistaa että raamatun aikainen ajanlasku ei ollut samanlainen kuten me se tunnetaan että (7pv on 1 viikko, ja 365pv= 1vuosi)
    Raamatussa vikkot ovat esim. kun raamatussa mainittiin että menisi 70 viikkoa synnin lopettamiseksi kun Messian tulo ilmoitettiin.
    1 viikko oli vuosiviikkoja.
    1 viikko oli 7 vuotta.
    ilmoitettiin että, ajanjaksoja olisi kolme,
    1.7 viikkoa (7*7 viikkoa= 49vuotta)
    2.62 viikkoa (62*7= 434 vuotta
    3.1 viikko ( 1*7 =7 vuotta)
    =490 vuotta

    eli yhteensä 490 vuotta.

    Äänestä

  • pohtinut34 kirjoitti:

    kande muistaa että raamatun aikainen ajanlasku ei ollut samanlainen kuten me se tunnetaan että (7pv on 1 viikko, ja 365pv= 1vuosi)
    Raamatussa vikkot ovat esim. kun raamatussa mainittiin että menisi 70 viikkoa synnin lopettamiseksi kun Messian tulo ilmoitettiin.
    1 viikko oli vuosiviikkoja.
    1 viikko oli 7 vuotta.
    ilmoitettiin että, ajanjaksoja olisi kolme,
    1.7 viikkoa (7*7 viikkoa= 49vuotta)
    2.62 viikkoa (62*7= 434 vuotta
    3.1 viikko ( 1*7 =7 vuotta)
    =490 vuotta

    eli yhteensä 490 vuotta.

    Nuo mainitsemasi vuosiviikkojutut on mielenkiintoista tutkittavaa omassa kontekstissaan, mutta et kai vaan tarkoita että noita vuosiviikkomalleja pitäisi tahi edes voisi ottaa käyttöön tuossa Peresin tapauksessa? :) Raamattu kun osoittaa että aikaväli Joosefin myymisestä orjuuteen aikaisintaan 17-vuotiaana -> Jaakobin suvun muuttoon Egyptiin jolloin Joosef oli 39-vuotias on ollut siis korkeintaan 22 vuotta.

    Äänestä

  • Emeritus-Corrector kirjoitti:

    Tuo ristiriidan osoitus on siitä hyödyllinen, että sillä katkaistaan fundamentalistiselta Raamatuntulkinnalta kärki pois ja samoin Raamatun luotettavuutta uskon auktoriteettina koskevat gallupit joutuvat uuteen arviointiin.

    Kun me tunnustamme tosiasioiden edessä että Raamattua ei voi aina ottaa ehdottoman kirjaimellisesti, niin voimme ymmärtää sen, että ihmiset (esim. useat papit) voivat todellakin vastata gallupeissa etteivät he usko Raamatun olevan ristiriidaton ja aina kirjaimellisesti totta olematta kuitenkaan epäuskoisia. Jos minulta kysyttäisiin sitä onko Raamattu erehtymätön Jumalan sana, niin en minäkään tämän Peres-esimerkin jälkeen voisi sanoa että Raamattu on erehtymätön vailla sisäistä ristiriitaisuutta. Kuitenkin uskon että Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille pienestä rosoisuudesta huolimatta ja että Jumalan pelastusjärjestely on parasta mitä me ihmiset voimme saada, se on todellinen lahja Jumalalta meille ihmisille.

    Monet jehovista lähteneet ovat menettäneet uskonsa Raamattuun ja Jumalaan juuri siksi että fundis-jehovat ovat pirullisen taitavasti manipuloineet järjestönsä jäsenet ajattelamaan, että Raamattu on erehtymätön Jumalan sana ja että jos näin ei ole, niin Jumala olisi epäluotettava ja uskonelämälle ei olisi perusteita. TUO ON VÄÄRIN!

    Ihminen voi perustellusti uskoa pelastussanoman olevan erhetymätöntä Jumalan sanaa ja rakentaa hengellistä rakennustaan Raamatun rosoisuudesta huolimatta, se käy paljon paremmin, järkevämmin ja vapautuneemmin vartiotornin ovien ulkopuolella.


    -Corrector-

    33:3 Hän rakastaa kansoja; kaikki niiden pyhät ovat sinun kädessäsi. He asettuvat sinun jalkojesi juureen, ottavat oppia sinun sanoistasi.

    22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
    22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
    22:21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emeritus-Corrector kirjoitti:

Heippa!

Vaikka Raamattu sisältää Jumalan ilmoituksen pelastujärjestelyineen (näin uskon vakaasti koska perustelut ovat vakuuttavat) niin Raamattu on myös valitettavasti ristiriitainen, vaikka fundisjehovat muuta väittävät. Antakaamme kuitenkin anteeksi vanhan ajan kirjaajille, koska he kuitenkin tekivät parhaansa kirjatessaan suullista perimätietoa kirjallisessn muotoon. Jos nyt jokunen virhe on mukaan lipsahtanut niin eipähän se profeettojen kirjoituksia tyhjäksi tee.

Tässä on Raamatun sisäinen ristiriita jonka löysin sukuluetteloita tutkimalla ja joka ei perustu tulkintaan eikä anna tilaa minkään valtakunnan selittelyille (voitte toki yrittää jos siltä tuntuu):
Lue 1.Mooses 46:8-26:
8 Nämä ovat Egyptiin tulleiden israelilaisten, Jaakobin jälkeläisten, nimet:
12 Juudan pojat olivat Er, Onan, Sela, Peres ja Serah. Er ja Onan olivat kuolleet Kanaanin- maassa. Peresin pojat olivat Hesron ja Hamul.
26 Jaakobin jälkeläisiä, jotka tulivat hänen mukanaan Egyptiin, oli kaikkiaan kuusikymmentäkuusi henkeä, ja vielä lisäksi hänen poikiensa vaimot
----

Jakeen 26 mukaan Egyptiin muuttivat myös Juudan pojan Peresin kaksi poikaa Hesron ja Hamul. Tuo ei voi pitää paikkaansa koska Peres oli korkeintaan n. 3 vuoden ikäinen eikä hänellä voinut olla kahta poikaa tuossa vaiheessa.

Jos joku kaipaa perusteluita tuolle Peresin iän arviolle niin voin ne toki esittää; tosin jehoville asia pitäisi olla selvä kun he toitottavat olevansa ahkeria Raamatuntutkijoita. (Tosiasiassa he ovat vain vartitornihertsykän tutkijoita jotka eivät ymmärrä Raamatusta juuri mitään.)

Ystävällisin terveisin: Corrector, kristitty

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu