Oletteko samaa mieltä naiset?
Mielestäni Suomen kulttuurista puuttuu kunnollinen paikka, jossa ihmiset voisivat tutustua oman ikähaarukkansa ihmisiin. Erityisesti vastakkaiseen sukupuoleen.
Olen pelimies, ja kokeillut vähän sitä sun tätä.
Seuraa voi hakea kaikkialta, mutta paradoksaalista kyllä nimenomaan baarit ovat erityisen huonoja paikkoja.
Netti on varattu luusereille.
Facebook ja seuranhakupalstat ovat täynnä niitä huomionkipeitä ja todella epätoivoisia..
Harrastukset ovat ok, mutta harrastuksesta tulee helposti liian kapea foorumi. Lisäksi yleensä miehet ovat miesten sarjoissa ja naiset naisten ryhmissä.
Kahvilat ja kirjastot ovat paikkoja, joissa on Suomen kulttuuurin nähden miltei outoa tehdä tuttavuutta. Silti juuri näissä paikoissa pyörii ne mielenkiintoisimmat luonteet.
Parhaat naiset saa kuitenkin bussipysäkiltä tai kaupasta. Siellä naiset ovat yleensä yksin ja hauraita, kaikessa ihanuudessaan.
Erikoista onkin se, että se paikka missä kuuluisi "pariutua" tai saada kontaktia toiseen sukupuoleen (baarit yms.) onkin paikka, jossa kaveripiirit muodostaa epäsosiaalisen ryhmädynamiikan. Siellä kerskaillaan facebookin tavoin omilla näennäisillä ystävillä ja "sosiaalisella kompetenssilla",
Toisin sanoen siis ollaan tiukasti "omassa" seurassa, ja ollaan välinpitämättömiä muita kohtaan tai heitetään paskaa läppää.
Oikeastaan siis ei ole mitään "paikkaa", jossa yksinäiset miehet ja naiset voisivat tutustua toisiinsa. Liian paljon riippuu siitä, minkälaisen statuksen on saanut luotua itselleen. Ihmisellä itsellään ei ole paljoakaan arvoa, vaan hänestä välittyvällä statuksella. Näin käy varsinkin vähäväkisissä maissa ja tuppukylissä.
Ainoastaan erittäin rohkeat pelimiehet pystyvät iskemään naisia esim.bussipysäkiltä. Tämän takia monet arat ihmiset ahdistuvat, koska kynnys tutustua oudossa tilanteessa on heille aivan liian suuri.
Mitä te naiset olette tästä mieltä?
Onko Suomessa vain liian vähän ihmisiä?
Miten on naiset
10
765
Vastaukset
- oletko koskaan saanut naista?
Siis sun mielestä naisia saa bussipysäkiltä tai kaupasta? Ja luulet olevasi kaiken lisäksi pelimies? Jos jätetään kavereiden kautta tutustuminen pois laskuista, paras keino tutustua naisiin on nimenomaan baari. Ihmisistä tulee sosiaalisempia, energisempiä ja iloisempia humalassa, vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostamaan parin tuopin jälkeen enemmän kuin selvinpäin. Bussipysäkillä ja kaupassa törmäät masentuneisiin, ärtyneisiin kiukkupusseihin jotka haluavat vain nopeasti pois sosiaalisesta kontaktista, takaisin kotiin pesemään pyykkiä ja laittamaan ruokaa.
"Siellä kerskaillaan facebookin tavoin omilla näennäisillä ystävillä ja "sosiaalisella kompetenssilla",
Toisin sanoen siis ollaan tiukasti "omassa" seurassa, ja ollaan välinpitämättömiä muita kohtaan tai heitetään paskaa läppää."
Voi kuule kun ihmiset ovat tuollaisia ihan kaikkialla. Töissä, koulussa, eläkkeellä. Kaikkein vähiten kuitenkin baarissa. Kahden käden sormilla ei pysty laskemaan kuinka moni otti eilen ja toissailtana baarissa minuun kontaktia. En itse laittanut tikkua ristiin sen eteen vaan selkään taputtelijoita ja beibejä riitti siitä hetkestä lähtien kun lampsin tiskille tilaamaan. En tiedä johtuuko siitä että olen sosiaalinen luonne joka hallitsee small talkin, mutta kivaa oli vaikka ilman kavereita läksin. Nyt onkin taas reippaasti lisää uusia pinnallisia tuttuja, joiden kautta oppii taas tuntemaan lisää naisia.- treffatakseen
Pitkälti samaa mieltä. Suomesta puuttuu lähes täysin ulos pyytämisen kulttuuri. Ihmiset eivät lähesty toisiaan selvin päin! Sellaista pidetään epäilyttävänä, joten kaupassa tai bussikatoksen alla tuskin moniakaan treffejä sovitaan. Suomalaiset tapaavat baarissa kännisinä, mikä on hyvin valitettavaa. Käyntikorttien jakelun yleistyttyä, tapahtuu joskus, että kortteja heitellään myös yksityisempien yhteydenottojen toivossa.
- Kyllä
treffatakseen kirjoitti:
Pitkälti samaa mieltä. Suomesta puuttuu lähes täysin ulos pyytämisen kulttuuri. Ihmiset eivät lähesty toisiaan selvin päin! Sellaista pidetään epäilyttävänä, joten kaupassa tai bussikatoksen alla tuskin moniakaan treffejä sovitaan. Suomalaiset tapaavat baarissa kännisinä, mikä on hyvin valitettavaa. Käyntikorttien jakelun yleistyttyä, tapahtuu joskus, että kortteja heitellään myös yksityisempien yhteydenottojen toivossa.
"Suomalaiset tapaavat baarissa kännisinä, mikä on hyvin valitettavaa."
Niin no.. ei suomalaisia selvinpäin kestä. - ...........
Minua on ainakin pyydetty treffeille tavallaan bussipysäkillä. En tosin itse ollut pysäkillä, vaan kävelin pysäkin ohi, jolla mies odotti bussia. Hän lähti kävelemään perääni ja pyysi minua kahville. Suostuin, koska mies oli kivannäköinen, fiksun oloinen ja kohtelias. Samoin minua on pyydetty treffeille kirjastossa, ostoskeskuksessa ja keskellä kauppatoria. Ja ihan ystävällisesti ja selvinpäin. Kännisten örvellykset ovat asia erikseen, niitä ei lasketa.
Ne, joihin olen tutustunut, eivät ole ainakaan minun mielestäni olleet varsinaisia pelimiehiä. Tosin rohkeita, avoimia ja iloisia persoonia kyllä.
Baareista saa nimenomaan pinnallisia ja/tai lyhyitä suhteita. Vakavammat, syvällisemmät, laadukkammat jutut löytyvät toisin. Esim. työn tai harrastuksen parista tai sitten juuri joltain bussipyäkiltä... - onko jotain baareja vastaan?
........... kirjoitti:
Minua on ainakin pyydetty treffeille tavallaan bussipysäkillä. En tosin itse ollut pysäkillä, vaan kävelin pysäkin ohi, jolla mies odotti bussia. Hän lähti kävelemään perääni ja pyysi minua kahville. Suostuin, koska mies oli kivannäköinen, fiksun oloinen ja kohtelias. Samoin minua on pyydetty treffeille kirjastossa, ostoskeskuksessa ja keskellä kauppatoria. Ja ihan ystävällisesti ja selvinpäin. Kännisten örvellykset ovat asia erikseen, niitä ei lasketa.
Ne, joihin olen tutustunut, eivät ole ainakaan minun mielestäni olleet varsinaisia pelimiehiä. Tosin rohkeita, avoimia ja iloisia persoonia kyllä.
Baareista saa nimenomaan pinnallisia ja/tai lyhyitä suhteita. Vakavammat, syvällisemmät, laadukkammat jutut löytyvät toisin. Esim. työn tai harrastuksen parista tai sitten juuri joltain bussipyäkiltä..."Baareista saa nimenomaan pinnallisia ja/tai lyhyitä suhteita."
Väärin. Baari on kohtaamispaikka siinä missä muutkin.
"Vakavammat, syvällisemmät, laadukkammat jutut löytyvät toisin"
Useimmat tapaamiset ovat kavereiden välityksellä. Kaveripiirin puskaradioa kuuntelemalla löytää puolison suurimmalla todennäköisyydellä. Tämä kavereiden järkkäämä tapaaminen voi siis tapahtua myös em. baariympäristössä.
"sitten juuri joltain bussipyäkiltä"
Tuo taitaa nyt perustua kyllä johonkin elokuvissa nähtyyn kaavaan? Toisaalta, jos se on molemmin puolista rakkautta ensisilmäyksellä, niin kyllä se voi bussipysäkiltäkin alkaa. Ei mitenkään mahdotonta. Mutta jos bussipysäkiltä sen löydät niin kannattaa laittaa myös lotto vetämään. - baareja vastaan
onko jotain baareja vastaan? kirjoitti:
"Baareista saa nimenomaan pinnallisia ja/tai lyhyitä suhteita."
Väärin. Baari on kohtaamispaikka siinä missä muutkin.
"Vakavammat, syvällisemmät, laadukkammat jutut löytyvät toisin"
Useimmat tapaamiset ovat kavereiden välityksellä. Kaveripiirin puskaradioa kuuntelemalla löytää puolison suurimmalla todennäköisyydellä. Tämä kavereiden järkkäämä tapaaminen voi siis tapahtua myös em. baariympäristössä.
"sitten juuri joltain bussipyäkiltä"
Tuo taitaa nyt perustua kyllä johonkin elokuvissa nähtyyn kaavaan? Toisaalta, jos se on molemmin puolista rakkautta ensisilmäyksellä, niin kyllä se voi bussipysäkiltäkin alkaa. Ei mitenkään mahdotonta. Mutta jos bussipysäkiltä sen löydät niin kannattaa laittaa myös lotto vetämään."Baari on kohtaamispaikka siinä missä muutkin."
No joo, niinhän se on. Ja paljon riippuu myös siitä, millainen ihminen on ja mitä hän hakee.
"Tämä kavereiden järkkäämä tapaaminen voi siis tapahtua myös em. baariympäristössä."
Kyllä, mutta tässähän ei ole kyse siitä, että löytäisi kumppanin baarista vaan nimenomaan yhteisten kavereiden kautta. Osittain sama kuin tutustuisi ihmiseen vaikka netissä ja sopisi ekan live-tapaamisen baariin. Baarin rooli siis toissijainen.
"sitten juuri joltain bussipyäkiltä"
Tai mistä tahansa satunnaisesta kohtaamisesta tai paikasta normaalia elämää elämällä. Ilman erityistä kohtaamispaikkaa pariutumista varten. En siis tarkoittanut otettavaksi välttämättä täysin kirjaimellisesti.
Mutta joo, ehkä tosiaan kannattaisi laittaa lotto vetämään...Elämässäni kun epätodennäköisyydet ovat olleet usein todennäköisyyksiä todennäköisempiä. Kiitos vinkistä!
- Ilman statusta
Olen aivan samaa mieltä, vaikken itse ole lainkaan pelimies. Enkä tunne facebookia. Sellaisia luontevia paikkoja ei ole.
Suomen väkimäärästä en tiedä... Syitä ihmisten kohtaamattomuudelle löytyy kirjoittamistasi selityksistä. Täällä vallitsee outo kulttuuri, jota me metsäkansana ylläpidämme. Varmaan on niin, että tutustuminen oudossa tilanteessa ahdistaa monia. Tätä menoa luulisi että ihmiset ovat jo kuolleet sukupuuttoon. Ehkä jos olisi ikuinen heinäkuu, täällä olisi erilaista. Onkohan ilmanalalla mitään vaikutusta? - joo...
Samaa mieltä.
Netti on luusereille. Treffipalstoilla hengaa harvahampaisia, kaljuja, kaljuuntuvia, ikänsä, pituutensa, tarkoitusperänsä valehtelevia tyyppejä. Feissari on hyvin pinnallinen, jossa ystävälistaan kuuluvat puolitutut ja tutun kaimat. Kuntosalilla yms. harrastuksissa hyvin kapea tarjonta tosiaan, vaikka sinänsä huomattavasti nettiä parempi. Baarit ihan out, siis nousuhumalaiset miehet tulevat alkoholin rohkaisemina kourimaan. Kahviloissa ja muualla ns. elävässä elämässä hyvin epäluontevaa ottaa kontaktia kehenkään. Vaikkakin taannoin ruokakaupassa eräs mies hymyili minulle! Hui :)
Ehdotuksia tosiaan tarvitaan, joku ihan uusi tapa/kohtaamispaikka.- mitä vielä kyselette
"Ehdotuksia tosiaan tarvitaan, joku ihan uusi tapa/kohtaamispaikka."
On moneen otteeseen sanottu, että se ensisijainen tutustumistapa on KAVEREIDEN KAUTTA. - kokeillut
mitä vielä kyselette kirjoitti:
"Ehdotuksia tosiaan tarvitaan, joku ihan uusi tapa/kohtaamispaikka."
On moneen otteeseen sanottu, että se ensisijainen tutustumistapa on KAVEREIDEN KAUTTA.Täytyykin kokeilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376