Kuulin juuri bluegrass-ystävältäni, että bluegrassin isähahmo Bill Monroe sai pitkällä urallaan vain 9 levytystään USA:n kantrilistoille ja esimerkiksi Stanley Brothers vain yhden! Bluegrass siis ei myy(nyt), eikä siten ole 'kaupallista' - sotkenko taas asioita?
kun ei myy - ei ole 'kaupallista'?
2
252
Vastaukset
- Torppa
Ennen vanhaan kantrilistat koottiin todellakin levyjen MYYNTILUVUISTA - sitten alettiin laskea jukebox-soittokertoja ja lopullinen mielenkiinnon tuho tapahtui, kun 'laskeminen' tapahtuu vain radiosoittokertojen mukaan.
Kun radioasemilla on 'lahjotut' soittolistansa, joilta toimittajat (='DJ':t) vain saavat soittaa, on listojen rakentaminen siis aivan idioottimaista puuhaa - ja niiden seuraaminen lähes yhtä ja samaa - nykyiset kantrilistat kertovat lähinnä, keitä artistejaan ne tietyt isoimmat yhtiöt haluavat pönkittää.
Bluegrass on aina myynyt hyvin harrastajaryhmilleen, jotka eivät tietenkään riitä (=riittäneet) vertailussa valtavirtoihin.
En tiedä termien 'kaupallinen' ja 'ei-kaupallinen' logiikastakaan .. jälkimmäisen pitäisi siis olla jotain hienompaa - jopa kulttuuria - 'world music' tai 'alternative' ... mutta harva sen lajin artistikaan niitä saa/voi kauaa rankin taloudellisin tappion tehdä.
JOTEN - en mieti noita termejä.- världen förändras
RCA-yhtiössä 60-luvulta 'Nashville Sound'-viihteellistyttämistä kantrille tehnyt (kitaristilegenda) Chet Atkins oli kerran USA:n televisiossa haastattelussa. Juontaja kysyi, mitä silloinen uusi termi 'Nashville Sound' tarkoittaa?
Chet pani kätensä pikkutakkinsa taskuun ja kilisytteli taskussa olevia kolikoitaan naamallaan merkitsevä virnistys.
Lomax-perhe teki pian sata vuotta sitten 'field recordings'-tallenteita kierrellen maaseudulla kansansävelmien kerääjinä. Motiivien ääripäät.
Sama laulu saattoi olla molemmissa projekteissä mukana. Itse MUSIIKKIA ei voi jakaa kaupalliseen ja ei-kaupalliseen, riippuu käyttötavasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3910573Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610142- 227927
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776334Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304922- 564733
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174076Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1263429- 623147
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2263085