Uskottomuus

Suuri loukkaus

Uskottomuus, minkä sorttinen hyvänsä, jättää usein vakavan ja pitkäaikaisen jäljen parisuhteeseen. Uskottomuus on suuri loukkaus. Se on useimmille sen kohteeksi joutuneille traumaattinen kokemus, jonka käsittely mielessä on erittäin haastavaa. Useimmat kokevat sen oman uskollisuuden, kehon ja seksuaalisuuden mitätöinniksi ja luottamuksen romahduttamiseksi. Tapahtumasta on voinut kulua jo vuosia, mutta silti asia saattaa vaivata päivittäin. Jos tapahtunutta ei käsitellä, se jumiutuu mieleen. Suhteen jatkumisen kannalta on tärkeää, että asia käsitellään ja sen jälkeen se jätetään menneeseen. Sitä ei nosteta enää esille edes silloin, kun olisi herkullista käyttää sitä aseena pariskunnan riidassa.

Traumaattisen tapahtuman käsittelyn luonteeseen kuuluu asian moneen kertaan läpikäyminen. Tällä tavalla trauman kokenut yrittää saada kuvaa siitä, mitä oikeastaan tapahtui ja minkä vuoksi. Kysymyksiä on paljon ja niihin eivät aina edes vastaukset riitä. On tavallista, että uskoton osapuoli kokee asian tulleen jo riittävästi käsitellyksi, kun taas petetyn mielessä asia myllertää monellakin tapaa. Uskottomuuden rakentavalle käsittelylle on välttämätöntä, että kumpikin puoliso kantaa vastuun suhteessa ennen uskottomuutta tapahtuneista asioista. Kuitenkin uskottomuudesta vastuussa on yksin vain sen toteuttanut. Jos ristiriitoja ei käsitellä ja ratkaista riittävän perusteellisesti, vaan ainoastaan sopeudutaan tilanteeseen, kauna jää vaikuttamaan pinnan alle.

Parisuhteen luottamus ei ole enää entisensä, jolloin on vaikea rakentaa mitään uutta. Seksuaalisuus ja läheisyys käyvät vaikeammaksi. Puolisot saattavat ajautua hiljalleen erilleen. Uudet ulkopuoliset suhteet nousevat jälleen kiinnostaviksi mahdollisuuksiksi. Alkaa tapahtumien ja tunteiden sekä kostojen kehä, jota on aina vain vaikeampi pysäyttää ja selvittää.

Olisi hyvä päästä keskusteluun, jossa tapahtunut kaikkinensa, sen taustat ja merkitykset voitaisiin pyrkiä ymmärtämään. Voitaisiin ehkä nähdä, että ne asiat, jotka uskottomuuteen johtivat, ovat jo takanapäin ja ainakin tulevaisuudessa ehkäistävissä.

Anteeksiantaminen vie näissä asioissa joskus paljon aikaa. Anteeksiantamisen edellytyksenä on, ettei asian käsittely mielessä jumiudu. Käsittelylle on tärkeää antaa riittävästi aikaa. Jossain vaiheessa ymmärtää, että ainakin oman mielenrauhan vuoksi asialle kannattaa laittaa piste ja jättää se taakse.


Täytyykö aina kertoa?

Koska uskottomuus aiheuttaa uskottomalle usein paljon ahdistusta, hän ajattelee tuskissaan, että asian kertominen kumppanille helpottaa omaa mieltä ja sitten voidaan käsitellä asia ja jatkaa entistä elämää. Monelle näin toimineelle on suuri yllätys, että kumppani ei suhtautunutkaan asiaan kovin leppoisasti ja ymmärtäväisesti. Ahdistus saattaa lisääntyä moninkertaiseksi.

Asialla on hyviä ja huonoja puolia. Jokainen punnitsee ne itse.

Jos kertoo, tulee mietittäväksi mm. seuraavaa:

• Joudun loukkaamaan kumppaniani
• Voiko vanha suhde jatkua? Onko sille mahdollisuuksia?
• Pystyykö kumppanini enää koskaan luottamaan minuun?
• Miten paljon on töitä pettämisen ja parisuhteen selvittämiseksi?
• Mitä sitten, jos tulee ero?
• Haluanko olla yksin? Pärjäänkö yksin?
• Haluanko uuden suhteen jatkuvan / onko uudella suhteella tulevaisuutta?
• Mitä tulee tapahtumaan suhteessani lapsiini?
• Pärjäänkö syyllisyyden kanssa?
• Loppuuko pettäminen?

Jos taas ei kerro, pitää punnita seuraavaa:

• Olisiko minun sittenkin kannattanut olla rehellinen ja kertoa?
• Kestänkö ahdistukseni yksin? Entä mahdollisen itseinhon?
• Miten käy itsetuntoni? Miten epärehellisyyteni vaikuttaa siihen?
• Voiko suhde enää olla entisensä, kun siihen liittyy salaisuus?
• Voiko suhde enää syvetä?
• Jäänkö kuitenkin kiinni?
• Loppuuko pettäminen?
Näitä asioita olen joutunut itse pohtimaan.