Onko sinulla kokemuksia lapsuudesta ilman isää? Vai onko isä ollut aina mukana elämässäsi?
Teemme opinnäytetyötä isän merkityksestä lapselle ja haluaisimme kuulla sekä positiivisia, että negatiivisia kokemuksia.
Vastaukset käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisesti eikä niitä julkaista.
Koetko, että isän läsnäolo/puute on vaikuttanut elämääsi? Kuinka ja missä elämänvaiheessa?
Koetko, että isän läsnäolo/puute on vaikuttanut tunne-elämääsi? Miten?
Kiitokset jo etukäteen vastauksistanne!
Teemme opinnäytetyötä isän merkityksestä lapselle ja haluaisimme kuulla sekä positiivisia, että negatiivisia kokemuksia.
Vastaukset käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisesti eikä niitä julkaista.
Koetko, että isän läsnäolo/puute on vaikuttanut elämääsi? Kuinka ja missä elämänvaiheessa?
Koetko, että isän läsnäolo/puute on vaikuttanut tunne-elämääsi? Miten?
Kiitokset jo etukäteen vastauksistanne!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos teette opinnäytetyötä, peräänkuluuttamanne kokemukset myös julkaistaan. Sillä opinnäytetyöhän on nimenomaan julkinen nide sen jälkeen kun sen palautatte. Tai en tiedä sitten kuinka opinnäytetyökäytäntö on muka kolmessa vuodessa muuttunut...
Kysykää vielä ohjaavalta opettajaltanne mielipidettä siihen, kannattaako tätä (suomi24:ää) todella käyttää kanavana tiedon hakuun. Tännehän tarinoidaan mitä vaan.
Itse järjestäisin kyselyn toisin.
ilman isää/ isänkorviketta, veljeä/ sisaruksia. Sitä kohtaloa en toivo pahimmalle vihamiehellenikään.
Ei saa tarvittavia eväitä aikuiseen elämäänsä, vaan jää päälle jonkinlainen puutetila tunnetasolla. On vaikeuksia työ- ja sosiaalisessa elämässä, on vaikeuksia suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen (olen siis nainen).
Olen ripustautunut kulloiseenkin miesystävääni ja yrittänyt saada hänestä itselleni sitä isänkorviketta, mikä lapsuudessa jäi uupumaan. Ei hyvä! Sellaisesta isänroolista kun ei yksikään mies haaveile. Se on tuomittu epäonnistumaan.
Lisäksi vaikeuksia suhtautua luonnollisesti vastakkaiseen sukupuoleen, kun käytännössä ei sitä läheisyyttä ole koskaan ollut. Sitä on vain omien mielikuviensa varassa ja asettaa jotenkin kaikki miehet jalustalle, pitää niitä jotenkin aivan liian jumalaisina olentoina eikä tajua mitä paskoja miehet voivat olla. Tulee siis helpolla hyväksikäytetyksi suhteissaan, naiivi ja tietämätön kun on ja sitä "normaalia" suhtautumista vaan ei löydä vaikka miten epätoivoisesti yrittää.
Huono itsetunto. Vaikea kehittää itselleen tarvittavaa itsekunnioitusta, kun lapsuudesta jäänyt jotenkin sellainen leima itseen, ettei ole tasavertainen muiden kanssa. On vain epämääräinen huonommuudentunne ja häpeä. On joku josta kukaan ei välitä eikä tarvitsekaan välittää, kun ei edes oma isä välittänyt.
Että semmoista!
Ja arvatkaapa vain, mikä on suhtautumiseni spermapankkeihin ja keinohedelmöityksiin? Olen tullut siihen tulokseen, että syvimmässä sisimmässään ja tunnetasolla ihminen ei kai voi tajuta sellaisia asioita, joita ei itse ole henkilökohtaisesti kokenut. Ihmiset joilla on isä (kuinka huono sitten olikaan, mutta oli kumminkin), eivät voi tajuta, mitä on olla isätön. Muulla tapaa en voi käsittää, että on olemassa naisia, jotka haluavat tuottaa maailmaan isättömiä lapsia. Minusta se on raakaa henkistä julmuutta.