Olen aika hajamielinen ja unohtelen paljon asioita. Esimerkki tilanne on seuraava: olemme perheen kanssa syöneet päivällistä ja siistin pöytää. Yhtäkkiä lapsemme alkaa itkeä ja menen katsomaan mikä on hätänä. Seuraavaksi vaihdan vaipan. Sitten huomaan, että pesukoneen voi tyhjentää ja alan tyhjentämään konetta ja pöydän siistiminen jää näi kesken. Vaimoni huomaa, että pöydän siistiminen on kesken ja alkaa tiuskimaan ja nalkuttamaan, etten koskaan saa tehtyä mitään loppuun.
Teen noin 10 tuntista työpäivää, jonka jälkeen teen leikin lapsemme kanssa ja teen kotitöitä iltamyöhäseen saakka. Koko kotona olon ajan vaimoni tiuskii hyvin vihaisena miten joku asia on tekemättä tai on jäänyt kesken. Koen tämän tiuskimisen ja nalkuttamisen hyvin ahdistavaksi. Elämä tuntuu aivan helvetiltä. Mitä voin tehdä?
neuvoja kaipaava
19
1291
Vastaukset
- ittelles hame
tai kangasta, ellet saa tuota loppumaan ja akkaas kuriin;)
- Äijä
Sano vaimollesi, että voisi vaihteeksi kiinnittää huomiota siihen, miten paljon teet, eikä siihen, mitä sattuu joskus jäädä tekemättä.
Tai sano vaimollesi, että tekee itse jos ei kelpaa. Sinä sentään yrität.- mieltä
ja aina voi sanoa takaisin, että entä sitten, ei se maailma siihen kaadu, jos jotain tuon tason asiaa unohtuu. Tiskit pari tuntia keittiön pöydällä ei pitäisi/saa olla niin suuri ongelma, että siitä ruvetaan kiukkuamaan ja haastamaan riitaa.
- liian kiltti
mieltä kirjoitti:
ja aina voi sanoa takaisin, että entä sitten, ei se maailma siihen kaadu, jos jotain tuon tason asiaa unohtuu. Tiskit pari tuntia keittiön pöydällä ei pitäisi/saa olla niin suuri ongelma, että siitä ruvetaan kiukkuamaan ja haastamaan riitaa.
älä anna itseäsi pompottaa ...
minulla myös ukko tuppaa usein samaa tekemään että silleen....minäkin niinkuin sinäkin yritetään parhaamme kuitenkin moitteita perkules... - alkup.
liian kiltti kirjoitti:
älä anna itseäsi pompottaa ...
minulla myös ukko tuppaa usein samaa tekemään että silleen....minäkin niinkuin sinäkin yritetään parhaamme kuitenkin moitteita perkules...Joo mulla on aivan suunnattomia vaikeuksia käsitellä negatiivisia tunteita. Yritän ikäänkuin sivuuttaa ne. Johtuu varmaan kotikasvatuksesta, koska minua rangaistiin aina jos osoitin vihaa, suuttumusta tai kiukkua. Sen vuoksi olen henkisesti ruoskinut itseäni, koska siihen on kenenkään vaikea puuttua ja sehän näyttää ulkopuolisen silmissä vain hyveeltä. Ihan ilmaista tämä ei ole ollut vaan olen mm. Sairastunut paniikkihäiriöön. Paniikkihäiriöstä olen toipunut aika hyvin jo vuosia sitten, koska se pakotti analysoimaan omaa lapsuutta jne.
- pitää oppia riitelemään
alkup. kirjoitti:
Joo mulla on aivan suunnattomia vaikeuksia käsitellä negatiivisia tunteita. Yritän ikäänkuin sivuuttaa ne. Johtuu varmaan kotikasvatuksesta, koska minua rangaistiin aina jos osoitin vihaa, suuttumusta tai kiukkua. Sen vuoksi olen henkisesti ruoskinut itseäni, koska siihen on kenenkään vaikea puuttua ja sehän näyttää ulkopuolisen silmissä vain hyveeltä. Ihan ilmaista tämä ei ole ollut vaan olen mm. Sairastunut paniikkihäiriöön. Paniikkihäiriöstä olen toipunut aika hyvin jo vuosia sitten, koska se pakotti analysoimaan omaa lapsuutta jne.
Vaimoasi varmaan myös arsyttää se, jos et koskaan riitele takaisin tai pistä vastaan, välttelet vain ja suljuat pakoon.
Muista että miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä. Ei mies voi vältellä ja väistellä vaimoansa, pitää laittaa välillä takaisin. Enkä nyt tarkoita mitään lyömistä, vaan oman päänsä pitämistä.
- tilata...
perheneuvolasta ajan. Menet vaikka yksin, mutta koita selvittää tilanne ammattiauttajan avulla.
- enemmän
No jos tosiaankin teet paljon, niin varmaan sitten turhasta valittaa. Voi olla että vaimosi mielestä tarina on ihan toisenlainen. Meilläkin mies omasta mielestä tekee paljon kotitöitä, mutta yleensä saan mennä hänen siivouksensa "jäljet" siivoamaan. Esim. jos on imuroinut, niin minä korjaan imurin takas siivouskaappiin jne jne. Hänen mielestään on paljon jos imuroi kerran/kk. Minä teenkin sitten melkein kaiken muun. Myönnän, että se harmittaa jos toinen on siivoavinaan, mutta sitten minä joudun saattamaan hommat loppuun. Samahan se melkein olisi, että siivoaisi yksin alusta loppuun. Melkein.
Mutta siis, ehkä vaimosi kaipaa enemmän huomiota, ja siksi kiukuttelee. En usko että kiukuttelun syy on oikeasti tekemättömät kotityöt, oletuksella että teet niitä "iltamyöhäseen". Viekää lapsi välillä hoitoon ja keskittykää toisiinne ennen kuin menee pahemmaksi. Kun tulet töistä, niin huomioi vaikka ekana vaimosi, siis ihan vaan vaikka pusu poskelle, tuntuu kivalta :) Varsinkin jos toinen on istunut koko pv:n lapsen kanssa, niin on varmasti kovasti odottanut sinua. Miehet ei monesti arvaa miten rankkaa on viettää pv kahdestaan vauvan kanssa.- alkup.
Taidat olla oikeassa, että huomionkipeydestä taitaa olla kyse. Homma on päässyt niin pitkälle, että jo pusun antaminen hänen poskelle tuntuu vastenmieleselle. Kyllä minä sen pusun ihan mielelläni antaisin, mutta vaimon jatkuva kireys ja nalkutus on vain niin luotaan työntävää.
- Suomi Mies
Akkas on nyt kuin valtaan päässyt hevonen potkii, puree ja äksyilee.
Sä tarttet vähän jämäkkyyttä, piipität sieltä tiskien takaa.....
Seuraavax ilmotat et kotityöt on kokonaisuudessaan naisten hommia ja mä voin jeesii jos haluun, siis vain jos haluun. 10h työ on jo ihan riittävä! Naisen pitää ensisijaisesti pitää hyvä huoli miehestään sit lapsistaan ja sit vasta itsestään, naisen pitää olla alamainen :)
Jos naama on norsun vit*lla ja nalkku meininki jatkuu, ei hulta sun ei tartte katella moista. Vaihtamalla paranee.
Mm. Aasiasta löydät helposti ihanan alamaisen vaimon joka pitää perheestään hymysuin huolta :) T. Kokemusta on ja ratkaisuja löytyy, kun osaa etsiä. - xboxi
Mene avioliittoneuvojalle. Varaa aika. Ota vaimo mukaan. Jos ei lähde, mene yksin. Vaimo voi kummasti herätä tästä. Mene! Ei ole vitsi.
- Kaiken voi muuttaa
Vaimo nauttii vallasta.Ainoa keino että rauhallises-
ti sanot,miten vastenmielistä sitä kuunnella.Teillä
on vauva,ilmeisesti vaimokin on väsynyt ja ahdistu-
nut.Rentoutukaa yhdessä.Kaikkea ei tarvitse sietää.
Itse olisin paikallasi piittaamatta noin pääni si-
sällä,jatkaisin hommia,mutta puolustaisin itseäni.
Pakkohan ei ole kuin kuolla,MAAILMA ON AVARA poika-
seni,ykx pöydän pyyhkiminen on pikku juttu.
- pohdintakipale nn
Vaimosi on ahdistunut. Pahimmillaan se voi olla synnytyksen jälkeistä masennusta. Kiukuttelulla ei kuitenkaan todennäköisesti ole mitään tekemistä sinun kanssasi, vaan itse tilanteella.
Toivottavasti ei pahaa synnytyksen jälkeistä masennusta kuitenkaan? Se, että on masentunut ei ole sama asia kuin että olisi koomassa. Se voi nimenomaan tulla esiin kiukutteluna.
Vaikka ei pahaa masennusta, hurjaa olla vauvan kanssa kaksin päivästä toiseen, siinä ihan oikeasti saattaa polla hajota.
Vauva narikkaan ts. isovanhemmille ja te molemmat maailmalle. Ja jos sekään ei käy, pistä kengät jalkaan ja lähden kaljalle lähipubiin. Exäni teki niin, jos ääneni alkoi kohota. Siinähän sitten jäin hoomoilaisena yksin kiukuttelemaan. No ei tapahtunut kuin pari kertaa, kun tiesin, miten käy. Ja tämä tapa ehkä sopisi sinulle, kun siinä ei tarvitse kiukutella, vaan voit erittäin passiivisella tavalla puolustautua.- rouva1980
Jaa-a, itse en kyllä tuossa tilanteessa kokisi helpottavaksi, että mies lähtee pubiin, kun ilmaisen pahaa oloani, varsinkin jos se johtuu huomionkaipuusta. Helppohan se on sanoa ettei sitä pahaa oloa saisi kiukutellen ilmaista, mutta ihmisiä tässä vain ollaan, ja joskus tilanne ajautuu tuommoiseen. Ei kukaan tahallaan kiukuttele itse kiukuttelemisen takia, vaan jotkut vain ovat huonompia käsittelemään eri tunteita, kuin toiset. Tärkeintä olisikin saada tilanne vihellettyä poikki. Yrittämistä se varmasti vaatii, ja voin kyllä kuvitella, ettei se ole helppoa, jos pusunkin antaminen vaatii tällä hetkellä liikaa mutta kannattaisi yrittää.
Minun neuvoni olisi ainakin se, että "pakottaisit" vaimosi esim. kerran viikossa johonkin omaan harrastukseensa/ulos kävelemään/kavereidensa luokse tuulettumaan. Se oikeasti virkistää eikä ne kotiongelmat tunnu enää niin ylitsepääsemättömiltä sen jälkeen. Minua ainakin helpottaa jos pääsen parisuhdeongelmista joskus "jauhamaan" kavereiden kanssa, saa vähän suhteellisuudentajua. Tai mistä minä tiedän vaikka vaimosi viettäisikin omaa aikaa, kunhan yritän arvailla.
Joskus olen kuullut sanonnan, että puolisoaan pitää rakastaa silloin eniten, kun hän ei sitä ansaitsisi. Olen ainakin itse oppinut ymmärtämään lauseen tarkoituksen (saivartelijat tietenkin voivat sen kuvitella tarkoittavan, että esim. hakkaavaa miestä pitää rakastaa). Voisit esim. yrittää ottaa vaimosi neg. huomautukset joskus vitsillä..? Jos minulla on huono pv, ja puran sitä mieheen (vaikka ei pitäisi), niin tilanne laukeaa, kun mies ottaa kiukutteluni huumorilla. Tajuan kyllä, että jos tilanne on kauan jatkunut, ei sitä jaksa huumorilla ottaa. No joka tapauksessa tilanteenne kaipaa nyt molempien yrittämistä (ja rakastamista). - alkup.
rouva1980 kirjoitti:
Jaa-a, itse en kyllä tuossa tilanteessa kokisi helpottavaksi, että mies lähtee pubiin, kun ilmaisen pahaa oloani, varsinkin jos se johtuu huomionkaipuusta. Helppohan se on sanoa ettei sitä pahaa oloa saisi kiukutellen ilmaista, mutta ihmisiä tässä vain ollaan, ja joskus tilanne ajautuu tuommoiseen. Ei kukaan tahallaan kiukuttele itse kiukuttelemisen takia, vaan jotkut vain ovat huonompia käsittelemään eri tunteita, kuin toiset. Tärkeintä olisikin saada tilanne vihellettyä poikki. Yrittämistä se varmasti vaatii, ja voin kyllä kuvitella, ettei se ole helppoa, jos pusunkin antaminen vaatii tällä hetkellä liikaa mutta kannattaisi yrittää.
Minun neuvoni olisi ainakin se, että "pakottaisit" vaimosi esim. kerran viikossa johonkin omaan harrastukseensa/ulos kävelemään/kavereidensa luokse tuulettumaan. Se oikeasti virkistää eikä ne kotiongelmat tunnu enää niin ylitsepääsemättömiltä sen jälkeen. Minua ainakin helpottaa jos pääsen parisuhdeongelmista joskus "jauhamaan" kavereiden kanssa, saa vähän suhteellisuudentajua. Tai mistä minä tiedän vaikka vaimosi viettäisikin omaa aikaa, kunhan yritän arvailla.
Joskus olen kuullut sanonnan, että puolisoaan pitää rakastaa silloin eniten, kun hän ei sitä ansaitsisi. Olen ainakin itse oppinut ymmärtämään lauseen tarkoituksen (saivartelijat tietenkin voivat sen kuvitella tarkoittavan, että esim. hakkaavaa miestä pitää rakastaa). Voisit esim. yrittää ottaa vaimosi neg. huomautukset joskus vitsillä..? Jos minulla on huono pv, ja puran sitä mieheen (vaikka ei pitäisi), niin tilanne laukeaa, kun mies ottaa kiukutteluni huumorilla. Tajuan kyllä, että jos tilanne on kauan jatkunut, ei sitä jaksa huumorilla ottaa. No joka tapauksessa tilanteenne kaipaa nyt molempien yrittämistä (ja rakastamista).Suunnilleen noin arkemme menee, vaimolla on pari harrastusta. Yritän huumorilla vastata hänen pahimpiin ylilyönteihin. Edellinen neuvoja oli siinä oikeassa, että silloin kuin itselläni on erittäin hyvä syy purkaa omaa ahdistustani, kiukkuani ja suuttumusta niin joskus on parempi lähteä rauhoittumaan. Vähän niin kuin laskisi hiljaa 100:an mielessä. Vaimon nalkuttaminen saattaa mennä välillä niin överiksi, että luulen sekoavani.
- padota kaikkea sisäänsä
alkup. kirjoitti:
Suunnilleen noin arkemme menee, vaimolla on pari harrastusta. Yritän huumorilla vastata hänen pahimpiin ylilyönteihin. Edellinen neuvoja oli siinä oikeassa, että silloin kuin itselläni on erittäin hyvä syy purkaa omaa ahdistustani, kiukkuani ja suuttumusta niin joskus on parempi lähteä rauhoittumaan. Vähän niin kuin laskisi hiljaa 100:an mielessä. Vaimon nalkuttaminen saattaa mennä välillä niin överiksi, että luulen sekoavani.
"Edellinen neuvoja oli siinä oikeassa, että silloin kuin itselläni on erittäin hyvä syy purkaa omaa ahdistustani, kiukkuani ja suuttumusta niin joskus on parempi lähteä rauhoittumaan."
Muistat ette aina tee näin. Joskus pitää railakkaastikin riidellä. Pelkän vitutuksen kerääminen sisään johtaa katkeroitumiseen.
- vanha mummu,,
Ensinnäkin on käsittämätöntä nykynuorten kitinä siitä että on raskasta olla vauvan kanssa koko päivän. Miksi hankitte niitä jos ette kykene ottamaan vastuuta? Ja sinun 10 tuntiset työpäivät riittää kyllä teidän perheen talkoisiin, ei sinun pidä enää kotiorjana olla.
Vaimosi nalkutus on saatava loppumaan tai se menee vuosien mittaan aina vain pahemmaksi. Ilmoita että et jaksa kuunnella kotona enää pikkumaista nalkutusta, mikäli se jatkuu niin viivy työmatkalla pitempään, mene vaikka kaverien luo rentoutumaan jos kotona ei saa rauhaa.
Koska sinun itsetuntosi on nujerrettu jo nuorena, niin jos et nyt repäise itseäsi irti tuosta höykytyksestä, niin sinut alistetaan kohta joka asiassa.
Vaimosi ehkä tuntee turhautumista jos hän on päivät pitkät kotona, muttaa menköön vaikka lenkille jotta saat RAUHASSA touhuta oman tahtisi mukaan ja silloin ei tule paineita "monen asian hoitamisesta" yhtäaikaa. Nalkuttaminen keskenjääneistä töistä vain pahentaa sinun keskittymistä asioiden hoitamisesta loppuun asti. - parisuhdettanne
"Teen noin 10 tuntista työpäivää, jonka jälkeen teen leikin lapsemme kanssa ja teen kotitöitä iltamyöhäseen saakka. Koko kotona olon ajan vaimoni tiuskii hyvin vihaisena miten joku asia on tekemättä tai on jäänyt kesken. "
Vaimoas vituttaa jokin. Veikkaanpa että nuo pitkät työpäivät syövät sitä.
Kokeiles tehdä vähän vähemmän töitä ja tietenkin kannattaa ottaa puheeksi, että vitutusta ei saa kaataa toisen niskaan.
"Koen tämän tiuskimisen ja nalkuttamisen hyvin ahdistavaksi. Elämä tuntuu aivan helvetiltä. Mitä voin tehdä? "
Plan B on tietenkin siirtyä 12-tuntisiin työpäiviin, minimoit nalkutuksen määrän kun käyt kotona vain nukkumassa ;) - <3 <3
John Grayn miehet ovat marsista, naiset venuksesta. Oot varmaan liian kiltti mies ja kohta voit räjähtää.. Tuosta kirjasta on apua kummallekkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481