Karppaaja vähillä hiilareilla

kj.mattila

Näin se vaan karppaus kasvattaa suosiotaan Suomessa ja onnistumisia tulee ympäri maata. Tässä artikkeli eilisestä Vantaan Sanomista. Onnittelut Sadulle minunkin puolestani.



"Karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio kasvattaa suosiotaan Suomessa. Ruokavalion terveellisyydestä on käyty kiivaitakin keskusteluja, niin puolesta kuin vastaan. Moni karppaaja on kuitenkin löytänyt avun vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisesta.

Yksi heistä on 29-vuotias Satu Jäske, joka kertoo kamppailleensa lähes koko aikuisikänsä ylipainon kanssa. Jatkuva laihduttaminen ja erinäisten diettien kokeilu ei tuottanut tulosta ja pahimmillaan nuoren helsinkiläisen paino kohosi jopa 112 kiloon.

-Oli todella turhauttavaa yrittää parhaansa ja miettiä, mitä teen väärin, kun mikään ei toimi. Yritin syödä suositusten mukaan, mutta minulla tuntui olevan koko ajan nälkä. Ja sitten ruoan jälkeen iski kova väsymys, Jäske muistelee.

Vuoden 2007 alussa Jäske kuuli ystävältään vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja perehtyi karppaukseen. Ruokalautaselta jäivät pois peruna, riisi ja leipä. Ruokavalioon lisättiin myös hieman rasvaa oliiviöljyn, pähkinöiden, rasvaisten lihojen, kalan ja maitotuotteiden muodossa.

-Makeita herkkuja en aiemminkaan paljon syönyt, joten poistolistalle ei oikeastaan joutunut valtavasti asioita. En odottanut mitään suuria painonpudotuksia, vaan toivoin enemmän muutoksia jaksamisen ja yleisen olon suhteen, Jäske selvittää.

"Monet kuvittelevat, että karppaajat syövät porsaan päivässä.

Iloiseksi yllätykseksi Jäske huomasi uuden ruokavalion pudottavan myös painoa. Ensimmäisen puolentoista vuoden karppiruokien tuloksena matkan varrelle jäi 32 kiloa.

-Paino tippui ilman yrittämistä. Söin terveellisemmin, luonnonmukaisemmin ja monipuolisemmin kuin aiemmin ja tein kaiken ruokani itse. Söin ensimmäistä kertaa vuosiin hyvällä omallatunnolla myös jälkiruokia.

Laihtumisen ohella suuren plussana Jäske pitää muutoksia yleisessä jaksamisessa.

-Karppaamisen avulla olen selättäny ison lasan kiloja, enkä stressaa enää syömisestä. Nälkä on poissa, ihoni on kuulaampi ja vatsavaivat hävinneet, mutta mikä tärkeintä: tunnen oloni paljon energisemmäksi, Jäske hehkuttaa.

Itselleen sopivan ruokavalion löytänyt Jäske aikoo jatkossakin pärjätä vähäisillä hiilareilla. Hänelle karppauksesta on muodostunut elämäntapa.

-Karppaaminen ei ole mikään ihmedieetti, jolla sitkutetaan ensin kilot pois ja sitten siirrytään takaisin vanhoihin tapoihin.

"Hyväkarppaajan" ruokavaliota noudattavaa Satu Jääskeä ärsyttää karppauksen kyseenalainen maine. Äärimmäissuuntauksiin kantaa ottamatta hän korostaa, että karppaus on helposti noudatettava ja jokaiselle sopivaksi räätälöitävä, monipuolinen ruokavalio.

-Monet tuntuvat kuvittelevan, että karppaajat syövät porsaan päivässä, eivätkä ollenkaan kasviksia, Jäske nauraa.

Hänellä kasvisten syönti on kuitenkin lisääntynyt karppaamisen myötä. Myös vitamiinien ja hivenaineiden määrät ovat kohdallaan.

-Karppaamistyylejä on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Tärkeintä on pitää huolta siitä, että syö riittävästi kasviksia, monipuolisesti eri rasvoja, nauttii erilaisista lihoista, pähkinöistä ja siemenistä sekä muistaa juoda riittävästi vettä, Jäske muistuttaa.

Lähde: Vantaan Sanomat, Riikka Mäkelä, 25.3.2009

8

2185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunnustat

      nyt ihan julkisesti hyväkarppauksen karppaamiseksi.

      • tiedetty..

        Kyllä hyvin hyvä karppaus on parasta hiilareita max 200g...


      • xboxi

        Hyväkarppaus on ekologista ja tervejärkistä sekä loogista. Vihdoinkin se saa ansaitsemansa kehut. Olen samaa mieltä.


      • ++++++++
        xboxi kirjoitti:

        Hyväkarppaus on ekologista ja tervejärkistä sekä loogista. Vihdoinkin se saa ansaitsemansa kehut. Olen samaa mieltä.

        hyväkarppaan. Minulle hyvä hiilarimäärä on n.50g/d. Viljatta.


    • hyväkarppauksen?

      Vaikka aikaisemmin sanoit, kun sinulta kysyttiin mitä mieltä olet hyväkarppaamisesta:

      Eihän se ole oikeaa
      Kirjoittanut: kj.mattila 19.2.2009 klo 11.03

      VHH:ta kun täysjyvätuotteissa on niitä hiilareita ihan yhtä paljon kuin muissakin jyvätuotteissa. Minua ainakaan ei saa syömään mitään viljaa kuin satunnaisesti. Ihminenhän ei tarvitse hiilihydraatteja periaatteessa lainkaan.

      • mitä mieltä olen hyväkarppaamisesta? Voisitko kopioida senkin?


      • tämän viestiketjun

    • Muistutuksena vaan VHH:n vastustajille että kannattaa vihdoinkin tunnustaa tosiasiat ja luopua hiilareista ennenkuin diabetes iskee.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe