Kertokaa minkä ihmeen takia kaks aikuista ihmistä haluaa asua samassa talossa kun aivan selvästi vihaavat toisiaan. Kyse on nyt siis mun vanhemmistani. Pienenä aina kyselin että äiti miks et tykkää isistä, ja toisteppäin, vastauksena aina että älä sinä siitä mieti. Viimein sain vihaisen vastauksen että pidä huoli vain omista asioistasi, ja sitten lopetin kyselyt.
Vanhempani eivät ole naimisissa. en väitä että tietäisin kaiken heidän elämästään, mutta minun tietääkseni heillä kummallakaan ei ole minkäänlaista omaa elämää. Töihin, kotiin, yksin tai lasten kanssa oleskelua, sitten nukkumaan, ja sit taas sama kierros uudelleen. Miks kukaan haluis tollasta elämää ku vois vaan rehellisesti erota ja alkaa elää.
Älkääkä sanoko että lasten takia. Me kaikki tän perheen pennut ollaan aivan hajalla, me ei vaan osata elää ja mistäs muusta se voisi johtua kuin vanhemmista. Sieltähän me se malli ollaan katottu. Tunteita ei saa näyttää. Edes telkkaria ei ole luontevaa kattoo kenenkään kanssa koska siellä näytetään ihmisiä, TUNTEITA JOPA.
Ja tuntuu ihan suunnattoman pahalta että kaks ihmistä joutuu kärvistelemään vain siksi että mulla ois hyvä koti. Ja sitten se koti ei olekaan hyvä. Kaikki ihan vitun turhaa.
(En nyt tiedä kuuluuko tää tänne avoliittopalstalle, mun oli tarkotus vähän enempi spekuloida avoliitosta, mutta ei nyt vaan lähe.)
Kertokaa miksi.
20
1360
Vastaukset
- Nutturatäti
Olipa hyvä avaus. Toivottavasti tämän lukee mahdollisimman moni ihminen, joka uhraa oman elämänsä kuvitellen toimivansa lastensa parhaaksi -- tajuamatta että lapset kärsivät paljon enemmän vanhempien vihamielisestä kyräilystä kuin erosta.
Todella surullista etteivät vanhemmat herää edes lastensa suoriin kysymyksiin. No onneksi olet sentään jo täysi-ikäinen. Jos tästä jotain positiivista hakee, niin vanhempiesi varoittavan esimerkin avulla olet (ja sisaruksesi) ehkä siinä mielessä viisaampi ettei tule tehtyä niin helposti samoja virheitä itse.- Ajattelin kirjoittaa
Oikea analyysi,tunteita on vaikea näyttää.Mutta te
olette kuitenkin todiste jostain läheisyydestä.Hyvin
suomalaista,patoutunutta jähmeyttä.Hellyys,rakkaus,
eivät maksa mitään,mutta kun ei osaa/uskalla näyttää
Lapset kun elää tunneköyhässä kodissa jatkavat hekin
samaa rataa.Vanhemmat eivät eroa,muutu,se on heidän
turvallista arkea.Kaipuu läheisyyteen ja rakkauteen
on ihmisessä sisällä,sitä vain ei haluta ottaa tosis
saan.Apu on siinä että alatte välittää toisistanne.
Sanomalla jotain pientä hyvää toisistanne,että tunne
elämän tukokset alkaa sulaa vähitellen! - tytär 18v.
Ja tuo ainoa positiivinen asia jonka keksit, on sekin aivan yhtä tyhjän kanssa. En mä ikinä pääse siihen asti että mulla olisi mies ja lapsia. Mä vaan en tiedä miten suhde toimii! En väitä tietäväni mitään ihmisen kehityksen psykologiasta mutta kai lapsi oppii aika paljon kotoa. Vanhempien pienet rakkauden eleet ja koko arki muutenkin näyttää lapselle miten mies ja nainen elää yhdessä. Mä en mitään muuta nähnyt kuin vihamielisyyttä ja välttelyä. Musta tuntuu että jos mä haluan päästä edes lähelle "normaalia", olisi mun opeteltava kaikki tunteet ja eleet jne ulkoa. Mutta mikä mä sitten olen? Laskelmoiva paskiainen, kun tunteet ei tule luonnostaan. Mulla ei ole näitä juttuja sisäänrakennettuina. Ei ole vain kyse siitä perisuomalaisesta osaamattomuudesta ilmaista tunteitaan, mulla vaan ei tunnu olevan mitään tunteita. No, vihata mä kyllä osaan, ja arvatkaapa mistä sen taidon olen oppinut.
Toivottavasti tosiaan tämän lukee mahdollisimman moni joka harkitsee elämästään luopumista lasten takia. Ihan helvetin hieno keino kasvattaa lapsistaan tunnevammasia. - eroa harkinnut
tytär 18v. kirjoitti:
Ja tuo ainoa positiivinen asia jonka keksit, on sekin aivan yhtä tyhjän kanssa. En mä ikinä pääse siihen asti että mulla olisi mies ja lapsia. Mä vaan en tiedä miten suhde toimii! En väitä tietäväni mitään ihmisen kehityksen psykologiasta mutta kai lapsi oppii aika paljon kotoa. Vanhempien pienet rakkauden eleet ja koko arki muutenkin näyttää lapselle miten mies ja nainen elää yhdessä. Mä en mitään muuta nähnyt kuin vihamielisyyttä ja välttelyä. Musta tuntuu että jos mä haluan päästä edes lähelle "normaalia", olisi mun opeteltava kaikki tunteet ja eleet jne ulkoa. Mutta mikä mä sitten olen? Laskelmoiva paskiainen, kun tunteet ei tule luonnostaan. Mulla ei ole näitä juttuja sisäänrakennettuina. Ei ole vain kyse siitä perisuomalaisesta osaamattomuudesta ilmaista tunteitaan, mulla vaan ei tunnu olevan mitään tunteita. No, vihata mä kyllä osaan, ja arvatkaapa mistä sen taidon olen oppinut.
Toivottavasti tosiaan tämän lukee mahdollisimman moni joka harkitsee elämästään luopumista lasten takia. Ihan helvetin hieno keino kasvattaa lapsistaan tunnevammasia.Jos todella olet sitä mitä kirjoitit, niin kylläpä sait täysosuman ja sain syyllisen olon itselleni. Minäkin olen vanhempi joka elää juuri noin (niin kuin vanhempasi), kun rakkaus on suhteesta kävellyt jo kauan sitten ulos ja toisen kunnioittaminen on vain muisto jostakin. Käyn itseni kanssa pävittäin tuota kamppailua erotako, milloin, miten? Paljon on kysymyksiä ja vähän vastauksia. Suurin toivo sydämessä, että lapseni ei joutuisi enää kauaa kokemaan samaa mitä sinä ja se, että hän selviytyisi erosta mahdollisimman vähin vaurioin.
Suurta syyllisyyttä tunnen, että en voikaan antaa hänelle ehjää lapsuutta kodissa, jossa on molemmat vanhemmat. Mutta tunnen vielä suurempaa syyllisyyttä, enkä voi antaa itselleni anteeksi, jos hän kokee samoin kuin sinä. Siksipä olen nyt suurten ratkaisujen edessä ja toivon myös, että lapsemme toinen vanhempi ymmärtää, että meidän on parempi asua erillään kuin jatkaa tätä täysin tunnekylmää, vihamielistä ja kuollutta suhdetta.
Toivon vain, että eromme sujuisi sopuisasti, mutta se taitaa olla todellakin vain toiveajattelua. Tälläkin hetkellä tämä toinen vanhempi vähättelee ja mollaa minua lapsellemme asuntomme toisessa huoneessa ja kuulen sen seinien läpi. Ero ei tule olemaan todellakaan sopuisa hänen puoleltaan, vaan hän aikoo vahingoittaa minua lapsen kautta kaikin keinoin. - tytär 18v.
eroa harkinnut kirjoitti:
Jos todella olet sitä mitä kirjoitit, niin kylläpä sait täysosuman ja sain syyllisen olon itselleni. Minäkin olen vanhempi joka elää juuri noin (niin kuin vanhempasi), kun rakkaus on suhteesta kävellyt jo kauan sitten ulos ja toisen kunnioittaminen on vain muisto jostakin. Käyn itseni kanssa pävittäin tuota kamppailua erotako, milloin, miten? Paljon on kysymyksiä ja vähän vastauksia. Suurin toivo sydämessä, että lapseni ei joutuisi enää kauaa kokemaan samaa mitä sinä ja se, että hän selviytyisi erosta mahdollisimman vähin vaurioin.
Suurta syyllisyyttä tunnen, että en voikaan antaa hänelle ehjää lapsuutta kodissa, jossa on molemmat vanhemmat. Mutta tunnen vielä suurempaa syyllisyyttä, enkä voi antaa itselleni anteeksi, jos hän kokee samoin kuin sinä. Siksipä olen nyt suurten ratkaisujen edessä ja toivon myös, että lapsemme toinen vanhempi ymmärtää, että meidän on parempi asua erillään kuin jatkaa tätä täysin tunnekylmää, vihamielistä ja kuollutta suhdetta.
Toivon vain, että eromme sujuisi sopuisasti, mutta se taitaa olla todellakin vain toiveajattelua. Tälläkin hetkellä tämä toinen vanhempi vähättelee ja mollaa minua lapsellemme asuntomme toisessa huoneessa ja kuulen sen seinien läpi. Ero ei tule olemaan todellakaan sopuisa hänen puoleltaan, vaan hän aikoo vahingoittaa minua lapsen kautta kaikin keinoin.En voi kunnolla antaa mitään neuvoa, ehkä mun ei pitäisikään kun kuitenkin olen vasta ihan teini enkä ehkä tiedä elämästä mitään. Mutta ihan miten tahansa sä suhteesi kanssa sitten päätätkin, niin mä luulen että lapses tulee kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä sua syyttämään. Kaikki vois aina olla paremmin. Jos ja jos. Eikä oikeestaan voi tietää, kumpi on parempi vaihtoehto, jos ei ole itse henkilökohtaisesti kokenut molempia.
Mutta mä olen yksinkertaisesti sitä mieltä että kannattaa erota. Mitä nykyään edes tarkoittaa "ehjä perhe" tai "hyvä koti"? Eikö tärkeintä kuitenkin ole vain se että on ympärillä ihmisiä jotka rakastaa.
Mä tykkäsin tässä vähän nuorempana kirjoitella runoja ja jotain pieniä tarinoita, ja yks mun lempiaiheistani oli se että mitä jos mun vanhemmat ois eronneet ja jatkaisivat nyt omia elämiään. Mä kuvittelin mun isälle kivan uuden naisystävän, jne, kaikilla oli aina kivaa mun tarinoissani. Vois jopa sanoo että jossain vaiheessa (ja ehkä nytkin) mun unelma numero yksi on se että mun vanhemmat ois eronneet.
Tässä tämä minun näkökulmani... Mutta sitten taas vois miettiä, että jos mä oisin semmonen ns erolapsi, niin valittaisinko mä sitten siitäkin.
- minulla oli
Minunkin vanhempani riitelivät kokoajan ja olivat muutenkin yhteen sopimattomia. Me lapset toivoimme, että olisivat eronneet. Äiti sanoi, että ovat meidän lasten takia yhdessä.
Valhetta...tiesin sen silloin ja tiedän tänään kun olen itse aikuinen todellisen syyn.
Omat vanhempani olivat kumpikin vaikeista perhetaustoista myöskin. Heidän suhteensa oli riippuvuus suhde. Nyt vuosien kuluttua heillä menee rauhallisesti, vihdoin vanhoina he ovat hyväksyneet, että ovat erinlaisia eivätkä enää riitele niin.
Me kaikki lapset olemme yrittänee toipua haavoista.
Itse huomaan nyt kun minulla on perhe miten helposti tuo sama kuvio lähtee toistumaan.
Alitajuisesti sitä valitsee kumppanin jonka avulla yrittää ratkoa lapsuuden asioita. riitelemme mieheni kanssa ja pelkään lapsen puolesta. Toisin kuin omat vanhempani annan myös positiivist palautetta lapselle, mutta miehen ja minun riitoja joutuu kuuntelemaan.
Olen miettinyt eroa siksi, itseasiassa mietin kykenemmekö muuttumaan vaiko eroisiko.
Mietin lapsen todellista etua.
Sinulle sanoisin, että kannattaa lähteä jonnekkin juttelemaan kokemastraan lapsuudessa jotta saa ne asiat käsiteltyä. Muuten voit huomata vuosien päästä, että mallioppimisen tuloksena olet liitossa jossa samat asiat toistuvat.- edellinen
Minäkin olin muuten tunteeton kun läksin lapsuuden kodistani. Kävin terapiassa jossa sain löytää syvältä sisältäni todelliset tunteet.
Sen verran olen siitä ja hyvistä ihmistä elämässäni saanut, etten ole enää tunne kuollut.
Annan lapselleni paljon hellyyttä ja meillä toisin kuin lapsuus kodissa näytetään tunteet.
Nyt aikuisena tajuan miksi vanhempani olivat mitä olivat vaikka en heidän käytöstään hyväksykkään.
Tietynlainen tunteiden kieltäminen on aika yleistä..olisiko jäänteitä sotaajan sukupolvien ketjussa siirtyneistä traumoista. Riippuvuus suhteista vielä, nurinkurista kyllä ihminen etsiytyy toistamaan oman lapsuutensa kokemuksia jos ne ovat jääneet ratkaisematta. Jollakin alitajuisella tasolla ihmisen yritää ratkaista ne lapsuuden onnettomat asiat tässä uudessa samankaltaisessa tilanteessa.
Ihminen voi valita tuollaisen tukahduttamisen koska ei uskalla kohdata kaikkea surua ja vihaa mitä siletä sisältä kumpuaa.
Sinun kannattaa tosiaankin pelastaa itsesi , vanhempiasi et voi. He ovat kuitenkin oman taustansa tuotteita ja ehkä joskus kauansitten ei kukaan kuullut heidän tunteitaan .. - Kodin ulkopuolellakin
edellinen kirjoitti:
Minäkin olin muuten tunteeton kun läksin lapsuuden kodistani. Kävin terapiassa jossa sain löytää syvältä sisältäni todelliset tunteet.
Sen verran olen siitä ja hyvistä ihmistä elämässäni saanut, etten ole enää tunne kuollut.
Annan lapselleni paljon hellyyttä ja meillä toisin kuin lapsuus kodissa näytetään tunteet.
Nyt aikuisena tajuan miksi vanhempani olivat mitä olivat vaikka en heidän käytöstään hyväksykkään.
Tietynlainen tunteiden kieltäminen on aika yleistä..olisiko jäänteitä sotaajan sukupolvien ketjussa siirtyneistä traumoista. Riippuvuus suhteista vielä, nurinkurista kyllä ihminen etsiytyy toistamaan oman lapsuutensa kokemuksia jos ne ovat jääneet ratkaisematta. Jollakin alitajuisella tasolla ihmisen yritää ratkaista ne lapsuuden onnettomat asiat tässä uudessa samankaltaisessa tilanteessa.
Ihminen voi valita tuollaisen tukahduttamisen koska ei uskalla kohdata kaikkea surua ja vihaa mitä siletä sisältä kumpuaa.
Sinun kannattaa tosiaankin pelastaa itsesi , vanhempiasi et voi. He ovat kuitenkin oman taustansa tuotteita ja ehkä joskus kauansitten ei kukaan kuullut heidän tunteitaan ..Viha on myös tunne,jolla suojataan itseä.Ei se paha
ole mutta syö kaikki energiasi.Olet 18v,tunne-elämä
kehittyy,et ole vanhempiesi kopio.Minusta Sinä olet
avoin tyttö,lähdet rakentamaan omaa elämääsi.Tunteet
syntyvät eläymyksistä,rakastathan Sinä sisaruksiasi.
Tapaile ystäviäsi ja nauti elämästä. - tytär 18v.
Kodin ulkopuolellakin kirjoitti:
Viha on myös tunne,jolla suojataan itseä.Ei se paha
ole mutta syö kaikki energiasi.Olet 18v,tunne-elämä
kehittyy,et ole vanhempiesi kopio.Minusta Sinä olet
avoin tyttö,lähdet rakentamaan omaa elämääsi.Tunteet
syntyvät eläymyksistä,rakastathan Sinä sisaruksiasi.
Tapaile ystäviäsi ja nauti elämästä.Miten tapailla ystäviä, kun ei sellaisia ole. Mun vanhemmalla siskollani ei myöskään ole ystäviä. Hän istuu vaan huoneessaan koneella eikä ees käy ulkona. Nuorempi siskoni sitten taas on myös aivan samanlainen. Ei kavereita, ei mitään elämää, muuta ku tietokone.
Koska me kaikki kolme ollaan ihan samanlaisia, on tän sosiaalisen osaamattomuuden pakko olla peräisin joko lapsuudesta tai sitten se on jotain perinnöllistä.
Ja olisi kai ihan kiva jos me kolme voitaisi olla kavereita keskenämme. Mutta kun ei. Kyllä mä olen yrittänyt. Korttia olen pyytänyt pelaamaan, no yhden lyhyen pelin jaksaa, sitten heidän "täytyy" mennä koneelle. Olen ulos pyytäny lenkille mutta ei lähe kumpikaan. Enää en jaksa yrittää, surettaa vaan koko tilanne.
- luettuani..
ajattelin muutaman sanan sinulle, tytär 18 v, kirjoittaa! Ensiksi: on ihan oikein, että kirjoitit suruasi ulos - vaikkapa sitten tänne, josta tosin saattaa saada mitä tahansa 'neuvoja'.
Hyvää on kuulla, että samanlaisia me olemme kaikki. Ja siksi toisten tarinan lukeminen auttaa.
Olen 60 mies, joka aikuisena teki kasvatustieteen tutkinnon. Aikuisena opiskeleva oppii osaamisen vuoksi, nuoret usein vain saadakseen tentin läpi.
Kokemukseni perusteella siis voinen tietää jotain.
Erota aina mikä on Kokemus ja mitä on Mielipide! Siis kun saat 'neuvoja', onko se vain sanojan mielipide, vai millä kokemuksella hän puhuu.
Jäin orvoksi 4 vuotiaana ja mua palloteltiin kodista ja perheestä toiseen, erittäin traumaattinen lapsuus, sanoi psykologi. Mutta enhän minä toisenlaisesta lapsuudesta saanut Kokemusta! Sillä on pärjättävä, minkä sattui samaan!
Perheen perustin ja kyllä - olin 'lasten takia' liitossa, jossa sain halveksuntaa, ivaa, alistamista yms puolisoltani! Onneksi hän sentään piti ja pitää lapsistaan, jotka nyt aikuisia.
Minua puoliso ivasi mm tuosta aikusena opiskelustani..
Vasta, kun sain käsiini kirjan 'Five love's language', suomeksi 'Rakkauden kieli', muistaakseni sen kirjoitti Alan Pease.
Kirja kertoo, että se, miten näytämme ja koemme Rakkauden, on ihmisillä erilainen. Ainakin siis viisi erilaista. Jos ei ymmärrä kumppanin tapaa ilmaista rakkautta, jos itse ei ole valmis ymmärtämään ja/tai muuttamaan omaansa - kuvaamasi toteutuu!
Wanha sanonta: Yksi tykkää yhdestä ja toinen anopista - kuvastaa samaa asiaa.
Jos esim miehen tapa ilmaista rakkautta, on antaa lahjoja ja hän tulee kukkapuskan kanssa, vaimo äityy piikittelemään: - MITÄS pahaa olet tehnyt, kun lepyttelet????!!!
Rohkaistuiko mies uudelleen näyttämään ominta tapaansa Rakkaudesta rakkaalleen?
Tai jos vaimolle rakkauden kieli on aikaa yhdessä ja mies (taas) myöhästyy kynttiläillalliselta, ylityöväsyneenä, hotkaisee ruuan, röyhtäisee, pieraisee ja menee, omaan paikkaansa, sohvalle katsomaan TVstä jääkaukalotappelua....??
Mietihän sitä! Ja monia muita tuo kirja kertoo!
Suosittelen lukemaan - hitaasti ja ajatuksella. MYÖS miehet!
Kirjastoon tai mieluummin kirjakauppaan!
Mitä jos hankit tuon kirjan, luet itse ensin ja varaat ajan erikseen isältäsi ja äidiltäsi - rauhallisesti pyydät istumaan ensin ja sit Kysyt: Haluatko todella elää tätä elämää? Kun sen teet hyvin rauhallisesti rauhoitetussa tilanteessa, ilman että mitään häiriöitä ja että vanhempasi on varannut siihen aikaa. Jos se ei onnistu kotona, keksi vaikka valkoinen valhe, jolla pyydät vanhempasi, siis erikseen kumpikin, viemään sut johonkin autolla. Kun olette tarpeeksi kaukana kotoa, kerrot. Ei autolla ajettaessa. Saatuasi vastauksen, kaiva kirja esiin ja sano, että luit sen ja haluaako vanhempasi sen lukea myös?
Pyydä myös, ettei tämä vanhempi kerro VIELÄ tästä aloitteestasi toiselle, vaan tee sama hänenkin kanssaan. Ja että lukevat ensin siis kirjan (kaksi kirjaa?) ja sitten keskustelevat rauhassa sinun kanssasi... Useassa tapauksessa on toiminut!
Jos haluat lisää tietoa, olen käytettävissä: [email protected]
Terveisin Kale- ehkä ei kannata ...
ottaa tuntemattomiin yhteyttä täällä.
Mutta paljon asiaa oli tuolla miehellä.
Hankala vain tietää mikä syy juuri sinun vanhemmilasi on pysyä yhdessä vaikka tyyli tuo.
Aikuisena huomaa, että ei kaikki niin yksinkertaista ole. Aikuiselle neljäkin vuotrta voi olla lyhyt aika, mutta samassa ajassa lapsi voi vaurioitua pahasti. Aikuiset voivat miettiä pitkään mitä haluavat ja tuleeko täsät mitään vai ei. lapselle aika on pitkä.
Aikuisilla on myös taloudellisia puolia asiassa. Ei ole helppoa järjestää kaikkia muuttoja sun muita asuntojen myyntejä jos esim. on masentunut.
Niin sitä moenet vain elävät päivästä toiseen. Toiset turtuu ja alkaa nähdä yksinelon pelottavampana kuin epätyydyttävän suhteenkin.
Vähän niinkuin vangit vankilassa tottuvat siihen tilaan. - tytär 18v.
Mutta mutta. Jos pienelle lapselle vastataan vihaisesti että älä kysele, pidä huoli vain omista asioistasi, niin miksi saisin nyt erilaisen vastauksen. Pennuillehan yleensä lässytetään kaikkea ettei tulis paha mieli. Nyt mä olen (melkein?) aikuinen ihminen ja kestän kyllä huutamista. Eli luulenpa että saisin vain kovemman vastauksen jos nyt ottaisin asian esille.
Ja mähän siis olen aina vihjaillut kaikkea pientä. Viimeksi kun kuuntelin vieressä kun isä puhui äidille puhelimessa, ja kuten aina, he eivät tervehdi tai mitään. Vaan "minä tässä", sitten asia mahdollisimman lyhyesti, eikä lopuksi mitään heiheitä. Se vaan on siinä sitten. No, minä sitten sanoin isälleni että eikö voisi vähän sivistyneemmin puhua. Ei vastausta.
Ja eilen illalla äitini katseli ikkunasta kun isäni sähläsi jotain ulkona. Äiti käski sitten mun mennä sanomaan miten homma tehdään. Sanoin, että mitäs jos menisit itse. Ajattelin että tässä on nyt hieno tilanne ottaa asia esille, mutta en mä vaan voinut jatkaa, kun mä huomasin millasen muutoksen toi mun yksinkertainen ehdotus sai aikaan. Mä tunnen äitini ja erotan kyllä milloin mennään sille alueelle josta on puhuminen kielletty.
He kyllä tietävät että koko homma käy mun hermoilleni, mutta silti eivät tee mitään. Miksi eivät, se olisi kiva tietää.
Ai niin, ja sekin vielä, että kuten tuolla jo aiemmin mainitsin, me emme katso telkkaria, muuta kuin yksinämme. Myös kirjat ovat tällä ihmeellisellä kieltolistalla, joita siis ei ole suoraan kielletty, mutta joita ei "julkisesti" tunnusteta. Käyn kyllä kirjastossa ja aion ehkä lukea tuon kirjan jos se tuolta löytyy. Mutta aina kun tuon kirjoja, minä piilotan ne pois näkyviltä. En edes tiedä miksi, näin se vaan on aina ollut. Ja silloin kun joku tulee huoneeseen, telkkari kiinni ettei kukaan vaan näe että mitä katson. Niin, ja musiikki myös, kuuntelen kuulokkeilla koska en halua että he kuulevat millaista kuuntelen. En tiedä mistä tämä on lähtöisin, mutta tällainen omituinen ilmapiiri täällä meillä on. Voiko se olla vain vanhempien syytä, en tiedä, mutta niin mä veikkaisin. - sdklsjd
tytär 18v. kirjoitti:
Mutta mutta. Jos pienelle lapselle vastataan vihaisesti että älä kysele, pidä huoli vain omista asioistasi, niin miksi saisin nyt erilaisen vastauksen. Pennuillehan yleensä lässytetään kaikkea ettei tulis paha mieli. Nyt mä olen (melkein?) aikuinen ihminen ja kestän kyllä huutamista. Eli luulenpa että saisin vain kovemman vastauksen jos nyt ottaisin asian esille.
Ja mähän siis olen aina vihjaillut kaikkea pientä. Viimeksi kun kuuntelin vieressä kun isä puhui äidille puhelimessa, ja kuten aina, he eivät tervehdi tai mitään. Vaan "minä tässä", sitten asia mahdollisimman lyhyesti, eikä lopuksi mitään heiheitä. Se vaan on siinä sitten. No, minä sitten sanoin isälleni että eikö voisi vähän sivistyneemmin puhua. Ei vastausta.
Ja eilen illalla äitini katseli ikkunasta kun isäni sähläsi jotain ulkona. Äiti käski sitten mun mennä sanomaan miten homma tehdään. Sanoin, että mitäs jos menisit itse. Ajattelin että tässä on nyt hieno tilanne ottaa asia esille, mutta en mä vaan voinut jatkaa, kun mä huomasin millasen muutoksen toi mun yksinkertainen ehdotus sai aikaan. Mä tunnen äitini ja erotan kyllä milloin mennään sille alueelle josta on puhuminen kielletty.
He kyllä tietävät että koko homma käy mun hermoilleni, mutta silti eivät tee mitään. Miksi eivät, se olisi kiva tietää.
Ai niin, ja sekin vielä, että kuten tuolla jo aiemmin mainitsin, me emme katso telkkaria, muuta kuin yksinämme. Myös kirjat ovat tällä ihmeellisellä kieltolistalla, joita siis ei ole suoraan kielletty, mutta joita ei "julkisesti" tunnusteta. Käyn kyllä kirjastossa ja aion ehkä lukea tuon kirjan jos se tuolta löytyy. Mutta aina kun tuon kirjoja, minä piilotan ne pois näkyviltä. En edes tiedä miksi, näin se vaan on aina ollut. Ja silloin kun joku tulee huoneeseen, telkkari kiinni ettei kukaan vaan näe että mitä katson. Niin, ja musiikki myös, kuuntelen kuulokkeilla koska en halua että he kuulevat millaista kuuntelen. En tiedä mistä tämä on lähtöisin, mutta tällainen omituinen ilmapiiri täällä meillä on. Voiko se olla vain vanhempien syytä, en tiedä, mutta niin mä veikkaisin.Sinun tilanteessasi pelastaisin itseni, vanhempasi kuullostavat tunneelämältää aika kipeiltä ihmisiltä. Täältä käsin mahdotonta sanoa mikä heitä vaivaa. Ja jos he eivät halua sitä kertoa niin..Syitä on niin monia. Itse tiedän, että sitä jää tuohon miksi kysymykseen kiinni.
Ehkä sinulla on helpompi "kovistella" heitä kun asut muualla. Silloin voit vaikka huutaa, itkeä järjestää kohtaus..yritää. nyt hankalaa kun olet siellä ja joudut kärsimään seurauksista.
Voi olla että he ovat niin sairaita että eivät kykene kertomaan.
Silloin surtava ja lähdettävä. - ovat helmiä elämässä
sdklsjd kirjoitti:
Sinun tilanteessasi pelastaisin itseni, vanhempasi kuullostavat tunneelämältää aika kipeiltä ihmisiltä. Täältä käsin mahdotonta sanoa mikä heitä vaivaa. Ja jos he eivät halua sitä kertoa niin..Syitä on niin monia. Itse tiedän, että sitä jää tuohon miksi kysymykseen kiinni.
Ehkä sinulla on helpompi "kovistella" heitä kun asut muualla. Silloin voit vaikka huutaa, itkeä järjestää kohtaus..yritää. nyt hankalaa kun olet siellä ja joudut kärsimään seurauksista.
Voi olla että he ovat niin sairaita että eivät kykene kertomaan.
Silloin surtava ja lähdettävä.Voisit kuitenkin katsoa onko esim.kirkon nuorten pii
rissä jotain kiinnostavaa.Sitä kautta voit tutustua
muihin Suomen nuoriin ja saada jopa duuniakin.Turval
liset ihmissuhteet ovat kohdallasi avainsana.Eri
urheilupiireissä on myös kivoja ihmisiä.Erilaisia
nuorisopiirejä on paljon,etsi parhaimmat.Ystävä tuo
iloa elämään,kunhan valitset ns.kunnollisen. - myöskin
tytär 18v. kirjoitti:
Mutta mutta. Jos pienelle lapselle vastataan vihaisesti että älä kysele, pidä huoli vain omista asioistasi, niin miksi saisin nyt erilaisen vastauksen. Pennuillehan yleensä lässytetään kaikkea ettei tulis paha mieli. Nyt mä olen (melkein?) aikuinen ihminen ja kestän kyllä huutamista. Eli luulenpa että saisin vain kovemman vastauksen jos nyt ottaisin asian esille.
Ja mähän siis olen aina vihjaillut kaikkea pientä. Viimeksi kun kuuntelin vieressä kun isä puhui äidille puhelimessa, ja kuten aina, he eivät tervehdi tai mitään. Vaan "minä tässä", sitten asia mahdollisimman lyhyesti, eikä lopuksi mitään heiheitä. Se vaan on siinä sitten. No, minä sitten sanoin isälleni että eikö voisi vähän sivistyneemmin puhua. Ei vastausta.
Ja eilen illalla äitini katseli ikkunasta kun isäni sähläsi jotain ulkona. Äiti käski sitten mun mennä sanomaan miten homma tehdään. Sanoin, että mitäs jos menisit itse. Ajattelin että tässä on nyt hieno tilanne ottaa asia esille, mutta en mä vaan voinut jatkaa, kun mä huomasin millasen muutoksen toi mun yksinkertainen ehdotus sai aikaan. Mä tunnen äitini ja erotan kyllä milloin mennään sille alueelle josta on puhuminen kielletty.
He kyllä tietävät että koko homma käy mun hermoilleni, mutta silti eivät tee mitään. Miksi eivät, se olisi kiva tietää.
Ai niin, ja sekin vielä, että kuten tuolla jo aiemmin mainitsin, me emme katso telkkaria, muuta kuin yksinämme. Myös kirjat ovat tällä ihmeellisellä kieltolistalla, joita siis ei ole suoraan kielletty, mutta joita ei "julkisesti" tunnusteta. Käyn kyllä kirjastossa ja aion ehkä lukea tuon kirjan jos se tuolta löytyy. Mutta aina kun tuon kirjoja, minä piilotan ne pois näkyviltä. En edes tiedä miksi, näin se vaan on aina ollut. Ja silloin kun joku tulee huoneeseen, telkkari kiinni ettei kukaan vaan näe että mitä katson. Niin, ja musiikki myös, kuuntelen kuulokkeilla koska en halua että he kuulevat millaista kuuntelen. En tiedä mistä tämä on lähtöisin, mutta tällainen omituinen ilmapiiri täällä meillä on. Voiko se olla vain vanhempien syytä, en tiedä, mutta niin mä veikkaisin.Itselläni 43v. mies, oli myös kurja lapsuus vanhempien riidellessä, kaverit eivät käyneet kun ei uskaltaneet ja meitä (2 poikaa) hävetti. Nyt vanhempani ovat jo olleet vuosia eläkkeellä ja asuvat yhdessä, rauhallisesti. Ovat oppineet hyväksymään omat virheensä eikä pyrim aina olemaan se oikeassa oleva henkilö. Itse nyt kun olen tätä perheesi tilannetta lukenut en kyllä ymmärrä miten vanhempiesi ongelman korjaisi, ehkä sitä ratkaisua ei olekkaan. Lähdin kotoa heti kun täytin 18v. menin töihin ja päätin ottaa etten sorru samaan. Mutta elämä on opettanut ettei kaikkea mitä elämä tuo voi ennustaa. Uskoisin että ainut mahdollisuus vanhemmillasi olisi jos ne saataisiin saman pöydän ääreen (lapset myös) ja te lapset lähtisitte kertomaan heille kuinka paljon te kärsitte heidän eripuraisuudesta. Tämä varmaan kuulostaa mahdottomalta, mutta siitä olisi hyvä lähteä että pääsisi purkamaan kirot ja katkeruudet pois sisimmästään. Etsi ihana ja ymmärtäväinen mies itsellesi, älä tuijota vain ulkoista kauneutta ja mammonaa, Pärjäile
- jkjsd
myöskin kirjoitti:
Itselläni 43v. mies, oli myös kurja lapsuus vanhempien riidellessä, kaverit eivät käyneet kun ei uskaltaneet ja meitä (2 poikaa) hävetti. Nyt vanhempani ovat jo olleet vuosia eläkkeellä ja asuvat yhdessä, rauhallisesti. Ovat oppineet hyväksymään omat virheensä eikä pyrim aina olemaan se oikeassa oleva henkilö. Itse nyt kun olen tätä perheesi tilannetta lukenut en kyllä ymmärrä miten vanhempiesi ongelman korjaisi, ehkä sitä ratkaisua ei olekkaan. Lähdin kotoa heti kun täytin 18v. menin töihin ja päätin ottaa etten sorru samaan. Mutta elämä on opettanut ettei kaikkea mitä elämä tuo voi ennustaa. Uskoisin että ainut mahdollisuus vanhemmillasi olisi jos ne saataisiin saman pöydän ääreen (lapset myös) ja te lapset lähtisitte kertomaan heille kuinka paljon te kärsitte heidän eripuraisuudesta. Tämä varmaan kuulostaa mahdottomalta, mutta siitä olisi hyvä lähteä että pääsisi purkamaan kirot ja katkeruudet pois sisimmästään. Etsi ihana ja ymmärtäväinen mies itsellesi, älä tuijota vain ulkoista kauneutta ja mammonaa, Pärjäile
Voisit kirjoittaa kirjen vanhemmillesi jossa kerrot kaiken sen miltä sinusta on tuntunut.
Saisit ainakin itse sanottua sanottavasi.
Jos eivät mitenkään havahdu tiedät ainakin sen. - että on
tytär 18v. kirjoitti:
Mutta mutta. Jos pienelle lapselle vastataan vihaisesti että älä kysele, pidä huoli vain omista asioistasi, niin miksi saisin nyt erilaisen vastauksen. Pennuillehan yleensä lässytetään kaikkea ettei tulis paha mieli. Nyt mä olen (melkein?) aikuinen ihminen ja kestän kyllä huutamista. Eli luulenpa että saisin vain kovemman vastauksen jos nyt ottaisin asian esille.
Ja mähän siis olen aina vihjaillut kaikkea pientä. Viimeksi kun kuuntelin vieressä kun isä puhui äidille puhelimessa, ja kuten aina, he eivät tervehdi tai mitään. Vaan "minä tässä", sitten asia mahdollisimman lyhyesti, eikä lopuksi mitään heiheitä. Se vaan on siinä sitten. No, minä sitten sanoin isälleni että eikö voisi vähän sivistyneemmin puhua. Ei vastausta.
Ja eilen illalla äitini katseli ikkunasta kun isäni sähläsi jotain ulkona. Äiti käski sitten mun mennä sanomaan miten homma tehdään. Sanoin, että mitäs jos menisit itse. Ajattelin että tässä on nyt hieno tilanne ottaa asia esille, mutta en mä vaan voinut jatkaa, kun mä huomasin millasen muutoksen toi mun yksinkertainen ehdotus sai aikaan. Mä tunnen äitini ja erotan kyllä milloin mennään sille alueelle josta on puhuminen kielletty.
He kyllä tietävät että koko homma käy mun hermoilleni, mutta silti eivät tee mitään. Miksi eivät, se olisi kiva tietää.
Ai niin, ja sekin vielä, että kuten tuolla jo aiemmin mainitsin, me emme katso telkkaria, muuta kuin yksinämme. Myös kirjat ovat tällä ihmeellisellä kieltolistalla, joita siis ei ole suoraan kielletty, mutta joita ei "julkisesti" tunnusteta. Käyn kyllä kirjastossa ja aion ehkä lukea tuon kirjan jos se tuolta löytyy. Mutta aina kun tuon kirjoja, minä piilotan ne pois näkyviltä. En edes tiedä miksi, näin se vaan on aina ollut. Ja silloin kun joku tulee huoneeseen, telkkari kiinni ettei kukaan vaan näe että mitä katson. Niin, ja musiikki myös, kuuntelen kuulokkeilla koska en halua että he kuulevat millaista kuuntelen. En tiedä mistä tämä on lähtöisin, mutta tällainen omituinen ilmapiiri täällä meillä on. Voiko se olla vain vanhempien syytä, en tiedä, mutta niin mä veikkaisin.heidän elämän ehdoillamsiellä tunnutaan elävän. Oma kohtaisesta kokemuksesta voin sanoa että kun lähdin kotoa, sain uusia ystäviä sekä itsevarmuutta elämään ja pystyin jättämään murheet taka-alalle. sinun on alettava ajattelemaan myös itseäsi, olet jo aikuinen ja joudut elämässäsi tekemään myös vaikeita ratkaisuja. Pystyt kyllä myöhemminkin keskustelemaan heidän kanssaan. Itse kiristin vanhempiani lopettamaan jatkuvan riitelyn, ja sanoin että muutan pois kun ovat oin kauheita, ja niin sitten teinkin ja en ole ikinä katunut sitä. Sain myöhemmin kuulla että se olikin heille kova paukku ja se pysäytti heidät ajattelemaan tilannetta kotona, ja kyllä se myös sitten rauhoittuikin pikkuhiljaa...tälleen minulla meni :)
- nuotiomies
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=556&posting=22000000041358800 Se lapsena mitätöity- juttu oli minun kynästäni
- Teetaivas
Elämänkertomustasi lukiessani koin tuttuja tunteita. Omatkin vanhemmat olivat yhdessä ilmeisesti vain taloudellisista syistä ja minun ja veljeni takia. Kummallisinta oli se, että he erosivat virallisesti kolme vuotta ennen kuin muuttivat edes erilleen, joilloin olin 16-vuotias. Eli kulissiliitossa tuli elettyä aika pitkään.
Oli mielenkiintoista, kun kerroit, ettet pysty katsomaan edes TV:tä perheenjäseniesi kanssa. Minäkään en lapsena pystynyt enkä pysty vieläkään katsomaan TV:tä perheeni kanssa, enkä ole oikein osannut selittää tunnetta, mutta sinähän sen sanoit: TV:ssä näytetään tunteita. Kotona ilmaistiin vain negatiivisia tunteita, vanhempani eivät ole ikinä sanoneet rakastavansa minua. En edes tiedä, miten reagoisin, jos joku perheenjäseneni jotain sellaista sanoisi. Luultavasti repeäisin nauramaan. Ei kun sanoihan isä joskus todella rankassa humalassa tykkäävänsä minusta saatanasti. Tämäkin oli tosin vasta vanhempieni eron jälkeen 20-vuotiaana, kun aloin tutustua isääni oikeasti.
Minua halailtiin ja pussailtiin kai joskus pikkutyttönä, mutten oikein muista sitä. Kielteisiä tunteita sen sijaan näytettiin sitäkin enemmän. Vanhempani riitelivät jatkuvasti, yleensä kovin mitättömistä asioista. Heidän riitelynsä oli lähinnä typerää solvaamista, ei missään määrin rakentavaa. Kun olin n. 10-vuotias, he alkoivat myös lyödä toisiaan. Minua ja veljeänikin he olivat kyllä lyöneet silloin tällöin, mutta ei mitenkään pahasti. Muistan yhden yön, kun olin 13-vuotias ja äitini hakkasi isääni niin pahasti, että hänestä tuli verta. Surua ei tosin saanut näyttää, vanhempani yleensä haukkuivat minua, kun itkin. Muutaman kerran äiti löi minua, koska ei kuulemma jaksanut kuunnella minua. Ja minä olin vielä herkkä ja tunteellinen lapsi, ei oikein ollut salliva ilmapiiri :)
Perheeni etäisistä väleistä kertonee myös se, että veljeni hakkasi pahasti ja käytti minua seksuaalisesti hyväkseen parin vuoden ajan, eikä vanhempiani juuri kiinnostanut. N. 11-13-vuotiaana olin jatkuvasti mustelmilla veljeni takia. Näytin mustelmia ja haavoja vanhemmilleni, mutta he eivät ilmeisesti oikein uskoneet veljeni aiheuttaneen niitä, sillä ihoni on erittäin herkkä ja minulla on jatkuvasti mustelmia joka tapauksessa. Kun olin 13-vuotias, veljeni pahoinpiteli minut niin, etten pystynyt kävelemään viikkoon kunnolla ilman kipua enkä pystynyt kampaamaan hiuksiani, koska päänahkani oli erittäin arka hänen revittyään hiuksiani niin pahasti. Kerroin vanhemmilleni, ja he sanoivat vain, että taisin itse olla niin ärsyttävä, että veljeni suuttui. Sen jälkeen en pystynyt oleskelemaan perheeni kanssa normaalisti vuoteen. Silloin he haukkuivat: "Mikä tuota hullua vaivaa, kun ei voi edes puhua?"
Kerran muistan nähneeni vanhempieni halaavan. Ja kerran he ilmeisesti olivat olleet harrastamassa seksiä, kun tulin kotiin kesken kaiken. Fyysinen läheisyys oli minulle melko vieras käsite myöhäiseen teini-ikään asti. Kaverini opettivat minut halailemaan. Kun aloin täysi-ikäisenä seurustella miesten kanssa, läheisyys oli jo melko luontevaa.
Millainen sitten olen nykyään? Olen tietoisesti käyttänyt vanhempiani mallina siihen millainen en halua olla, joten luulenpa päässeeni melko hyvin yli menneisyyden kaavoista. Pystyn ilmaisemaan tunteita vapaasti, kiitos perheen ulkopuolisten rakkaiden ihmisten. Sinuakin kannustan ottamaan vastuun elämästäsi ja taistelemaan sen eteen, mitä haluat olla - unohda vanhempasi, he kuulunevat kohta jo menneeseen elämääsi. Muuta omaan kotiin, hanki mielenkiintoisia harrastuksia. Valitse, mitä haluat tehdä, se on mahdollista toteuttaa! - täälläkin
Täällä myöskin yksi saman kokenut nyt kolmekymppinen nainen. Vanhempani pysyivät yhdessä riidoista huolimatta, ja lapsuudenkotini kireä ilmapiiri on vahingoittanut niin minua kuin sisaruksianikin. Tuttua on se, että tv:tä ei katseltu yhdessä, varottiin puhumasta tietyistä asioista, ilmaisemasta tunteita, jne.. Vanhemmistani lähinnä äiti oli se joka huusi ja riiteli, ja jonka kiukkua ja ivaa oli kaikkien varottava. Isäni oli ja on lempeä ja kiltti mies. En myöskään syytä äitiäni, hän kai oli vain onneton siinä tilanteessa itsekin.
Kirjoitit kuinka vanhempasi torjuivat tietyistä asioista puhumisen. Itselläni asiat ovat vielä huonommin. Lapsesta asti olen ollut herkkä muiden reaktioille, ja kai oppinut itse sen että jotkut aiheet ovat "tabuja". Kyse ei ole siitä, että ei halua puhua aiheesta, vaan että ei fyysisesti kykene siihen. Kaiketi se on ollut seurausta siitä että äitini seurassa piti aina varoa mitä sanoo, ja ennakoida seuraavatkin lauseet, ettei niissäkään olisi mitään vihastuttavaa. Kaikkien puheenaiheiden piti olla turvallisia, mitäänsanomattomia, niin kuin hiottuja palloja ilman teräviä kulmia, ja vielä teflonilla päällystettyjä ettei mikään tartu kiinni... Ehkä sisaruksesi suhtautuvat samalla tavalla? Ehkä heistä on vaikeaa olla sinun seurassasi, jos et itse noudata niitä "sanattomia sääntöjä" mihin he ovat tottuneet.
En silti pidä lasten takia yhdessäpysymistä pelkästään huonona vaihtoehtona. Omalla kohdalla se mahdollisti lämpimät välit sisaruksiin, mikä on todella arvokas asia. Eikä koskaan voi tietää miltä välttyi sillä että vanhemmat pysyivät yhdessä. Olisihan jomman kumman uusi puoliso voinut olla joku hirviö, tai suhde toiseen vanhempaan tai sisaruksiin olisi voinut katketa esim. muuton takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1087558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253491Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352554Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191876Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3551527Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?591349