Työttömille ei lisäbudjettia, pakolaisille kyllä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903269307850_uu.shtml

Työttömille ei herunut hallitukselta lisäbudjettia mutta "maahanmuuttoon" otetaan kyllä lainaa, selviää toisesta artikkelista.

Mikähän järki tässä taas on että työttömät suomalaiset hädin tuskin saavat ruokaa syödäkseen eikä yksityisyrittäjiä pahemmin tueta mutta maahan rakennetaan samaan aikaan kymmeniä pakolaiskeskuksia ja nämä pakolaiset saavat huomattavasti isompia tukipaketteja kuin kantaväestö tai yksityisyrittäjät (jotka tekevät töitä 24/7).

Samaan aikaan myös peruskoululaisten opiskelijaryhmäkokoja tuplataan, eikä peruskoululaiset saa enää salaattia, tuoretta leipää tai muutakaan millä jaksaisivat opiskella ja kehittyä.

Peruskoulujen home ja kosteusvaurioihin ei myöskään löydy enää rahaa, kouluja lakkautetaan, koululaiset joutuvat kulkemaan kouluihin yhä vaarallisempia koulureittejä pitkin koska kuljetusta ei ole järjestetty (matkaa voi kertyä monta kilometriä pienelle lapselle liikenteen seassa).

Jopa työssäkäyvät ovat joutuneet pääkaupunkiseudulla kodittomiksi sillä tarpeeksi halpoja asuntoja ei enää ole vapaana ja asuminen käy liian kalliiksi eikä kodittomille järjestetä palveluita.

Ikänsä töitä tehneet jonottavat Hurstin leipäjonossa nöyrinä ja häpeissään kun veronmaksajan pitää ottaa vanhentuvaa ruokaa sisältävä ruokapaketti vastaan kun ei muuten enää voi perhettään elättää.

...Samaan aikaan kuitenkin elintasopakolaisille ja ankkurilapsille kyllä järjestetään majoitus, palvelut ja täysihoito.

Ei tätä voi enää työssäkäyvä veronmaksaja ymmärtää.
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pari vuotta enää uusiin eduskuntavaaleihin.

Äänestä
  • Liian myöhäistä suomi on konkurssissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin on.... kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903269307850_uu.shtml

Työttömille ei herunut hallitukselta lisäbudjettia mutta "maahanmuuttoon" otetaan kyllä lainaa, selviää toisesta artikkelista.

Mikähän järki tässä taas on että työttömät suomalaiset hädin tuskin saavat ruokaa syödäkseen eikä yksityisyrittäjiä pahemmin tueta mutta maahan rakennetaan samaan aikaan kymmeniä pakolaiskeskuksia ja nämä pakolaiset saavat huomattavasti isompia tukipaketteja kuin kantaväestö tai yksityisyrittäjät (jotka tekevät töitä 24/7).

Samaan aikaan myös peruskoululaisten opiskelijaryhmäkokoja tuplataan, eikä peruskoululaiset saa enää salaattia, tuoretta leipää tai muutakaan millä jaksaisivat opiskella ja kehittyä.

Peruskoulujen home ja kosteusvaurioihin ei myöskään löydy enää rahaa, kouluja lakkautetaan, koululaiset joutuvat kulkemaan kouluihin yhä vaarallisempia koulureittejä pitkin koska kuljetusta ei ole järjestetty (matkaa voi kertyä monta kilometriä pienelle lapselle liikenteen seassa).

Jopa työssäkäyvät ovat joutuneet pääkaupunkiseudulla kodittomiksi sillä tarpeeksi halpoja asuntoja ei enää ole vapaana ja asuminen käy liian kalliiksi eikä kodittomille järjestetä palveluita.

Ikänsä töitä tehneet jonottavat Hurstin leipäjonossa nöyrinä ja häpeissään kun veronmaksajan pitää ottaa vanhentuvaa ruokaa sisältävä ruokapaketti vastaan kun ei muuten enää voi perhettään elättää.

...Samaan aikaan kuitenkin elintasopakolaisille ja ankkurilapsille kyllä järjestetään majoitus, palvelut ja täysihoito.

Ei tätä voi enää työssäkäyvä veronmaksaja ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu