Voisiko joku urospuolinen valaista tällaista naisihmistä,joka ei tajua mikä meni mönkään meilikaverin kanssa.
Pähkinänkuoressa juttu on tämä,enkä tämän palstan julkisuuden tähden lähde tarkemmin analysoimaankaan: Emme ole livenä tavanneet, sillä sopimus oli,molempien pettymysten jälkeen,että vaihdellaan ajatuksia ja sama mielenkiinnon kohde harrastuksissa sai meidät yleensä kirjoittamaan privaatisti toisillemme.
Kirjoittelimme pari vuotta päivittäin,tekstaritkin kulkivat kännyissä.Sopimus oli,että ei ahdistella toinen toistamme,vaan ollaan kavereita.Toki kuvan lähetin ja hän omansa ja sitä rataa,että tiedettiin vähän enemmän.Kerrottiin avoimesti,minä ehkäpä vielä avoimempana,elämästämme,iloista ja suruista.
Kaiken piti olla ok,mutta yht´äkkiä hän halusi pitää taukoa.Tuli viesti,että vetää henkeä.Pitkä on ollut tauko,sillä se on kestänyt jo toista kuukautta pitkästi.Alussa laitoin viestin,että ois mukava tietää olenko tehnyt jotain väärin,mutta ei kuulunu mitään.En sitten halunnut häiritä,vaan kun meni vähän pitempi aika laitoin meilin,että ois ollu kiva,jos hän olisi reilusti lopettanut,jos sitä halusi,tai jos on löytänyt jonkun toisen.
Tällainen tyhjänpäälle kysymysmerkkinä jääminen on mielestäni pahinta mitä olla voi.En tajua mitä on tapahtunut,enkä tule vastausta saamaankaan, se on nyt varma,sillä ei tauko näin kauaa voi kestää.Jos hän syystä tai toisesta ei vaan halunnut kuitenkaan jatkaa,vaikka kaiken piti olla hyvin,niin ois vaan ilmoittanu.Mä en halua ketää sitoa,enkä vaatia mitään,mutta tein kyllä alunperin selväksi,että mä oon omassa kodissani ja hän siel toisessa ja näin on hyvä.Siitäkö on kysymys,etten halua sitoutua.Hän tietää miksi niin en halua ja ymmärsin,ettei hänkään halunnut oman rikkonaisen eronsa takia vakavaa sitoutumista vielä.
Olen yrittänyt tajuta miehen logiikkaa,mutta järki ei riitä siihen.Tuli pitkä sepustus,mutta toivottavasti joku osaa jotain selittää tähän.Ois ees vähän ymmärrystä tekoa kohtaan,olipa syy mikä tahansa.
Kiitos.
Ei ymmärrä!
6
284
Vastaukset
- taukoa
koneella olemisesta ja kaikista muustakin. Ilmoittelee kyllä jahka viestittelee jälleen. Ehkä on löytänyt seuraa IRL.
- Aloittaja
Eipä voi kuin toivottaa mielessään hänelle onnea,jos on löytänyt todellisen seurustelukumppanin.Se ei silti tarkoita mun mielestä sitä,etteikö hän voisi joskus kirjoitella mulle,vai onko tää ny sitten useimmille ihmisille outoa,että jos vaikka seurustelee,niin on ystäviä toisenkin sukupuolen kanssa?
En tykkää yhtään sellaisesta touhusta,että sidotaan ihminen niin tiukasti kiinni,ettei luoteta edes sen vertaa,että voi olla ystäviä toistenkin miesten kanssa ja olla silti uskollinen.Mulla ja tällä miehellähän ei pitänyt edes olla vakavaa suhdetta,enemmänkin ajatustenvaihtoa saman harrastuksen parissa.
Puhekin oli,että JOS sattuisi löytymään ihastus,niin kirjoitellaan silti toisillemme!
Jospa suhteessanne ei ollut enää mitään järkeä... olette kaksi vuotta pitäneet yhteyttä ja olet tehnyt selväksi, ettei suhde tule etenemäänkään. Ehkä hän on saanut tarpeekseen sinua...
Selvästikään kyse ei ole mistään unohtamisesta, vaan tarkoituksellisesta tauosta. Miestä voi ärsyttää, jos haluat pitää hänet nettikaverina, muttet tavata. Jos suhteessa ei olisi mitään käytännön järkeä, tai tulevaisuutta, niin ainakin omalla kohdalla joku parin kuukauden tauko yhteydenpidossa tuollaiseen henkilöön olisi ihan normaali.- Aloittaja
Minusta vaan olisi reilua lopettaa kunnolla,eikä jättää minua tämmöiseen epätietoisuuteen syistä.En ole mielestäni häntä mitenkään loukannut,mutta tällainen "jättäminen"kyllä loukkaa minua.
Niin se ei jää ikuisiksi ajoiksi roikkumaan. Se että olette "sopineet" jotain on toissijaista etenkin jos hän on alkanut pitämään sinusta enemmänkin, näet kun toinen viehättää niin sitten toinen viehättää. Jos toista ei voi saada on se pettymys oli sopimus mikä tahansa.
Jos suhde on no-no niin silloin silloin siinä on se erottava kuilu ja tyyppi tekee itsensä kannalta järkevästi jos lähtee hakeen seuraansa muualta, sellaisesta joka antaa kaiken eikä puolia.
Sinä teet ennemmin tai myöhemmin samoin. Sellaista on elämä.- Aloittaja
Olen vain jotenkin ollut siinä luulossa,että tämä sopii hänelle.Pidämme kyllä, tai ainakin luulin niin myös hänen taholtaan,joten ei varmaan pitäis ihmetellä kenenkään miksi tässä nyt ollaan kuin ö aapisen laidassa.Mun on sanottava sekin,että on mulla häntä ikäväkin:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h472973Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062751- 342745
Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv392476Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.511945Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151579- 321483
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061287- 1791228
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731070