Jos et vielä...

ole eronnut, harkitsepa uudestaan.
Nimimerkkini mukainen yhdistys on nyt alkanut puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, eli sillä, että lapset KÄRSIVÄT AINA EROSTA.
Työpaikkani on vallannut erovillitys, eikä kukaan oikein ole osannut antaa eroonsa minua tyydyttävää syytä.
"Olemme kasvaneet erilleen", tai muuta potskaa. Totuus on vain se, että veri on vetänyt vieraisiin ainakin näin pikkujoulujen aikaan. Kännipäissä ei tule ajatelleeksi lapsia kun se kauan sillä silmällä katseltu sihteerikkö hipelöi reiden sisäpintaa.
Kuvitelkaapa mitä tämä kaikki erohömpötys maksaa yhteiskunnalle! Taloja myydään joskus pilkkahintaan kun on kiire ja sitten sossulle kerjäämään. Uuden ihastuksen asuinpaikkakunnalla ei aina välttämättä ole töitä tarjolla.
Lastenpsykiatrian hoitokulut räjähtävät pommin lailla käsittämättömiin mittasuhteisiin. Mikään määräraha ei tällä menolla tule riittämään.
5902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kukaan ei huvikseen eroa, ei tosiaankaan. Se, joka sellaista väittää, ei ymmärrä erosta yhtään mitään.

Miksi työtovereittesi pitäisi kertoa sinulle eroonsa johtaneet tuskalliset syyt? Tuollaisille uteliaille ja ymmärtämättömille onkin parasta sanoa jotain ympäripyöreää. Lakkaa utelemasta. heillä on muutenkin vaikeaa.

Äänestä
  • ... että on muotia nykyään erota ja elää itsekästä elämää. Nykyään nimenomaan erotaan huvikseen, lapsia viimeksi ajatellaan. Sitä erotaan, kun just nyt ei tää suhde huvita.

    Äänestä

Menestystä vaan, jos tarkoitusperänne yhdistyksellänne on vilpittömät. Lapset on tärkeä juttu, mutta ehkä heidänkin hyvinvointiaan eron jälkeen pitäisi taata huolehtimalla eron osapuolien elämästä enemmin. Monesti olen myös pohtinut, miksi useimmiten syyllistetään perinteisesti mies, ikäänkuin mies olisi ainoa eroon johtanut syy. Syrjähyppyjä ja tuhoa liitossa aiheuttavat nykyään jopa enenevissä määrin naiset. Miehistä ei piittaa kukaan, kuinka heidän käy eron jälkeen, vaimon lähedettyä ja kun vielä usein vaimo vie lapsetkin. Ihan kuin miehellä ei olisi tunteita siinä missä muillakin.

Äänestä

lasten hyvä kasvaa kodissa, jossa vanhemmat pitkin hampain sietävät toisiaan ilman, että heidän välillään on mitään todellista yhteyttä?

Äänestä

sillä yllättäen on ihmisiä jotka ovat yrittäneet tehdä liittonsa eteen töitä, jotka ajattelevat ensisijaisesti lapsiaan ja joille uudet miehet pikkujouluissa ei voisi vähempää merkitä! Ei kaikilla eroavavilla ole takataskussaan uutta ihmissuhdetta, eikä kaikki siihen edes pystyisikään ja joskus joku saattaa oikeasti kärsiä avioliitossa eli hassu juttu, kaikki ei eroakkaan siksi kun joku toinen työpaikalla eroaa tai että joku ulkopuolinen on iskenyt silmää. Joskun joku järjen hivenkin saattaa olla eroavankin päässä. Ja jos joku näiden yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen kysyy minulta tulevan eron syitä niin en voi muuta kuin kysyä että mitä helvettiä se sinulle kuuluu! Ne jotka tuntevat tietävät muilta odotan sen verran hienotunteisuutta etteivät utele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MLL kirjoitti:

ole eronnut, harkitsepa uudestaan.
Nimimerkkini mukainen yhdistys on nyt alkanut puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, eli sillä, että lapset KÄRSIVÄT AINA EROSTA.
Työpaikkani on vallannut erovillitys, eikä kukaan oikein ole osannut antaa eroonsa minua tyydyttävää syytä.
"Olemme kasvaneet erilleen", tai muuta potskaa. Totuus on vain se, että veri on vetänyt vieraisiin ainakin näin pikkujoulujen aikaan. Kännipäissä ei tule ajatelleeksi lapsia kun se kauan sillä silmällä katseltu sihteerikkö hipelöi reiden sisäpintaa.
Kuvitelkaapa mitä tämä kaikki erohömpötys maksaa yhteiskunnalle! Taloja myydään joskus pilkkahintaan kun on kiire ja sitten sossulle kerjäämään. Uuden ihastuksen asuinpaikkakunnalla ei aina välttämättä ole töitä tarjolla.
Lastenpsykiatrian hoitokulut räjähtävät pommin lailla käsittämättömiin mittasuhteisiin. Mikään määräraha ei tällä menolla tule riittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu