Suomi sananvapausrikkojana Euroopan kärkikymmenikössä

STT

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin valtaosa muista Euroopan neuvoston maista. Helsingin Sanomien mukaan EIT on antanut Suomelle kymmenessä vuodessa seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Kaikista 47:stä ihmisoikeussopimuksen ratifioineista maista Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita on saanut seitsemän maata. Niistä Turkki on omassa luokassaan 169 tuomiolla.

Viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka arvioi, että yhtenä syynä tuomioiden määrään on se, että suomalaiset tuomioistuimet ovat perustelleet tuomioitaan huonosti. Hänen mielestään Suomessa tulkitaan sananvapautta koskevia pykäliä kirjaimellisesti, kun taas EIT tarkastelee asioita laajemmin.

Ihmisoikeusasioihin perehtyneen asiantuntijan Markku Fredmanin mukaan suomalaisten oikeusistuinten perustelut ovat viime vuosina parantuneet. EIT:n viime aikaiset tuomiot ovat koskeneet juttuja, joita on Suomessa alettu käsitellä vuosia sitten.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


STT-Stalinin Tieto Toimisto kirjoitti:

STT

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin valtaosa muista Euroopan neuvoston maista. Helsingin Sanomien mukaan EIT on antanut Suomelle kymmenessä vuodessa seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Kaikista 47:stä ihmisoikeussopimuksen ratifioineista maista Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita on saanut seitsemän maata. Niistä Turkki on omassa luokassaan 169 tuomiolla.

Viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka arvioi, että yhtenä syynä tuomioiden määrään on se, että suomalaiset tuomioistuimet ovat perustelleet tuomioitaan huonosti. Hänen mielestään Suomessa tulkitaan sananvapautta koskevia pykäliä kirjaimellisesti, kun taas EIT tarkastelee asioita laajemmin.

Ihmisoikeusasioihin perehtyneen asiantuntijan Markku Fredmanin mukaan suomalaisten oikeusistuinten perustelut ovat viime vuosina parantuneet. EIT:n viime aikaiset tuomiot ovat koskeneet juttuja, joita on Suomessa alettu käsitellä vuosia sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu