Kertokaapa

Palstan vanhat pojat/piiat että mikä oli/on se 'kipuikäraja' kun jonka jälkeen tajusitte elävänne koko loppuelämän yksin tai minkä iän jälkeen todennäköisyys löytää kumppani alkaa heikkenemään ratkaisevasti. Itselleni se tunne tuli kun täytin 25 (1 kuukauden kestänyt seurustelusuhde koko elämän aikana muutama 1 yön sähellys). Kun on jo tähän ikään asti ehtinyt eikä ole hajuakaan mistään seurustelusta tai yhteiselosta ja seksikerratkin voi laskea 2 käden sormilla (siis kerrat, ei kumppanit) niin vastaavia samanikäisiä naisia ei kertakaikkiaan ole olemassa. Ja koska henk.kohtasesti en usko että kahden täysin erilaisen menneisyyden omaavaan ihmisen suhde voi onnistua niin tässä sitä ollaan.
181799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jaa, en tiedä tuosta kipurajasta, ei kai oo tullu vastaan vielä. Mahdollisuudet lienee pienentyneet, joka sekin lähinnä omaa syytä.
Kahden täysin erlaisen ihmisen suhde ei tietystikkään voi aina toimia, mutta jospa tuo sinunkin kohdallesi osuu sitten samanlaisempi.
On ehkä liian aikaista heittää pyyhettä kehään.

Äänestä
  • Alkuperäisen viestin kirjoittaja oli syntynyt -78 ja sinä -32.
    Koska sinulla ikää näyttää jo olevan, niin onhan hienoa kuulla sinun sanovan, että ei tässä vielä kannata pyyhettä kehään heittää.
    Se on oikeaa peliä se. Ja onhan se perinteisesti niin, että kun vaan kanki pysyy aina kovana, niin kyllä sitä kynnettävää vakoo löytyy!

    Äänestä

...
että jos 28:een ikävuoteen asti pärjäilee ilman puolta vuotta pitempää seurustelusuhdetta, päätyy suurella todennäköisyydellä elelemään yksin. Niiku jostai akateemisesta julkasusta lukasin tollasen tutkimuksen, et sillee.

Aika paskamainen juttu! Vihaksi pistää.

Jostain syystä tuo on jäänyt kummittelemaan mieleen...

No, nehän on vaan tilastoja!

Äänestä
  • Siis armonaikaa on enää alle 3 vuotta ja suunta tuntuu olevan pikemminkin laskusuunnassa (kun ei enään tunnu kelpaavan edes 1 yön juttuun). No mitä sitä turhia murehtiin, sitten 30 kymppisenä kun ei ole mitään hävittävää voi hakea sen vaimon rahalla Thaimaasta tai Venäjältä ja menettää ne loputkin itsekunnioituksen rippeet.

    Äänestä

  • Eik sitä voi sanoa mitenkää tieteelliseksi julkaisuksi. Täys vitsiä koko homma.

    Puheena olevaan ongelmaan voin todeta: toiset kypsyy hitaammin kuin toiset ja usko pois että laatu korvaa määrän mennen tullen...

    Kun karkkia syö paljon saa vain mahansa kipiäksi, ja viinaakin juodaan yleensä vaan kohtuudella.

    Äänestä

  • Eli tuon mukaan mulla on 28 päivää aikaa löytää se mies..Hyvältä näyttää

    Äänestä

  • nainen 27 kirjoitti:

    Eli tuon mukaan mulla on 28 päivää aikaa löytää se mies..Hyvältä näyttää

    mulla sit muutama päivä vähemmän...

    Äänestä

Vaikka en varsinainen vanhapiika olekaan, (tai ei kai sitä vielä tiedä)niin vastaampa sittenkin. Lopeta tuollaisten tilastojen miettiminen ja etsiminen, ei tilastot mitään elämänsuuntaa ratkaise. Sanon tämän siitä huolimatta, että olen tilastotieteen pääaineopiskelija. Suurin vaikuttava tekijä on mun mielestä usko tilastoihin, joka ruokkii niiden toteutumista. Usko pois, tilastoista löytyy aivan uskomattomia tilastollisesti merkittäviä riippuvuuksia, jotka myöhemmin osoittautuukin virheellisiksi. Varmaan tosi mielenkiintoista, joten ei tästä enempää..:D

On mulla kyllä ihan käytännönkin kokemusta joka ei tue tuota edellä mainittua "tilastoa". Olen siis itse 24 ja enemmän tai vähemmän seurustellut 18 vuotiaasta saakka. 23-vuotiaana tapasin nykyisen suuren rakkauteni 28-vuotiaan miehen, joka ei ole kuin kerran seurustellut hetken aikaa, mutta silti kaikin puolin mukava ja sopiva mies. Yhdenyönjuttujakin hän on harrastanut vähemmän kuin minä, mitä oikeastaan paremminkin kunnioitan, vaikka en tod. mikään tiukkapipo olekaan. Olen alkanut myös miettiä omaa toimintaani ja huomannut, että kenties heikkoutta on sekin, että aina on joku mies pitänyt olla, kun en ole kyennyt yksin olemaan, vaikka en olisi ollut edes rakastunut. Eikö sekin kuulosta aika säälittävältä vai mitä?

Noh..kuulosti ehkä sekavalta, mutta yritin vaan sanoa, että todellakaan mikään aika ei ole sun ohi ajamassa, jos et itse niin päätä. Ennemmin kuin tilastoja sun kannattaa miettiä sitä, miten käyttäydyt naisia kohtaan ja suhtaudut heihin. (en tarkoita että olisit mikään törkimys!) Ja ennen kaikkea, kliseeltä ehkä kuulostaa, mutta keskity tekemään itsesi onnelliseksi. Se on kumma juttu, mutta olen tuttavapiirissä huomannut, että kummasti se nainen vaan putkahtaa kuviohin, kun ensin keskittyy sen oman elämän mukavaksi tekemiseen. Menisköhän toi läpi mun harkkatyön aiheena..?hehe.

Äänestä
  • Vuotta nuorempi nainen, joka ei ole ilman jonkinlaista suhdetta 18 ikävuoden jälkeen. Mua suoraan sanoen ärsyttää ihmiset joilla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta ongelmasta mutta silti jakelevat auliisti kommenttejaan ja kliseisiä 'neuvojaan'.

    Ihmetyttää vaan se että kun ulkonäkö/luonne ei omasta mielestäni ole ainakaan sitä alinta mahdollista kastia niin miten on mahdollista että tässä on käynyt näin. Jonkinlaista rimaa olen toki pitänyt eli aivan jokaisen mahdollisuuden kanssa en mihinkään suhteeseen alkanut tai edes hypännyt sänkyyn, mutta rima ei todellakaan ole ollut mitenkään korkealla. Kun katselee ympärilleen niin huomaa että paljon kusipäisemmät ja rumemmatkin miehet seurustelevat tai ovat seurustelleet jo ties kuinka monen naisen kanssa.

    Äänestä

  • mvm78 kirjoitti:

    Vuotta nuorempi nainen, joka ei ole ilman jonkinlaista suhdetta 18 ikävuoden jälkeen. Mua suoraan sanoen ärsyttää ihmiset joilla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta ongelmasta mutta silti jakelevat auliisti kommenttejaan ja kliseisiä 'neuvojaan'.

    Ihmetyttää vaan se että kun ulkonäkö/luonne ei omasta mielestäni ole ainakaan sitä alinta mahdollista kastia niin miten on mahdollista että tässä on käynyt näin. Jonkinlaista rimaa olen toki pitänyt eli aivan jokaisen mahdollisuuden kanssa en mihinkään suhteeseen alkanut tai edes hypännyt sänkyyn, mutta rima ei todellakaan ole ollut mitenkään korkealla. Kun katselee ympärilleen niin huomaa että paljon kusipäisemmät ja rumemmatkin miehet seurustelevat tai ovat seurustelleet jo ties kuinka monen naisen kanssa.

    Luulin, että tähän asiaan olisi ollut ihan aiheellinenkin kommentti vähän eri kantilta. Mua kun ihmetytti vähän tuo sun näkemys siitä, että erilaiset seurusteluhistoriat omaavat tyypit eivät voisi keskenään seurustella. Mulla on parhaillaan paras mahd. seurustelusuhde 28v. miehen kanssa, eikä hänellä ole lainkaan samanlainen historia kuin mulla, eikä se mua vaivaa eikä häntä.

    Kenties sittenkin vaadit liikaa naiselta, jos haluat suunnilleen samanikäisen naisen, suht kivannäköisen ja fiksun (=EI mahdottomia vaatimuksia) ja sen lisäksi myös, että nainen ei ole seurustellut enempää kuin sinä (=jo huomattomasti mahdottomampi vaatimus).

    No joo, ei ne mun jutut miksikään neuvoiksi ollut tarkoitettu, pahoittelen jos semmoinen sävy niihin tuli. Olen vaan vilpittömästi sitä mieltä, ettei sitä kriittistä ikää ole, ellei sitä itse ala lietsoa. Etenin jos olet älykäs ja ulkonäkökin normitasoa, kuten taisit itse mainita. Tuttavapiiriin tosiaan kuuluu sua n. 5 vuotta vanhempiakin, jotka ovat löytäneet seurustelukumppanin vasta hiljattain, eikä kyseessä olleet mitkään kompromissiratkaisut tai venäjänreissut..

    Äänestä

  • emma79 kirjoitti:

    liikaa vaadittu että ei ole lapsia edellisestä/edellisistä suhteista ja se että ei ole aivan joka jätkän kanssa seurustellut/hypännyt punkaan niin sitten ei mahda mitään. Kiva juttu että löytyy ihmisiä joita tällaiset jutut vaivaa mutta minua vaivaa. Väitätkö että sinua ei vaivaisi jos miehesi yhtäkkiä paljastaisi olleensa 3 kertaa kihloissa ja sängyssä 200 naisen kanssa. Eikö muka tulisi mieleen että miten minä olen parempi kuin ne 199 muuta, miksi suhde onnistuisi juuri minun kanssani kun 3 edellistä eivät onnistuneet, tyytyykö hän tuollaisen savotan jälkeen yhteen naiseen jne. jne... Ja juttu toimii luonnollisesti myös toisin päin eli rauhallisemman historian elänyt alkaa jossain vaiheessa haikailemaan menetetyn nuoruuden, erilaisten kokemusten/kumppaneiden perään jne

    liikaa vaadittu! Noissa mun tuntemissani tapauksissa ei kyllä mainitsemastasi tilanteesta ollutkaan kyse. Enkä tietenkään väitä, että mun tuttavapiiri olisi niin laaja, että voisin sillä jotain perustella. Ainoastaan sen, että tuo aiemmin mainittu (olikohan se 28v:n) ns. "kriittinen" ikä ei millään ole mikään yleispätevä.

    Juu, ja kyllä muakin häiritsis, jos mies olis ollut kolme kertaa kihloissa yms, ei munkaan itsetunto sentään mikään rautainen ole. Toisaalta en usko, että sellaista tilannetta tulisi vastaankaan, että niin erilaiset arvot omaavan kanssa olisin seurustelua aloittelemassa. Mulle etenkin kihlaukset ovat sen verran vakava juttu, että kihloihin en heppoisin perustein menisi. Eikä kyllä ole suunnitteilla vieläkään.

    Susta sai kyllä aiemmasta viestistä paljon tiukemman kuvan niistä "vaatimuksista", kun kerroit että olet noin kuukauden seurustellut ja samaan hengenvetoon totesit ettei vastaavanlaista naista ole löytynyt. Olisin itse ainakin ollut surullinen, jos mies olisi mut sen takia tyrmännyt, että olen seurustellut enemmän kuin hän.

    (Niin, siis olen seurustellut kolme kertaa aiemmin ja yhdenyönjuttuja on ollut etenkin joskus 4v. sitten aika reippaasti, kun olin silloin muutenkin tosi onneton ja säälittävä. Niiden määrää en tosin ole miehelle kertonut, enkä aio kertoakaan, olleita ja menneitä kun ovat.)

    on niin että tieto lisää tuskaa ja pieni valkoinen valhe omasta menneistyydestä ei ole pahaksi. Mun mielestä se että on harrastanut paljon yhdeillan juttuja kertoo vaan siitä että kyseiselle ihmiselle ventovieraan kanssa sänkyyn hyppääminen/seksi ei ole sen kummoisempi juttu kun hampaiden pesu ja jos elämän asenne on edellä mainittu niin on erittäin todennäköistä/melkein varmaa että sama tapahtuu myös tulevaisuudessa kun ollaan parisuhteessa. Sehän onkin sitten hauskaa sen rauhallista ja tylsää elämää eläneen ja kaiken 1 suhteen varaan laskeneen osapuolen kannalta.

    Äänestä

Meillä taitaa tuolla suvussa. Kaikki äidinpuolen serkut on jo yli tai noin parikymppisiä eikä oikein kukaan ole vielä pahemmin edes seurustellut. pari on kyllä perheellisiä. Sitten äidin sisaruksista (niitä peräti 8!)ei kukaan pariutunut ennen 25 vuotta. Kummasti vain 50-v. vanhapoikaeno löysi joitain vuosia sitten nuoremman vaimon ja heillä nyt lapsi. Mummokin oli avioituessaan 35v.

Tässä olen ajatellut, että meidän suku taitaa olla aika lapsellista hitaasti kypsyvää lajia. :) Eipä ole suvun puolelta pahemmin härnätty tuolla pariutumisella, kun on vanhempiakin serkkuja ja naimattomia myös tuossa edeltävässä sukupolvessa.
Eikä asia ole muutenkaan vaivannut vaikka ikää on jo yli neljännesvuosisadan. Lapsellinen kai oon.

Äänestä
  • Mummosi avioitui 35 vuotiaana ja äidilläsi on 8 siskoa ;-) Aika hurjaa meininkiä mummollasi kun ottaa huomioon asenteet ennenvanhaan...

    No saattoihan ne olla eri puolelta sukua... ;-)

    Äänestä

  • jee kirjoitti:

    Mummosi avioitui 35 vuotiaana ja äidilläsi on 8 siskoa ;-) Aika hurjaa meininkiä mummollasi kun ottaa huomioon asenteet ennenvanhaan...

    No saattoihan ne olla eri puolelta sukua... ;-)

    Tarkoitin, että perheeseen syntyi yhteensä 8 lasta siis kumpaakin sukupuolta ja joukossa oli yhdet kaksosetkin. Aika tiheessä ne kumminki tuli. Tietääkseni mummo oli aika vanha saatuaan viimeisen lapsen, jotain 47.

    Että näin. Kai nuo isohkot perheet oli maaseudulla vielä sotien aikaan ja sen jälkeen suhteellisen yleisiä.

    Äänestä

  • nainen77 kirjoitti:

    En tarkoittanut että 8 siskoa vaan sisarusta vaikka erehdyksessä kirjoitinkin että siskoa ;-)

    Oli/on sulla melkoinen mummo.

    Äänestä

Mulla oli nuorena yks ykspuolinen rakastuminen ennen just 28-vuotispäiviä ja joitain lyhyitä suhteita. Seksi jäi vähiin, selvästi varattuihin verrattuna. Iskin yhden yön juttuja jossain vaiheissa kun oikeaa ei löytynyt. Jotenkin olin kokolailla ylistressaantunut aiheesta. Sitten puolitajuisella päätöksellä päätin lakata kiinnostumasta ees. Vaikka tutustuin helposti naisiin ne jotka tulivat uusilla työpaikoilla tms. vastaan eivät ne vaan kiinnostaneet. Tää johtu aikaisemmista huonoista kaveripiirisekoiluista. Vaikka nämä naiset joskus koittivat iskeä jätin jutut ystävyyteen. Näin meni 5-6 vuotta yksin selibaatis. Ei siinä mitään, olin päättänyt näin ja viihdyin itsekseni mainiosti. Muutaman päivän verran vaan kaipasin kumppania koko aikana. No, pari vuotta aloin kiinnostumaan uudestaan. Hiukan hermostutti näin suhteellisesti vanhempana vähän käytettynä miehenä. Panin itseni ikäänkuin takaisin kehiin ja pian naisista parhain iski mut. Sellainen, mitä olen aina toivonut. Rakastava, oikeasti huumorintajuinen, herkkä ja vartaloltaan ja ulkonäöltään upea (en mikään treenimissifani ole koskaan ollut).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mvm78 kirjoitti:

Palstan vanhat pojat/piiat että mikä oli/on se 'kipuikäraja' kun jonka jälkeen tajusitte elävänne koko loppuelämän yksin tai minkä iän jälkeen todennäköisyys löytää kumppani alkaa heikkenemään ratkaisevasti. Itselleni se tunne tuli kun täytin 25 (1 kuukauden kestänyt seurustelusuhde koko elämän aikana muutama 1 yön sähellys). Kun on jo tähän ikään asti ehtinyt eikä ole hajuakaan mistään seurustelusta tai yhteiselosta ja seksikerratkin voi laskea 2 käden sormilla (siis kerrat, ei kumppanit) niin vastaavia samanikäisiä naisia ei kertakaikkiaan ole olemassa. Ja koska henk.kohtasesti en usko että kahden täysin erilaisen menneisyyden omaavaan ihmisen suhde voi onnistua niin tässä sitä ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu