Hyvän viestin

"Henkilöllä itsellään vai muilla?
Kirjoittanut: ttuplai 17.3.2009 klo 18.21
Taidamme useimmiten olla ankarampia ja vaativampia itsellemme kuin muille. Ja pahimmillaan kuvittelemme myös muiden näkevän meidät samoin. Minusta on siis olemassa kaksi kauneuskäsitystä - minäkauneus ja muiden kauneus."

Ja sitten on niitä yllä olevan kirjoituksen kirjoittajan kaltaisia tyyppejä, joista lähtee puhetta kuin keitetystä lampaanpäästä, mutta jotka oikeasti pitävät itseään hemmetin fiksuina übermenscheinä ja ovat todellisuudessa kaikkea muuta kuin nöyrän vaatimattomia, vaikka sellaisen kuvan leppoisalla murteiden värittämällä kielellä antavatkin!

Joissakin tapauksissa harmiton, fiksusti sanoilla ja käsitteillä kikkaileva huuliveikko voikin oikeasti olla hirviö ihmiseksi. Sellainen pirulainen, joka luikertelee saippuiaisena toisen ihmisen elämään vaikka oven alta sisään ja ulos. Joille ihmiset ovat vain käyttöesineitä, lähinnä vessapaperia, hyvää olemassa tarpeen tullen, mutta viemäriin huuhdeltavissa käden käänteessä. Ihminen, jolle totuus on vain vitsi. Ihminen, joka nauraa paljon, etupäässä toisille ihmisille, mutta raivostuu   silmittömästi, jos joutuu itse yhtään naurunalaiseksi tai vuorostaan jallitetuksi.
15531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ku tääl on oikein kampanja sitä vastaan.

Mä oon aina pitäny sitä vaan harmittomana selittelijänä.

Äänestä
  • kuin harmiton. Tai siis on melko harmiton, koska pedanttipetterinä lakaisee kaikki harmit elämästään tai siis IRL-totuudesta perille päässeet ja henkeänsä haukkovat yksilöt. Kykenee tekoälylliseen väittelyyn niin kauan kuin se on hänelle itselleen edullista ja miellyttävää, mutta luikkii tiehensä kun pitäisi puhua asioista, issues. Avoimuuden vaatimus koskee vain sitä ajanjaksoa, jolloin hänen pitää päästä iskemään kiinni. Sitten sulkeutuvat luukut ja muuttuneesta linjasta vikisevä leimataan taiten ja muutamin luonnosteluviivoin mielenhäiriöiseksi. Kyllä siinä mieli häiriintyykin ja pää menee henkisestäkin potkimisesta sekaisin.

    Äänestä

  • omiensa mielestä... ainakin joskus... ehkä...

    selittelijä sen sijaan osuu oikeeseen!

    Äänestä

  • kaikkea muuta kirjoitti:

    kuin harmiton. Tai siis on melko harmiton, koska pedanttipetterinä lakaisee kaikki harmit elämästään tai siis IRL-totuudesta perille päässeet ja henkeänsä haukkovat yksilöt. Kykenee tekoälylliseen väittelyyn niin kauan kuin se on hänelle itselleen edullista ja miellyttävää, mutta luikkii tiehensä kun pitäisi puhua asioista, issues. Avoimuuden vaatimus koskee vain sitä ajanjaksoa, jolloin hänen pitää päästä iskemään kiinni. Sitten sulkeutuvat luukut ja muuttuneesta linjasta vikisevä leimataan taiten ja muutamin luonnosteluviivoin mielenhäiriöiseksi. Kyllä siinä mieli häiriintyykin ja pää menee henkisestäkin potkimisesta sekaisin.

    olen mies, enkä miehen kipeä nainen.

    Naisen ei tarvi koskaan yrittää hurmata miestä älyllä, ei edes tekoälyllä.

    Äänestä

  • "harmiton" kirjoitti:

    omiensa mielestä... ainakin joskus... ehkä...

    selittelijä sen sijaan osuu oikeeseen!

    sen selittyn vuoks en sen kommentteja montaakaan ole jaksanu lukea. Saati niitä mitenkään vakavasti ottaa.

    Äänestä

  • äskeinen kirjoitti:

    olen mies, enkä miehen kipeä nainen.

    Naisen ei tarvi koskaan yrittää hurmata miestä älyllä, ei edes tekoälyllä.

    miehiä ihastuttanutkin. On kuitenkin ollut kiva huomata, että ilman sellaista kikkailuakin pärjää. Että voin tulla hyväksytyksi myös ilman sellaista nokkeluusmanööveriä, jonka tavallaan koen kehittäneeni luontaisen ujouteni peitoksi. Aitous ja lämpö tuntuvat purevan yhtä hyvin ja onneksi myös vähän mukavempiin ihmisiinkin, sellaisiin, jotka haluavat pitää siinä älyllisyydessäkin sen lämmön mukana. Viileä älykkyys voi äärimmilleen vietynä olla vain ilmaus rakkaudettomuudesta.

    Äänestä

  • ja älylläni kirjoitti:

    >Viileä älykkyys voi äärimmilleen vietynä olla vain ilmaus rakkaudettomuudesta.

    Mä vaan sanoisin, että äärimmäinen rationaalisuus on osoitus tunteettomuudesta. Se vaan ei tarkoita sitä, että se rationaalinen tyyppi olis mitenkään normaalia älykkäämpi.

    Äänestä

The truth, whole truth and nothing but the truth, so help me God?

Äänestä
  • Muuten olet kyllä oikeassa. Jumalan väliintulo olisi ihan paikallaan, mutta hän ei valitettavasti ole mikään ihmisten tsuppari, onneksi.

    Totuus samaten on vain yksin Jumalan hallussa, joten voin siihen vastata vain, että tämä on totuus niissä puitteissa, johon minun vajavainen ymmärrykseni riittää ja siinä, mikä on tulkintani omasta kokemuksestani.

    Mua oikeasti hirvittää lukea tekstejä tällä(kin) palstalla kun nyt tiedän, minkälaisia ihmisiä tekstien takana voi oikeasti olla.

    Believe me, this guy is just a human, just!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Muuten olet kyllä oikeassa. Jumalan väliintulo olisi ihan paikallaan, mutta hän ei valitettavasti ole mikään ihmisten tsuppari, onneksi.

    Totuus samaten on vain yksin Jumalan hallussa, joten voin siihen vastata vain, että tämä on totuus niissä puitteissa, johon minun vajavainen ymmärrykseni riittää ja siinä, mikä on tulkintani omasta kokemuksestani.

    Mua oikeasti hirvittää lukea tekstejä tällä(kin) palstalla kun nyt tiedän, minkälaisia ihmisiä tekstien takana voi oikeasti olla.

    Believe me, this guy is just a human, just!

    to judge him?

    Äänestä

  • who are you kirjoitti:

    to judge him?

    therefore I am no one to judge him, but nevertheless I can't help myself - I do it anyway. It is my by him broken heart, soul and body that cries for remedy. It is my brainwashed and then drainflushed head that tries to stop shivering after he left. It is my tired arms holding our sweet baby - the only thing left behind to prove that I ever met him who now explains there was nothing between us at all. For him nothing, that is.

    Äänestä

  • to judge kirjoitti:

    you'll let him go. If comes back, he's back for good. There's nothing more you can do. Sad, but true.

    Äänestä

  • love him, kirjoitti:

    you'll let him go. If comes back, he's back for good. There's nothing more you can do. Sad, but true.

    with an image, an act he was clever enough to pull. An act based on the information that I - a stupid cow - offered him on a tray, explaining what I had experienced in this life, in what way I was hurt and what I was looking for. It took just a second for him to present himself as a tailor-made suit just for my needs - something that proved to be too good to be true.

    In order to convince me to trust him even though we kept up a fast pace he regularly asked me whether I trusted him and when I finally did trust he pulled the red carpet out from under my feet and vanished.

    Sad, but true.

    Äänestä

  • I fell in love kirjoitti:

    good to be true, he usually is. Sorry for you, but that's the way life is. Bitterness doesn't make it any easier.

    Äänestä

tyyppi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ttuplaus: kirjoitti:

"Henkilöllä itsellään vai muilla?
Kirjoittanut: ttuplai 17.3.2009 klo 18.21
Taidamme useimmiten olla ankarampia ja vaativampia itsellemme kuin muille. Ja pahimmillaan kuvittelemme myös muiden näkevän meidät samoin. Minusta on siis olemassa kaksi kauneuskäsitystä - minäkauneus ja muiden kauneus."

Ja sitten on niitä yllä olevan kirjoituksen kirjoittajan kaltaisia tyyppejä, joista lähtee puhetta kuin keitetystä lampaanpäästä, mutta jotka oikeasti pitävät itseään hemmetin fiksuina übermenscheinä ja ovat todellisuudessa kaikkea muuta kuin nöyrän vaatimattomia, vaikka sellaisen kuvan leppoisalla murteiden värittämällä kielellä antavatkin!

Joissakin tapauksissa harmiton, fiksusti sanoilla ja käsitteillä kikkaileva huuliveikko voikin oikeasti olla hirviö ihmiseksi. Sellainen pirulainen, joka luikertelee saippuiaisena toisen ihmisen elämään vaikka oven alta sisään ja ulos. Joille ihmiset ovat vain käyttöesineitä, lähinnä vessapaperia, hyvää olemassa tarpeen tullen, mutta viemäriin huuhdeltavissa käden käänteessä. Ihminen, jolle totuus on vain vitsi. Ihminen, joka nauraa paljon, etupäässä toisille ihmisille, mutta raivostuu   silmittömästi, jos joutuu itse yhtään naurunalaiseksi tai vuorostaan jallitetuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu