Tiedä häntä mistä edes aloittaisi... kävin tänään lääkärissä, ja valitin hänelle ainaista väsymistä, ja lääkäri arveli kysyttyään yhtä ja toista että jos kärsinkin masennuksesta, ja kyseli sitten, että miten mun parisuhde jne. ja aikansa juteltua, jotenkin vain purskahdin itkuun.
Jotenkin vain tuntuu, että eihän toista (puolisoa siis)voi syyttää siitä, jos itselle tulee kausia,että ei oikeasti jaksa (opiskelen,käyn osa-aikatyössä 14-21 tuntia/vko ja meillä on 3 v. tyttö). Mies tekee asiakaspalvelutyötä kokopäiväisesti ja mielestäni, koska hän nyt kuitenkin suuremmaksi osaksi elättää perheen niin en natise hänelle kotitöistä, enää. teen kaiken minkä ehdin, minkä vuoksi en koskaan ehdi kaikkea mitä pitäisi.
harvoin meillä on yhteistä aikaa ja sekin aika mikä olisi käytän kotitöihin,jotta ne eivät sitten taas kasautuisi. vapaapäivinään hän ei tee kotitöitä, mutta on kuitenkin onneksi lapsen kanssa.
Ja ennen kuin natisin ja nitisin kotitöistä, meni se kuuroille korville eikä mitään tapahtunut ja jos tapahtui niin monta päivää myöhemmin. Mieitin vain että jos hän joskus suostuisi auttamaan edes jossain pikku asiassa, jaksaisin itsekin paremmin.
Olimme puolitoista vuotta sitten erossa puolisen vuotta, koska hän itsekkäästi vaihtoi eri paikkakunnalle työn perässä. Se aika oli minulle monin tavoin helpompaa, koska minulla ei ollut "kahta lasta" vaan yksi lapsi, joten minun ei tarvinnut siivota mieheni sotkuja. Olen tästä monesti sanonutkin ja sitten on huudeltu puolin jos toisin ja uhkailtu eroilla, mutta aina se on kuitenkin sovittu. Olen miettinyt pariterapiaa, mutta tiedän ettei hän sinne lähde ja alkaa nauramaan vain minulle.
Ei kait toisen kanssa vain pelkän seksin ja lapsen takia yhdessä olla...
missä vika?
20
1887
Vastaukset
- siinä mitä sanoit
Jos sinulla on kokemus, että pääsit erossa helpomalla se kertoo kaiken.
Kyllä miehesi joutuisi yksinkin ollessaan siivoamaan. Joten omat jälkensä tulee siivota.
Miehesi tulisi käsitää tämä. - tuunari_mikko
Sinun viestistä päätellen nuo faktat kotitöistä ym. oli vaan selittelyä ja tekosyitä?
Halusit oikeasti sanoa, että sinulla ei ole hyvä olla? Mistäs sinun paha olo voisi johtua? Kertoisitko lisää elämästäsi?- onneton82
Niin, tottahan se on, että eivät ne kotityöt ole se ongelman ydin varsinaisesti. Ne vain ovat ehkä piste sille kaikelle muulle.Miltä muista tuntuisi, kun toinen tekee kaikkea toisen eteen ja kiitosta siitä ei kuulu koskaan... tai no, jos mainitsen asiasta niin saattaa hän sanoa sen kiitos, mutta onko siinäkään järkeä, yrittää kalastella sitä mikä pitäisi olla itsestään selvyys.
Oli aika raskas se keskiviikko päivä kun itkin vain illan pahaaoloani. Mies sitten kyseli kuitenkin, että mikä hätänä ja kun kerroin, että on niin paha olla, että kaikelle on ihan sama, on niin raskasta jne. Tämä vaan alkoi nauramaan ja sanoi, että älä nyt ole lapsi ja tyttökin näkee kun itket, älä tee sille pahaaoloa. Ehdotti, että en tekisi kaikkia kotihommia jos en ehdi, vain mitä jaksan. Hah, todella hyvä ehdotus, kaikki hommathan hoituu itsestään. Toinen ei ymmärrä vaikka kuinka monta kertaa sanoo, että jos hän auttaisi edes vähän niin se auttaisi myös minua ja jaksaisin ja arvostaisin häntä enemmän.
Eniten minua vaivaa myös se, että kun toista pyytää ulos kävelylle, että menisimme lapsen kanssa niin ei jaksa. Kyllä jaksaa istua teeveen ääreen ja katsoa elokuvia. Eilenkin illalla hän katsoi jotain elokuvaa ja hän monesti liikuttuu niistä. Jotenkin on outoa että hän voi itkeä jollekin aivan "höpö-höpö"-juttulle, mutta kun on oikea elämä kyseessä niin se ei hetkauta yhtään.
Toista ei voi mennä koskaan halaamaan vain sen halauksen vuoksi vaan aina luullaan että nyt se haluaa seksiä. Siksi en voikaan mennä halaamaan silloin kuin haluaisin. Paitsi nykyään tunnen jo niin paljon etäisyyttä häneen ettei edes tee mieli halata. En ole voinut suudella häntä varmaan kahteen vuoteen, koska hän ei pese koskaan hampaitaan (hänellä on todella huonossa kunnossa suu ja olen siitä montaa kertaa sanonutkin, että pesisit hyvä ihminen hampaita koska muuten alkaa kauheat kivut ja on hän sen huomannutkin). Mielestäni suuhygienia on kuitenkin sellainen perusjuttu, ei kaikille näköjään. Enkä minä halua olla mikään äiti hänelle joka pakottaa sen tekemään. Jotenkin se kaikki läheisyys puuttuu jota suhteessa tarvitaan. Tuntuu että olisi niin paljon rakkautta annettavana, mutta miten sen voi antaa ihmiselle joka ei sitä arvosta. Ehkä olen alun alkaenkin mennyt liian nuorena naimisiin ja väärän ihmisen kanssa. Muutimme yhteen vasta häiden jälkeen. Ainut asia mistä olen tosi onnellinen, on lapsi. Se on molemmille meille rakas. Toisaalta taas kadun sitä, että lähdin sen puolen vuoden eron jälkeen hänen peräänsä tänne etelään, vaikka olisin voinut jäädä pohjoiseen. Mutta toisaalta en halua, että hän ei olisi saanut nähdä lastansa ja toisin päin.
Sain kuitenkin eilen varattua jutteluajan sairaanhoitajalle, jota lääkäri suositteli minulle. Harmi vain kun se aika on kaukana, useamman viikon päästä, mutta toisaalta se saa jaksamaan paremmin. Joten ehkä kun näitä ajatuksia jäsentelee niin ongelmat ratkeaisivat. - tuunari_mikko
onneton82 kirjoitti:
Niin, tottahan se on, että eivät ne kotityöt ole se ongelman ydin varsinaisesti. Ne vain ovat ehkä piste sille kaikelle muulle.Miltä muista tuntuisi, kun toinen tekee kaikkea toisen eteen ja kiitosta siitä ei kuulu koskaan... tai no, jos mainitsen asiasta niin saattaa hän sanoa sen kiitos, mutta onko siinäkään järkeä, yrittää kalastella sitä mikä pitäisi olla itsestään selvyys.
Oli aika raskas se keskiviikko päivä kun itkin vain illan pahaaoloani. Mies sitten kyseli kuitenkin, että mikä hätänä ja kun kerroin, että on niin paha olla, että kaikelle on ihan sama, on niin raskasta jne. Tämä vaan alkoi nauramaan ja sanoi, että älä nyt ole lapsi ja tyttökin näkee kun itket, älä tee sille pahaaoloa. Ehdotti, että en tekisi kaikkia kotihommia jos en ehdi, vain mitä jaksan. Hah, todella hyvä ehdotus, kaikki hommathan hoituu itsestään. Toinen ei ymmärrä vaikka kuinka monta kertaa sanoo, että jos hän auttaisi edes vähän niin se auttaisi myös minua ja jaksaisin ja arvostaisin häntä enemmän.
Eniten minua vaivaa myös se, että kun toista pyytää ulos kävelylle, että menisimme lapsen kanssa niin ei jaksa. Kyllä jaksaa istua teeveen ääreen ja katsoa elokuvia. Eilenkin illalla hän katsoi jotain elokuvaa ja hän monesti liikuttuu niistä. Jotenkin on outoa että hän voi itkeä jollekin aivan "höpö-höpö"-juttulle, mutta kun on oikea elämä kyseessä niin se ei hetkauta yhtään.
Toista ei voi mennä koskaan halaamaan vain sen halauksen vuoksi vaan aina luullaan että nyt se haluaa seksiä. Siksi en voikaan mennä halaamaan silloin kuin haluaisin. Paitsi nykyään tunnen jo niin paljon etäisyyttä häneen ettei edes tee mieli halata. En ole voinut suudella häntä varmaan kahteen vuoteen, koska hän ei pese koskaan hampaitaan (hänellä on todella huonossa kunnossa suu ja olen siitä montaa kertaa sanonutkin, että pesisit hyvä ihminen hampaita koska muuten alkaa kauheat kivut ja on hän sen huomannutkin). Mielestäni suuhygienia on kuitenkin sellainen perusjuttu, ei kaikille näköjään. Enkä minä halua olla mikään äiti hänelle joka pakottaa sen tekemään. Jotenkin se kaikki läheisyys puuttuu jota suhteessa tarvitaan. Tuntuu että olisi niin paljon rakkautta annettavana, mutta miten sen voi antaa ihmiselle joka ei sitä arvosta. Ehkä olen alun alkaenkin mennyt liian nuorena naimisiin ja väärän ihmisen kanssa. Muutimme yhteen vasta häiden jälkeen. Ainut asia mistä olen tosi onnellinen, on lapsi. Se on molemmille meille rakas. Toisaalta taas kadun sitä, että lähdin sen puolen vuoden eron jälkeen hänen peräänsä tänne etelään, vaikka olisin voinut jäädä pohjoiseen. Mutta toisaalta en halua, että hän ei olisi saanut nähdä lastansa ja toisin päin.
Sain kuitenkin eilen varattua jutteluajan sairaanhoitajalle, jota lääkäri suositteli minulle. Harmi vain kun se aika on kaukana, useamman viikon päästä, mutta toisaalta se saa jaksamaan paremmin. Joten ehkä kun näitä ajatuksia jäsentelee niin ongelmat ratkeaisivat.Heip.
Kirjoittelen arveluitani. Pikkusen hankaloittaa, kun et kerro kaikkea ihan suoraan, vaan silleen häveliään verhotuneesti?
Listaan tähän syy-seuraus suhteita, jotka voivat olla syynä tilanteeseesi. Todennäköisesti ratkaisu on joku kombinaatio alla listatuista syistä.
1.Teet liikaa töitä ja liian vähän lepoa. Itse en jaksaisi tehdä kuin puolet noista sinun itse itsellesi asettamista velvotteista. Tolla työmäärällä palaisin varmaan pariin vuoteen loppuun..
2.Nuorena tavanneilla voi helpostikkin olla aika kieroituneita elintapoja, koska ollaan tavattu niin nuorena. Nuorena on kauhean joustava kaikelle kummallisuudelle, mutta samat tavat vain jatkuu ja jatkuu samalla parilla..
3.Miehesi on saattanut elää "helppoa" elämää. Äidin ruokapöydästä sinun ruokapöytään. Mennä liihottelee, kun ei ole koskaan tarvinnut koskaan miettiä vakavasti omaa elämää, eikä omien tekejen seurauksia. Kumppanin huomioiminen opitaan kolmeviitoseksi mennessä tai sitten ei ollenkaan..
4. Sinä saatat olla niin häveliäs, etkä omasta mielestäsi ollenkaan tärkeä. Asetat miehesi ja lapsesi etusijalle. Olet kynnysmatto ja itsekkin viestität ettei sinua tarvitse mitenkään huomioida, niin kukaan ei huomioi eikä kiitä. Sinun pitäisi alkaa itse arvostamaan itseäsi ja päättää itse tekemisistäsi. Aseta myös mille selvät rajat, joita ei ylitetä. Rankkaa aluksi..
5. Miehesi saattaa olla vieroittunut lapsestaan. Kun olet koko ajan lapsesi kanssa, niin miehellesi ei ole luontevaa olla, koska on niin vähän. Tavallista työssäkäyville miehille..
6.Miehesi on etäinen ja sinä läheinen. Sinä tarvitsisit syliä ja halia, mutta miehesi ei. - onneton82
tuunari_mikko kirjoitti:
Heip.
Kirjoittelen arveluitani. Pikkusen hankaloittaa, kun et kerro kaikkea ihan suoraan, vaan silleen häveliään verhotuneesti?
Listaan tähän syy-seuraus suhteita, jotka voivat olla syynä tilanteeseesi. Todennäköisesti ratkaisu on joku kombinaatio alla listatuista syistä.
1.Teet liikaa töitä ja liian vähän lepoa. Itse en jaksaisi tehdä kuin puolet noista sinun itse itsellesi asettamista velvotteista. Tolla työmäärällä palaisin varmaan pariin vuoteen loppuun..
2.Nuorena tavanneilla voi helpostikkin olla aika kieroituneita elintapoja, koska ollaan tavattu niin nuorena. Nuorena on kauhean joustava kaikelle kummallisuudelle, mutta samat tavat vain jatkuu ja jatkuu samalla parilla..
3.Miehesi on saattanut elää "helppoa" elämää. Äidin ruokapöydästä sinun ruokapöytään. Mennä liihottelee, kun ei ole koskaan tarvinnut koskaan miettiä vakavasti omaa elämää, eikä omien tekejen seurauksia. Kumppanin huomioiminen opitaan kolmeviitoseksi mennessä tai sitten ei ollenkaan..
4. Sinä saatat olla niin häveliäs, etkä omasta mielestäsi ollenkaan tärkeä. Asetat miehesi ja lapsesi etusijalle. Olet kynnysmatto ja itsekkin viestität ettei sinua tarvitse mitenkään huomioida, niin kukaan ei huomioi eikä kiitä. Sinun pitäisi alkaa itse arvostamaan itseäsi ja päättää itse tekemisistäsi. Aseta myös mille selvät rajat, joita ei ylitetä. Rankkaa aluksi..
5. Miehesi saattaa olla vieroittunut lapsestaan. Kun olet koko ajan lapsesi kanssa, niin miehellesi ei ole luontevaa olla, koska on niin vähän. Tavallista työssäkäyville miehille..
6.Miehesi on etäinen ja sinä läheinen. Sinä tarvitsisit syliä ja halia, mutta miehesi ei.Sunhan kannattaisi alkaa terapeutiksi (ainakin tienaisit hyvin), löydät hyviä suuntia mistä katsoa elämää ja löytää syitä miksi elämä on sellaista kuin on. Itse on niin vaikeaa miettiä kun miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa päässä.
1. Niinhän se on aina että jossain vaiheessa jokin alue kärsii(työ, opiskelu tai perhe) ja nyt opiskelu hieman kärsii kun ei jaksa ollenkaan panostaa siihen niin paljon kuin pitäisi. Mutta onneksi tulee kesä, on vain työ ja perhe ja syksyllä sitten taas vähenee työnteko kun on vain opiskelu ja perhe.
2. Totta, kun on nuori ja tyhmä(hienommin sanottuna kokematon), sitä uskoo kaikki lirun larun höpötykset rakkaudesta ja toisen lupauksista. Toinen kun ei osaa pitää edes peruslupauksia niin jopa että elämän kestäviä. Ja itse on sitten siinä uskossa, että kyllä se nyt muuttuu kun lupasi, ja sitten kun se alkaa taas se sama vanha kierros toistaa itseään niin alkaakin usko loppumaan. Olen nyt muutaman päivän ajan vain kylmästi jattänyt mieheni "sotkut" omille paikoilleen ja tehnyt muut jutut kuin aiemminkin, kyllä se näyttää vuorokauden vievän, ennen kuin likaiset lautaset kulkeutuu olohuoneen pöydältä keittiöön jne.
3.Kyllä mies on joutunut yksin asuessaan tekemään ruokaa, siivoamaan ja pyykkäämään. Mutta kun jotenkin häneen on juurtunut se että vaimon pitäisi hoitaa ne hommat. Esim. hänen kotonansa näin on ja myös hänen siskonsa kotona. Mutta ongelma onkin etteivät nämä naiset ole tehneet töitä kun lapsia on ollut kasvatettavana ja heillä on ollut vielä muita sukulaisia siinä ympärillä auttamassa.Olen monesti sanonutkin (osaan olla myös ilkeä...) että hanki sitten uusi vaimo, sellainen vaimo, joka täyttää paremmin toiveesi.Sitten alkaakin miehen itsesääli, että kuka häntä nyt edes haluaisin. No, säälistä minäkin kai hänen kanssaan olen.
4. Kyllä minä mielestäni ihan tärkeä olen, tietenkin toisinaan tulee tunne että ei merkitse kenellekään yhtään mitään. Nyt vain on pitkän aikaa tuntunut että milloin tää mun elämä oikein alkaa... ihan sama tunne kuin odotti 19 v. muuttoa omasta lapsuudenkodista siihen opiskelija-asuntoon, että oli oma vapaus tehdä asiat omalla tavalla. Kyllä mulla nytkin on vapaus tehdä melkein kaikkea mitä haluan. Haluaisin ehkä ulkona käydä useammin bailaamassa, mutta ehkä se kolme kertaa vuodessa on tarpeeksi näin vanhalle :) Eniten harmittaa se, että puolison kanssa ei voida mennä ulos kahdestaan. Viimeksi joulun aikaan sain äitini katsomaan tyttöä ja sovin jo viikkoa aiemmin mieheni kanssa että sitten lähdetään baariin. Hänkin tykkää todella tanssimisesta. Mutta kappas, kun ilta koitti tää vain ilmoitti että lähtee mieluummin kaverin luokse, ja jää sinne yöksi. Ainut mikä pelasti sen illan oli, että siskoni oli käymässä myös niin lähdimme sitten kaksistaan. Ja tiedän, että se miehen ulos lähteminen minun kanssa ei ole minun ulkonäöstä kiinni. Olen ihan yhtä hyvännäköinen kuin toisetkin naiset.
5. Kyllä mies lastaan rakastaan ja annan heille tilaa puuhata kaksistaan. Olen monesti ehdottanutkin, että menetkö tytön kanssa ulos tms. mutta aina on parempi leffa menossa tai tietokoneella jotain tärkeää tekemistä. Mies on kyllä enemmän naimisissa noiden teknisten vempainten kanssa kuin minun. Kerran ehdotinkin huvikseni että tehdäänkö viikko siten että ei avata telkkaria ollenkaan. Jäis aikaa kaikkeen kivaan tekemiseen...arvaa vain oliko joku saada suurin piirtein sydänhalvauksen.
Kyllä toisaalta säälittää joskus kun tyttö pyytää isäänsä lukemaan hänelle kirjaa niin vastaus on että myöhemmin tai ei nyt tai että mene, kyllä se äiti lukee...
6. Niin tuota olenkin miettinyt monesti, että onko oikeesti niin, että miehet eivät tarvitse läheisyyttä? Koska ei ole olemassa sellaista läheisyyttä jossa ei olisi seksi mukana. Kyllähän saan läheisyyttä, mutta joka ikinen kerta sitä myös seuraa seksi... Olen tätä kysynytkin mieheltäni ja joka kerta onkin sama vastaus: Alkaa vain haluttamaan , jos tulet lähelle (kai se on hyvä asia), ja sitten vain alapää ottaa vallan ja haluaa päästä loppuun asti.
Ei voi oikeesti olla niin vaikeeta kontrolloida itseänsä. Eihän sitä voi tuolla kaupungillakaan olla kuin jokin gorilla, kun näkee jonkun hyvännäköisen naisen niin juosta sen perään ja tehdä viettiensä mukaan. No, mutta sen nyt arvaa onko sitä läheisyyttä sitten seksin jälkeen kun kaikki panokset on loppu, ei ole ainakana vielä näkynyt.
Nyt olen kuitenkin alkamassa saamaan etäisyyttä tähän asiaan. Olen huomannut että esim. asumusero tekisi meille kummallekin hyvää. Varmaan saisin enemmän omaakin aikaa ja hyvinvointikin kasvaisi. Ja oppisi mieskin tekemään jotain. Jospa kuitenkin katson mihin päin tämä tilanne kehittyy. Pelkään vain että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Monesti kun on hiljainen kausi niin sitten kaikki vain "repeää" ja kaikki syytökset ja pahaolo purkautuu kauhealla sanavyöryllä ulos. Onneksi on kuitenkin täällä yksi paikka mihin purkaa oloaan :) - tuunari_mikko
onneton82 kirjoitti:
Sunhan kannattaisi alkaa terapeutiksi (ainakin tienaisit hyvin), löydät hyviä suuntia mistä katsoa elämää ja löytää syitä miksi elämä on sellaista kuin on. Itse on niin vaikeaa miettiä kun miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa päässä.
1. Niinhän se on aina että jossain vaiheessa jokin alue kärsii(työ, opiskelu tai perhe) ja nyt opiskelu hieman kärsii kun ei jaksa ollenkaan panostaa siihen niin paljon kuin pitäisi. Mutta onneksi tulee kesä, on vain työ ja perhe ja syksyllä sitten taas vähenee työnteko kun on vain opiskelu ja perhe.
2. Totta, kun on nuori ja tyhmä(hienommin sanottuna kokematon), sitä uskoo kaikki lirun larun höpötykset rakkaudesta ja toisen lupauksista. Toinen kun ei osaa pitää edes peruslupauksia niin jopa että elämän kestäviä. Ja itse on sitten siinä uskossa, että kyllä se nyt muuttuu kun lupasi, ja sitten kun se alkaa taas se sama vanha kierros toistaa itseään niin alkaakin usko loppumaan. Olen nyt muutaman päivän ajan vain kylmästi jattänyt mieheni "sotkut" omille paikoilleen ja tehnyt muut jutut kuin aiemminkin, kyllä se näyttää vuorokauden vievän, ennen kuin likaiset lautaset kulkeutuu olohuoneen pöydältä keittiöön jne.
3.Kyllä mies on joutunut yksin asuessaan tekemään ruokaa, siivoamaan ja pyykkäämään. Mutta kun jotenkin häneen on juurtunut se että vaimon pitäisi hoitaa ne hommat. Esim. hänen kotonansa näin on ja myös hänen siskonsa kotona. Mutta ongelma onkin etteivät nämä naiset ole tehneet töitä kun lapsia on ollut kasvatettavana ja heillä on ollut vielä muita sukulaisia siinä ympärillä auttamassa.Olen monesti sanonutkin (osaan olla myös ilkeä...) että hanki sitten uusi vaimo, sellainen vaimo, joka täyttää paremmin toiveesi.Sitten alkaakin miehen itsesääli, että kuka häntä nyt edes haluaisin. No, säälistä minäkin kai hänen kanssaan olen.
4. Kyllä minä mielestäni ihan tärkeä olen, tietenkin toisinaan tulee tunne että ei merkitse kenellekään yhtään mitään. Nyt vain on pitkän aikaa tuntunut että milloin tää mun elämä oikein alkaa... ihan sama tunne kuin odotti 19 v. muuttoa omasta lapsuudenkodista siihen opiskelija-asuntoon, että oli oma vapaus tehdä asiat omalla tavalla. Kyllä mulla nytkin on vapaus tehdä melkein kaikkea mitä haluan. Haluaisin ehkä ulkona käydä useammin bailaamassa, mutta ehkä se kolme kertaa vuodessa on tarpeeksi näin vanhalle :) Eniten harmittaa se, että puolison kanssa ei voida mennä ulos kahdestaan. Viimeksi joulun aikaan sain äitini katsomaan tyttöä ja sovin jo viikkoa aiemmin mieheni kanssa että sitten lähdetään baariin. Hänkin tykkää todella tanssimisesta. Mutta kappas, kun ilta koitti tää vain ilmoitti että lähtee mieluummin kaverin luokse, ja jää sinne yöksi. Ainut mikä pelasti sen illan oli, että siskoni oli käymässä myös niin lähdimme sitten kaksistaan. Ja tiedän, että se miehen ulos lähteminen minun kanssa ei ole minun ulkonäöstä kiinni. Olen ihan yhtä hyvännäköinen kuin toisetkin naiset.
5. Kyllä mies lastaan rakastaan ja annan heille tilaa puuhata kaksistaan. Olen monesti ehdottanutkin, että menetkö tytön kanssa ulos tms. mutta aina on parempi leffa menossa tai tietokoneella jotain tärkeää tekemistä. Mies on kyllä enemmän naimisissa noiden teknisten vempainten kanssa kuin minun. Kerran ehdotinkin huvikseni että tehdäänkö viikko siten että ei avata telkkaria ollenkaan. Jäis aikaa kaikkeen kivaan tekemiseen...arvaa vain oliko joku saada suurin piirtein sydänhalvauksen.
Kyllä toisaalta säälittää joskus kun tyttö pyytää isäänsä lukemaan hänelle kirjaa niin vastaus on että myöhemmin tai ei nyt tai että mene, kyllä se äiti lukee...
6. Niin tuota olenkin miettinyt monesti, että onko oikeesti niin, että miehet eivät tarvitse läheisyyttä? Koska ei ole olemassa sellaista läheisyyttä jossa ei olisi seksi mukana. Kyllähän saan läheisyyttä, mutta joka ikinen kerta sitä myös seuraa seksi... Olen tätä kysynytkin mieheltäni ja joka kerta onkin sama vastaus: Alkaa vain haluttamaan , jos tulet lähelle (kai se on hyvä asia), ja sitten vain alapää ottaa vallan ja haluaa päästä loppuun asti.
Ei voi oikeesti olla niin vaikeeta kontrolloida itseänsä. Eihän sitä voi tuolla kaupungillakaan olla kuin jokin gorilla, kun näkee jonkun hyvännäköisen naisen niin juosta sen perään ja tehdä viettiensä mukaan. No, mutta sen nyt arvaa onko sitä läheisyyttä sitten seksin jälkeen kun kaikki panokset on loppu, ei ole ainakana vielä näkynyt.
Nyt olen kuitenkin alkamassa saamaan etäisyyttä tähän asiaan. Olen huomannut että esim. asumusero tekisi meille kummallekin hyvää. Varmaan saisin enemmän omaakin aikaa ja hyvinvointikin kasvaisi. Ja oppisi mieskin tekemään jotain. Jospa kuitenkin katson mihin päin tämä tilanne kehittyy. Pelkään vain että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Monesti kun on hiljainen kausi niin sitten kaikki vain "repeää" ja kaikki syytökset ja pahaolo purkautuu kauhealla sanavyöryllä ulos. Onneksi on kuitenkin täällä yksi paikka mihin purkaa oloaan :)..että olet ihan kauhean kiltti ja kunnollinen ;) Niin taitaa olla miehesikin, jos sinua häiritsee paljon, että vasta vuorokaudessa menee astiat keittiöön ;)
Kokeilisitko kuitenkin joskus tehdä niinkuin sinusta tuntuu hyvälle ja joskus myös ihan yksin? Opettelisit ottamaan sen mitä haluat, ihan selittelemättä! Menet vaikka miehesi viereen kun haluat hellyyttä, jos toinen haluaa seksiä, niin sanot vaan että niskat on kipeet ja nyt hierotaan niitä. Jos väsyttää, tai tekee mieli lenkille tms. Niin voit tehdä ihan reilusti tehdä mitä tykkäät tehdä, ihan selittelemättä. Kyllä se miehesikin pärjää lapsen kanssa. Mitä enemmän se on lapsensa kanssa, niin sitä helpommin hän on lisää lapsensa kanssa. Vapaa iltana voit vetää miehesi vaikka rintakarvoista baariin tanssimaan jne.
Jos haluat juuri nyt etäisyyttä, niin ota sitä! Esim. viikon loma piristää jne. - onneton82
tuunari_mikko kirjoitti:
..että olet ihan kauhean kiltti ja kunnollinen ;) Niin taitaa olla miehesikin, jos sinua häiritsee paljon, että vasta vuorokaudessa menee astiat keittiöön ;)
Kokeilisitko kuitenkin joskus tehdä niinkuin sinusta tuntuu hyvälle ja joskus myös ihan yksin? Opettelisit ottamaan sen mitä haluat, ihan selittelemättä! Menet vaikka miehesi viereen kun haluat hellyyttä, jos toinen haluaa seksiä, niin sanot vaan että niskat on kipeet ja nyt hierotaan niitä. Jos väsyttää, tai tekee mieli lenkille tms. Niin voit tehdä ihan reilusti tehdä mitä tykkäät tehdä, ihan selittelemättä. Kyllä se miehesikin pärjää lapsen kanssa. Mitä enemmän se on lapsensa kanssa, niin sitä helpommin hän on lisää lapsensa kanssa. Vapaa iltana voit vetää miehesi vaikka rintakarvoista baariin tanssimaan jne.
Jos haluat juuri nyt etäisyyttä, niin ota sitä! Esim. viikon loma piristää jne.Kuulostaa ihan hyvältä. Olenkin hieman viime päivinä piristynyt ja ajatellut, että alan pitää omasta hyvinvoinnista myös kiinni. Menin jopa eilenkin illalla lenkille ja sanoin, että katsoppa tyttöä :) Onnistui! Lisäksi sain hänet jopa laittamaan tytön nukkumaan, liekö sitten ollut miehellä mielessä jo omatkin tarpeet minua kohtaan, mutta väliäkös sillä, sai minut paremmalle tuulelle. Pohjimmiltaan hän onkin hyvä mies, mutta ajan mittaan toisen tavat alkavat ärsyttää. En sano, että itse olisin täydellinen, mutta se että löytää itselleen sopivimman puolison onkin haasteellisin tehtävä. Ja ainahan toista on helppo syyttää, vaikka vika olisikin muualla (stressiä opiskelusta jne.). Pitkissä suhteissa vaarana on se että aletaan pitää toista niin itsestään selvyytenä.
- mie vaan..
taisi osua lekuri oikeaan. Aika harvinaista kyllä..
Omaa oloa kannatta anyt yrittää hoitaa joko yksin hakemalla keskusteluapua tai sitten yrittää saada se mies mukaan. Jospa tuo lähtisi kun perustelisit sen omalla tarpeellasi etkä mainostaisi kamalasti sitä parisuhdeterapiana vaan menette vaan juttelemaan elämäntilanteestanne sinun takiasi?
Aika paljonpuhuvaa kyllä on jos erossa oli parempi olla kuin yhdessä? Toisaalta siinä oli se puoli että mies oli siellä jossain tavallaan reservissä ja koko ajan tiesit eron olevan tilapäinen. Aika itsekäs mies, vai? - *Tinttu*
Minä olen myös menossa tänään lääkärille puhumaan ja purkamaan mieltäni. Mies pitänyt reilu viikon mykkäkoulua, välttelee minua ja tilanteita jossa olisimme kaksin. Viimeksi olen hänen suustaan kuullut että hän ei jaksa olla lasten kanssa silloin kun minä olen töissä iltavuorossa tai viikonloppuna, häntä ahdistaa kaikki ja on kuulemma jo harkinnut eroa. Kuulin kyllä aikamoista syyttelyä hänen suustaan, kuinka hän ei ole saanut toteuttaa itseään ja kaikki muut päättävät asioista hänen puolestaan. Hitto vie, meillä on kaksi pientä lasta, oma yhteinen koti (avoliitossa asumme), kummatkin käymme töissä ja lapset ovat 3 päivää viikossa ryhmiksessä (4-8h/päivä) ja silti hän saa mennä miten haluaa ja minne haluaa, sekä käyttää rahaa itsensä silloin kun en ole töissä vaan lasten kanssa kotona. Mielestäni hänen kuitenkin pitäisi sitten olla urputtamatta siitä että joutuu 2-3 päivänä viikossa 1-6 tuntia/päivä olemaan lastemme kanssa töideni takia. Minä kuitenkin olen lasten kanssa mukisematta jokaisen vapaan hetkeni, lapset eivät ole minulle mikään taakka. Ja kaikki mitä hänelle sanon on nalkuttamista, sanoin sen sitten millä äänensävyllä tahansa, en saisi ollenkaan rajoittaa hänen elämäänsä.
Juttelin juuri anoppini kanssa puhelimessa, että mikä miehelläni oikein on. Äidilleen hän on purkanut mieltään ja jutellut ongelmistaan muttei minulle. Minulle ei kuulemma niistä edes olisi saanut sanoa, mutta anoppi onneksi katsoi parhaimmaksi että minun täytyy saada tietää edes vähän että missä mennään. Kuulin anopilta jopa senkin, että mieheni työpaikassa lomautetaan kaikki työntekijät. Siis semmoisen asian joka koskee koko perhettä, kuulen anopilta ja vain senkin ansiosta että ymmärsin itse anopilleni soittaa! Mieheni vaikuttaa masentuneelta ja on hyvin itsekriittinen, mutta ei suostu menemään lääkäriin, ei halua semmoista apua.
Mieheni sulkee minut siis täysin ulkopuolelle ja samaan aikaan odottaa että odotan kiltisti jossain nurkassa hiljaa itsekseni että koska hän taas suvaitsisi puhua minulle. Tietysti olen osaltani voinut aiheuttaa tämän tilanteen, mutta en voi korjata asiaa, jos en edes tiedä missä olen tehnyt väärin kun toinen ei yksinkertaisesti minulle puhu.
Näitä on ollut joskus aikaisemminkin, mutta paljon lievempinä, muutaman päivän on saanut mököttää rauhassa, sitten olen viimein saanut hänet puhumaan ja olemme saaneet juteltua kaikki selväksi. Mutta nyt mua alkaa jo kyllästyttää olemaan aina se joka alkaa tekemään sovintoa ja selvittämään mistä tällä kertaa on kyse. Mä en jaksa aina olla se joka yrittää. Lapsetkin on jo huomanneet kuinka isin ja äidin välillä kaikki ei ole hyvin, ja vanhemman käytöksessä se jo näkyykin. Olen tästäkin kertonut miehelleni, mutta eipä ole ollut mitään vaikutusta.
Asiat alkaa olemaan mun puoleltani jo siinä pisteessä, että vaikka kuinka rakastan miestäni, en ole varma jaksanko alkaa korjaamaan tätä suhdetta enää. Tai haluanko. - nämä jutut
Jotenkin ihmetyttää nämä naiset jotka antavat tehdä itsestään tiskirättejä.
En tarkoita, että miksikään miesvihaajaksi tarvii tulla. ( Tuolla tyylillä tulee..)
Kyllä sitä voi olla itselleenkin oikeudenmukainen.
Mieti miten suhtautusit jos mies opiskelisi ja olisi töissä. Eikös se ole nyt ihan sama juttu kun se, että toinen töissä. Ehkä jopa raskaampaakin. Toinen asia mikä pistää silmään se, että annetaan toiselle lupa kohdella itseä huonosti.
En käsitä naisia jotka ovat valmiita kärvistelemään mieluummin kuin eroavat. Kun mies tajuaa, että olet tosissasi hänkin alkaa olla jos on potentiaalia muuttua.- onneton82
Joo, no sitten kun alan hiukankin näyttämään itsekunnioituksen piirteitä niin alkaa heti syyttelyt, että miksi tuo ja tuo on tekemättä, tai epäillään, että on joku toinen kuvioissa (missäköhän välissä ees semmoisen ehtis hankkimaan´) ja kaikkea muuta typerää niin jaksa siinä sitten aukoa enää päätänsä.
Mies opiskelikin ja kävi aikoinaan töissä ennen lapsen syntymää ja sen aikanakin ja huolehdin asioista silloin ihan samalla tavalla. Jossain vaiheessa vain ihmiselle tulee se väsymys. Ja toisaalta kun on eri paikka asua, eikä ole sosiaalista verkkoa ympärillä niin kuin ennen, voi sekin vaikuttaa. Ei puhelimessa puhuminen ole sama kuin kasvokkain näkeminen siskon tai kaverin kanssa.
Se on kuule aika vaikeaa erota kun on lapsi ja haluaisi, että kaikilla olisi hyvä olla. Sitten tuntuisi aika itsekkäältä jos hakee eroa vain sen vuoksi että itsellä on paha olla. Lapsi ehkä sopeutuu mutta entä se puoliso, vai pitäisikö sanoa erotilanteessa ex-puoliso. Olen monesti miettinyt että jokaisella on vain yksi elämä ja tulisi olla onnellinen ja tehdä päätöksiä sen mukaan ja yrittää tietenkin ettei satuttaisi ketään. Mutta se vain on niin mahdoton yhtälö. Olen myös monesti uhkaillut erolla ja ei sekään ole oikein. Toinen muuttuu kuukaudeksi ehkä maksimissaan ja on taas oma itsensä sen jälkeen, mihin se vanha koira tavoistaan pääsee. En jaksa sitä kouluttamista. Voihan olla että puolison äiti on liikaa passannut pilalle ja se vaan on niin juurtunut tuonne pääkoppaan. - lapsella
onneton82 kirjoitti:
Joo, no sitten kun alan hiukankin näyttämään itsekunnioituksen piirteitä niin alkaa heti syyttelyt, että miksi tuo ja tuo on tekemättä, tai epäillään, että on joku toinen kuvioissa (missäköhän välissä ees semmoisen ehtis hankkimaan´) ja kaikkea muuta typerää niin jaksa siinä sitten aukoa enää päätänsä.
Mies opiskelikin ja kävi aikoinaan töissä ennen lapsen syntymää ja sen aikanakin ja huolehdin asioista silloin ihan samalla tavalla. Jossain vaiheessa vain ihmiselle tulee se väsymys. Ja toisaalta kun on eri paikka asua, eikä ole sosiaalista verkkoa ympärillä niin kuin ennen, voi sekin vaikuttaa. Ei puhelimessa puhuminen ole sama kuin kasvokkain näkeminen siskon tai kaverin kanssa.
Se on kuule aika vaikeaa erota kun on lapsi ja haluaisi, että kaikilla olisi hyvä olla. Sitten tuntuisi aika itsekkäältä jos hakee eroa vain sen vuoksi että itsellä on paha olla. Lapsi ehkä sopeutuu mutta entä se puoliso, vai pitäisikö sanoa erotilanteessa ex-puoliso. Olen monesti miettinyt että jokaisella on vain yksi elämä ja tulisi olla onnellinen ja tehdä päätöksiä sen mukaan ja yrittää tietenkin ettei satuttaisi ketään. Mutta se vain on niin mahdoton yhtälö. Olen myös monesti uhkaillut erolla ja ei sekään ole oikein. Toinen muuttuu kuukaudeksi ehkä maksimissaan ja on taas oma itsensä sen jälkeen, mihin se vanha koira tavoistaan pääsee. En jaksa sitä kouluttamista. Voihan olla että puolison äiti on liikaa passannut pilalle ja se vaan on niin juurtunut tuonne pääkoppaan.on oikeus onnellisiin (tai edes tyytyväisiin) vanhempiin, joko yhdessä tai erikseen. Lapsesi vaistoaa pahan olosi ja reagoi siihen jossain vaiheessa.
- lapsi minulla myös
onneton82 kirjoitti:
Joo, no sitten kun alan hiukankin näyttämään itsekunnioituksen piirteitä niin alkaa heti syyttelyt, että miksi tuo ja tuo on tekemättä, tai epäillään, että on joku toinen kuvioissa (missäköhän välissä ees semmoisen ehtis hankkimaan´) ja kaikkea muuta typerää niin jaksa siinä sitten aukoa enää päätänsä.
Mies opiskelikin ja kävi aikoinaan töissä ennen lapsen syntymää ja sen aikanakin ja huolehdin asioista silloin ihan samalla tavalla. Jossain vaiheessa vain ihmiselle tulee se väsymys. Ja toisaalta kun on eri paikka asua, eikä ole sosiaalista verkkoa ympärillä niin kuin ennen, voi sekin vaikuttaa. Ei puhelimessa puhuminen ole sama kuin kasvokkain näkeminen siskon tai kaverin kanssa.
Se on kuule aika vaikeaa erota kun on lapsi ja haluaisi, että kaikilla olisi hyvä olla. Sitten tuntuisi aika itsekkäältä jos hakee eroa vain sen vuoksi että itsellä on paha olla. Lapsi ehkä sopeutuu mutta entä se puoliso, vai pitäisikö sanoa erotilanteessa ex-puoliso. Olen monesti miettinyt että jokaisella on vain yksi elämä ja tulisi olla onnellinen ja tehdä päätöksiä sen mukaan ja yrittää tietenkin ettei satuttaisi ketään. Mutta se vain on niin mahdoton yhtälö. Olen myös monesti uhkaillut erolla ja ei sekään ole oikein. Toinen muuttuu kuukaudeksi ehkä maksimissaan ja on taas oma itsensä sen jälkeen, mihin se vanha koira tavoistaan pääsee. En jaksa sitä kouluttamista. Voihan olla että puolison äiti on liikaa passannut pilalle ja se vaan on niin juurtunut tuonne pääkoppaan.Tiedän, että ei ole helppo erota.
Mutta lapselle tuo riitely on paha juttu ja eroaminen parempi kun onneton lapsuus...
Miehen jaksamisesta eron jälkeen et ole vastuussa.
Tuossa mielestäni otat liikaa vastuuta ja unohdat, että itsestäsi sinun tulisi huolehtia.
Mutta ei erilleen muutto helppoa ole.
Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä ( kokemuksesta)
että jos toinen uskoo, että olet tosissasi hän muuttuu jos haluaa sinunt oikeasti pitää elämässään.
- minun kynästä
Kirjoitus oli kuin minun elämästäni. Paitsi että emme ole olleet erossa päivääkään, meillä on kaksi lasta ja teen itsekin kokopäivätyötä.
Minä pysyn liitossamme pelkän seksin, lasten ja rahan takia....- onneton82
Näköjää muillakin on samaa tilannetta. Voisimme perustaa näköjään yhteisen terapiaryhmän. Olen myös muutaman kerran jutellut pohjoisessa olevan ystäväni kanssa, jota näen harvoin, heillä on myös kaksi lasta. Heillä on myös samaa ongelmaa, mutta väkivalta on ollut vielä aiemmin kuvioissa. Nyt mies on ilmeisesti heidän perheessään kuitenkin rauhoittunut. Siitä syystä olemmekin ystäväni kanssa pelleilleet, että eiköhän laiteta tytöt hynttyyt yhteen. Jaeta kotityöt, niin jää silti roimasti kaikille vapaata aikaa ja voimme vuorotellen katsoa toistemme lapsia niin saa sitten harrastaa tai muuten itselle vapaata aikaa, ei varmaan hullumpi idea :D
- lapset kärsivät
onneton82 kirjoitti:
Näköjää muillakin on samaa tilannetta. Voisimme perustaa näköjään yhteisen terapiaryhmän. Olen myös muutaman kerran jutellut pohjoisessa olevan ystäväni kanssa, jota näen harvoin, heillä on myös kaksi lasta. Heillä on myös samaa ongelmaa, mutta väkivalta on ollut vielä aiemmin kuvioissa. Nyt mies on ilmeisesti heidän perheessään kuitenkin rauhoittunut. Siitä syystä olemmekin ystäväni kanssa pelleilleet, että eiköhän laiteta tytöt hynttyyt yhteen. Jaeta kotityöt, niin jää silti roimasti kaikille vapaata aikaa ja voimme vuorotellen katsoa toistemme lapsia niin saa sitten harrastaa tai muuten itselle vapaata aikaa, ei varmaan hullumpi idea :D
- juttu...
lapset kärsivät kirjoitti:
me ollaan oltu yhessä mieheni kanssa(avo)monta monituista vuotta,luulimme jo että lapsia emme saa,kun ei alkanut 2v yrityksen jälkeen kuulumaan,sitten se ihana päivä koitti kunnes saimme tietää että meistä tulee isi ja äiti,olen nyt raskauden lopussa,teimme remonttia asuntoon,no nyt tuntuu että kaikki on ruvennut menemään huonosti,nalkutan kuuleman liikaa heti aamusta asti jne..joo olen yrittänyt sanoa että ei tarvisi nalkuttaa jos hän auttaisi siivoamaan asunnon,kyllä ite siivoan muuten mutta nyt pitäisi siivota renppa jäljet,hän haluaa olla isä ja on onnellinen tästä,mutta tuntuu että kaikki vika on minussa,koiran hoitokin kuuluu täysin minulle,tuntuu kun olisin jo äiti,niin ja nyt yhtäkkiä kaikki on hänen jos erotaan kaikki on hän maksannut,vaikka minäkin oon maksannut.rakastan miestäni ja tiedän hänenkin rakastavan minua sekä tulevaa lastamme,en halua erota,vaikka välillä tuntuu tosi vaikealle.
- onneton82
juttu... kirjoitti:
me ollaan oltu yhessä mieheni kanssa(avo)monta monituista vuotta,luulimme jo että lapsia emme saa,kun ei alkanut 2v yrityksen jälkeen kuulumaan,sitten se ihana päivä koitti kunnes saimme tietää että meistä tulee isi ja äiti,olen nyt raskauden lopussa,teimme remonttia asuntoon,no nyt tuntuu että kaikki on ruvennut menemään huonosti,nalkutan kuuleman liikaa heti aamusta asti jne..joo olen yrittänyt sanoa että ei tarvisi nalkuttaa jos hän auttaisi siivoamaan asunnon,kyllä ite siivoan muuten mutta nyt pitäisi siivota renppa jäljet,hän haluaa olla isä ja on onnellinen tästä,mutta tuntuu että kaikki vika on minussa,koiran hoitokin kuuluu täysin minulle,tuntuu kun olisin jo äiti,niin ja nyt yhtäkkiä kaikki on hänen jos erotaan kaikki on hän maksannut,vaikka minäkin oon maksannut.rakastan miestäni ja tiedän hänenkin rakastavan minua sekä tulevaa lastamme,en halua erota,vaikka välillä tuntuu tosi vaikealle.
Kuulostaa siltä, että teillä on nyt aika monta rautaa tulessa yhtä aikaa, kun on remppaa, vauva tulee jne. Miehesi ei varmaan ymmärrä sitä kuinka vaikeaa on loppu raskaudesta liikkua, väsyttää ehkä tavallista enemmän ja hormonitkin tekevät oman osuuden.
Sen kyllä ymmärtää, että varmaan tämä mieskin on väsynyt jos käy töissä ja tekee vielä remppaa samaan syssyyn ja varmaan sekin voi olla, että hän haluaa saada sen remontin ennen vauvan syntymää valmiiksi.
Ehkä sinun täytyy vain yrittää kertoa keskustelevaan sävyyn, ettet jaksa tehdä kaikkea, mitä miehesi ehkä olettaa sinun tekevän. Ja nyt viettäisin myös aikaa puolisosi kanssa, koska sitten kun vauva tulee niin varmaan ei vähään aikaan ole mitään kahden keskisiä pidempiä hetkiä tms. Käykää esim. elokuvissa, jotta saisitte vähän etäisyyttä niihin kotiasioihin.Ja toinen juttu, että kun lapsi syntyy, olet mahdollisesti vielä väsyneempi, koska saat nukuttua vain pienissä pätkissä, jolloin täytyy myös päivisin yrittää levähtää. Joten kaikki työt mitä olet ehkä päivänajaksi suunnitellut eivät tule onnistumaan.
Se on jännä miten toisten tilanteen näkee niin selvästi ja on helppo neuvoa (vaikka kaikki eivät tykkäänkään saada neuvoja) mutta oma tilanne onkin sitten aivan erilainen. - pömppä
onneton82 kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että teillä on nyt aika monta rautaa tulessa yhtä aikaa, kun on remppaa, vauva tulee jne. Miehesi ei varmaan ymmärrä sitä kuinka vaikeaa on loppu raskaudesta liikkua, väsyttää ehkä tavallista enemmän ja hormonitkin tekevät oman osuuden.
Sen kyllä ymmärtää, että varmaan tämä mieskin on väsynyt jos käy töissä ja tekee vielä remppaa samaan syssyyn ja varmaan sekin voi olla, että hän haluaa saada sen remontin ennen vauvan syntymää valmiiksi.
Ehkä sinun täytyy vain yrittää kertoa keskustelevaan sävyyn, ettet jaksa tehdä kaikkea, mitä miehesi ehkä olettaa sinun tekevän. Ja nyt viettäisin myös aikaa puolisosi kanssa, koska sitten kun vauva tulee niin varmaan ei vähään aikaan ole mitään kahden keskisiä pidempiä hetkiä tms. Käykää esim. elokuvissa, jotta saisitte vähän etäisyyttä niihin kotiasioihin.Ja toinen juttu, että kun lapsi syntyy, olet mahdollisesti vielä väsyneempi, koska saat nukuttua vain pienissä pätkissä, jolloin täytyy myös päivisin yrittää levähtää. Joten kaikki työt mitä olet ehkä päivänajaksi suunnitellut eivät tule onnistumaan.
Se on jännä miten toisten tilanteen näkee niin selvästi ja on helppo neuvoa (vaikka kaikki eivät tykkäänkään saada neuvoja) mutta oma tilanne onkin sitten aivan erilainen.Aloitusteksti on kun minun ajatuksistani. Meillä on alle vuoden ikäinen esikoinen ja vasta nyt on ongelmat alkaneet muodostua pahoiksi. Lapsi on helppo, mutta kyllä minä väsyn silti kodin pyörittämiseen. Halaisin vain olla suurinpiirtein yhdenvertainen miheni kanssa vapaa-ajan, "kotitöiden" ym kanssa. Olen sanonut,että niin kauan kun kotona olen hoidan päivittäiset kotiaskareet, mutta mites ne kaikki muut? Mikä siinä on sitten ettei mies (kun aikaa jää kotiaskareista) voi huolehta hieman äidin jaksamisesta? Uhrata hiukan aikaa pohtimaan millä saisi äidin oloa kohennettua. Ne ei taatusti tarvi olla maata mullistavan suuria. Pieni jalka hieronta tms. ois jo suuri palkinto jokapäiväisestä vääntämisestä. Kun väsyy valitan pienistä asioista, uten vauvan ruokailusta, koirien ulkoilutuksesta ym. kun väsymys ei ole niin suuri, ei vitut...ole niin suuri.
Olemme ennen voineet puhua kaikesta. Lähinnä minä olen asian ensin huomannut, sitten siitä ongelmasta huomauttanut/nähnyt paljon vaivaa miettiä millä muodoin saisin miehen ymmärtämään ja toimimaan yhteseen hyvään? Kun vihjaus ei mene perille alkaa vit....käyrä nousemaan ja yritän sanoa suoraan ja jämäkästi. Seuraa puhumattomuus. kun asia ei ole korjaantunut vieläkään seuraa uhkailut (itkuraivarit...etten jaksa jne.) Ärsyttävää, miksi asioitten pitää menä niin pitkälle.
Nyt olen ottanut kannan, että jos jokin mättää odotan että mies ottaa asian puheeksi ja keskityyn itseeni, lapseeni ja koiriini. eli jätän raskaimman ja rakkaimman pois...oikein tai väärin, mutten jaksa olla ainut joka tekee suhteen eteen kaikkensa. Yhden keskustelun tämän aikana ollaan käyty ja mies hakkui minut lapselliseksi ym. kun en puhu ym. daaa pösilö...jos tuut kysymään et mikä on niin ei se riitä....!
Me ollaan päätetty ettei hevillä erota vaan yritetään kaikkemme. Meidän ja lapsen takia. ei ole mielestäni oikein erota heti kun tuntuu vaikeelta, kun tiedän meidän molempien rakastavan toisiamme todella paljon! Nyt vaan on se "pikku lapsuuden aika jolloin vanhemmat on koetuksella". Kysyimme (mieheni kysyi)painostuksen jalkeen perheneuvolasta apua...vastaus oli ETTEI AUTA KUN VASTA EROTILANTEESSA ELI HUOLTAJUUS/LAPSEN ETUUS ASIOISSA??? Onko ihan oikeasti näin ettei apua eroa HARKITSEVILLE ole tarjolla vaan vasta sitten kun on PÄÄTETTY erota??? Omituinen lähtökohta kunnalla!!! Kyllä on vaikeeksi tehty avun saaminen!! - seurakunnasta.
pömppä kirjoitti:
Aloitusteksti on kun minun ajatuksistani. Meillä on alle vuoden ikäinen esikoinen ja vasta nyt on ongelmat alkaneet muodostua pahoiksi. Lapsi on helppo, mutta kyllä minä väsyn silti kodin pyörittämiseen. Halaisin vain olla suurinpiirtein yhdenvertainen miheni kanssa vapaa-ajan, "kotitöiden" ym kanssa. Olen sanonut,että niin kauan kun kotona olen hoidan päivittäiset kotiaskareet, mutta mites ne kaikki muut? Mikä siinä on sitten ettei mies (kun aikaa jää kotiaskareista) voi huolehta hieman äidin jaksamisesta? Uhrata hiukan aikaa pohtimaan millä saisi äidin oloa kohennettua. Ne ei taatusti tarvi olla maata mullistavan suuria. Pieni jalka hieronta tms. ois jo suuri palkinto jokapäiväisestä vääntämisestä. Kun väsyy valitan pienistä asioista, uten vauvan ruokailusta, koirien ulkoilutuksesta ym. kun väsymys ei ole niin suuri, ei vitut...ole niin suuri.
Olemme ennen voineet puhua kaikesta. Lähinnä minä olen asian ensin huomannut, sitten siitä ongelmasta huomauttanut/nähnyt paljon vaivaa miettiä millä muodoin saisin miehen ymmärtämään ja toimimaan yhteseen hyvään? Kun vihjaus ei mene perille alkaa vit....käyrä nousemaan ja yritän sanoa suoraan ja jämäkästi. Seuraa puhumattomuus. kun asia ei ole korjaantunut vieläkään seuraa uhkailut (itkuraivarit...etten jaksa jne.) Ärsyttävää, miksi asioitten pitää menä niin pitkälle.
Nyt olen ottanut kannan, että jos jokin mättää odotan että mies ottaa asian puheeksi ja keskityyn itseeni, lapseeni ja koiriini. eli jätän raskaimman ja rakkaimman pois...oikein tai väärin, mutten jaksa olla ainut joka tekee suhteen eteen kaikkensa. Yhden keskustelun tämän aikana ollaan käyty ja mies hakkui minut lapselliseksi ym. kun en puhu ym. daaa pösilö...jos tuut kysymään et mikä on niin ei se riitä....!
Me ollaan päätetty ettei hevillä erota vaan yritetään kaikkemme. Meidän ja lapsen takia. ei ole mielestäni oikein erota heti kun tuntuu vaikeelta, kun tiedän meidän molempien rakastavan toisiamme todella paljon! Nyt vaan on se "pikku lapsuuden aika jolloin vanhemmat on koetuksella". Kysyimme (mieheni kysyi)painostuksen jalkeen perheneuvolasta apua...vastaus oli ETTEI AUTA KUN VASTA EROTILANTEESSA ELI HUOLTAJUUS/LAPSEN ETUUS ASIOISSA??? Onko ihan oikeasti näin ettei apua eroa HARKITSEVILLE ole tarjolla vaan vasta sitten kun on PÄÄTETTY erota??? Omituinen lähtökohta kunnalla!!! Kyllä on vaikeeksi tehty avun saaminen!!Me käytiin siellä juttelemassa parisuhdeasioista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h874987Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1073238Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313098Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262285Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191656Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961281Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391242Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311146- 48924