huono synnytyskokemus

No, ei tuo kovin kamalalta loppujen lopuksi kuulostanut.. Tiedätkö, että äiti toipuu paljon nopeammin normaalista synnytyksestä kuin keisarinleikkauksesta? Ja että vauvallekin on parempi syntyä normaalia kautta?
Minun esikoiseni syntymä kesti 16,5 tuntia, ja imukupilla jouduttiin auttamaan, koska olin yliväsynyt ja lapsi painoi 4,5 kg. Toinen lapseni syntyi kolmessa tunnissa. Se oli raju synnytys ilman kivun lievitystä. Onneksi tämä lapsi painoi vain 4 kg. Kuopuksen syntymä kesti 10,5 tuntia. Hän painoi 4,7 kg. Kyllä tällaiset rajut kokemukset painuvat syrjään silloin, kun se lapsi on jo siinä. Enkä minä ainakaan usein niitä muistele. Ajattele entisaikojen naisia, kun synnyttivät saunassa..

synnytyksesi kuulostaa ihan normaalilta synnytykseltä.
Synnytyksessä ei mene useinkaan kaikki juuri niinkuin haluaisi, tai on kuvitellut, myös pienet vastoinkäymiset kuuluvat asiaan.
Harvoin odotusaikakaan sujuu ilman minkäänlaisia ongelmia.(en silti vähättele ongelmiasi)
Minä olen myös pienikokoinen ja synnytin 4,4 kiloisen tytön, poika oli aikanaan yli kilon kevyempi. Olen todella onnellinen että he syntyivät terveenä.

No meillä on jokaisella oma kokemuksemme synnytyksen kamaluudesta, sinun vaikutti ihan kohtalaiselta, eihän se helppoa ole juuri koskaan.

Itse koin jonkin asteista kammoa (en pelkoa kivusta) ensimmäisen lapsen synnytyksestä, lapsi ei mahtunut ulos (hassua mutta väärä asento tekee paljon) ja sai aivovamman hapenpuutteesta (2,5 h jumissa synnytyskanavassa) ehkä lapsen turvallisuus oli minulla huolenaihe.
Tosin kului kauan ennenkuin kuntouduin joten väitän että jos olisi tehty sektio olisin päässyt helpommalla.

En kuitenkaan ehtinyt leikkaukseen toisen kanssa, kun olimme tehneet lääkärin kanssa suunnitelman että jos ei viikonloppuna mitään tapahdu maanantaina leikataan.
No synnytys oli tosi simppeli ja muutama ponnistus, jarrutus koska napanuora oli pojan kaulan ympärillä, ja siinä se.

Olen sanonutkin että en kerro ekan lapseni synnytyksestä seurassa jossa on synnyttämättömiä naisia, etten lietsoisi turhaa pelkoa.

vaikuttaa siltä, että sinulla oli vastoinkäymisiä enemmän ennen synnytystä eli raskaaksi tulemisessa ja raskaudessa kuin itse synnytyksessä. Voi tietysti olla, että kokemasi kätilön "ilkeänoloisuus" kuten sanot, leimaa synnytystä muistoissasi. Kätilön roolihan on kovin keskeinen. Muutoin synnytyksesi kuullostaa tavalliselta kaikkine istukan odotuksineen, mahan painelemisineen, tikkien ompelemisen kipuineen ja kiristyksineen jälkeenpäin. Sellaista se on. Ei kivutonta eikä helppoa, mutta kestettävissä olevaa. Toivottavasti ensi kerralla odotusaikasi on helpompi!! Synnytyskin on yleensä ensimmäisellä kertaa vähän isompi ponnistus kuin seuraavilla.

Itselläni synnytys kesti 4 tuntia, josta ponnistusvaihe 15 minuuttia, puudutuksia en ehtinyt saada. Minullakin repesi istukka ja palasten poistaminen sattui ehkä enemmän kuin synnytys, voi tosin olla että se vain tuntui siltä ;)
Synnytyskivut ovat jo unohtuneet, todellinen riesa sen sijaan olivat tikit, jotka repesivät kun pääsin kotiin, sitä tuskaa kesti nimittäin kuukausia..

Poikani oli syntyessään vain 2760g, 48cm pitkä ja minulle jouduttiin silti tekemään välilihanleikkaus ja minulle tuli toisen asteen repeämä?! Kauhistuttaa ajatella,että jos vauva olisi ollut kolmikiloinen niin kuin luultiin ,niin kuinkahan iso repeämäni olisikaan ollut!?

Minulla kaikki 4 synnytystä ovat olleet erilaisia.
Ensimmäisen synnytys kesti 57h,ponnistus vaihe 1h55min.Kipu vei tajunnan, että ei tästä pitkästä ajasta ole hirveän paljon muistikuvia. Imukupin avustamana ja kätilö kontillaan painoi mahan päältä. Tuloksena yli 4700g painava 55cm pitkä lapsi.

Toinen lapsi leikattiin oltua 15h "käynnistys"tipassa ja synnytyksen kestettyä jo 32h.Eivät tarkemmin kertoneet syytä miksi leikattiin. Painoa oli 4,2kg.

Kolmas käynnistettiin kaksi kertaa. Loppujen lopuksi oli ihana normaali synnytys.Painoa 4,1kg.

Neljäs oli lähes "luomusynnytys".Kaikki eteni omalla luonnollisella tavalla. Välilihan leikkuuta ei tarvinu vaikka lapsi painoi 4,4kg. Omin jaloin menin seuraamaan lapsen ensimmäistä pesua ja pukemista.

Näistä kaikista yhteenvetona keisarileikkuuta en ottaisi vapaaehtoisesti. Toipuminen vei monta viikkoa. Aika hoitaa "haavat" kivuliaastakin synnytyksestä!

En ole lukenut nuita muita vastauksia, joten voi tulla toistoa, mutta tässä kerron omat näkemykseni kertomuksestasi.
Minulla on takana 2 alatiesynnytystä ja yksi sektio.
Oma vauvani sai myös 9 pistettä, tämä sektiovauva. Syynä oli ihon väri, se oli melko sinertävä. Yleensä se yksi piste putoaa juuri ihon väristä.
Toiset pisteen annetaan muutama min syntymän jälkeen, minun ja varmaan sinunkin vauvasi on saanut sitten 10.
Noita pisteitä (Apgar-pisteet) tuijotetaan turhan tarkkaan, ei ne kerro mitään siitä, että 10-pisteen vauva olisi jotenkin huippu ja paras ja vähemmän pisteitä saanut huono, eikä ne pisteet edes liity synnytyksen kulkuun tai synnytystapaan!

Minullakin tikkien laitto sattui ja helvetinmoisesti sattuikin, puudutuksesta huolimatta. Liikaa ei voi puudutetta laittaa. Ilmeisesti nuo paikat ovat niin herkkiä ettei puudute vie tuntoa kokonaan pois, vain vähän vaan. Hyvähän kuitenkin on että tikataan...!

Tikit tuntuvat, kiristävät. Mutta siitä paranee.

Minulla oli myös toisessa synnytyksessä (ns, normaali) repaleinen istukka ja sitä piti painella jonkin verran. Hyytynyt "maksaklöntti" tuli vasta n. 2 kk synnytyksen jälkeen. Jälkitulehdusta ei tullut. se oli sillä ohi. Toki tuolloin säikähdin ja olin vihainen terkkarin välinpitämättömästä asenteesta. Heille se kait on niin tavallista, etteivät he tajua miten itse on ymmällään.

SEktiotoiveen suhteen sinun olisi pitänyt ottaa asia hyvissä ajoin puheeksi terkkarin tai sairaalahenkilökunnan kanssa, ja pyytää lähetettä ns. pelkopkl:lle. Siellä olisi käyty läpi sekä sektio että alatiesynnytys ja selvitetty kumpi sulle ja vauvalle on parempi.

Luulen kuitenkin, että alatiesynnytykseen olisi päädytty.

Jos haluat kivuttoman synnytyksen, jossa tikit ei kiristä, jonka jälkeen toipuu nopeasti, pääsee äkkiä liikenteeseen, ei ole jälkivuotoja tms., jonka jälkeen olo on kohtuullisen kivuton ja normaali jne - - ÄLÄ VALITSE SEKTIOTA!!

Itse vuodin, olin kipeä, tikkien ja haavan paraneminen vie aikansa, ei saa nostella, ei kumarrella, liikkeelle lähteminen ja käveleminen sattui ja oli tosi vaikeaa!! Pissaa ei tullut, vatsa oli ummella, toimi ulostuslääkkeellä ja meni sitten ihan ripulille , hävetti sairaalahuoneessa, kun piereskelin ja haisin :(

Henkilökunta on ollut töykeää ja ajattelematonta. Sinun pitäisi päästä käymään läpi synnytyksesi kohta kohdalta, saada vastauksia kysymyksiisi. Onko sairaalassasi sellaista mahdollisuutta? Kysy omalta terkkariltasi.
10 tuntia on pitkä aika synnytykseen, kipuineen, mutta ei kohtuuton, siis aika normaali. JA muuten: minäkään ei siihen toiseen (normaaliin) synnytykseen saanut haluamaani puudutusta, oli jo liian myöhäistä. Kätilö oli töykeä ja siitä jäi ikävä maku pitkäksi aikaa... Ei siis kyse ole itse kivusta tai toipumisesta, vaan siitä töykeästä kohtelusta.
Synnytys sattuu, tapahtuipa se sektiossa tai alateitse.

Synnytyksen aikana koettu kätilön tai lääkärin epammatillinen käytös tai paskamainen kielenkäyttö jättää paljon kipeämmät muistot kuin itse synnytyskipu/toimenpiteet! Fyysiset haavat paranevat yllättävän nopeasti, henkinen puoli voikin olla sitten toinen juttu, eikä sitä pidä kenekään lähteä vähättelemään. Jos synnytyksestä on jäänyt trauma, se pitää käsitellä ja hoidattaa niin, että sen kanssa pysty elämään ja kykenee olemaan läsnäoleva, rakastava ja hyvä äiti lapselleen. Asia kannattaa myös viedä eteenpäin, tarvittaessa potilasasiamiehelle ja laatia valitus huonosta kohtelusta. Liian moni vaikenee ja suree vuosia, jopa masentuu saamansa kohtelun takia. On oltava onnellinen jos lapsi on terve ja kaikki selvisivät hengissä rankasta synnytyksestä, mutta asia täytyy myös voida selvittää. Onko toimittu oikein, sekä äidin että lapsen parhaaksi? Ei hyvä kohtelu hoitohenkilökunnalta ole mikään itsestäänselvyys täällä Suomessa, paljon mahtuu epäpätevää ja alalle soveltumatonta sakkia niin hoitajiksi kuin lääkäreiksikin. Vastuu on heilläkin sanomisillaan ja tekemisillään. Synnytyspelko on kovin yleistä nykyään eikä tilastoja täytä pelkästään ensisynnyttäjät vaan nimenomaan huonon kokemuksen saaneet uudeelleensynnyttäjät! Ja valitettavan usein se huono kokemus/pelko/trauma kohdistuu synnytystä hoitaneeseen ihmiseen...

Suomalaisissa on vain usein se "vika", että huonosta kohtelusta/palvelusta ei uskalleta valittaa julkisesti ääneen. Mikään ei tule muuttumaan, jos palautetta ei uskalleta antaa. Kätilöille,lääkäreille,sairaanhoitajille ja muille vastaaville löytyy aina esimies ja heillekin löytyy omat esimiehensä. Ja potilasasiamiestä unohtamatta.
Meillä potilailla on oikeus saada hyvää palvelua ja laadukasta hoitoa!
Jos hoitava henkilö ei siihen kykene, on syytä vaihtaa alaa. Eihän kenenkään tarvitse sietää huonoa kohtelua vain, koska henkilö on niin läpeensä leipääntynyt työtänsä kohtaan.

Oma synnytykseni oli sen verran väkivaltainen kokemus että siihen touhuun en ikinä enään ryhdy. Monta kuukautta mietin, itkin ja olin ahdistunut synnytyksen jälkeen. Surin myös koska olisin halunnut kaksi lasta. Suuri helpotus ja elämässä eteenpäin meneminen tuli vasta siinä vaiheessa kun ymmärsin ja päätin että ”paska paikka” se synnyttäminen oli mutta onneksi sitä ei tarvitse uudestaan tehdä.

Synnytystapa-arvio oli seuraavanlainen. Pehmytkudosvastusta on-Entä sitten? Ketä kiinnostaa? Synnytyksessähän sen näkee mahtuuko vai ei. Noh, ei meinannut mahtua.

16h Supistuksia. Epiduraali mistä ei ollut mitään apua. Huono kätilö joka käskee ovensuusta ponnistaa omaan tahtiin koska häntä ei kiinnosta koska hän on lähdössä kotiin. 1,5h ponnistusta josta viimeinen puoli tuntia imukupin kanssas. Valtava kipu koko ajan.

Poika syntyi 4kg. Apgar pisteet 3. Ventiloitiin 4min ja hoidettiin teholla 5pv. Iso haava päässä ja hapenpuute synnytyksen aikana. Pään ympärys kun turvostus lähti 38,5cm....

Kohtelu vuodeosastolla paska. Kukaan ei kysy vointia. Kipulääkettä ja vatsantoimituslääkettä saa pyytämällä ja kommentin ”Ai taasko sä haluat lääkettä?” Tunne siitä että ketään ei kiinnosta. Vuodin synnytyksen aikana litra verta ja kivut jälkeenpäin aivan hirveät. Laahustin vuodeosastolta teholle katsomaan poikaani. Toivon matkalla etten oksenna tai pyörry. Pakko istua penkille. En päässyt ylös. Vartia tuli auttamaan. Oli vissiin ainoa ihminen ketä kiinnosti koko lafkassa.

Avauksen tarina vaikutti minusta ihan normaalilta synnytykseltä. Oma 1. synnytykseni oli suurinpiirtein samanlainen. Tosin 1. synntyksessä istukka poistui ehjänä ja vasta 3. synnytyksessäni se oli repaleinen ja kohdustani tuli suuria hyytymiä ja repaleita.

Olen muuten aina luullut, ettei 45 kiloinen nainen voi edes tulla raskaaksi, koska sanotaan, että kuukautisetkin alkavat vasta, kun neitonen painaa yli 45 kiloa. :O

Oma synnytyskokemukseni oli aivan kamala. Raskaus oli suurimmaksi osaksi itkua, stressiä.. Heräsin sitten puoli kolmen aikoihin todella kivuliaisiin supistuksiin ja lähettiin sitten sairaalaan kiireellä. Olisin halunnut synnyttää ammeessa, mutta kun olin istunut siinä tunnin, siirryin takaisin sängylle. Ajattelin, ettei synnytys nyt niin kivulias olisi, mutta huusin kuin eläin ja sattui aivan järkyttävästi. En ottanut epiduraalia tai muita kivunlievityksiä. Keisarileikkauskaan ei käynyt missään vaiheessa edes mielessäni. Vetelin siinä ilokaasua ja yritin kestää niitä kipuja. Ihana tyttölapsi putkahti sitten maailmaan vähän yli yhdeltätoista aamupäivällä. Ajattelin, että tässä tää nyt oli, mutta raskaana olin ollut niin iso, että oli jäänyt pysyvä hermovaurio oikeaan käteen ja vasempaan käteen hermoahtauma. En siis tuntenut ollenkaan käsiä ja oli mikä tavara hyvänsä, se ei pysynyt kädessäni. Ennen leikkausta ja kaksi kuukauttakin sen jälkeen kuumottelin, että mitä jos lapsi putoaa, mutta onneksi oma vauva pysyy kuitenkin aina sylillä❤️. Vaikka koko kokemus oli kauhea, en vaihtaisi hetkeäkään kipua