Suuttuuko nainen?

Totta helvetissä ne suuttuu! Ehkä typerin kysymys mitä olen ikinä kuullut, hämmästyttävää kyllä että poikkeuksellisesti miehen suusta?

Naisena minusta ei kannata kysellä moisia, jos ei kestä vastauksia. Tosin en ole koskaan muutenkaan tajunnut näitä naurettavia "olenko mielestäsi lihava" -tyyppisiä emotionaalisia ansakuoppakysymyksiä.

Tiedän, että varmasti on olemassa lukuisia piirteitä tai asioita, joista mieheni erityisesti pitää, mutta joita minulla ei ole tai jotka ovat muilla parempia. Silti tiedän myös sen, että oma yhdistelmäni luonnetta ja ulkonäköä on juuri se, jonka mies on tällä hetkellä valinnut. Eli jos suhde on kohdallaan ja kummallakin terve itsetunto sekä molemminpuoleinen kunnioitus olemassa, en minä näe syytä suuttua. Tietenkin voi todeta pitävänsä vaikkapa pitkiä hiuksia ihanan naisellisina, mutta lisätä siilitukkaiselle kumppanilleen keskustelun sopivassa vaiheessa, että on aina rakastanut erityisesti tämän kauniita silmiä.

Ei minulla ainakaan ole olemassa yhtä ainutta "täydellisen" miehen kuvaa. On vain olemassa joukko piirteitä, joita pidän esimerkiksi seksikkäänä tai joista pidän miehessä. Osa niistä kumppanilla on, osa ei. Sellaista se vain on. En usko täydellisyyden olemassaolevuuteen tällaissa asioissa.

mutta ainakin loukkaantuisin, jos ero minun ja ihanteen välillä olisi huomattava. Ei minun tarvitse olla mieheni täydellinen unelma, mutta jos olen suurin piirtein sen vastakohta, niin miettisin miksi mies minun kanssani ylipäätään on!

Esimerkiksi olen tumma ja pienikokoinen. Jos mieheni sanoisi ihanteensa olevan pitkäsäärinen platinanvaalea blondi, niin totta hemmetissä ottaisin itseeni. Ja sama jos hän sanoisi unelmansa olevan hillitön bilettäjä, minä kun tykkään käydä vain silloin tällöin baarissa.

Mutta tarvitseeko tätä nyt edes kysyä?

No, jos mieheni unelmanainen olisi jotain aivan muuta kuin minä (esim. minä pieni, pyöreä ja vaalea ja mies kertoo ihailevansa pitkiä, langanlaihoja tummaihoisia) niin tietysti se vähän loukkaisi.
Sen sijaan jos mies nyt sanoo, että hän pitää enemmän pitkä- kuin lyhythiuksisista, vaikka minulla ne lyhyet hiukset onkin, niin ei siinä mitään. Kyllä sen kestää.

Ja tietysti mitä kauemmin on seurustellut ja mitä enemmän miestä tuntee ja tähän luottaa, niin sitä enemmän tietysti myös kestää palautetta.
Jos viikon seurustelun jälkeen mies töksäyttää, että minun pitäisi olla 10kg laihempi, 20cm pidempi, nenäni pienempi ja silmäni siniset ruskean sijaan niin kyllä siinä taitaisi suhde vähän jäädä.

ITE et varmaan pahaistusikaan jos tyttös sanos sulle pitävänsä jostain joka on täysin sinun vastakohtasi. Ei tuossa ole kysymys mistään sukupuolien välisistä eroista. Ei ne miehetkään ota tuollaisia asioita kevyesti.

Ihannenaisen pitää olla sivuhahmo.Oheistanssija, jossa on pressiuosikki - viittaus. Melkein kaunis, mutta Chanelle.
Älä oikeesti sano tänään mitään.Mä olin vähän off-shure.

Sattumoisin tiedan, etta miekkoseni tykkaa punapaista ja itsella on tallainen perus suomalainen maantien varinen tukka. Ei se minua mitenkaan suututa tai loukkaa. Han on jopa joskus ehdottanut ennen kampaajalle menoa, etta jos varjaisin tukkani punaiseksi, josta olen toistaiseksi kieltaytynyt :)

Riippuuhan se tietenkin ko. ominaisuudestakin ja siita kuinka tarkeaa se sitten kellekin on. Jos mieheni ihannoisi jattilaismeloneja ja omat b-c kokoiset eivat kelpaisi niin sitten asia voisi olla erilailla. Tosin siina vaiheessa emme muutenkaan sopisi toisillemme.

Tiedan siis, etta en ole 100% unelmanainen, en miehelleni, enka muutenkaan, en ulkoisesti, enka sisaisesti, mutta ihan hyvin tama elama tuntuu kulkevan tallakin tapaa.

Kysytkö ihan tosissasi? Enemmistö maailman ihmisistä ei ulkonäkönsä puolesta ole täydellisiä, jos katsoo ihmistä yhtä kriittisesti samalla lailla kuin voisi katsoa maitokannua, maisemaa tai rakennusta. Kenellä on kauniit kasvot, mutta rumat sääret, tai hyvät pakarat, mutta muuten epäsuhta jne. Maisemat on yleensä kaikin puolin sopusuhtaisia, jos ei ihminen ole päässyt pilaamaan niitä. Maitokannuista, rakennuksista löytyy sitten kaikenlaisia enemmän tai vähemmän onnistuneita versioita.

Mutta kun katsoo ihmistä, liittyy siihen joku mystinen, inhimillinen puoli, minkä takia katsoo sitä ikään kuin läpi sormien ja alta kaiken arvostelukyvyn. Ihmisten ulkonäköä on vaikea (turhaa ja typerää) arvioida. Pitäisi varmaan katsoa alastonta ihmistä, ilman häiriötekijöitä, jos haluaa tarkkaan katsoa ja arvioida. Vaatteilla ja asusteilla voi niin paljon vaikuttaa näkyvään olemukseen. Useimmista ihmisistä löytyy sopusuhtaisuutta ja sellaisia piirteitä, jotka miellyttävät toista ihmistä. Ja sitten jos tuntee toisen, menee pakka ihan sekaisin: Subjektiivisuus ottaa vallan ja miellyttäviä piirteitä löytyy joka paikasta.

Minusta on aika selvää, että jos katsoo pelkästään ulkonäköä, niin ei se oma tai suomalaisen näköinen välttämättä ole se maailman kaunein tai täydellisin. Jos on vähääkään katsonut peiliin, pitäisi se tajuta. Useimmiten sieltä katsoo tavallisen näköinen pallinaama, jota ei millään konstilla saa täydelliseksi. Ja kun ikää tulee lisää, käyt tilanne aina vaan epätoivoisemmaksi. Ei siinä kenenkään sanomiset hetkauta, jos on rehellinen itselleen peilin edessä. Toki mieltä voi lämmittää kaikenlaiset sanomiset, mutta itse ainakin luotan parhaiten omaan arvostelukykyyni.

En suutu, jos mies kestää itse sen, kun kerron millainen on minun ihanne mieheni. Ellei kestä, voi pitää mölyt mahassaan.

Koska olen bisse, voimme katsella kauniita naisia mieheni kanssa yhdessä :-) En katso, että myönteisten asioiden puhuminen toisista ihmisistä olisi minulta mitenkään pois.

Tiedän, että mieheni ihannenaisella on lyhyet hiukset. Minun ihannenaisellani onkin pitkät hiukset ja sellaisena oma lettini kanssa pysyy. Minussa on sitten muita ulkoisia ominaisuuksia, joita mies pitää viehättävinä (ja hän myöntää, etteivät lyhyet hiukset sopisi minulle).

Ex-mieheni oli esteetikko ja saattoi näyttää esim. lehden kuvasta, että tällainen on hänestä ihannenainen. En suuttunut, koska olen realisti, enkä suhtaudu tunnepitoisesti tällaiseen. Olen itse hyvännäköinen myös, mutta sillä ei tällaisessa ole mitään merkitystä.

Kysymyksesi pisti kyllä miettimään, nimittäin, minusta on syytä jättää tällainen kysymys kysymättä parisuhteessa; siinä kaivaa verta nenästään. Suurin osa ihmisistä loukkaantuu. Aivan sama jos kysyisi: Ketä ajattelet, kun rakastelet kanssani?

Omasta puolestani voin kertoa, ettei suututtaisi yhtään. Ei mun mieheni ole mun kanssani sen takia, miltä mä näytän, vaan millainen mä olen. Ulkönäköasiat on ihan eri sarjassa, siinä vähemmän tärkeässä.

Juttu olisi ihan toinen, jos mieheni kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen kertoisi ihannenaisensa olevan ruuanlaittoa ja siivousta rakastava kodinhengetär, joka haluaa kolme lasta ja kiiltävän kodin. Silloin voisi ottaa aivoon, että hän on näinkin pitkään suostunut kärsimään mua, joka en ole edellä kuvatun kaltainen :)

kuinka pinnallisia miehet ovat ja tiedän kyllä senkin ettei mieheni edes saisi ihannenaistaan. Ette te miehetkään niin upeita ole mitä te luulette. Aina naisia kritisoidaan kovalla kädellä, varsinkin ulkoisesti, mutta totuushan on se että media on muovannut vallitsevan kauneusihanteen, ajan kanssa se muuttuu. Ei kaikkia tarvitse miellyttää. Itseään pitää rakastaa vaikka peiliinkin tulee osata katsoa.

En halua edes tietää mikä mahdollisesti on mieheni unelma nainen. Minulla on elämässäni liikaa tressiä ja muita kiinnostuksen kohteita, että jaksaisin alkaa kilvoittelemaan tai olemaan täydellinen.
Minulla on sellainen mielikuva tullut mieheni sanomisista, että hänellä useampi eri naistyyppi joka on mielestään kaunis.
Ehkä häiritsisi jos hänellä olisi joku fiksaatio johonkin tiettyyn naistyyppiin ja tietäisin, että en ole sellainen.
Tiedän hiukan täyttäväni joitakin asioita. Pitää naisita jotka eivät ole ihan laihoja ja joilla ei ole iiisoja tissejä. Tykkää sellaisesta vanhaaikaisesta fikuurista jossa lantion kaari korostuu.
No oma miehenikään ei ole mikään täydellisyys, mutta en tuon ulkonäön suhteen täydellisyyttä hae.
Se on varmaan tärkeää, että joku piirre on jotain sellaista toisen ulkonäössä että pitää hienona.

Ja mies luettelisi täysin päinvastaisia piirteitä kuin itselläni on, niin kyllä olisin pikkuisen hämilläni. Muutamat poikkeavuudet taas on ihan ymmärrettäviä. Tiesin esim että ex piti suuremmista rinnoista kuin itselläni on, mut ei se mua pahemmin häirinnyt. Sen sijaan ärsytti, kun kerran soitin hänelle, eikä hän tiennyt, että linja oli auki ja kuulin kaiken, mitä hän ja hänen kaverinsa puhuivat autossa matkalla kotiin. Arvatkaa sata kertaa, mistä he puhuivat? Kuuntelin ihan piruuttani puhelua niin kauan kunnes se meni poikki.

Mulle on tärkeintä että mua rakastetaan. Pitäisin miestäni kyllä tyhmänä jos hän olisi mut valinnut vaikka pitäisi täysin erinäköisistä naisista. Toisaalta hän olisi ehkä epätoivoinen. Kaikki käy. Mutta se että en olisi täysin hänen unelmansa ei haittaisi yhtään. Kuka on täydellinen?

Toisaalta jos joku on tarkasti luetteloinut mikä on hänen unelma kroppansa ym typerää niin olisi aika pinnallinen ja tyhmä mies. Mun mieheni on nuoresta asti ihastunut luonteeseen naisissa. Se on mun mielestä ihailtavaa. Mutta voiko joku luonteeltakaan olla täydellinen , niin se on eri asia. Ei mun mielestä voi.

Mä en voi käsittää, miten joku voi olla niin naiivi, että ihan oikeasti luulee olevansa täydellinen jonkun silmissä... Miehet varsinkin ovat niin raadollisia ja näkee joka ikisen pikku virheen, että en käsitä millainen nainen oikeasti suuttuisi, jos mies sanoo totuuden. Päinvastoin, valehtelustahan tulisi suuttua.

Minua ei voisi kukaan mies pitää ulkoisesti viehättävänä ja minulle se on myös yksi syistä miksi en edes haluaisi ollenkaan suhteeseen. Vaikka ei kukaan ole täydellinen, niin kyllä mun mielestä jonkinlainen viehtymys ja se, että pitää toisen ulkonäöstä kuitenkin on sen verran tärkeää, ettei suhteessa ilman sitä olisi mitään järkeä. Ei siksi, että olisin loukkaantunut siitä, ettei mies totuudenmukaisesti pidä ulkonäöstäni, vaan siksi, etten usko sellaisella suhteella olevan tulevaisuutta.

Varmaan surisi aina ettei voi olla se täydellinen, toisen mielestä. Mutta jos tietää omat arvonsa ja kokee täydelliseksi, siitä on hyvä lähteä "myymään idea" ... =D

Mä en edes lähtisi kyselemään tuollaisia. Kyllä mä ihan oletan, että mies, joka sanoo mun olevan elämänsä tärkein ihminen ja rakastavansa mua, pitää mua myös itselleen sopivimpana naisena. Saahan sitä aina haaveilla 180 senttisistä latinomalleista, mutta moniko sellaisen oikeasti saa ja koska luonne on ulkonäköä tärkeämpi, niin ehkä kannattaa sittenkin valita se hyväluontoinen ihminen, jolla on mukiin menevä ulkonäkö.

..ja ajattelin heti, että varmasti suuttuu. Sen jälkeen luin viestin ja olen edelleenkin sitä mieltä. Eihän ne sitä myönnä ja varmasti julkisesti saattavat väittää toista, mutta kun moisen keskustelun jälkeen on viikon mykkäkoulu ja "kaikki hyvin", voi vetää omat johtopäätöksensä. :D