Osinkotuotto saadaan näyttämään ennätykseltä, mutta kuinka monen sijoittajan luulet tulleen osakemarkkinoille ensimmäistä kertaa juuri NYT? Niiden sijoittajien määrä ei varmasti ole sellainen, että ansaitsisi yhtään otsikkoa. Kun sijoittajien osakkeistaan maksamat keskihinnat otetaan huomioon, niin osinkotuotot eivät ole kovin häävit.
Tähän on ihan turha sotkea palkansaajien ja ay-ihmisten politikointia. Ilman sijoittajien antamaa pääomaa palkansaajat saisivat lähteä kilometritehtaalle malttia hakemaan.
0Äänestä
sinä siinä
Ja "sijoittajien" sijoitukset olisivat nollan arvoisia elleivät palkansaajat kuluttaisi ja ostaisi sijoittajien firmojen tuotteita.
Jos on laman aikana niin sikamaisia että nostavat suhteellisesti ennätysosingot niin ei ole mitään mussuttamista: palkansaajilla on oikeus vaatia suhteellisesti ennätyskorotukset palkkoihin. Ja turha mussuttaa vastuuttomuudesta tai ahneudesta, itse näytätte esimerkkiä ettekä muusta välitä kuin omasta navastanne.
0Äänestä
Roop€
sinä siinä kirjoitti:

"Ja "sijoittajien" sijoitukset olisivat nollan arvoisia elleivät palkansaajat kuluttaisi ja ostaisi sijoittajien firmojen tuotteita."
******************
Aikamoista tuo palkansaajan logiikka jos sitä yleensä on! Lisää liksaa, enemmän lomaa niin firmojen tulos nousee? Da! :D
Useimmat isot Helsingin pörssin yhtiöt tekee liikevaihtonsa jollain muullan kuin suomalaisen palkansaajan ostoksilla. Se olisi aika pieni markkina-alue.
Yhtä harva pörssiyhtiö tienaisi yhtään mitään sillä, että jakaisi suomalaisille työntekijöilleen lisää liksaa, että saisivat ostella ulkomaisia autoja, käydä ruokakaupassa ja lyhennellä asuntolainaansa. Mikä takaa sen, että palkankorotus sijoitetaan oman firman tuotteisiin? Etteivät vaan ostaisi kilpailijafirman osakkeita? ;)
Nyt on tilanne, jossa kulut on puristettava alas, että toiminta on mahdollista, eikä missääntapauksessa kasvattaa niitä.
Pörssiyhtiöiden omistajina on nykyään paljon suomalaisia kotitalouksia, tavallisia suomalaisia ja ulkomaalaisia, tutki vaikka asiaa. Tietysti on näitä institutionaalisia sijoittajia, mutta niistäkin monet kokoavat rahansa tavallisilta suomalaisilta jotka odottavat tuottoa säästöilleen.
0Äänestä
arvot hukassa
Nykyajan ihmisellä on arvot hukassa. Toivottovasti nykyinen lama muuttaa niitä edes hitusen. Rahan ja mammonan perässä juostaan kieli pitkällään ja yritetään rikastua keinolla millä hyvänsä ihan kuin se olisi elämän tarkoitus.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat