Tahtoisin neuvoja, koska en todellakaan tiedä mitä minun pitäisi elämälleni tehdä. Olemme olleet avokkini kanssa yhdessä kohta viisi vuotta. Niistä osan kaukosuhteessa ja viimeiset kaksi asuneet yhdessä. Olemme kolmikymppisiä molemmat. Avokkini on sellainen kunnollinen, kiltti mies. Suhteessamme ei sinänsä ole mitään suuria ongelmia. Seksi toimii vaikkakin alusta asti sitä on (minun kannaltani) hieman haitannut se, että avokkini on aika pidättyväinen seksi asioissa. Ts. seksiä harrastetaan illalla sängyssä, mutta muuallapa sitten yleensä ei. Alussa haittasi myös se, että minä olin halukkaampi kuin hän. Nykyään useimmiten hän tekee kuitenkin aloitteen. Suurempana ongelmana näen nyt hellyyden puutteen. Avokkini on sellainen 'ei puhu eikä pussaa' tyyppi. Jos ripustaudun kaulaan vähänkään pidemmäksi aikaa, minut työnnetään pois. Käsikädessä ei kadulla kuljeta. Katson kateellisena toisiaan kädestä pitäviä ja suukottelevia pariskuntia. Olen kertonut tästä avokilleni jo kauan aikaa sitten, mutta tilanne ei ole muuttunut.
Sitten, noin vuosi sitten, ihastuin toiseen mieheen, työkaveriin. Sellainen kunnollinen kiltti mies hänkin. Yhteisellä työmatkalla ajauduimme halailuun ja suukotteluun ja myöhemmin kaupungilla kierrellessämme hän tarttui käteeni ja niin kävelimme käsikädessä. Olo tuntui niin rakastetulta ja turvalliselta. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja olen nähnyt häntä tämän vuoden aikana vain muutamia kertoja. Tiedän kuitenkin, että hän haluaisi olla kanssani. Mutta hän ei halua rikkoa suhdettani ja odottaa, että päätän mitä itse haluan.
Viikko sitten päätin sitten erota avokistani. Kerroin sen hänelle. Kerroin ihastuksestani toiseen (jätin suukottelun mainitsematta) ja hellyyden kaipuustani. Hän pyysi minua miettimään vielä ja lupasi muuttua. Ja nyt sitten hän onkin ihan erilainen, halailee jatkuvasti, halusi seksiä jopa sohvalla. Mies, josta en ehkä haluaisikaan erota. Mutta kestääkö tämä? En todellakaan enää tiedä mitä haluan ja mitä minun pitäisi tehdä.
Sitten, noin vuosi sitten, ihastuin toiseen mieheen, työkaveriin. Sellainen kunnollinen kiltti mies hänkin. Yhteisellä työmatkalla ajauduimme halailuun ja suukotteluun ja myöhemmin kaupungilla kierrellessämme hän tarttui käteeni ja niin kävelimme käsikädessä. Olo tuntui niin rakastetulta ja turvalliselta. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja olen nähnyt häntä tämän vuoden aikana vain muutamia kertoja. Tiedän kuitenkin, että hän haluaisi olla kanssani. Mutta hän ei halua rikkoa suhdettani ja odottaa, että päätän mitä itse haluan.
Viikko sitten päätin sitten erota avokistani. Kerroin sen hänelle. Kerroin ihastuksestani toiseen (jätin suukottelun mainitsematta) ja hellyyden kaipuustani. Hän pyysi minua miettimään vielä ja lupasi muuttua. Ja nyt sitten hän onkin ihan erilainen, halailee jatkuvasti, halusi seksiä jopa sohvalla. Mies, josta en ehkä haluaisikaan erota. Mutta kestääkö tämä? En todellakaan enää tiedä mitä haluan ja mitä minun pitäisi tehdä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mikä kestää ja mikä ei. Voihan olla niinkin että tämän uuden ihastuksesi kanssa asiat eivät menisi niin kuin ajattelit ja sekin suhde loppuu lyhyeen.
Harva mies rakastaa niin syvästi että olisi valmis muuttumaan takiasi. Kumpaan luotat enemmän 1) oma turvallinen mies joka luultavasti rakastaa todella paljon 2) uusi ihastus jota et tunne, pussaa ja halaa, mutta vaihtaako kyllästyttyään parempaan?
Pidä aikalisää ja mieti mitä haluat. Mutta älä pohdi vaihtoa toiseen vaan pohdi sinun ja miehesi suhdetta ja sitä että onko sillä tulevaisuutta vai ei. Ja ole rehellinen itsellesi ja miehellesi. Kumpi sinusta on pahempaa 1) mies joka ei osaa näyttää tunteitaan, mutta on siihen sinun vuoksesi valmis 2) sinä joka valehtelet ja vehtaat miehesi selän takana? Olisiko mies edes kanssasi jos tietäisi puuhistasi?
toivottavasti aitous on vielä arvossaan. Oli se sitten kumpi hyvänsä, arvosta aitoa, älä ostamalla tai pyytämällä tehtyä asiaa. Pyyteetön tunne on aina arvokkaampi, kuin kerjätty.
Voiko aikuista ihmistä pyytää muuttumaan vain omien mieltymysten takia? Voisiko kriisitilanteessa ajatella myös oman itsensä toimintaa?
Voiko kukaan muuttua päivässä tai kahdessa, vai onko "muuttuminen" toisenlaiseksi vain näyttelyä, jota suorittaa ettei menetä puolisoaan?
Voiko äkillinen tai hetkellinen ihastus, joka perustuu vain suukotteluun, käsi kädessä kävelyyn ja hellydenkaipuun tyydytykseen syrjäyttää pitkäaikaisen suhteen? Jos voi, niin oletko varma, että se olisi muulla tavoin sinua tyydyttävä suhde?
Selvästikin olet kyllästynyt nykyiseen kun olet kiinnostunut toisesta miehestä.
Ehkä sinä olet hänen kanssaan vain siitä yksinkertaisesta syystä että sinulla ei ole rohkeuta erota, koska pelkäät jääväsi yksin.
Minusta sinun pitäisi olla yksin. Ei sekään kovin hyvältä kuulosta, että sinun pitää kerjätä avokiltasi hellyyttä ja saat sitä vasta kun olet pyytänyt. Hän ei siis kaivannut sitä.
Minusta se ei kuulosta hyvältä myöskään.
Teidän suhteenne kuulostaa...tylsältä.
Ei ketää nvoi muuttaa tai vaatia muuttumaan vain sen takia, että itsellä olis mukavampi olla. Ei se nyt vaan luonnista, että ihmistä joka on pidättyvä hellyydenosoituksia tai kosketusta kohtaan, vaaditaan muuttumaan pusu- tai seksikoneeksi. Ei se ole oikein sitä ihmistä kohtaan - se, jos mikä on feikkiä.
Jospa molemmat pelkää yksin jäämistä?
Eikös käsikäsessä kävely julkisella paikalla ja halailu ole koulutytön unelmia? Onko niillä merkitystä aikuiselle henkilölle? Minun mielestäni teillä tai sinulla on jotain niin pahasti pielessä, että kannattaa harkita eroa. Kummankaan ei tarvitsisi teeskennellä tai vaatia jotain, mikä ei ole ominaista itselle.
Kiitos vastauksista. Tiedänhän toki, että itseni minun on päätös tehtävä, mutta kirjoittaminen ja muiden mielipiteiden lukeminen selvittää asioita.
Vielä hellyydestä. Tiedän, että se on persoonallisuuskysymys ja avokillenikin olen sanonut, että vaikka minä siitä kärsin, niin jollekulle toiselle naiselle se ei ehkä olisi ongelma. En itsekään usko, että hän muuttuisi. Tiedän siis, että minun on joko tyydyttävä (minun mittapuuni mukaan) liian vähään hellyyteen, tai lähdettävä suhteesta.
Tiedän myös, että jos haluan pysyvän parisuhteen, minun on opittava katsomaan joitakin puutteita läpi sormien. Itsellänikihän niitä on, tietenkin. En vain tiedä, pitäisikö tämä läpisormien katselu aloittaa jo nyt (kun ei vielä olla naimisissa ja ei ole lapsia) vaiko vasta kun olaan jollakin tapaa sitouduttu. Päätöksen hetki on nyt myös siksi, että avokkini on lähdössä toiselle paikkakunnalle töihin ja itse olen hakemassa töitä ja minun pitäisi päättää haenko samalta paikkakunnalta kuin hän vaiko ei.
Suhteestani tuohon toiseen mieheen olen kärsinyt hyvinkin voimakasta huonoa omaatuntoa. Jos aion jatkaa avokkini kanssa, tiedän että minun pitää kertoa hänelle koko totuus. Sitten jää nähtäväksi pystyykö hän antamaan anteeksi.
En usko pelkääväni jääväni yksin, koska olen aika suosittu miesten keskuudessa. Sitä kyllä pelkään, että vaadin suhteelta liikaa ja siksi en ole onnellinen.
voi herrasväki.. Tietysti molemmat pelkää yksinjäämistä, mut ei se pelko ole mikään syy.
Musta taas miksi pitäis olla niin kylmä ja kapakala, ettei voi rakkaimpansa kanssa edes käsikädessä kävellä. Se ei ole mikään nuorien etuoikeus ja ainakin tuntuu, et kyllä sitä myös haluaisi hellyyttä.
Tuntuu, et miten voi olla siinä kaikkein läheisimmässäkin suhteessa niin kylmää, ettei näytetä tunteita, eikö niitä ole, vai onko muut asiat jotenkin tiellä?
Ei hellyys ole keltään pois. Se on ihan tieteellisestikin todistettu usein, että ihmiset tarvii monenlaista kosketusta ja et koskettaminen aktivoi tiedostamattomia aivoalueita omalla tavallaan. Ei ole ihme, jos joku kärsii kosketuksen nälästä.
Jos läheisyyttä vähättelee "koulutytön unelmiksi", kuulostaa melko kieroutuneelta. Olkoon sitten mitä hyvänsä nimitystä, mutta kaikki tarvii ja kaikki saa tarvita läheisyyttä. Ei sisar-veli suhde ole mikään rakkaussuhde. Tietysti sillä on merkitystä aikuiselle ihmiselle, se ei ole mikään ikäkysymys vaan inhimillinen ihminen haluaa antaa ja saada hellyyttä iästä riippumatta.
voi tietysti kokeilla vaatia toista muuttumaan, mutta jos se ei ole luontaista, se tuskin kestää.
Ei aikuisten normaalia teini-ikää kokeneiden aikuisten tarvitse käsikädessä aikuisena kulkea.
Eikä se vain sovi kaikkien maailmaan - me olemme suvaitsevaisia kaikenaailman ugalabugaihmisten maailmaan ja kulttuuriin, mutta emme sille, etteä joku voi ajatella läheisyydestä, seksistä tai yhdessäolemisesta eri tavalla. Ei se ole kapakala, joka ei kulje käsikädessä, itke joka hetkessä tai suutele kaikki vastaantulevia.
Ehkä se on jossain tapana, mutta ei Suomessa vielä aikoihin
Miettikkää rauhassa mikä on kummallekin ominaista käyttäytytmistä ja mikä sopii omaan persoonaan ja luonteeseen.
Aika itsekästä vaatia kumppanilta muutosta vain oman nautinnon tähen.
sisar- ja velisuhde on oikeasti pysyvin suhden kahden ei-sukulaisen välillä .
ei tarvitsekaan. Ei todellakaan tarvitse. Eikä tarvitse puhua kauniisti toiselle, ei arvostaa toista, ei luottaa, ei rakastaa ja antaa hellyttä. Eihän se tarvitse, ei missään siihen pakoteta. Useimmat vain haluavat antaa ja saada.
Toki saa olla niin kylmä ja välinpitämätön kuin ikinä tahtoo. Ei keltään tarvi vaatia mitään.
Mutta silloin saa ymmärtää, ettei se myöskään kaikille sovi. Minusta ei tarvitse vaatia kumppanilta muutosta, mutta onko yhtä väärin pyrkiä muuttamaan itseään sellaiseen, mihin ei ole ja mikä on taas itselle vastaista?
Miksi oma itse olisi sen vähäarvoisempi kuin toinenkaan tuossa?
Sehän on ihan vapaaehtoista. Jos sen kokee "täytymiseksi", eikä se ole iloa, onko hommassa mitään järkeä?
Yksi maailman iloisin ja luonnollisin ja ihanin asia, miten siitä voidaan saadakin noin omituinen?
voi olla pysyvin, ystävyyssuhteetkin voi olla pysyvämpiä kuin romanssit, tai sitten ei.
Sisaruussuhteet on melko pysyviä, kunnes eivät enää ole. Ei mistään suhteesta saa takuuta. Luoton voi saada monestakin. Väitän, että hoidettu rakkaussuhde on kuitenkin se kiintein ja läheisin.
Sisar-velisuhteeseen ei koskaan välttämättä tulisi edes mitään niin kovia ristiriitoja, koska ne asiatkin mitkä jaetaan ei ole niini henkilökohtaisia, kuin ihan sen lähimmän kanssa.
Jos rakkaussuhteessa todella molemmat antaa itsensä. Jos ei anna, voi joku muu suhde tuntuakin sit enemmältä.
