Rakastan poikaystävääni ja hän minua, seurustelua on takana kohta parisen vuotta. Koko suhteen ajan ongelmia on tuottanut miehen tapa vittuuntua/masentua muutaman kerran kuukaudessa siten, että hän sulkee minut kokonaan ulkopuolelle. Näitä kohtauksia aiheutuu milloin mistäkin mitättömistä syistä, yleensä niillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani, vaan ne syntyvät esim. työhön liittyvistä ongelmista. Mies kierittelee asioita päässään, muuttuu hiljalleen vihaisemmaksi ja sulkeutunemmaksi. Hän peruu etukäteen sovitut tapaamisemme ja useamman kerran hän on "heittänyt" minut jopa ulos asunnostaan. Jos en suostu lähtemään suosiolla, hän heittäytyy niin vaikeaksi, että lopulta pakkaan laukkuni itkien. Jostain syystä näitä kohtauksia näyttää tulevan etenkin silloin, kun minulla on tavallista vaikeampaa ja kaipaisin tukea, esim. läheiseni kuollessa.
Asiasta on puhuttu paljon ja mies ei itsekään tunnu hyvinä hetkinä ymmärtävän käyttäytymistään ja on kovin pahoillaan. Olen yrittänyt antaa hänelle muuta ajateltavaa aina kun näen hänen synkkenevän, jotta hän pääsisi irti pahojen asioiden vatvomisesta. Toisinaan olen onnistunutkin katkaisemaan noidankehän, mutta jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa en tiedä kannattaako suhdetta enää jatkaa.
Miehen käyttäytyminen loukkaa minua erittäin syvästi, etenkin kun hän on muuten ihana ja huomaavainen ihminen ja puhuu paljon myös ongelmistaan. Näinä synkkinä hetkinä hän näyttää keräävän kaiken vuosien varrella kertyneen katkeruuden itseensä ja se saattaa purkautua välillä esim. siten, että hän lyö yhtäkkiä kaapin ovea nyrkillä. Hän muuttuu aivan eri ihmiseksi. Tiedän, ettei mies ikimaailmassa kävisi minuun käsiksi enkä pelkääkään turvallisuuteni puolesta. Henkistä kärsimystä miehen kohtaukset puolestaan aiheuttavat suunnattomasti. En tiedä enää, miten edetä asiassa, mies ei vaan tunnu saavan sisältä pursuavaa katkeruutta hallintaan.
Vietän paljon aikaa miehen luona, minun luonani emme ole oikeastaan ollenkaan. Kohtausten tullen hän tuntuu katkeroituvan vielä lisää siitä, että vien tilaa hänen kodistaan ja hänellä on oikeus olla siellä yksin milloin tahansa, vaikka muuta olisi sovittu. Yhteenmuutosta on ollut puhetta, mutta mies ei ole pystynyt vielä esittämään järkevää ratkaisua sille, että miten vitutuskohtauksien tullen toimitaan, kun hän ei pystykään lähettämään minua pois. Tunnen itseni toisinaan kynnysmatoksi näiden kohtausten takia; kuinka paljon minun tulee joustaa ja antaa anteeksi?
Halusin purkaa pahaa mieltäni tänne, koska minulla ei ole oikein ketään, jonka kanssa voisin asiasta keskustella kunnolla. Palasin tänä iltana toiselta paikkakunnalta ja tarkoitus oli mennä mieheni luokse. Tämä kuitenkin soitti, että on vittuuntunut ja haluaa olla yksin. Turhautuneena laitoin miehen lopulta selkä seinään vasten; joko menen hänen luokseen tai lopetetaan suhde. Mies valitsi suhteen lopettamisen. Tiedän, että tuon päätöksen teki se katkeroitunut puoli ja sovitteluhalua löytyy taas heti tilanteen rauhoituttua. En vaan tiedä, pitäisikö minun antaa vielä se kymmenes mahdollisuus vai oliko tämä nyt tässä...
Mahdoton suhde?
20
1706
Vastaukset
- eräs mies
Muutama asia tuli mieleen.
Jokaisella on vapaus (oikeus) hoitaa "vittuuntuminen" miten itse haluaa. Jos ongelmat tulevat parisuhteen ulkopuolelta ei niitä tarvitse minkään säännön mukaan pakkohoitaa suhteen sisällä. Etenkin sinun ei tarvitse olla mikään parisuhdesuorittaja joka on puhaltamassa jokaiseen pipiin alata aikayksikön. Se että suhteessakin elävä hoitaa osan huolistaan itse on normaalia. Oma tila operoida on tärkeää.
Selviääkö mies yleensä vastoinkäymiseistä "järkevästi" vai onko jokainen töyssy elämässä hänelle tuollaisen vitutuskierteen aiheuttava? Jos on harkitse vakavasti suhteen lopettamista.
"Turhautuneena laitoin miehen lopulta selkä seinään vasten; joko menen hänen luokseen tai lopetetaan suhde. Mies valitsi suhteen lopettamisen."
Se että ylipäätänsä tekee uhkavaatimuuksia suhteessa on perseestä. Se että niitä tekee "turhautuneena" on enemmän perseestä. Se että niitä tekee "tunteellisessa" tilassa olevlalle vastapuolelle on.... noh takuuvarma keino saada se ilkeämpi vastaus. Jos itse tiesit miten käy, niin käytännössä aloitit uuden konfliktin "huviksesi".
Se että toinen ilmoittaa (ajoissa) että tapaaminen ei käy, on (sentään) reilua. Kaikki meinaan eivät ilmoita (ollenkaan, saatika ajoissa).- Pilkkukenkä
Kiitos viestistä, antoi ajattelemisen aihetta...
Ongelmat tosiaan tulevat useimmiten suhteen ulkopuolelta, mutta vaikuttavat suhteeseen merkittävästi. Olemme erittäin läheisiä ja keskustelemme paljon ongelmista ja yritämme myös ratkoa niitä yhdessä. Ehkä toisaalta olen yliherkkä reagoimaan miehen huonoon tuuleen. Tuntuu, että mies kerää niitä mainitsemiasi töyssyjä aina parin viikon ajan ja märehtii niitä sitten urakalla palaten toisinaan ikivanhoihinkin asioihin saadakseen pontta katkeruudelleen. Minua häiritsee se, että näiden "kohtauksien" aikana mies unohtaa kaiken, mitä olemme aiemmin järkevästi keskustelleet asiasta. Ja myös se häiritsee, että kiukuttelu keskeyttää usein muuten mukavan vapaapäivän ja minä olen se, jonka on pakattava tavarat ja lähdettävä joka kerta, vaikka aiemmin olisikin sovittu yhteisestä illanvietosta. Minua katkeroittaa se, että joudun toimimaan miehen ailahtelevan mielen mukaan ja parin tunnin päästä mies on pyytelemässä anteeksi, eikä ymmärrä "mikä häneen taas meni".
Uhkavaatimuksesta sen verran, että en tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Tarkoituksena oli yrittää herättää mies (turhasta) märehtemisestään. Tuntuu ikävältä, että hän antaa paskojen ihmisten paskojen tekojen vaikuttaa häneen niin paljon enemmän kuin hänestä välittävien ihmisten positiivisten tekojen. - ...
Pilkkukenkä kirjoitti:
Kiitos viestistä, antoi ajattelemisen aihetta...
Ongelmat tosiaan tulevat useimmiten suhteen ulkopuolelta, mutta vaikuttavat suhteeseen merkittävästi. Olemme erittäin läheisiä ja keskustelemme paljon ongelmista ja yritämme myös ratkoa niitä yhdessä. Ehkä toisaalta olen yliherkkä reagoimaan miehen huonoon tuuleen. Tuntuu, että mies kerää niitä mainitsemiasi töyssyjä aina parin viikon ajan ja märehtii niitä sitten urakalla palaten toisinaan ikivanhoihinkin asioihin saadakseen pontta katkeruudelleen. Minua häiritsee se, että näiden "kohtauksien" aikana mies unohtaa kaiken, mitä olemme aiemmin järkevästi keskustelleet asiasta. Ja myös se häiritsee, että kiukuttelu keskeyttää usein muuten mukavan vapaapäivän ja minä olen se, jonka on pakattava tavarat ja lähdettävä joka kerta, vaikka aiemmin olisikin sovittu yhteisestä illanvietosta. Minua katkeroittaa se, että joudun toimimaan miehen ailahtelevan mielen mukaan ja parin tunnin päästä mies on pyytelemässä anteeksi, eikä ymmärrä "mikä häneen taas meni".
Uhkavaatimuksesta sen verran, että en tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Tarkoituksena oli yrittää herättää mies (turhasta) märehtemisestään. Tuntuu ikävältä, että hän antaa paskojen ihmisten paskojen tekojen vaikuttaa häneen niin paljon enemmän kuin hänestä välittävien ihmisten positiivisten tekojen....kanssasi hyvinä aikoina ihan realistisesti, niin ettekö voisi kesksutella miehen mahdollisesta uudelleeen kouluttautumisesta tai muuten työpaikan vaihdosta?
Meillä oli avopuolsoni töissä, jossa ei viihtynyt yhtään. Ja se vitutus oli jatkuvaa. Kyllä siinä suhde kärsii... Mutta sen meillä oivalsi vihdoin kesälomansa jälkeen, että on ollut joskus mukvamapaakin seuraa ja huomasi miten nautti taas kaikesta kun ei ollut sitä työpaikkaa hetkellisesti taustalla painamassa (vaikkakin viimeinen viikko lomasta oli perseellään, kun alkoi jo märehtiä,e ttä joutuu kohta menemäänt akaisin). Meillä jätti siis palaamatta kesälomalta töihin, sai karenssin, sillä työnantaja tottaki ilmoitti työkkäriin,e ttä työpaikka olisi ja karenssin aikana ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä opiskelemaan, jotta sai tukia jostain ja opiskelun kautta sai uuden työn jossa viiihtyy.
Vaikka työelämä on vain 40 tuntia viikossa, niin jos se 40 tuntia on vituttavaa, niin kyllä siinä viikon muutkin tunnit ovat pilalla.
- palapelin puuttuva osa
kuinka sinua osaisi neuvoa oikein, kun ihan ihmetyttää lukea tarinaasi. Kuule tuo kaikki kuulostaa niin tosi vakavalle, ei ole asiat, miehelläsi nyt kunnossa. Asiat, elämä saattaa harmittaa, vihastuttaa useinkin. Mutta eihän niihin reagoida yleensä noin rankasti. Monet turvautuvat pulloon, mutta on ihmisiä jotka kykenevät hallitsemaan itsensä, vesiselvänä ja alkoholin vaikutuksen alaisenakin. Nyt kannattaisi antaa miehen olla hetken aikaa ihan omissa oloissa ja odottaa mitä tapahtuu, vai paheneeko tilanne johonkin suuntaan. Ehdottaa voisit miehellesi psykiatriseen ammattiapuun hakeutumista ongelmansa takia, voisit myös yrittää selvittää aivan hissukseen työpaikalla tapahtuvia asioita,( mikä siellä saa miehesi noin oudosti käyttäytymään? ) Suhdetta ei voi jatkaa, asioiden ollessa tällä tavalla. Et voi varmasti tietää, onko täysin turvallista viettää aikaa miehesi kanssa, silloin kun näitä kohtauksia tulee. Ja kun näinkin usein tapahtuu tälläistä.
Voimia ja vakavaa pohdintaa sinulle, itsesi ja miehesi parhaaksi. - kevättä
...pitäisi tuoda elämään positiivista energiaa, ei viedä energiaa. Voisiko mies käydä juttelemassa ammattiauttajalle? Ilman asian käsittelyä tuollainen käytös ei varmaan ajan myötä itsestään häviä tai lievene, pikemminkin päinvastoin.
- ankeatäti
Aloittajan tilanne kuulostaa vakavalta. Ja vaikka väkivallan uhkaa ei ole, niin henkinen lyttäys ja ylikävely on yhtä paha asia.
Neuvoisin aloittajaa näin: jos haluat vielä yrittää miehen kanssa, niin ehdoksi pitää laittaa ammattiauttajan puoleen kääntyminen. Hänellä on ongelma ja hän voi saada siihen avun. Yksin ja kummppanin avulla tuosta ei pääse.
Vaikka hän on kuinka ihana ja sopuisa hyvinä hetkinään, niin kertomasi perusteella en ikinä maailmassa suosittele yhteenmuuttamista ja perhettä - paitsi jos hän hakee apua ja pystyy muuttumaan. Jos tilanne on tuo mitä kuvailit, niin sehän vie kaiki voimat. Hyvätkin ajat tulevat ennenpitkää tärvääntymään huonojen pelkäämiseen ja ikäänkuin odotteluun. Varuillaan oloon. Kukaan ei jaksa sellaista, eikä ole mitään hyvää syytä laittaa itseään siihen liemeen. - Pilkkukenkä
ankeatäti kirjoitti:
Aloittajan tilanne kuulostaa vakavalta. Ja vaikka väkivallan uhkaa ei ole, niin henkinen lyttäys ja ylikävely on yhtä paha asia.
Neuvoisin aloittajaa näin: jos haluat vielä yrittää miehen kanssa, niin ehdoksi pitää laittaa ammattiauttajan puoleen kääntyminen. Hänellä on ongelma ja hän voi saada siihen avun. Yksin ja kummppanin avulla tuosta ei pääse.
Vaikka hän on kuinka ihana ja sopuisa hyvinä hetkinään, niin kertomasi perusteella en ikinä maailmassa suosittele yhteenmuuttamista ja perhettä - paitsi jos hän hakee apua ja pystyy muuttumaan. Jos tilanne on tuo mitä kuvailit, niin sehän vie kaiki voimat. Hyvätkin ajat tulevat ennenpitkää tärvääntymään huonojen pelkäämiseen ja ikäänkuin odotteluun. Varuillaan oloon. Kukaan ei jaksa sellaista, eikä ole mitään hyvää syytä laittaa itseään siihen liemeen.Osuit viestissäsi yhteen asiaan, josta olemme paljon keskustelleet mieheni kanssa. Tilanne on jo mennyt siihen, että olen varpaisillani hänen seurassaan ja tarkkailen koko ajan mahdollista mielialan synkistymistä. Yritän piristää häntä ennen kuin tilanne pääsee taas pahenemaan, mutta yleensä en onnistu. Mieheni on ymmärtänyt asian ja on ehdottomasti sitä mieltä, ettei halua minun olevan koko ajan varuillani hänen seurassaan. Jos kohtauksia ei ole vähään aikaan tullut, niin onnistunkin rentoutumaan. Olemme kuitenkin yhdessä todenneet, että näin ei voi jatkua. Kysymys kuuluukin, että miten tästä eteenpäin? Olimme vuoden alussa lähes kuukauden omilla tahoillamme ja tilanne tuntuikin helpottavan hetkeksi sen jälkeen. Mies ryhdistäytyi ja oppi ohjaamaan mielensä pois synkistä asioista. Nyt hän tuntuu taas antaneen periksi. Pitäisikö minunkin luovuttaa?
- ankeatäti
Pilkkukenkä kirjoitti:
Osuit viestissäsi yhteen asiaan, josta olemme paljon keskustelleet mieheni kanssa. Tilanne on jo mennyt siihen, että olen varpaisillani hänen seurassaan ja tarkkailen koko ajan mahdollista mielialan synkistymistä. Yritän piristää häntä ennen kuin tilanne pääsee taas pahenemaan, mutta yleensä en onnistu. Mieheni on ymmärtänyt asian ja on ehdottomasti sitä mieltä, ettei halua minun olevan koko ajan varuillani hänen seurassaan. Jos kohtauksia ei ole vähään aikaan tullut, niin onnistunkin rentoutumaan. Olemme kuitenkin yhdessä todenneet, että näin ei voi jatkua. Kysymys kuuluukin, että miten tästä eteenpäin? Olimme vuoden alussa lähes kuukauden omilla tahoillamme ja tilanne tuntuikin helpottavan hetkeksi sen jälkeen. Mies ryhdistäytyi ja oppi ohjaamaan mielensä pois synkistä asioista. Nyt hän tuntuu taas antaneen periksi. Pitäisikö minunkin luovuttaa?
Olet kyllä vaativassa ja vaikeassa tilanteessa.
Se lienee selviö, että mies ei tee tätä ilkeyttään ja pahuuttaan. Tuollaisen käytöksen voisi lopettaa, jos se olisi tahdon asia. Eli ongelma on syvemmällä ja pahempi: siis ammattiauttajalle. Joku jo neuvoi mielenterveystoimistoa. Se on yksi reitti. Jos on rahaa, niin yksityinen terapeutti olisi ok. Entä työterveyshuollon tai opiskelijaterveydenhuollon kautta?
Kysyit, että pitäisikö sinun luovuttaa? Ihmisten voimavarat erilaisissa paineisissa tilanteissa ovat erilaiset, joten yleispätevää ohjetta ei ole. Jos itse olisin sinun tilanteessasi, niin minun voimani eivät riittäisi. Tuohan on jatkuvaa tunteiden ja tilanteiden vuoristorataa ja sitä varuillaanoloa, joka kyllä vie loput mehut. Parisuhteessa pitää tottakai tehdä kompromissejä ja sopeutua ym, mutta suhteen kuuluu tuoda voimia ja hyvää oloa, eikä viedä niitä.
Olet tässä ketjussa saanut monia hyviä pointteja. Mieti niitä. Yksi näkökohta vielä: jos jatkatte suhdetta ja perustatte joskus perheen, niin olisiko hänestä vastuulliseksi isäksi? Minusta ei, ellei hän pysty muuttumaan. Ja olisiko sinusta vastuulliseksi äidiksi, jos kumppani olisi noin vaikea ja vaativa ? Tähänkin vastaisin, että ei. Jos teille tulisi lapsia, niin sen ruljanssin läpivieminen vaatii voimia. Mistä sinä niitä ammennat, jos mies on noin epävakaa?
ps. lähipiirissäni on ollut vastaava "energiasyöppö", joten osaan samaistua. Mieheni on ok, mutta miehen äiti, joka asui samassa pihapiirissä, meinasi tehdä meistä lopun.
- ohjakset
Kyllä aikuisten ihmisten täytyisi jo itse tietää ja osata parhaiten mitä, missä ja miten. Jos osaa liikutella raajojaan ja laskea 2 2 niin ei pitäisi olla ongelmia oman itsensä herrana.
- buuuuuub
Elin samanlaisessa suhteessa, iho nousi kananlihalle kun luin kirjoituksesi. En voi liikaa korostaa, että sun pitää nyt todella miettiä itseäsi. Kerron hiukan siitä omasta suhteestani.
Seurusteltiin puolitoista vuotta. Oli aivan mahtavaa ja mukavaa, mies oli hellä, piti hyvänä, arvosti, kunnioitti, piteli kuin kukkaa kämmenellä. Mutta kun "se hetki" iski, olin vihollinen, mua katsottiin kuin kärpästä, niin alaspäin, halveksuvasti ja vihaisesti. Olin roska. Mulle sai huutaa, tiuskia, syyttää mistä vaan. Ja mut sai heittää ulos, ja sitä tapahtui useasti. Milloin vain sillä sattui huvittamaan.
Vihanpurkaukset kohdistuivat materiaalisiin asioihin ja joskus kavereihin. Mutta ei siinä kovin kauaa mennyt, että minuakin tönittiin yms. Kun en kuunnellut, mun päälle viskattiin lasillinen vettä. Kerran se retuutti mua niin, että käsivarsiin jäi mustelmat.
Se on vallankäyttöä. Se on toisen hallintaa, julmaa ja itsekästä ja todella epätervettä. Viimein se suhde loppui ja näin sen itsekin. Painostin terapiaan, hakeen apua. Mutta ei se auta, niin kauan kuin sille on sinut! Se ihminen joka ANTAA LUVAN tuohon käytökseen. Ymmärrätkö, että sää olet se, joka MAHDOLLISTAA sun huonon kohtelun? Se tekee sitä tasan niin kauan, kuin se hyväksytään. Ja sää kyselet siltä, vieläkö se tahtoo pitää sut elämässään? Kyllä tilanne pitäisi olla se, että sinä kerrot mikä on sinun rajasi.
On minusta täyttä roskaa, että esimerkiksi työpaikan vaihto tuohon auttaa. Jos on oppinut tuollaisen toimintamallin kun joku potuttaa, saa väistellä pahaa mieltä loppuiän, ellei halua kestää noita kohtauksia.
Kun yksi syy häipyy, ennen pitää löytyy uusi syy.
Olet arvokkaampi, ansaitset parempaa. Tuo on vankila, sua hallitaan. Sää et itse hallitse tilannetta, huomaathan sen? - Pilkkukenkä
Ihanaa saada näin paljon asiallisia vastauksia ja ulkopuolisten näkemyksiä tilanteesta, kiitos niistä. Monet ottivat esille juuri niitä asioita, joita olen itsekin pyöritellyt mielessäni.
Jätin alkuperäisessä viestissäni mainitsematta, että mies sai potkut työstään n. kuukausi sitten. Olen seurannut muuttuuko hänen käyttäytymisensä ja alussa tuntuikin, että tietynlainen kireys helpotti jonkin verran, kunnes taas päädyttiin eiliseen tilanteeseen.
Mies soitti minulle tänä aamuna melko sekavan oloisena. Oli nukkunut vain muutaman tunnin ja sadatteli, miten hän pilaa kaiken mahdollisen elämässään, työt ja ihmissuhteet. Hän vaikuttaa päällepäin vahvalta ihmiseltä, mutta on itsekin todennut omaavansa heikon itsetunnon ja soimaa itseään "paskaksi jätkäksi" kun asiat menevät pieleen. Epäonnistuminen näyttää suistavan hänet raiteiltaan kokonaan. Tämän aamuinen puhelu vaikutti hätähuudolta; yleensä hän ei ole ottanut minuun yhteyttä riitojen jälkeen, vaan jäänyt itsekseen synkistelemään.
En tiedä mistä voisi hakea apua tähän tilanteeseen. Mielestäni hän kaipaa enemmän keskusteluseuraa kuin lääkereseptiä kouraansa. Kuten joku mainitsikin: tilanne ei ole hallinnassa, ei hänellä eikä minulla. Yritän parhaani mukaan keskustella ja auttaa, mutta en ole mikään ammattilainen näissä asioissa. Surettaa, kun toisella on niin paha olla. Itselläni on edessä isoäidin hautajaiset ensi viikonloppuna, toinen lähisukulainen ratkesi ryyppäämään 1,5 vuoden kuivan kauden jälkeen ja yksi sukulaisena passitettiin juuri pakkohoitoon. Jostain pitäisi löytää voimia tukea vielä miestänikin hänen kriisissään, en voi nyt jättää häntä yksin.- buuuuuh
Tuo "oon paska jätkä" kuulostaa myös aivan tutulta! Samoin oli sillä mun poikakaverilla, semmoista vastuun kiertelyä sillä, että on niin huono ihminen, ja sitten sää lohdutat sitä.
Oon pahoillani kun puhun näin rumasti. Tarkoitus on sanoa asiat mahdollisimman suoraan vain.
Mitä jos varaisit ajan paikallisen terveyskeskuksen mielenterveyspuolen lääkärille? Sanoisit, että kyseessä on hätätilanne eikä poikaystäväsi itse voi varata aikaa. Ratkaisu on se, että et itse ota kantaaksesi vastuuta asiasta! Annat vastuun sinne minne se kuuluu, eli ammattilaisille ja hänelle itselleen. Hän saa siellä kertoa tilanteen, ottaa itse vastuun asiasta ja itsestään, eikä vain surkutella itseään. Sitten tilanne jatkuu siitä kuten siellä sovitaan. Jos ei mitenkään, sillon voit päätellä, että oikeaa halua saada asiat kuntoon, ei taida olla.
Tee sää se alkusysäys ja anna poikaystävän sitten onnistua! Tai epäonnistua :-( - Pilkkukenkä
buuuuuh kirjoitti:
Tuo "oon paska jätkä" kuulostaa myös aivan tutulta! Samoin oli sillä mun poikakaverilla, semmoista vastuun kiertelyä sillä, että on niin huono ihminen, ja sitten sää lohdutat sitä.
Oon pahoillani kun puhun näin rumasti. Tarkoitus on sanoa asiat mahdollisimman suoraan vain.
Mitä jos varaisit ajan paikallisen terveyskeskuksen mielenterveyspuolen lääkärille? Sanoisit, että kyseessä on hätätilanne eikä poikaystäväsi itse voi varata aikaa. Ratkaisu on se, että et itse ota kantaaksesi vastuuta asiasta! Annat vastuun sinne minne se kuuluu, eli ammattilaisille ja hänelle itselleen. Hän saa siellä kertoa tilanteen, ottaa itse vastuun asiasta ja itsestään, eikä vain surkutella itseään. Sitten tilanne jatkuu siitä kuten siellä sovitaan. Jos ei mitenkään, sillon voit päätellä, että oikeaa halua saada asiat kuntoon, ei taida olla.
Tee sää se alkusysäys ja anna poikaystävän sitten onnistua! Tai epäonnistua :-(Et puhu lainkaan rumasti, olen itsekin kyllästynyt kuulemaan "paska jätkä"-tekosyytä, jonka avulla on helppo luistaa todellisten ongelmien pohtimisesta. En alennukaan tuossa vaiheessa ikinä lohdutteluun, vaan ohjailen keskustelua muuhun. Tapaan mieheni tänään ja otan esiin tuon ammattiavun hankkimisen. Minua taitaa vaan pelottaa se vaihtoehto, että mitään ei olisikaan tehtävissä. Ehkä lapsuudessa saatuja traumoja ei voikaan enää korjata? Toisaalta mietin vieläkin, että ehkä itse liioittelen tilanteen vakavuutta. Ehkä tuo käyttäytyminen on osa hänen "normaalia" persoonaansa. Toisaalta kun se estää muuten hyvän parisuhteen etenemisen, niin asiaan on puututtava. Tässä sopassa seisominen vaan tuntuu hämärtävän omankin käsitykseni siitä mikä on normaalia ja mikä ei... Asiaa ei helpota sekään, että tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, joten vertailupohjaa ei erityisemmin ole.
- buuuuuh
Pilkkukenkä kirjoitti:
Et puhu lainkaan rumasti, olen itsekin kyllästynyt kuulemaan "paska jätkä"-tekosyytä, jonka avulla on helppo luistaa todellisten ongelmien pohtimisesta. En alennukaan tuossa vaiheessa ikinä lohdutteluun, vaan ohjailen keskustelua muuhun. Tapaan mieheni tänään ja otan esiin tuon ammattiavun hankkimisen. Minua taitaa vaan pelottaa se vaihtoehto, että mitään ei olisikaan tehtävissä. Ehkä lapsuudessa saatuja traumoja ei voikaan enää korjata? Toisaalta mietin vieläkin, että ehkä itse liioittelen tilanteen vakavuutta. Ehkä tuo käyttäytyminen on osa hänen "normaalia" persoonaansa. Toisaalta kun se estää muuten hyvän parisuhteen etenemisen, niin asiaan on puututtava. Tässä sopassa seisominen vaan tuntuu hämärtävän omankin käsitykseni siitä mikä on normaalia ja mikä ei... Asiaa ei helpota sekään, että tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, joten vertailupohjaa ei erityisemmin ole.
Mukava jos voin olla mitenkään avuksi.
Aluksi haluaisin sanoa tuohon että jos mitään ei ole tehtävissä. No varmasti on tehtävissä, hänhän voi päättää puuttua näihin ongelmiin ja hakea siihen kaiken mahdollisen avun. Esimerkiksi terapiassahan etsitään ja käsitellään ne pahan olon lähteet. Muista kuitenkin, että halu siihen selviytymiseen ja muuttumiseen täytyy tulla siltä itseltään. Koska muuttuahan tuossa täytyy. Oli se sitten osa persoonaa, tai vaan käytöshäiriö, onko sillä mitään väliä? Lopputulos on sama ja sen on muututtava.
Suoraan sanottuna en usko, että tuollainen ihminen voi muuttua. Koska ei halua. Ja sen halun kehittämiseen menee vuosia ja vuosia ja varmaankin useita ihmissuhteita. Uskotko, että sinä riität vielä syyksi? Tai tuleeko sinusta vaan casualty eli sivullinen uhri.
En usko hetkeäkään että se mun eksä tulee muuttumaan. Se on lapsesta asti sellaiseksi kasvatettu. Sillä on enemmän oikeuksia kuin meillä muilla, se saa kohdella ja käyttäytyä huonosti. Kun tajusin sen, tajusin myös ettei sillä käytöksellä ole mitään tekemistä minun kanssani. Se on mukava huomata, kunnes tajuaa mitä se tarkoittaa - minä en sitä tule koskaan muuttamaan. Ja se iski pisteen meidän suhteelle sitten. Hetkeäkään, en pientäkään ole katunut, vaikka olin aivan hajalla sen eron jälkeen. Toipuminen on kuitenkin ollut tosi nopeaa, on koko ajan kirkastunut enemmän miten mahtavan päätöksen tein. Ja niin käy vielä sullekin!
Maailma on täynnä miehiä, jotka eivät saa kohtauksia. No niissä on omat ongelmansa, mutta mää en ole taaksepäin katsonut, paitsi kauhulla. Enää ei tarvi pelätä, hermoilla, kiireessä ja itkun kans pakata kamoja... Olen oman elämäni herra! - buuuuuh
buuuuuh kirjoitti:
Mukava jos voin olla mitenkään avuksi.
Aluksi haluaisin sanoa tuohon että jos mitään ei ole tehtävissä. No varmasti on tehtävissä, hänhän voi päättää puuttua näihin ongelmiin ja hakea siihen kaiken mahdollisen avun. Esimerkiksi terapiassahan etsitään ja käsitellään ne pahan olon lähteet. Muista kuitenkin, että halu siihen selviytymiseen ja muuttumiseen täytyy tulla siltä itseltään. Koska muuttuahan tuossa täytyy. Oli se sitten osa persoonaa, tai vaan käytöshäiriö, onko sillä mitään väliä? Lopputulos on sama ja sen on muututtava.
Suoraan sanottuna en usko, että tuollainen ihminen voi muuttua. Koska ei halua. Ja sen halun kehittämiseen menee vuosia ja vuosia ja varmaankin useita ihmissuhteita. Uskotko, että sinä riität vielä syyksi? Tai tuleeko sinusta vaan casualty eli sivullinen uhri.
En usko hetkeäkään että se mun eksä tulee muuttumaan. Se on lapsesta asti sellaiseksi kasvatettu. Sillä on enemmän oikeuksia kuin meillä muilla, se saa kohdella ja käyttäytyä huonosti. Kun tajusin sen, tajusin myös ettei sillä käytöksellä ole mitään tekemistä minun kanssani. Se on mukava huomata, kunnes tajuaa mitä se tarkoittaa - minä en sitä tule koskaan muuttamaan. Ja se iski pisteen meidän suhteelle sitten. Hetkeäkään, en pientäkään ole katunut, vaikka olin aivan hajalla sen eron jälkeen. Toipuminen on kuitenkin ollut tosi nopeaa, on koko ajan kirkastunut enemmän miten mahtavan päätöksen tein. Ja niin käy vielä sullekin!
Maailma on täynnä miehiä, jotka eivät saa kohtauksia. No niissä on omat ongelmansa, mutta mää en ole taaksepäin katsonut, paitsi kauhulla. Enää ei tarvi pelätä, hermoilla, kiireessä ja itkun kans pakata kamoja... Olen oman elämäni herra!Niin ja on minusta todella hyvä, että ette asu yhdessä. Se on sun pelastus.
Meillä oli puhetta yhteenmuutosta ja asuttiinkin viime kesä yhdessä, mutta se oli hetkittäin helvettiä. Siitä kun ei ole niin helppoa heittää toista ulos, niin tulee helposti rumaa jälkeä.
Mikä on sen toiminta, kun se vaihtoehto suljetaan?
- random_N
Nyt pois siitä suhteesta ja heti. Älä valehtele itsellesi että mies tarvitsee sinun apuasi. ei tarvitse eikä apusi auta.
Olet itse vaarassa lipsahtaa läheisriippuvaiseksi: aika pitkällä ketjussa mainitset että sekoilevan miehesi lisäksi pidät riippanasi MT-ongelmaista sukulaista ja alkoholistia.
Kevätsiivoa elämäsi: katso peiliin, siellä on se kenestä olet vastuussa. Anna näiden kolmen hoitaa asioitaan ammattilaisten kanssa jos tarpeelliseksi katsovat.
En liputa superitsekkyyden puolesta, mutta miksi junnaisit suhteessa jossa toinen sairastuttaa sinutkin? Olet jo antanut toiselle luvan sikailla jäämällä suhteeseen: toisella ei motiivia muuttua.- Pilkkukenkä
Sikailu loppuu nyt. Motiivina miehellä on omasta pahasta olostaan eroonpääseminen sekä tämän suhteen säilyttäminen. Keinot on nyt keskusteltu, katsotaan miten käy.
1. Mies alkaa purkaa aggressioitaan lenkkeilyyn ja nyrkkeilysäkkiin jo ennen kuin synkät asiat pääsevät kiertämään kehää päässä.
2. Pahan olon tullessa vaihtoehtoina on joko se, että keskustelemme asiasta tai mies menee toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Vaihtoehtoihin ei enää kuulu se, että minut passitetaan pois.
3. Mies luopui jo eräästä asiasta, joka tuntui usein olevan se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän.
4. Jos pahoja kohtauksia tulee vielä (parin kuukauden sisällä), niin mies hankkii ammattiapua.
Nyt otamme seuraavien kuukausien aikana selvää siitä, ovatko nuo kohtaukset "synnynnäinen" ja pysyvä osa mieheni persoonaa vai opittua käyttäytymistä, jolloin niistä voi myös oppia pois. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta olisin luottavainen siinä mielessä, että kuten aiemmin kirjoittelinkin, niin mies tuntuu oppineen hallitsemaan ja ehkäisemään kohtauksia edes jollain tasolla. Hän myös ymmärtää tilanteen vakavuuden, sekä oman hyvinvointinsa että parisuhteen kannalta. Nyt hänen vaan pitäisi oman navan sijaan löytää se yhteinen hyvä ja ennen kaikkea suhteellisuudentaju, joka tuntuu kohtauksien aikana katoavan täysin. Itselläni on työstettävää kohtauksien minussa aiheuttaman katkeruuden kanssa. Kevät tulee, suhde joko kehittyy tai päättyy.
- ::::::::::
Luin juttusi ja luulen että tuo ns. "vitutus" on jotain aivan muuta. Poikaystäväsi käytös viittaa syvään masennukseen. Kysymys ei ole sinusta, työstä vaan jostain aivan muusta mikä painaa hänen mieltään. Juoko hän kenties paljon? Itkeekö hän usein? Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa että tuo käytös viittaa syvään masennukseen nimittäin edesmennyt poikaystäväni käyttäytyi aivan samalla tavalla, lääkitsi masennusta juomalla, puhui kyllä pahasta olostaan mutta ei tarpeeksi. Itki päivittäin pahaa oloaan. Ei ollut fyysisesti väkivaltainen mutta henkisesti välillä kyllä, muuttui kuin salamassa toiseksi ihmiseksi, huoritteli, haukkui ruokaani, syömistapojani kaikkea sitä mitä minä olin. Sitten kun hän oli taas oma itsensä, hän oli aivan ihana ja huomioon ottava, siksi ehkä siinä suhteessa tarpeeksi pitkään jaksoinkin. Lopulta poikaystäväni teki itsemurhan. Tärkeään on että havaitsetko poikaystävässäsi merkkejä itsetuhoisuudesta? Vaikeaahan se on huomata. Jos kyseessä on masennus niin yritä ohjata hänet hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä...
- Pilkkukenkä
Kiitos tästä näkökulmasta... Olen itsekin miettinyt masennuksen mahdollisuutta. Kyllä hän mielestäni vaikuttaa ajoittain selkeästi masentuneelta, mutta vaikea arvioida kuinka pahasti. Onneksi hän ei kuitenkaan ole erityisen viinaan menevää sorttia, eli juominen on kyllä pysynyt hallinnassa. En ole koskaan nähnyt hänen itkevän, enkä usko hänen itkevän myöskään yksinään. Itse olen herkkä kyynelehtimään ja mies on toisinaan jopa halveksinut tätä piirrettäni. Hänen on sinänsä helppo puhua pahasta olostaan, mutta toisaalta tuntuu, että sisällä on vielä paljon käsittelemättömiä asioita ja lukkoja. Aitoon itsetuhoisuuteen en oikein jaksa uskoa hänen kohdallaan, mutta tarkkailen kyllä tilannetta. Katsotaan nyt päivä kerrallaan mitä tapahtuu. Onneksi mies on luvannut hakeutua lääkäriin, mikäli olo ei ala helpottaa vähitellen.
- EIIu
Pilkkukenkä kirjoitti:
Kiitos tästä näkökulmasta... Olen itsekin miettinyt masennuksen mahdollisuutta. Kyllä hän mielestäni vaikuttaa ajoittain selkeästi masentuneelta, mutta vaikea arvioida kuinka pahasti. Onneksi hän ei kuitenkaan ole erityisen viinaan menevää sorttia, eli juominen on kyllä pysynyt hallinnassa. En ole koskaan nähnyt hänen itkevän, enkä usko hänen itkevän myöskään yksinään. Itse olen herkkä kyynelehtimään ja mies on toisinaan jopa halveksinut tätä piirrettäni. Hänen on sinänsä helppo puhua pahasta olostaan, mutta toisaalta tuntuu, että sisällä on vielä paljon käsittelemättömiä asioita ja lukkoja. Aitoon itsetuhoisuuteen en oikein jaksa uskoa hänen kohdallaan, mutta tarkkailen kyllä tilannetta. Katsotaan nyt päivä kerrallaan mitä tapahtuu. Onneksi mies on luvannut hakeutua lääkäriin, mikäli olo ei ala helpottaa vähitellen.
Hyvä niin jos hän on luvannut hakeutua hoitoon. Kuulostaa siltä että hän todella on masentunut. Narsismilta myös kuulostaa esim kun sanoit että halveksii itkemistäsi. Itsekkin olen aina ollut itkeskelevää sorttia mutta se ei oikeuta ketään halveksimasta sitä. Jos haluaisit olla ilkeä voisit halveksia hänen "vitutus" -kohtauksia mutta älä kuitenkaan... auta häntä mieluummin, mutta ymmärsit varmaan mitä ajan takaa :) Toivotan jaksamista ja sellaisen neuvon voin antaa että et pysty yksin ketään ihmistä pelastaa, se on hänen itsensä tehtävä. Olen tajunnut tämän asian vasta nyt kun kuolemasta on pari vuotta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062491Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928