taas vauhdissa.... Kaverillani oli jokin aika sitten seuranhakuprofiili Match comissa. Yksi vastanneista oli lontoolainen herrasmies joka kertoi olevansa leski ja yhden tyttären yksinhuoltaja. Vaimo kuollut pari vuotta sitten. Mies kertoi omaavansa öljy- alan yrityksen. Kertoi olevansa alunperin tanskalainen mutta asunut briteissä jo 40 vuotta. Siitä alkoi kiihkeä viestittely, rakkaudestakin alettiin puhua jo melko pian. Kaverini sai myös miehen puhelin numeron englantiin. Ihmetteli kyllä miehen outoa aksenttia, välillä oli vaikeuksia ymmärtää kaikkea puhetta. Mutta miehellä lempi leiskui.
Sitten eräänä päivänä mies ilmoitti lähtevänsä Nigeriaan työmatkalle hieromaan öljykauppoja. Mukaansa otti tietenkin tyttärensäkin. Kerrottakoon että eivät koskaan käyttäneet webbicamia, vaan mies oli laittanut "itsestään ja tyttärestään muutaman kuvan kaverini sähköpostiin. Niissä esiintyi tyylikäs valkoinen herrasmies tyttärineen. Mies saapui Nigeriaan ja lähetti uuden numeron kaverilleni johonka voi soittaa. Aluksi mies ei itse soitellut vaan pyysi kaveriani aina soittamaan. Syynä oli kuulemma että miehen puhelinkortti ei kuuulemma toiminut kunnolla hänen puhelimessaan. Numero oli tosiaan Nigeriaan, tarkistimme sen. Kuuma viestittely jatkui edelleen kunnes eräänä päivänä mies ilmoitti etta kaupat ovatkin menneet mönkään ja ongelmia on ilmennyt. (Tässä vaiheessa minulla rupesi kellot soimaan ja sanoin kaverilleni että kohta mies pyytää rahaa.) Ja tosiaan parin päivän päästä mies ilmoitti että haluaa poistua maasta sekä että hänen luottokorttinsa ei toimi Nigeriassa ja pyysi ystävääni lähettämään lentolippurahat hänelle ja tyttärelleen. Aikoi tulla suoraan Suomeen ja maksaa rahat takaisin heti HKI- Vantaan lentokentällä jossa hänen luottokorttinsa alkaakin jälleen toimimaan. Aluksi mies pyysi 6000e. Tässä vaiheessa sanoin kaverilleni että mies on huijari, päätimmekin sitten vähän aikaa pelata miehen peliä nähdäksemme kuinka pitkälle menee.
Kaverini ehdotti miehelle että voi "ostaa" liput täältä sähköisesti, katsoi valmiiksi lennon ja hinnan. Tämä ei miehelle kelvannutkaan sanoi että Nigeriassa ei käytetä sähköisiä lippuja huijausten takia. Miehellä oli tuhat selitystä ja puhui itsensä pussiin monta kertaa. Hintapyyntökin tippui lopulta 2000 euroon. Mutta ainoastaan käteinen olisi kelvannut. (Western Unionin kautta lähetettynä). Kaverini ei koskaan suoranaisesti luvannut lähettää rahaa mutta ei kieltänytkään, ja niin tätä vääntöä jatkui useamman viikon. Mies lähetteli kuumia lemmenviesteja ja toisaalta syyllistäviä esim. että kaverini ei ole toiminut tarpeeksi hyvin auttaakseen miestä ja tämän tytärtä, ja nyt he joutuvat kärsimään kurjista olosuhteista ilman rahaa. Tänä aikana myös mies rupesi soittelemaan tiuhaan manipuloidakseen kaveriani. Kerran olinkin paikalla kun mies soitti ja pyysin saada puhua miehen kanssa kuullakseni miten hän puhuu. Ihan selvä nigerialainenhan siellä oli, puhui vielä Igbo- aksentilla. ( mieheni on igbo).
Lopulta kaverini kyllästyi touhuun ja lakkasi vastaaman miehen soittoihin. Ja mieskin lopulta hiljensi tahtia, luultiin että mies kyllästyi kun ei saanutkaan mitään. Meni viikko, kaverini sattui vastaamaan puhelimeen kun mies soitti. Nyt tarina oli muuttunut sillä tavalla että miehen tytär olikin kidnapattu. Mies itki ja ilmaisi syvintä epätoivoa. Kaapparit olivat kuulemma sanoneet miehelle ulkopuolisia (poliisia) ei saa sotkea kuvioihin tai tytön käy huonosti. Keskustelu jatkui mesessä. Sanoin kaverilleni että katso vaan, huomenna tulee lunnasvaatimukset.
Niin tulikin, nyt mies pyysi 16000e, ja summa oli ehdoton, kaapparit eivät kuulemma yhtään tingi. Antoivat 48 tuntia aikaa maksaa jos aikoi vielä nähdä tyttärensä hengissä. Ja lisää voihkimista,epätoivoa ja itsemurhalla uhkailua. Päätimme kaverini kanssa hieman vedättää;kaverini kertoi miehelle, että pystyy "antamaan" 10000e mutta ei enempää. Ajattelimme että jos mies on huijari hänelle kelpaa pienempikin raha. Ja niinhän se kelpasikin. Mies sanoi että jos hän maksaa sen 10000 kaappareille he uskovat että mies on tosissaan tyttärensä suhteen ja antavat lisää aikaa miehelle. Miehen ongelmaksi olisi jäänyt löytää jostakin se puuttuva 6000. (Luottokorttihan ei edelleen toimi siellä). Se ei tuntunutkaan enää huolettavan miestä ollenkaan.
Tämä on ollut todella taitavaa manipulointia ja varmasti on organisoitua huijaamista. Rakkauta ja tunteita on ilmaistu taitavasti, samalla on syyllistetty että naiselle tulisi huono omatunto jos ei auta, luvattu ikuista rakkautta. Annettu ymmärtää että mies on hyvätuloinen ja vakavarainen mutta tilapäisissa vaikeuksissa. Lopulta on vedottu lapseen, kukapa nainen ei olisi huolissaan. Ja aikaa tähän kaikkeen on mennyt 2 kuukautta.
Että silleen.
N igerialaiset
8
939
Vastaukset
- setti...
Siksi:
http://www.419eater.com/index.htm
Kuseta kusettajaa.- ihan
perinteinenhän se on, mutta taitaa hyvin toimia kun sitä vielä harrastetaan. Jätkät ovat varmaan 24/7 töissä huijausfirmoissa, niin on panostettu aikaa tähänkin huijaus yritykseen.
- MIKSI......!!!!
Itse olen niin paljon ulkomailla töissä ympäri maailmaa että aina...aina...toistamiseen... jaksaa ihmetyttää miten helppoja on suomalaiset naiset. Maailman helpoimpia, oikeasti !
Minulla ei olisi yksinkertaisesti aikaa eikä mielenkiintoa jutella sekunttia pidempään tälläisten casejen kanssa. EVVK. Vastaavia juttuja on maailma aivan täynnä.
HUOM ! Nigerialaiset on huijareiden LADA, akateeminen suominainen ehkä huomaa tämän, mutta tavallinen nainen ei huomaa vaan niitä on erittäin helppo huijata että pääsee EU maahan.
Mutta, parhaita huijareita ei edes ole suomessa, koska niitä ei suomalaiset naiset kiinnosta, ei teillä ole riittävästi mainetta, ei asemaa, ei kuuluisuutta eikä rahaa. Näitäkin kavereita nähneenä noin sanoa että he saavat ihan kenet vaan tältä palstalta ja ette edes epäile mitään.
Miksikös, no siksi että hän on juuri se valkoinen tanskalainen jolla on tytär (tyttäriä) ja joka näyttää elevän leveästi, juuri kuten kuvassa. Mutta hänen tavoite on elää rikkaan tai menestyneen tai kuuluisan naisen siivellä vaikka itsellä hänellä ei siihen ole mitään mahdollisuuksia. Ja sen jälkeen hän siirtyy seuraavaan. Näinkin voi mies elää ihan hyvää elämää, maailmassa on hyvin paljon varakkaita naisia joilta ei puutu mitään muuta kuin rakkautta.- hähähäähäääää
"HUOM ! Nigerialaiset on huijareiden LADA, akateeminen suominainen ehkä huomaa tämän, mutta tavallinen nainen ei huomaa vaan niitä on erittäin helppo huijata että pääsee EU maahan."
Turha selitellä että akateeminen suominainen ei olisi huijattavissa. Nimenomaan ovat he jotka sölkkäävät huonolla englanninkiellellään kännisinä kapakkatuttavuuksia, myös nettituttavuuksia ja juuri heillä on varaa matkustella. Tehdä tuttavuuksia myös matkoilla. Lähetellä suuria summia rahaa huijareille.
Tavallinen suominainen ei osaa edes sitä vielä huonompaa englantia lainkaan pystyäkseen mitenkään kommunikoimaan, ei liioin matkustele tai omista ylimääräistä rahaa, johtuen ei-akateemisen pienemmistä tuloista.
Joten: hyvin näytät 'tietävän' miten helppoja suominaiset ovat: koska olet itse langennut kusetukseen. Paljonko ehtivät 'fiksulta ämmältä ;-)' nyhtää rahaa ja aikaa, ennenkun huomasi tulleensa huijatuksi? hähähäähäähhäääääää
- kait...
kukaan ole niin tyhmä,että uskoo netissä yhtään mitään näkemättä vastapuolta edes webbikamerassa!?! Jos noin typerä on ja sitten myöhemmin vinkuu "huijatuksi" tulemista, niin ihan oma moka...olihan tämä huono vitsi?
- tyttö Tampereelta
muistutti tuo nigerialainen aivan siskoni tapausta. Oli myös tavannut miehen tuolta samalta palstalta. Juu, englantilainen herrasmies tosiaankin. Tapauksessa oli paljolti samaa kuin sisareni jutussa, tosin ei tuota tyttären kidnappausta. Oli tulossa Suomeen tyttärensä kanssa ja halusi sisareni mukaan Lontooseen, jossa hänellä iso upea asunto jne. Rahaa halusi käteisenä, summat kuitenkin hiukan aina pienenivät. Naimisiinmenosta ja suuresta rakkaudesta tulvi postia. Kumma, kun ei Nigeriassa kortit toimi. Kyllä minun miehelläni, joka ollut siellä töissä on kortti toiminut.
Voiko joku nainen uskoa tuollaista höperrystä, täytyy olla tosi yksinäinen jos tuollaisen kanssa jaksaa vetkuttaa netissä. Siskoni lopetti onneksi lyhyeen yhteydenpidon. - mitään
tyttö Tampereelta kirjoitti:
muistutti tuo nigerialainen aivan siskoni tapausta. Oli myös tavannut miehen tuolta samalta palstalta. Juu, englantilainen herrasmies tosiaankin. Tapauksessa oli paljolti samaa kuin sisareni jutussa, tosin ei tuota tyttären kidnappausta. Oli tulossa Suomeen tyttärensä kanssa ja halusi sisareni mukaan Lontooseen, jossa hänellä iso upea asunto jne. Rahaa halusi käteisenä, summat kuitenkin hiukan aina pienenivät. Naimisiinmenosta ja suuresta rakkaudesta tulvi postia. Kumma, kun ei Nigeriassa kortit toimi. Kyllä minun miehelläni, joka ollut siellä töissä on kortti toiminut.
Voiko joku nainen uskoa tuollaista höperrystä, täytyy olla tosi yksinäinen jos tuollaisen kanssa jaksaa vetkuttaa netissä. Siskoni lopetti onneksi lyhyeen yhteydenpidon.uskonut, kunhan vähän aikaa pelasi miehen peliä aikansa kuluksi. Mutta ehkä tuo voi johonkin naiseen upotakin, koska sitä kuitenkin harrastetaan. Sen verran kovaa höykytystä se on ollut. Ja toimii ne kortit siellä oikeasti, se huijaus vaan perustui siihen että rahaa muka oli mutta visa ei toimi siellä. Ja siitä syystä ei muka pystynyt lentolippuja hankkimaan. Ja koska ystäväni ei "ajoissa" auttanut, "tytär" kidnapattin ja hintakin sen myötä nousi. Ei ne huijarit mitään menetä vaikka eivät mitään saiskaan. Aikaansa vain.
- Nimetön
Joopa joo, mun kaverille kävi ihan samalla tavalla match.comissa, paitsi että hän huomasi tulleensa huijatuksi ennen kuin mitää rahoja oli vielä pyydetty.
Olispa mielenkiintoista nähä minkälaisia kuvia tämä "herrasmies" itestään esitteli. Oikein viimesen päälle tyylikkäitä ja hurmaavia varmaan.
Suututtaa tosissaan tollaset huijarit, eivät yhtään ajattele ihmisten tunteita vaan leikkivät ja käyttävät vaan hyväksi.
Tollasilta pitäs vaan leikata sanonko mitkä ja loppuiäksi vankilaan....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867