kun jostakin

tulee pakkomielle, onko kokemusta?
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ylläpidolla on ohje estää niitä.
avaruus-petekään ei ole enää saanut herjojaan läpi.

Äänestä

Kuule keväisin sitä kulkee pää enempivähempi kohelona jo noin muutenkin.. x)

Ajatellaan yhdessä mitenkä se kuuluu tavallaan luonnon kiertokulkuun siinä missä muukin vastaava toiminta. Kun katsoo ympärillensä niin tänäkin aamuna harakat rakensivat intoapiukassa pesää raapottaen kaikenlaista karahkaa koivun oksaan. Eilen katselin kun varikset kirmailivat sekopäisinä naapuritalon katolla. Kissatkin kiljuvat jaloissa. Talitintit sirkuttavat kuin henkensä hädässä höyhenet pöllyten pihakoivussa juttujansa.

No sitten ajatellaan ihastumista noin tunteena. Sellaistahan se on, jotta se vie jalat alta! Se miten siihen reagoi ja millä tavalla pakkomielle on pakkomielle niin sitä sietää kyllä pohtia. Ihastuneenahan otetaan toisesta selvää (esim. teinit puuhastelevat näitä kuvioita varsin ansiokkaasti kuin kait muutkin) ja ollaan niin ettei tiedetä ollenkaan mitenkä ollaan ja pää on pehmeänä kuin pöydälle unohtunut keijupaketti :D Onneksi se siitä aikaa myöten taas kovettuu herrasiunaa 8) ;))))))))

Ja sitten kun vieläkin lisää asiaa aivotetaan niin mietipä miten hurjasti hyvässä lykyssä saat ihastumisesta voimaa noin hlökohtaiseen elämään! Käännä se voimavaraksi!

Vaan jos pakkomielle on oikeasti pakkomielle, siis että se pyörähtää vaikka nyt toisen ihmisen kyttäämiseksi, seuraamiseksi, että tunkee väkipakolla tykö jnejne niin silloin pitää enempivähempi pohtia mikä olikaan taasen sarjassamme järkevää.

Nautitaan keväästä ja elämästä vaan pidetääs nuppi kiinni hartioissa. Jos ei muuta niin ainakin toisten kiusaksi :D

Äänestä
  • miltä jonkun pakkomielteeksi joutuminen haittaa,
    vaikkapa verkkopankissa asioidessa tulee
    Skypestä tai mesestä Raamatun lause.
    Jos ei vastaa niihin, niin känny rupeaa soimaan
    Ctrl T-suosikit-metsässä kukkia on--- höynä

    Äänestä

muulla kuin copy-pastella.
Skypessä ja mesessä muut olen laittanut torjuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisestä kirjoitti:

tulee pakkomielle, onko kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu