Eli ääneni käheytyy tai jopa lähtee lähes kokonaan jopa jo parin kappaleen laulamisen jälkeen... Olen käynyt noin viidellä tai kymmenellä laulutunnilla, mutta lopetin, koska ne aiheuttivat liikaa stressiä enkä voinut sietää muiden kuulevan. Olen kuitenkin kuullut paljonkin myönteistä palautetta äänestäni. (kuulemma parantunut!) Asiaan: Mikä on ongelmani, kun ääneni käheytyy niin helposti? Yleensä nielussa, aina vasemmalla puolella myös alkaa tuntua valkea, pieni "patti" jota koskee kamalasti kun nielen. (aina ei näy mitään) Joskus se tulee heti laulamisen jälkeen, joskus ihan satunnaisesti, mutta luulisin kuitenkin laulamisella olevan jokin yhteys tähän asiaan... Enkö osaa rentoutua laulaessani? Olen kuullut myönteistä palautetta äänestäni silloin, kun laulamisen jälkeen ääni on tuntunut entistä terveemmältä eikä käheydestä ole tietoakaan. (muisa tilanteissa kukaan ei ole onneksi kuullutkaan) Tällaisista suorituksista tuntuu kuitenkin olevan aikaa, viimeisin oli viimeisimmällä laulutunnilla syksyllä. 7-luokan laulukokeesta, josta nyt on vuosi, sain kympin, perusteena tarkka nuottiin osuminen. Ongelmani on nyt kuitenkin tuntunut kärjistyvän viime aikoina ja häiritsee kovasti. Osaisikos joku millään kertoa, mistä tämä saattaisi johtua? Laulaminen tuntuu aina vaan vaikeammalta, en tiedä enää miten päin pitäisi olla :( Luonnollisuus tuntuu kaikkoavan, vaikka pyrin laulamaan sen enempää ponnistelematta kuin puhuessakaan! (saattaa sitten karata nenän kautta ulos...) Mitä on tapahtunut? Olen nyt siis 14-vuotias ja tyttö, musiikin harrastusta takana 8 vuotta.
Ps. Laulunopettajani käy meillä joka viikko opettamassa veljelleni rumpujen-, minulle kitaran- tai pianonsoittoa, mutten tiedä, kehtaisinko häneltä kysellä. Jos hän aikoo laulattaa minua, pyörryn kuitenkin ennen kuin saan suuni auki :'( Enkä aio laulaa enää perheeni kuulen. En, ennenkuin pystyn siihen, mihin he uskovat, eli siihen, mihin pystyin puoli vuotta sitten laulutunnilla, tai vuosi sitten laulukokeessa.
Anteeksi, romaani...
Ääni käheytyy
6
1698
Vastaukset
- -Z-
kysyä siltä laulunopettajalta. Jos hän on ammattitaitoinen, hän ymmärtää mistä on kyse ja osaa ohjata sinut oikealle ihmiselle tutkituttamaan oireita enemmän. Jos et uskalla häneltä kysyä, voit käydä koulun terveydenhoitajalta kysymässä asiasta ja/tai pyytää lähetettä lääkärille tutkituttamaan asia. Lääkäri voi sitten lähettää sinut eteenpäin puheterapeutille tm.
Kyhmyjen ilmestyminen kurkkuun ei kerro hyvästä. Koska ne ilmestyvät satunnaisesti eivätkä ole siellä koko aikaa, kyse ei ole kyhmyistä joista puhutaan esim syövän yhteydessä, eli sitä ei pidä pelätä. Nämä kyseiset kyhmyt tulevat silloin kun ääntä käytetään väärin, ja silloin on hyvä hankkia apua jo heti alkumetreillä.
Voihan olla että nuo sinun kyhmyt ja käheys johtuvat pelkästään siitä ettet ole saanut ääntäsi "auki" kunnolla. Et ole lämmitellyt tarpeeksi äänilihaksia ja kurkun lihaksia, jolloin ne ovat rasittuneet käytöstä, lihastyöstä. Vertaa vaikka juoksua, pituushyppyä tai keihäänheittoa - mitä tapahtuu jos lähdet tekemään huippusuoritusta kylmiltään, ilman että olet lämmitellyt lihaksiasi ennen? Ilman alkuveryttelyä.
Laulamisessa käytetään lihaksia, ne pitää lämmitellä ja pitää huolehtia ettei lihasjännitystä ole. Laulamisen yhteydessä puhutaan äänen avauksesta = äänen lämmittely = äänen käytössä tarvittavien lihasten lämmittely. Eli tee monipuolisia ääniharjoitteita, joiden tarkoituksena on lämmittää, rentouttaa ja venyttää ääni-instrumenttisi lihaksia. Tämä siis ennen laulamista, ja joka ikinen kerta. Tiedän, äänenavaus"lallatukset" ovat tosi tylsiä, mutta kun tietää miksi niitä tehdään, ne eivät olekaan yhtään tyhmiä, vai mitä?
Kun sanot että silloin kun sinun laulusi on kuulostanut hyvältä, ei kyhmyjä ole tullut - voisin tämän pohjalta veikata, että äänesi on ollut silloin auki, instrumenttisi on lämmitetty kunnolla. Kun ääni on auki, laulaminen tuntuu kivalta koska se ääni vain tulee jostain, kauniisti ja nätisti. Mutta heti kun tuntuu että jossain on vikaa, sitä alkaa korjailemaan ja etsimään missä vika on, ja usein lopputuloksena on enemmän kipeyttä.
Omasta lauluinstrumentista pitää pitää huolta. Itse asiassa koko kroppasi on sitä instrumenttia, joten sinun pitää huolehtia myös itsestäsi, kropastasi, fyysisesti ja henkisesti. Harmillisesti emme pääse tätä instrumenttia karkuun emmekä voi laittaa sitä koteloonsa kun emme sitä käytä. Mutta mikä ilo onkaan kun olemme saaneet laulunlahjan ja saamme käyttää sitä!
Toivottavasti tästä "romaanista" oli apua.
Toivon, että ratkaisu löytyy ja pääset taas nauttimaan siitä upeasta instrumentistasi!- levitra
buebfann, farmaco kamagra, letcvqlk, Levitra prix, oaxupnvq, acheter kamagra, hfmiyhqd, Ordina VIAGRA, ndlcomqa,
- -Z-
sanoit, ettet kestänyt käydä laulutunneilla kun et halunnut muiden kuulevan. Olisiko sinun mahdollista saada laulutunteja sellaisessa paikassa tai sellaisella tavalla ettei muut ole kuulemassa? Mitä jos kertoisit opettajallesi ettet halua että muut kuulevat.
Tod.näk. opettajasi sanoo että täytyyhän sinun jossain vaiheessa kuitenkin laulaa muillekin, että miksi muuten harjoitella. Mutta tosiasia on, että sinun EI tarvitse koskaan ikinä laulaa kenellekään muulle, jos sinä itse et halua. Ja kyllä, laulutunteja voi ottaa ihan vain omaksi ilokseenkin. Ja yleensä sen jälkeen kun on alkanut tykkäämään omasta laulamisestaan, sitä haluaa esittää ääntänsä muillekin ja silloin HALUAA laulaa muille ihmisille.
Tai sitten hakeutua jonkun toisen laulunopettajan luokse. Kannattaa etsiä itselleen hyvä laulunopettaja, jonka kanssa tulee mainiosti toimeen ja jonka tunneille on kiva mennä. Se auttaa opiskelussa! - äänenmurros!
Ensinnäkin, jos nielussa on kyhmy, jonka pystyt ilmeisesti itse näkemään, ei tämä todennäköisesti liity lauluun mitenkään. Ainoat kyhmyt, mitä väärästä laulusta voi tulla on ns. äänikyhmyt, jotka tulevat äänihuuliin. Ja äänihuulethan siis eivät ole nielussa, vaan syvemmällä kurkussa, kurkunpäässä. Sinne ei ihan vessan peilillä katsella, vaan sinne pystyy katsomaan vain alan ammattilainen tietyillä välineillä. Äänikyhmyt eivät myöskään tunnu niellessä, ainoa merkki niiden olemassaolosta on yleensä käheä, holtiton ääni. Käheys kuuluu tällöin myös selvästi puheessa. Kannattaa nyt ensi hätään kuitenkin selvittää korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä se, ettei siellä äänihuulissa ole mitään vialla ja mikä tämä nielukyhmy oikein on.
Yksi mahdollisuus on myös, että sinulla on äänenmurros. Pojilla äänenmurros on selkeämpi kuin tytöillä, mutta tytöillekin tulee äänenmurros teini-iässä, joka saattaa juurikin aiheuttaa laulussa ongelmia, vaikka muuten sitä ei puheesta kuulisikaan.
Laulunopettajasi kuuluisi puuttua äänen käheytymiseen - eikö hän kuullut sitä silloin, kun kävit tunneilla? Onko laulunopettajasi pätevä? Tällainen rumpalikitaristipianistilaulunopettaja kuulostaa aika erikoiselta tapaukselta. Oletko varma, että hänellä on tarvittavaa pätevyyttä ja tietämystä laulamisesta - ja ennen kaikkea laulun opettamisesta? - vaihdokasa
Vaihda opettajaa jos ääni käheytyy. Itse kärsin epäpätevästä (mutta mukavasta) laulunopettajasta parin vuoden ajan, kunnes vaihdoin opettajaa eikä ääneni enää käheytynyt vaan alkoi kehittymään. VAlitettavasti ensimmäinen laulunopettaja oli huono opettaja, vaikka hänellä olikin tutkinto.
Laulutunnilla ei ääni koskaan saisi käheytyä, vaan kirkastua jos se tunnille tullessa on käheä.- luomulaulu
se vain vastaa niin kuin sinne huudetaan.Tai lauletaan. Kuulet siellä mitä teet. Ei mikään risukko eikä kannokko vaan oikea tukkipuumetsä jos niitä vielä löytyy teiltäpäin. Kyse on akustiikasta, kunnon salikin käy, mutta kaakeloitu kylppäri antaa helposti liian positiivisen kuvan.
Äänen pitää soida vapaasti ja luonnollisesti enkä tiedä metsää parempaa paikkaa sen löytämiseksi.
Laulamisessa on kyse kokonaisvaltaisesta tilan ja yleisön haltuunotosta ja siihen tarvitaan rohkeutta ja varmuus siitä että tietää mitä tekee.
Tässä en puutu niihin äänentuottajiin jotka ovat täysin riippuvaisia elektroniikasta, mielestäni siinä ei ole kyse laulamisesta.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 205014
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni861792Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r21681Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2891656Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741625Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2561458Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1361250Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121190Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi691141Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041139