Rakkaus ja viha ovat hyvin lähellä toisiaan, niitä voisi kutsua sisaruksiksi.
Josku on vain myönnettävä, että se toinen osapuol iei olekaan se oikea ja silloin on syytä luovuttaa ja päästää irti.
Ei hiljaista hissukkaa voi halutessaan alkaa vaatia muuttumaan kansainväliseksi playboyksi.
Minusta tuntuu, että parisuhteessa alkuhuuman mentyä ohi alamme itse kukin vaatia siltä kumppanilta erilaisia ominaisuuksia, emme niinkään anna itsestämme mitään. Siinä sitten onkin piru irti, kun molemmat vaativat.
On kaunis klishee, että rakkaus on antamista ja saamista. Sitähän se on, mutta senkään nimissä ei pidä teeskennellä ja olla olematta oma itsensä.
Onko edes oikeutta vaatia kumppania käyttäytymään, niin että se tuottaisi vain MINULLE täyttymyksen ja tyydyttäisi MINUN tarpeeni?
Minulla on ollut nuorena suhde, jossa kumppani jopa vaati muna harrastamaan tiettyjä asioita, koska hänestä se oli "sopivaa". Kyseessä oli harrastukset, joita en ikimaailmassa ollut edes harkinnut itselleni. Häntä miellyttääkseni "harrastin" hampaat irvessä, että olisin ollut hänelle mieliksi. Sama oli tunnepuolen kanssa - minulle olisi riittänyt vähempikin pussailu ja rakkaudentunnustukset, mutta niitäkin oli vain pakko esittää. Muistan vieläkin, mietn minua oksetti, kun hän otti kädestä kiinni ja vei sohvalle pussailemaan pitkäksi aikaa. Aikansa sitä kestää ja esittää, mutta kun ei se ollut omaa itseä, niin ei siitä mitään tullut.
Sen jälkeen olen onnistunut paremmin, kun etsin kumppanin, joka oli aika samankaltainen ajatusmaailmaltaan kuin minä. Silloin vaasta pystyi olemaan oma itsensä ja antoi itsensä kelvata sellaisenaan ilman mitään kommervenkkejä.
Ap. kirjoittaja on eksyksissä omass aitsessään. kumppani ei miellytä ja sisimmässä kytee ihastus toista miestä kohtaan. Ole rehellinen itsellesi ja miehellesi ja kerro asiasta. Erotkaa jos siltä tuntuu, mutta älkää tukahduttako toisianne.
Sinun exäsi on nyt tajunnut että ei halua sinua menettää ja yritää parhaansa tehdä niinkuin sinä haluat, ei tässä ole kyse muuttumisesta niikään vaan opettelemisestä olla toisen kanssa, kukahan meistä osaa olla ja tehdä aina oikein parisuhteessa tai missään ilman että me opitaan ja opetellaan olemaan toisten kanssa, muuttuminen ei ole paha asia eikä tarkoita että ihmisestä viedään jotain hänen omasta persoonastaan pois, ehkä hän itsekkin on aina halunnut olla sinulle hyväksi mutta ei vaan osannut ja nyt kun vihdoin tajusi miten niin sen tekee. Monet ihmiset ovat jäykkiä ja kylmiä ja eivät osaa olla ja näyttää hellyyttä ja tietenkin täällä suomessa sehän on ihan kuin lailla kielletty, mutta jos on parisuhteessa siinäkin kuin muissa asioissa pitää tulla toista ihmistä vastaan koska hellyys on ihmisen perus tarve. Mielestäni sinun pitää kertoa miehellesi tästä toisesta miehesta, se ehkä näyttää teidän suhteen voimakkuuden sitten ja tuo kyllä muita ongelmia niin varaudu niihin ja se on kyllä vaikea antaa anteeksi toise ja jos haluat ja hän haluaa niin anna hänelle mahdollisuus näyttää että asiat voivat olla eri hänen kansaan vaikka 6 kuukautta ja jos ei mene hyvin niin sitten muuta pois mutta älä suoraan sen toisen luo vaan yksin ja voithan tietenkin sitä toista alkaa nähdä pikku hiljaa sen jälkeen. Tsemppiä vaan mutta ole rohkea ja etsi kumppani jolta saat ne ainakin perus tunteet tyydytettyä koska jos haluat ja tarviit hellyyttä ja rakkautta ja läheisyyttä ja et sitä saa sinusta tulee katkera ja epäonnellinen ihminen jota kukaan ei loppujen lopuks halua.