Suhteemme on kestänyt neljä vuotta ja puolitoista vuotta on asuttu yhdessä. Yhteinen arki on yhtä juhlaa ja hauskaa yhdessä. Jotenkin meillä molemmilla on vaikeuksia suhtautua toistemme aikuisiin ja teini-ikäisiin lapsiin. Kun jomman kumman lapset ovat tulossa luoksemme alkaa parisuhdeongelmat. Ja voitte uskoa, että asiasta on puhuttu, joten olemme vaan yrittäneet oppia elämään tilanteessa.
Toinen ongelmia aiheuttava asia on seksi. Olemme molemmat hyvin aktiivisia, lukuunottamatta joka kuukautista yhtä viikkoa omassa elämässäni, liittyen fysiologiaan. Ja tämä yksi viikko joka kuukausi tuntuu ainakin puolen vuoden selibaatilta, niin suuria ongelmia se tuntuu aiheuttavan. Mieheni sättää ja mesettää vain toisten naisten kanssa ja olen kuin ilmaa, kun olen niin haluton. Olen yrittänyt olla lähellä, olla hänen kanssaan, odottanut, mutta ei - ei hän minua näe, ei kuule.
Kuitenkin se viikko menee joka kuukausi ohi ja lapsemmekin menevät koteihinsa aina vierailuiden jälkeen ja me olemme taas onnellisia aivan kahdestaan. Siksi nämä ongelmaviikot jaksaa, kun koko ajan kuin sormi on/off-kytkimellä. Nautimme samoista asioista elämässämme. Vaikka aivan hiljattain minusta on alkanut tuntua, että olemmeko vähän erkaantuneet. Ennen ulkoilimme yhdessä viikoittain useita kertoja, mutta tänä vuonna olemme varmaan käyneet 2-3 krt yhdessä lenkillä. Minä haluan pitää omasta fyysisestä kunnostani huolta, häntä ei omansa niin kiinnosta, jotenkin tuntuu, että on kokonaan lakannut kiinnostamasta.
Toisaalta itsekin olisin aikoinaan ennen tapaamistamme tarvinnut vielä itsenäistä aikaa enemmän. Olin niin vähän aikaa pitkän avioliiton jälkeen yksin. Tapasimme mielestäni liian pian. Suhteemme alussa meillä oli molemmilla jotain sivuhyppyjä, ne puhuttiin aikanaan. En tiedä, olisiko hänellä nyt joku, ainakin harmittelee minulle, kun ei löydy ketään ja aikaisemmin hän kyllä kertoi minulle.
Ihan kuin olisimme ajautumassa erilleen. Se harmittaakin, meillä on kuitenkin ollut niin hyväkin olla yhdessä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kirjoittanut tuota tekstiä? Miksi lapset tuottaa ongelmia? Ja yksi viikko kuukaudessa? Ja ymmärsinkö oikein että pettämistäkin?
Apua, etsi äkkiä itsellesi OMA elämä, ei tuollaista voi olla. Annatko tarkoituksella alentaa elämääsi,HERÄÄ ihminen, mietippä asioita nyt mitä kirjoitit!!!!!!
Kyllä lapset myös kuuluu tasapainoiseen ja oikeaan suhteesen,ei ole sun ja mun lapsia vaan ne on YHTEISIÄ
"En tiedä, olisiko hänellä nyt joku, ainakin harmittelee minulle, kun ei löydy ketään ja aikaisemmin hän kyllä kertoi minulle."
Siis olette suhteessa ja hän harmittelee kun ei ole syrjähyppyyn ketään???
En tajua. Voitko selostaa.
Jos on parisuhdeongelmia, eikä kaksin puhuminen auta, olisko parisuhdeteneuvojasta apua.
tai häntä provottaa niin helvetisti.