Ekaksi hengaatte kaveriporukassa yhdessä baareissa, pidätte kivaa ja siinä ohessa
vähäsen jututatte miehiä/naisia. Pikkuhiljaa kaveri jos toinenkin löytää sen "elämänsä" naisen/miehen ja muuttavat yhteen asumaan.
Itselläsi vaan ei ole käynyt sitä säkää, että olisit jonkun kivan naisen/miehen löytänyt. Olet yksin ja kukaan "ystäväsi" ei välitä enään kuin siitä toisesta jonka hän löysi silloin joskus kun kävitte yhdessä baareissa tms.
Yksin aina mietit mitä tehdä viikonloppuna / vapaa-aikanasi. Kavereita on turha pyytää mihinkään koska kaikki ovat niin "love" ja haluavat olla vain sen toisen kanssa.
Tuttua kenellekkään...?
vähäsen jututatte miehiä/naisia. Pikkuhiljaa kaveri jos toinenkin löytää sen "elämänsä" naisen/miehen ja muuttavat yhteen asumaan.
Itselläsi vaan ei ole käynyt sitä säkää, että olisit jonkun kivan naisen/miehen löytänyt. Olet yksin ja kukaan "ystäväsi" ei välitä enään kuin siitä toisesta jonka hän löysi silloin joskus kun kävitte yhdessä baareissa tms.
Yksin aina mietit mitä tehdä viikonloppuna / vapaa-aikanasi. Kavereita on turha pyytää mihinkään koska kaikki ovat niin "love" ja haluavat olla vain sen toisen kanssa.
Tuttua kenellekkään...?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä olen mun kaveriporukasta ainoa ketä ei ole löytänyt omaa kultaansa, halunnut olen mutta ei vain ole se oikea tullut vastaan. Yhteen aikaan en edes pystynyt olemaan kavereideni seurassa kun heillä oli aina toiset puoliskonsa mukana ja mun oli niin paha olla kun minäkin olisin halunnut kyhjöttää jonkun kainalossa. No nykysin kaveritkin on vähän siedettävämpiä kun ne ei ole enää vuosien jälkeen ihan niin in love. Mä yritän yhä jaksaa uskoa siihen että ehkä joskus on myös mun vuoro vaikka välillä se onkin vaikeeta.
Olen kyllä törmännyt samaiseen ongelmaan, mutta koskaan ei ole vielä niin käynyt että kaikki kaverit olisivat aivan "love" ja jäisin hyljätyksi. Osalla alkaa jo käymään niin, että usean vuoden seurustelun jälkeen heitä ei enää kiinnosta olla viikonloppua kahdestaan ja suorastaan hinkuavat baariin. No, toivottavasti itsestä ei tule koskaan sellaista kotonakyhjöttäjää.
...onko oikein vai ei, mutta itselleni ei noin ole käynyt, vaikka ystävät vuorotellen ovatkin pariutuneet.
Minun ystäväni ovat ystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä ja viettävät aikaa myös minun kanssani, vaikka kultansa ovatkin löytäneet.
Kuulostaan tutulta, vaikka en olekkaan mitään vastaa sitä tunnetta. Aikansa sekin tunne vaan kestää ja arki tulee väkisten vastaan.
Ikävää vaan on se, että ystäväsi jättävät sinut, yhden ns.elämänsä naisen/miehen minusta luotettavia ystäviä ei niin helposti löydä, et niistä kannattaa pitää huolta.
liiankin tuttua.. eipä oo paljon ystäviä, ja tuntuu että ei niitä vähäisiäkään oo enää, kun kaikki ystävät ovat pariutuneet, paitsi mä.. viikonlopuks on vaikeata keksiä tekemistä..jos joskus sovin että nään jonkun ystävän viikonloppuna esim. la, hän saattaa perua sen poikaystävän takia viime tingassa.. rasittavaa.. mutta silti jaksan pitää näitä ihmisiä ystävinä, sillä ei minulla ole varaa niitä menettääkään.. ja ehkäpä joku päivä vielä löydän sen oikean..
jep. tuttua. niiiiin tuttua. itseltäni meni suhde poikki yli puoli vuotta sitten. sen jälkeen minulla ei ole ollut minkäänlaista halua sitoutua..kaikki kaverini tosin seurustelevat ja ovat muuttaneet yhteen. vietän kaiken vapaa-aikani yksin kotona..asun siis vielä himassa.. ketään kaveria ei kiinnosta mitä teen ja missä olen. haluaisin tehdä kaikkea kivaa, käydä juhlimassa usein ja muutenkin tehdä jotain muuta kuin istua kotona. tämä tosin on mahdotonta ellen yksin sitä tee. kavereitani ei enää kiinnosta mikään muu kuin oma kulta, vaikkakin ovat seurustelleet jo useampia vuosia..ja olen siis 18-vuotias, ystäväni samanikäisiä tai vuoden-pari vanhempia..
Ihan normaalia itsekkyyttä se vain on. Sitten kun erotaan on taas aikaa olla "kavereita".