Iso Tamperelainen pörssiyhtiö antoi lopputilin n.100 ihmiselle tammikuun lopussa 2009.
Mitään tukipakettia ei irtisanotuille tarjottu vain laissa määrätty minimi eli irtisanomisaika.
Inhimillisyys oli kaukana irtisanottujen kohtelussa,ei annettu aikaa hyvästellä työtovereita.Työnjohtaja oli hihassa kiinni ja seurasi pukukopillekin perässä,siitä saatto portille.Koko tapahtuma kesti 1/2tuntia ja olo kuin rikollisella!Mitään merkitystä ei ollut säännöllisellä työssäkäynnillä ja raittiudella.
Suoraselkäiset ja sanavalmiit työläiset haluttiin
pois työnantajan taholta.Toki savustamista oli jatkunut jo pitkään,yritettiin ensin väsyttämällä.
Seuraava vaihe oli valjastaa sopuli työläiset hoitamaan homma(moppausta,väheksymistä ja syyllistämistä).
Puhutaan pitkistä työsuhteista,tässä tapauksessa ne olivat vain rasite.Näin firma oyj säästi palkkakulujaan.Yhtiökokouksessa kyseinen firma päätti nostaa korvauksia yhtiön hallituksen jäsenille,eli kuukausittainen korvaus on 3400-1700eur. kokouspalkkiot a.800-600eur.Eli muhkeat korvaukset muutamasta kokouksesta/vuosi,tehdystä työstä muodostuu melkoinen tuntipalkka!
Väki oli lakossa päivän kuultuaan irtisanomisista,ja eikö yritys kruunannut pelinsä haastamalla työntekijät työtuomioistuimeen lakkosakkoja vaatien.
Tämä on tyypillistä oikeistolaista politiikkaa nykyisessä suomessa pörssiyrityksiltä!
Pörssiyhtiöllä maksukykyä
muttei halua
1
499
Vastaukset 1
- kehitysmaa
23.03 MOT-ohjelmassa tuotiin julki kuinka onneton
suoja työntekijöillä on verrattuna muihin Eu-maihin!
Työnantaja ei joudu maksamaan mitään,kun irtisanoo työläisiään.
Ainoastaan irtisanomisajan palkan,joka on maksimissaan puolivuotta.
Työnantajat suomessa saavat käytännössä tehdä mitä haluavat työvoimalleen,ilman seuraamuksia.
ps.Työläisen kuollessa työmaalla huonoista työolosuhteista johtuen on seuraamuksena korkeintaan sakko!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431