Kyselinkin tossa viikko sitten sellaisest, kun vajaan vuoden käytön jälkeen tuli ekan kerran tiputteluvuotoa kesken kaiken. No, se on kuulemma ihan normaalia, mutta kuinka kauan se voi jatkua, että on normaalia? Mulla on jatkunut nyt 9 päivää ja välillä sen verran runsaana, että on pitänyt phs:n sijaan käyttää tampoonia. Tänään lähtisi pillerilaatan viimeinen pilleri ja tyhjennysvuoto alkaisi normaalisti ensi viikon maanantaina. Alkaakohan se nyt myös niin, vaikka tiputtelee jo valmiiksi koko ajan. Ollaan lähdössä viikon päästä reissuun ja olin aiemmin siirtänyt ton vuodon alkamista siitä syystä, ettei olisi reissussa. Nyt pelkään, että systeemi on ihan sekaisin ja että vuotoa tulee joko tiputteluna tai "normaalisti" myös meidän reissun ajan. Mietin, jos söisin kaksi liuskaa noita pillereitä putkeen eli aloittaisin huomenna uuden liuskan, mutta ei sekään ehkä auta lopettamaan tiputtelua.
Ehdotuksia, mitä kannattais tehdä, ettei viikon päästä olisi mitään vuotoa (ainakaan runsasta)?!?
Osaisko joku
auttaa?
1
186
Vastaukset
- Nimetön
Pidä normaali tauko. Jos jatkat pillereiden syömistä tauotta, niin vuoto lomalla on entistä todennäköisempi.
Koska olet siirtänyt vuodon ajankohtaa eli pilleritaukoa? Miten teit siirron? Söitkö vain muutaman ylimääräisen pillerin seuraavasta laatasta vai koko laatan yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471