kännykkä

paljastaa..

Narautin avopuolisoni jo kolmannen kerran 2vuoden sisällä..!
Eka kerralla hän muuttui äkkiä jotenkin etäiseksi ja eniten kiinnitti huomiota kännykän kanssa touhuaminen. Hän alkoi pitää puhelintaan aina äänettömällä ja lähetteli tekstiviestejä alituiseen.
Jossain vaiheessa kyllästyin ja törjeästi vain luin hänen viestinsä puhelimestaan. Viestitteli exänsä kanssa ja kovin vaikuttivat taas tulevan juttuun.

Puhuin hänen kanssaan ja hän oli todella pahoillaan ja itkien pyyteli anteeksi ja vannoi sen olevan mennyttä. Exä oli kuulemma syyllinen niihin viesteihin.

Sitten kului pari kuukautta ja taas sama juttu. Nainen muuttui taas. Kaikki huomionsa oli ihan jossain muualla. Minun kanssa ei lähtenyt edes kävelylle. Sinänsä outoa kun ei mitään riitaakaan ollut.
Mystiset tekstiviestit kulkivat taas ja puhelin oli äänettömällä ja yleensä jossain piilossa.
Taas olin sika ja luin viestit. Ja samaa paskaa sieltä taas löytyi. Olin aivan rikki. Jälleen vannoi vaimokulta uskollisuuttaan ja sitä että kaikki on ohi hänen ja exänsä välillä.
Ja taas minä uskoin..

Nyt on TAAS sama tilanne, edellisestä on kulunut 7kk ja luotin häneen täysin, tietenkin koska rakastan häntä. Samanlaista kännykän näpräämistä. Ja jälleen kurkistin puhelimen viesteihin. Vaan vaimopa on oli ottanut opikseen ja mitään viesti tai puhelintietoja ei ollut. Hän poistaa kaikki heti. Epäilykseni kasvoivat tietenkin. No kerran ei ollut huomannut hävittää viestejä..ja jumalauta sama touhu on taas päällä.
En ole vielä hänelle mitään asiasta sanonut enkä tiedä oikein mitä tässä nyt enää sanoisikaan.
Vituttaa todella raskaasti.
Lisäksi hänelle on alkanut tulemaan kovin outoja menoja, joihin on tullut niin typeriä selityksiä etten edes kehtaa niitä täällä kirjoittaa.

Rakastan häntä ja hän vannoo rakastavansa minua.
Ymmärrätte ehkä kuinka rikki olen kun sanon että teetin juuri hänelle sormuksen sillä aikeeni oli kosia häntä parin viikon kuluttua.. Olemme lähiaikoina puhuneet aivan vakavasti myös lapsen hankkimisesta.

En ole asiasta puhunut kenellekkään, koska en jumalauta kehtaa! Nyt kirjoitan tänne että saan edes johonkin purkaa tätä sontaa. Anteeksi siitä!

ETTÄ SELLAISTA!!

5

904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkä provo

      ajattele lapsentekoa moisen ihmisen kanssa. Jos hän ei kykene kantamaan vastuuta edes omasta osastaan luotettavassa parisuhteessa, miten kuvittelet hänen kykenevän hoitamaan lastasi.
      Pettäjille aikas kaavamainen käytös käryjen jälkeen, vannotaan rakkautta etc. Puukko selkään kahvaa myöten heti kun luottamuksen alkeet on palaamassa.
      Heti helvetin kuuseen moinen akka, huorissa käyntikin tulee halvemmaksi kuin tuollaisen hyysääminen. Koita nyt pikkusen ryhdistäytyä, muutoinhan sinä kirjoittelet tänne yhtä mollivoittoisesti vielä vuosienkin päästä.

    • sinä voit

      mielestäni vaatia, että yhteydenpito exään loppuu ja sillä siisti (jos siis lapsia kerran ei ole siitä liitosta, että heidän takiaan pitäisi yhteyttä pitää). Jos ei lopu, anna kenkää. On merkillisen paljon noita entisessä kumppanissaan eriasteisesti roikkuvia, jotka eivät osaa päättää suhdetta ja vastaavasti aloittaa uutta.

      Kiinnostaisi kuitenkin kuulla esimerkkejä typeristä selityksistä, että voisi vertailla, onko itse joutunut kuuntelemaan samanlaista soopaa. On niin helppoa arvostella toista ja heti näkee ihan selvästi jonkun toisen elämän kuviot, mutta kun omalle kohdalle osuu, on ihan yhtä sokea ja hyväntahtoinen hölmö kuin kaikki muutkin.

    • kjdhkdhk

      Hän ilmeisesti haluaa sinusta korvikkeen unelmamiehelleen=exälleen. Jopa valmis suunnittelemaan tulevaisuutta, mutta mitä siitä tulee jos tunteet on ihan muualla! Uskon että se on vaikeaa, mutta jätä tuollainen akka. Enää ei luottamus voi palata. Olet rakastanut ja koittanut unohtaa vanhat ja mitä hän tekee? Jatkaa vieläkin SAMAA hommaa!!! Kolmas kerta toden sanoo ja se tuli nyt.

      T.Uskollinen nainen

    • yksi vitun pässi

      Lueppa nyt ajatuksen kanssa oma tekstisi.

      Oletko sinä aisankannattaja, nyhverö tossukka vihtori, beettamiesten beettamies?

      Tuossa vaiheessa kyllä jo lätty lätisis.

      "Olemme lähiaikoina puhuneet aivan vakavasti myös lapsen hankkimisesta. "

      Nyt olisi tuhannen taalan paikka pettää takaisin. Laitatte lapsen alulle ja heti kun raskaustesti on positiivinen, nostat kytkintä. Huorasi saa sitten päättää, tekeekö abortin vai pitääkö lapsen. Eli ammutaanko vai hirtetäänkö? ;)

      Kosto on suloinen...

    • ukkoni

      lähes samalla metodilla. Olin jo epäillyt jonkin aikaa mutta haukuin väärää puuta. Minut leimattiin huolestuttavan mustasukkaiseksi ja omituiseksi. No sitten tsekkasin hänen edellisen puhelimensa lokin, jota ei ollut viitsinyt /älynnyt poistaa. Ja siellä toistui sama numero puhelut olivat kummallisen pitkiä. Numerotiedustelusta selvisi sitten naisen nimi ja asuinpaikka, joten kyseessä ei voinut olla asiakas. Lisäksi löytyi muuta aineistoa mm. potenssilääkkeitä, joita ei ollut minun kanssani nautiskeltu. Tätä on jatkunut viime kesästä saakka.

      Tein kylmän ratkaisun ja soitin naisen miehelle, vaikka pelotti. Ja yllätys, yllätys hän oli 4-5 vuotta sitten käräyttänyt heidät edellisen kerran. Oli varsin ymmärtäväinen ja keskustelimme pitkään. Nyt kun kärähtivät niin lopettivat muka suhteen ja ukkoni haluaa jäädä perheen kanssa. Arvaa luotanko???

      Jotenkin tuntuu, että se toinen on ansainnut tuon ketaleen. Tuskin menisi aikaakaan, kun taas tarttis saada joku juttelukaveri ja YSTÄVÄ. En kyllä ennen ole kuullut, että ystävien kanssa mennään sänkyyn, mutta nyt opin senkin. Joillekin ei arki riitä, täytyy hakea jännitystä muualta. Kaiken huippu on, että toisella naisella on kolme lasta, meillä neljä. Nämäkään ei paina mitään kun heppi heiluu. Mulle on turha kenekään enää viisastella, että parisuhteessa otetaan toinen huomioon ja kunnioitetaan ja rakastetaan myötä- ja vastoinkäymisessä. Kyllä tässä on kyse nimenomaan toisen ihmisen käyttämisestä ja omien tarpeiden tyydyttämisestä.

      Sulle ketjun aloittaja sanoisin, että anna se sormus jollekin muulle. Tuommoinen ihminen ei muutu, usko pois. Hän haluaa sitä jännitystä jatkossakin ja voi jopa jättää sinut yksinhuoltajaksi. En pysty edes tsemppaamaan, että löydät jonkun luotettavan, koska nykyään se ei tunnu olevan arvo kenellekään. Erittäin monet, niin miehet kuin naiset, mittauttavat suosiotaan jatkuvasti muualla ja eivät kestä pienintäkään vaikeutta/harmia parisuhteessa. Meitä sinun ja minun kaltaisia hyväuskoisia hölmöja sitten nähdään terapeuttien ja mielenterveystoimistojen vastaanotoilla, kun koko elämältä viedään pohja. Sorry kun masennan, mutta itsestä tuntuu tältä just nyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      3545
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      41
      3330
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2781
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      45
      2527
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1963
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1609
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1493
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1307
    9. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      20
      1268
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1241
    Aihe