Suomalainen julmuus?
Suomessa on monenlaistakin julmuutta, mutta ryhmänä julmasti kohdeltavista minulle tulee ensimmäisenä mieleen työttömät.
Työttömät syyllistetään työttömyydestään, vaikka oikeastihan he maksavat työttömyydellään siitä, kun yhteiskunnassa menee huonosti (lama-aika) - ja mahdollistavat sen, että monella muulla menee hyvin, toisilla erittäin hyvin. Toinen tapa päätyä työttömäksi on sitten se, että yritykset pyrkivät maksimoimaan voittoja työntekijöitä poispotkimalla.
Suomessa on unohdettu se, että 1990-luvun lamavuodet synnyttivät jättityöttömyyden, mistä ei eroon ole päästy, vaikka tilastoja kikkailemalla muuta yritetäänkin väittää. Ja nyt uusi lama-aika mahdollistaa sen, että työttömyyttä synnytetään lisää, kun yritykset tavoittelevat yhä suurempia voittoja siirtämällä yrityksiä halpamaihin ja/tai lakkauttamalla tuotantolaitoksia sekä supistamalla muutenkin henkilökuntaansa.
Kun työttömät ovat 'syyllisiä' työttömyyteensä, niin katsotaan, että heitä voidaan kohdella vaikka miten huonosti - ihan liian usein julmuuteen asti.
Työttömiä rangaistaan kohtuuttomasti ja suhteettomasti monesti sellaisesta, mihin he eivät ole mitenkään syyllisiä. Esim. posti on pudottanut työhön/koulutukseenosoituksen väärästä luukusta, eikä työtön tiedä ajoissa hakea paikkaa. Se on minimissään 2 kk:n työttömyystuen menetys, voi olla pysyväkin. Tämä on vain yksi lukemattomista esimerkeistä. Alalla vuosia työskennelleenä tietäisin paljonkin esimerkkejä kyseenalaisista, suorastaan mielivaltaisista rangaistuksista, joilla saattaa olla julmiakin seurauksia.
Työttömyystukia on heikennetty ja rangaistustapoja kovennettu vuosien myötä, jotta työttömät saataisiin hakeutumaan töihin, joita ei ole, tai joihin heitä ei oteta, koska ovat työttömiä, vaikka jatkuvasti töitä hakevatkin. Julmuutta tämäkin???
Työttömyystuet ovat vuodesta 1995 menettäneet ostovoimaansa niin, että moni työtön elää tänä päivänä nälkärajalla ja sen allekin. Kun tämän lisäksi työttömät ovat yleisinä sylkykuppeina yhteiskunnassa, niin tämä, jos mikä syrjäyttää ja särkee mielen. Julmuutta tämäkin???
Työttömyysturvan vastikkeellisuus oli vuosia joidenkin päättäjien taholla mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Vuoden 2006 alusta se on ollut todellisuutta. Sen varjolla työtön - monesti alansa ammattilainen - pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja työmarkkinatuella (n. 440 e/kk) ja 8 e/pvä kulukorvauksella, kun vieressä työskentelevä saa normaalia palkkaa ja normaalit työsuhteen edut. Kidutusta tämäkin, vai???
Työttömyysturvan vastikkeellisuuden nimissä pitkän työuran tehnyt yli 50-v pakotetaan tarjoamaan itseään yrityksille ilmaistyövoimaksi, mikä varmasti tuntuu nöyryyttävältä. Kidutusta tämäkin???
Ilmaistyötä teetetään kuntouttavan työtoiminnan, työharjoittelun ja työhönvalmentamisen nimissä. Esim. kun pitkän työuran tehnyt ja täysin terve työtön pakotetaan menemään kuntouttavaan työtoimintaan ilmaistyöntekijäksi töihin, jotka on tarkoitettu vajaakuntoisille, usein kehitysvammaisille, siirtämään mutteria paikasta toiseen, niin kyse lienee työttömän nöyryyttämisestä. Kidutusta tuokin???
Jos työtön kieltäytyy ilmaistyön tekemisestä tai menemästä työvoimatoimistojen järjestämille kursseille, jotka eivät mihinkään johda, niin hänelle saatetaan tarjota tukien menettämisen vaihtoehtona mielenterveyspalveluja, vaikka hänellä ei mielenterveysongelmia olisikaan. Nöyryyttämistä ja kidutusta tuokin???
Suomalainen julmuus
20
666
Vastaukset
- kerjäläisen kelkannaru
leikataan perusturvaa 400 000 euroa ensivuonna, eikö suora teloitus olisi reilumpi tapa tappaa.
- kun byrokraatit esittävät
poistopyynnön. Ei tämmöistä sovi tuoda julkisesti esille.
Näissä palvelukeskuksissa tuetaan työtöntä moniammatillisena yhteistyönä eli tarjolla on lähinnä näitä työvoimapoliittisia toimenpiteitä, jotka yleensä eivät johda mihinkään.
Itselläni on kuitenkin viha ja katkenuus lisääntynyt kuukaudesta toiseen jatkuneen aktivoinnin ansiosta.- Katkeruutta*
Vihaa ja katkeruutta lisää varmasti työttömien keskuudessa osaltaan sekin, ettei anneta keskustella työttömyyspolitiikan ongelmista asiallsesti, vaan suositaan palstan spämmäreitä.
- pääsee vähemmällä ja halvem...
kuin siellä nöyryytettävänä ollessa, alkoi vituttaan niin paljon että vetäsin kännin aina ennen sinne menoa niin halvemmaksikin tulee kun ei vedä känniä parin viikon välein vaikka karenssi olisikin päällä
- Sensori***
Johan sensori taas on hämärissä hommissaan, Aloitusviestistä tehty poistopyyntö.
- '¨'¨'¨'
Laitetaan tuo kirjoitus tänne uudelleen mikäli poistavat ja muutenkin aina säännöllisin väliajoin.
- Omaehtoinen toiminta
voin yhtyä kaikkeen tähän mitä kerroit!.
MIKSI VALTIO VOISI suhtautua tuloihin riippumatta siitä miten ne on tehty, joita tulee työttömille, samalla asenteella kuin osa-aikaisissa työpalkoissa!.
Jos työtön saa tuloa tekemällä tuotteen itse ja myymällä tuotteen itse, näin saaden tavallaan "PALKKAA TEHDYSTÄ TYÖSTÄ" ja vois ilmoittaa tehdyn työpanoksensa VALTIOLLE!. ILMAN YRITTÄJYYTTÄ!. Kun työtön ei TYÖLLISTY kun muut määrittää mihin TYÖTÖN kuuluu ja voivat tehdä TYÖTTÖMILLE lain määräämällä tavalla mitä tahtovat! eikö lakia pitäsi ja voida muuttaa - Ei kiinnosta paskaakaan
Olet pahasti sairastunut narsisti. Kuvitelmasi on vakavasti harhainen.
Tajua, työtön on OMASTAAN SYYSTÄÄN syrjäytynyt ja ketään ei kiinnosta syrjäytynyt luuseri.- Pahastiko'
Noin pahastiko pännii aloituskirjoitus? Ota jotain rauhoittavaa. Sinulla lienee pilleriarsenaali hallussasi, jos noin hermoheikko olet.
- pippelistä,
ei tämä ole runkkausareena.
- '¨'¨'¨'
¨Joten pysy poissa sitten palstalta. Aloittaja kirjoittaa täyttä asiaa.
- Kirjoitus julmuudesta
Itse olen viime laman jäljiltä työttömäksi joutunut silloin yli 45v vanhus. Sen jälkeen kursseja määräaikaisuuksia ja itse etsittyjä lyhyitä työsuhteita. Nyt onnellisesti aika pienellä työttömyyseläkkeellä täysin terveenä.
Työhaluja,kuntoa ja osaamistakin olisi monilta aloilta, mutta nousukaudellakaan ei meitä vanhoja otettu OIKEAAN työhön.
Pakostakin tulee mieleen, onko sama rumba ollut maahamme tulleilla työttöminä olleilla maahanmuuttajilla.- olen työtön ollut
mutta eipä tässä varmaan tule koskaan oleen töissä kun lainatkin on ulosotossa, olikohan ne toista vuotta nyt eli vaikka lama loppuisi, ja töitä saisi, ei saisi kuin sen 600 tai vastaavan ja sillähän saa juuri vuokrattua helsingistä asunnon, turha kai kuvitella että muualla töitä olisi, muttei enää sitten ruokaan riitäkään
vaikkei lainaa ole paljon ei sillä ole suurta merkitystä koska kumminkin jää vain se suojaosuus jos töitä löytää
maksoin korvauksista lainoja pois monta vuotta, mutta mahdotontahan tuo on kun hinnatkin nousee ja lainojen korot on korkeat
ikävästi vielä johtuu minuun kohdistuneista perättömistä (ja perättömiksi todistettavista) syytöksistä tuo ettei lainoja saanut maksaa, ei menneet läpi mutta eihän sillä ole väliä, innokkaasti ovat uusia tekaisemalla tekaisseet vaikka uusista paistaa läpi vain se, että vihaansa syyttömään purkavia harmittaa kun ei vanhat menneet läpi
- otan mielelläni
vastaan mielenterveyspalveluita, miten sen eläkkeen saa? Sais olla rauhassa työkkärin hulluilta.
- etköhän saa
ongelma tulee vastaan siinä että huumevieroitus on hankalaa ja ne lääkkeet on käytännössä huumeita, eli en suosittele
muuttavat vähitellen luonnetta
- Työkkärin ketkuilu
"Esim. posti on pudottanut työhön/koulutukseenosoituksen väärästä luukusta, eikä työtön tiedä ajoissa hakea paikkaa. "
Paskat kun lähettävät tahallaan myöhässä lapun tms.
Varsinkin niissä "palvelukeskuksissa"han on soppalan työntekijöitäkin, nehän harrastaa juuri tommosta. Mullakin jätetty hakemus moneen kertaan käsittelemättä, mistä ei voi edes valittaa mihinkään vaikka olisi kuitti siitä että on jättänyt sen.- työnhakijoista ole
sähköpostiosoite, että eikö ne saatanat voi sinne lähetellä niitä osoituksiaan.
Työtön sitten kuittaisi saaneensa viestin.
Ja jäisi todistusaineisto jäljelle. - sinikka sdp
työnhakijoista ole kirjoitti:
sähköpostiosoite, että eikö ne saatanat voi sinne lähetellä niitä osoituksiaan.
Työtön sitten kuittaisi saaneensa viestin.
Ja jäisi todistusaineisto jäljelle.paperinpyörittäjiä tarvitaan
Koko työvoimahallinto perustuu siihen
Tämän faktan tietävät parhaiten juuri työkkärin,TYP:in ja kelan virkailija ämmät.
Jos työtön lähtee töihin omat työt vähenevät heti.
Näin se vain menee.
- eikö olisi voinut
kouluttaa suomalaisia, kertovat uutisissa että 20 on palkannut hus - ei siinä mitään, kerrankin on naisia ja oikeasti töihin tulossa eikä assalle menossa bisneksiä tekemään mutta miksi ei koulutettu suomalaisia?
ihan helppoa oisi ollut kouluttaa ne 20 suomalaisista työttömistä, parissa vuodessa olisi koulutettu ja oisivat osanneet kielenkin vaan kun ei, suomalaiset laitetaan mieluummin 8€/pv- orjiksi- Sairaanhoitjat..
Eiköhän ne suomalaiset sairaanhoitajat hoitaneet itsensä ulos työmarkinoilta parivuotta sitten lakkoilemalla ja älyttömillä palkankorotuksilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713