ikusesti tässä tunteessa..

voi tätä itkua ja parkua..

Pari vuotta sitten olin suhteen alkuvaiheessa, jolloin "poikaystäväni" hairaantui minun ollessani samassa baarissa opiskelukaverini kanssa baarissa lähikontaktiin.. kävin silloin muistuttamassa häntä ja tätä Minun opiskelukaveriani (ei kovin läheistä), omista tunteistani ja siitä, että loukkaannuin kyseisestä toiminnasta.

Tuntuu, että poikaystäväni ei ole ikinä ollut mieleni pahoittamisesta pahoillaan ja tosiaan tilanne taitaa olla vieläkin aivan sama, jos selkäni käännän, niin tämä "kaveri" löytää toisen.

Olen vain niin loukkaantunut siitä, että minä en merkinnyt hänelle mitään. Hänen käyttäytymisestään päätellen hän ei edes yrittänyt kostaa mitään tuolla toiminnalla, oli vaan pitämässä hauskaa. Miksi en pääse yli tästä? Poikaystäväni yrittää toimia nykyään järkevästi ja ei tahallaan enää loukkaa, eikä kiusaa, mutta itken silti salaa, koska en enää voi tästä asiasta hänelle puhua, kun hän ei sitä tajua.

Taidan olla ikuisesti katkera ihminen, vaikka tapahtuisi mitä. Onko kohtalotovereita?
2508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko hän sitten noin muuten mitä ihanin, kun vieläkin roikut siinä suhteessa? Joko hyväksyt sen, että "olin vaan pitämässä hauskaa", kun herran kieli taas eksyy baarissa jonkun naikkosen suuhun, tai pistät homman poikki.

Äänestä
  • joku naikkonen, niin asiahan olis ihan se ja sama. Mutta kun kyseessä oli (ja varmaan tulee olemaankin) sellainen henkilö, josta itsekin pidän, siis kaveri, niin tämä on se ilmiö mikä alkaa raivostuttamaan....

    olen ikuisesti katkera.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.......................... kirjoitti:

voi tätä itkua ja parkua..

Pari vuotta sitten olin suhteen alkuvaiheessa, jolloin "poikaystäväni" hairaantui minun ollessani samassa baarissa opiskelukaverini kanssa baarissa lähikontaktiin.. kävin silloin muistuttamassa häntä ja tätä Minun opiskelukaveriani (ei kovin läheistä), omista tunteistani ja siitä, että loukkaannuin kyseisestä toiminnasta.

Tuntuu, että poikaystäväni ei ole ikinä ollut mieleni pahoittamisesta pahoillaan ja tosiaan tilanne taitaa olla vieläkin aivan sama, jos selkäni käännän, niin tämä "kaveri" löytää toisen.

Olen vain niin loukkaantunut siitä, että minä en merkinnyt hänelle mitään. Hänen käyttäytymisestään päätellen hän ei edes yrittänyt kostaa mitään tuolla toiminnalla, oli vaan pitämässä hauskaa. Miksi en pääse yli tästä? Poikaystäväni yrittää toimia nykyään järkevästi ja ei tahallaan enää loukkaa, eikä kiusaa, mutta itken silti salaa, koska en enää voi tästä asiasta hänelle puhua, kun hän ei sitä tajua.

Taidan olla ikuisesti katkera ihminen, vaikka tapahtuisi mitä. Onko kohtalotovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu