kerron nyt lyhyesti oman tarinani,
meillä on mieheni kanssa takana 4½ vuoden avoliitto. meillä on yksi lapsi. Suhteemme on ollut kivikkoinen, riitainen mutta silti aina perhe on ollut molemmille tärkeä.
Kuitenkin nyt tilanne kärjistyi, sain tietää että mieheni oli vuoden vaihteessa soitellu ja ollut yhteyksissä yhden naisen kanssa, mitään ei silloin kuitenkaan tapahtunut, nyt kuitenkin viikko sitten se pahin taopahtui, mies petti minua tämän kyseisen naisen kanssa. Mies kertoi minulle itse tapahtuneesta, sanoi myöskin haluavansa erota, koska on ihastunut tähän toiseen naiseen. Ensi reaktioni oli että miten joku voi tehdä niin perheelleen? miten joku voi olla niin moraaliton että rikkoo toisen perheen? Meillä kuitenkin oli vaikeat ja riitaisat ajat takana, niin olihan jotain tälläista odotettavissa vaikka ikään mikään ei oikeuta pettämään. Kuitenkin tapahtuman myötä itselleni heräsi vahvat tunteet siitä että meidän elämä ei ole tarkoitettu jäämään tähän, en saa katkeruuden viedä lapseltani perhettä, tässä vaihessa on mietittävä tarkkaan mikä elämässä OIKEASTI on tärkeää? ja minulle se on perhe, tämä perhe, tämä elämä. Erittäin raskasta se on minulle on kun tiedän miehelläni olevan tunteita toista kohtaan, mutta olen valmis tekemään kaikkeni sen asian muuttamiseksi, meillä on kuitenkin hyvääkin elämää takana, ja niitä hyviä aikoja muistelemalla, ajattelemalla tulevaisuutta onnellisena, katsomalla ihanaa pientä lastani, jaksan. En halua katkeruudn vievän perhettä, haluan tehdä kaikkeni, vaistoni sanooo että älä lähde, yritän kääntää asian voitoksi, ja toivon että joku päivä kaikella tällä on ollut tarkoitus ja opetus, toivon että en yritä turhaan ja vielä tulisin voittamaan sen tavoitteen ja palkinnon mitä etsin, se on sen arvoista. ehkä saan joku päivä vielä kiittää itseäni siitä että valitsin tämän tien?
Kuitenkin haluaisin kysyä, että onko joku ollut samassa tilantessa? Onko jollain omia kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Millä keinoin itse olette selvinneet? Olisiko teillä neuvoja/ehdotuksia miten lähteä parantamaan suhdetta?
meillä on mieheni kanssa takana 4½ vuoden avoliitto. meillä on yksi lapsi. Suhteemme on ollut kivikkoinen, riitainen mutta silti aina perhe on ollut molemmille tärkeä.
Kuitenkin nyt tilanne kärjistyi, sain tietää että mieheni oli vuoden vaihteessa soitellu ja ollut yhteyksissä yhden naisen kanssa, mitään ei silloin kuitenkaan tapahtunut, nyt kuitenkin viikko sitten se pahin taopahtui, mies petti minua tämän kyseisen naisen kanssa. Mies kertoi minulle itse tapahtuneesta, sanoi myöskin haluavansa erota, koska on ihastunut tähän toiseen naiseen. Ensi reaktioni oli että miten joku voi tehdä niin perheelleen? miten joku voi olla niin moraaliton että rikkoo toisen perheen? Meillä kuitenkin oli vaikeat ja riitaisat ajat takana, niin olihan jotain tälläista odotettavissa vaikka ikään mikään ei oikeuta pettämään. Kuitenkin tapahtuman myötä itselleni heräsi vahvat tunteet siitä että meidän elämä ei ole tarkoitettu jäämään tähän, en saa katkeruuden viedä lapseltani perhettä, tässä vaihessa on mietittävä tarkkaan mikä elämässä OIKEASTI on tärkeää? ja minulle se on perhe, tämä perhe, tämä elämä. Erittäin raskasta se on minulle on kun tiedän miehelläni olevan tunteita toista kohtaan, mutta olen valmis tekemään kaikkeni sen asian muuttamiseksi, meillä on kuitenkin hyvääkin elämää takana, ja niitä hyviä aikoja muistelemalla, ajattelemalla tulevaisuutta onnellisena, katsomalla ihanaa pientä lastani, jaksan. En halua katkeruudn vievän perhettä, haluan tehdä kaikkeni, vaistoni sanooo että älä lähde, yritän kääntää asian voitoksi, ja toivon että joku päivä kaikella tällä on ollut tarkoitus ja opetus, toivon että en yritä turhaan ja vielä tulisin voittamaan sen tavoitteen ja palkinnon mitä etsin, se on sen arvoista. ehkä saan joku päivä vielä kiittää itseäni siitä että valitsin tämän tien?
Kuitenkin haluaisin kysyä, että onko joku ollut samassa tilantessa? Onko jollain omia kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Millä keinoin itse olette selvinneet? Olisiko teillä neuvoja/ehdotuksia miten lähteä parantamaan suhdetta?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Lapsen takia ei kannata jatkaa yhdessä.Jos voit olla yksinhuoltajana eroa. Kaikki ei siihen kykene.
ei lapsi tietystikkään ole ainoa syy, kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin omat tunteeni on herännyt tämän asian myötä uudella tavalla, ja olen huomannut että tämä elämä on sitä mikä meille on parasta, minulle on parasta, tätä elämää haluan. Rakastan miestäni, ja haluan auttaa häntäkin löytämään ne tunteet uudelleen, aikasemmin asia oli toisinpäin, itse olin tunteeton ja mieheni rakasti. Jotenka uskon sen takia että asioita voisi vieä parantaa, että voitaisiin yhdessä kääntää tää tilanne voitoksi. vaikka vaikeeta se tulee olemaanki.! mutta jos ei homma sitte yksinkertaisesti toimi, enpä sitten tähänkään aio jäädä kitumaan, puolin ja toisin se tuottaa vaan haittaa jäädä roikkumaan jos asiat ei parane. mutta eikö kuitenkin oo paras yrittää? ei sillä kuitenkaan mitään saa jos vaan luovuttaa ja on katkera? pysyis vaan tää sama ajatus koko ajan, niin jaksais toivoa parasta.!
olet joskus myös pettänyt miestäsi? Vai miksikö tunteesi muuttui miestäsi kohtaan?
ei en pettäny, mutta kyllä ihastunu toiseen, koskaan en kuitenkaan asialle mitään ole tehnyt. Se on hyväksyttävä että niin käy melkein meistä jokaiselle jossain vaiheessa, jokaiseen parisuhteeseen kuuluu se että kumppani voi hetkellisesti ihastua toiseen, ja oma kumppani ei sillähetkellä niin kiinnostakkaan. Mutta niin se on melkein jokaisen kohdalla? en tiedä yhtään parisuhdetta jossa niin ei olis käyny...mutta ne ajatukset jää ku keskittyy sihen mikä itselle on tärkeintä...mistä sait sellasen käsityksen että pettänyt olisin?
ukostasi nyt, kun se vieraalla pesällä temuaa, teki niin kovin rakkaan ja tärkeän? Se, että sinä olet huomannut minkälainen elämä teille on parasta ei välttämäti ole sitä mitä miehesi haluaa. Tuskin hän muutoin olisi erohaluaan ääneen lausahtanut ja olisi vieraan sylissä.
Uskossa on hyvä elää, mutta jotennii on sellanen viilis, että sinun etsikkoaikasi teidän suhteessanne oli ja meni. Pettämisten jälkeen parisuhde ja tunnetaso ei enää palaa ennalleen, se on toiveunia. Kerran petetty luottamus on ikuisesti petetty luottamus. Yrittää kannattaa ja pitääkin, mutta vain silloin kun molemmilla on siihen aito halu. Yksin sinä et saa toimivaa paria aikaiseksi vaikka kuinka haluaisit.
palatessaan. Sitten vaimokin teki SEN ja mies huomasikin YLLÄTYS, YLLÄTYS että hänelläpä onkin tunteita omaa vaimoaan kohtaan. Silloin alkoi jo olla kaikki myöhäistä seinä tuli vastaan loppupelissä.
niin ja siihen toiseenkysymykseen unohdinkin vastata, huomasin kun tähän tilanteeseen tultiin että, ei ei, ei tää oo sen arvosta, en mä halua kaikkee menettää mikä mulla on, mä haluan tämän perheen ja tämän elämän. Kun kaiken on menettämässä niin kyllä se pistää vaan äkkiä ajattelemaan niitä asioita jotka omaa sydäntä on lähellä. Oma tunteettomuus johtui ehkä siitä että raskauden jälkeen hormoonit pomppii eessuntaassun, ja myöski tuntu sillon vaan siltä että tässäkö tämä nyt on? täälläkö mä aina elämäni vietän? tuli vaan jotenki semmonen pakokauhu siitä että tämä elämä nyt sitte on tässä aina vaan. mutta huomasinki että enhän mä elämältä oikeesti edes muuta kaipaa.
sihen en kuitenkaan usko että parisuhdetta ei voi pelastaa pettämisen jälkeen. koska niin monta parisuhdetta olen nähnyt joiden liitto on vaan vahvistunu sen jälkeen. eihän se tosin kaikkien kohdalla päde mutta ei ilman yritystä sitä ei ikään voi saada tietää?
Taitaa ne pettämisen myötä vahvistuneet liitot olla samaa satsia kuin joulupukki, uskokoon ken tahtoo. Kyllä se pettäminen sielä pohjalla kummittelee vaikka eronneet ja yhteen palanneet kuinka vakuuttelevat suhteen vahvistuneen. Siitä jää epämiellyttävä luottamuspulan tunne, jos pettää kerran miksei uudestaankin? Niin se vaan tuppaa meneen, että ne joilta se pettäminen luonnistuu ensimmäisen kerran se kyllä onnistuu uudestaankin. Sen olen itse saanut kokea, vaikka muuta vannottiinkin. Ihminen on onneksi rakennettu siten, että se uskoo ja luottaa kaiken aina kääntyvän ja tapahtuvan itselle parhain päin. Kyllähän se kortti katsoa pitää, jos siltä tuntuu. Usko yhteiseen huomiseen ei tosin luonnaa jos olet yksin uskosi kanssa.
Olipa huippu kirjoitus.En millään tahdo arvostella kenenkää aikeita,mutta ottaisi ohjat omiin käsiin ja miehen tavarat pakkaisin lähtöä varten.Jos siinä vaiheessa ei mikään loksahda paikalleen niin ei mi lloinkaan.Muista, tehtyä ei saa milloinkaan tekemättömäksi ja sinun täytyy elää sen asian myötä loppu elämä hyvinä ja myös pahoina päivinä ,joka kaivertaa sydäntäsi, että sinun ja lapsesi tärkeinpien arteiden edelle on miehesi elämässä mennyt joku teitä tärkeänpi,ei anteeksi antoa ole,puhun kokemuksesta.jaksamisiin kevään myötä.
niin sen tiiän että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja puhuit aivan totta, taakka on raskas, ja erittäin painava. huooh, ei millään päätöstä saa tehtyä, pää lyö niin tyhjää ja tunteet jyllää joka suuntaan. ei tiiä mitä tehdä tai ajatella.
kiitos vastauksesta, tuo anto taas uuutta ajatavaa. aurinkoista kevättä myös sinulle!
En usko että mies enää sun luokse palaa. Vaikka kuinka yrittäisit parantaa liittoanne, niin miehesi on jo löytänyt onnen liiton ulkopuolelta. Miksi hän enää jäisi väjähtyneeseen liittoonne?
Sinulta nyt menee vaan muutama tovi kunnes tajuat, että sun liitto on jo ohi. Et ole ainoa, jonka ukko pettää ja lähtee toisen matkaan. Sellaista tapahtuu aivan liian usein. Lapsia tuskin nämä pettäjät ajattelevat, joten tee elämästäsi se minkälaista haluat ILMAN miestä. Lapsen kanssa kaksi ei ole ihan helppoa, mutta kyllä siihen pystyy.
Kirjoituksissasi käyt läpi omia tunteitasi ja miten voit antaa anteeksi mutta et unohtaa. Mietit sitä että miten voisit saada taas liittosi toimimaan tämän pettämisen jälkeen jne.
Yksi asia vaan ihmetyttää, jos miehesi on kerran sanonut haluavansa erota, mihin kuvittelet hänen tarvitsevan anteeksiantoasi, unohtamisesta puhumattakaan?
Etkö ole oikein ymmärtänyt vai etkö kuuntele miestäsi, SIIS HÄN HALUAA EROTA.
Tähänkö perustuu nämä ainaiset "miehet ei ikinä eroa ykkösestään" jutut, vaimo ei halua kuulla tai ei vaan koskaan ole kuunnellut mitä mies sanoo. Tässäkään ap ei pohdi miten saisi miehensä takaisin vaan vain sitä voiko HÄN antaa anteeksi miehelle...hohhoijaa.
joo, toisaalta puhut totta, mutta miten liitot ylensäkkään tulee toimimaan jos joka kerta kun toinen sanoo että ero, nyt niin sitten erotaan?
jokainen ihminen joka on parisuhteessa todennäköisesti käy jossain vaiheessa ero mietteitä läpi. ja kyllä mies sanoi että hän haluaa erota, mutta ei tiedä onko se kuitenkaan oikea ratkaisu. koska hänelle myös perhe on tärkein, nii-in miksi hän sitten pettää? mutta kun tätäkin asiaa rupeaa oikeen miettimään, niin suurimmassa osassa parisuhteista jossain vaiheessa jompikumpi puolisoista pettää. se on kyllä enään tässä nyky maailmassa aika haavekuva. onhan pettämistä aina ollu mutta siitä vaan ei oo sitte puhuttu.seki on toisaalta väärin. mutta ei mun mielestä parisuhteen kuulu kaatua ensimmäiseen vastoinkäymiseen. miten ihmeessä niitä pariskuntia enään löytyy jotka pitää sen valan yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa? tottakai hän tarvitsee anteeksi annon, kuitenkin meillä on yhteinen lapsi ja yhteinen historia, meillä on myös yhteinen tulevaisuus lapsen kautta, oltiin sitä yhdessä tai ei. miten vanhemmat voi edes toimia yhdessä lapsen hyväksi jos takana on vaan pahaa katkeruutta?
ja myöskin tiedän sen että töitä täytyy tehdä että sen molemminpuolisen luottamus-rakkaus suhteen saa. jos saa? siinä kyllä moni kirjottaja on ollu oikeessa että sitä ei ehkä ikinä saa, sittempähän sitä kadun, mutta mielestäni elämässä ei kuitenkaan mitään voi voittaa jos ei yritä? ja tietysti se vaatii myös omaa panosta siihen että elämä ehkä joskus voi palautua, tottakai on myös omalta osalta tehtävä töitä että "saan" mieheni takaisin. tietysti, sen tiedän, mutta riskin olenki valmis kantamaan, lähinnä nyt oli kyse siitä että millä sitä suhdetta voi lähtee vahvistamaan että se muuttuis ehkä jonain päivänä vielä onnelliseks..?
niin ja vielä semmonen lisäys äskeiseen että eikös se ole parisuhteen edellytys, että kun toiselta loppuu usko niin toinen vetää eteenpäin kun taas vastaavanlaisessa tilanteessa osat vaihtuu? tuetaan toisia elämän eritilanteissa, myötä ja vastoinkäymisissä.? mitä varten avioliitot jne, on olemassa jos niitä ei kuitenkaan kunnioiteta?? tietysti pettäminen on myös valan rikkomista, mutta miksi lupautua toiselle jos sen siinä hetkessä tietää olevan valhetta?
Ensimmäisen kerran kun omassa yli 20 vuotta kestäneessä liitossani sanottiin sana avioero, se myös tuli. Normaalissa liitossa ei uhkailla päivittäin tai viikottain erolla tai jos näin tehdään, en ymmärrä miksi yleensäkään ollaan menty naimisiin alunperinkään. Miksi et voi ymmärtää että kun miehesi kertoo rakastuneensa toiseen naiseen ja haluavansa avioeron, hän myös varmasti tarkoittaa sitä, jos hän haluaisi vaan muuttaa suhdettanne, hän varmaan sanoisi niin?
vai onko teillä joku keskinäinen arvausleikki, kun toinen sanoo haluavansa vettä, toinen miettii että se varmaan haluaakin maitoa tai ehkä piimää, voi olla että myös mehu olisi sitä mitä toinen haluaa. Melko vaikeaa kommunikointia mielestäni.
ei tuo tarkoita sitä että toinen raahaa väkisin toista mukanaan vaikka toinen ei haluaisikaan.
Hyvän parisuhteen yksi edellytys on toisen kunnioittaminen ja jos toinen sanoo että haluaa erota ja sinä pidät vaan toisen tahtoa huuhaa juttuna, kunnioitus on melko kaukana suhtautumisessasi puolisoosi. Kohtelet häntä kuin lasta joka kiukuttelee ja ajattelet että kyllä se kiukunpuuska ohi menee kun ei sitä huomioi.
Suhteesi ei taida enään muuttua onnelliseksi, vaikka kuinka sitä väkisin yrittäisit. Sinulla oli jo tilaisuutesi, mutta et käyttänyt sitä. Nyt kun miehesi on rakastunut toiseen, ymmärrät mitä olet menettänyt etkä halua luovuttaa. Vaikuttaa siltä, että yrität pettää itseäsi, miehelläsi on toinen, jota hän rakastaa, sinä olet hänelle jo menneisyyttä. Toki hän rakastaa myös yhteistä jälkeläistänne, mutta ei sinua, teksistäsi käy se asia täysin selväksi. Jos oikeasti rakastat miestäsi, niin päästä hänet menemään ja anna hänen yrittää tulla onnelliseksi tuon rakamstamansa naisen kanssa. Sanoit, että naimisiin mennessä luvattiin rakastaa sillä hetkellä, mutta lupaus ei pitänyt. No se on elämän tosiasia, että tunteet kuolevat. Ei miehesi tiennyt vihkimisen hetkellä, että sinä et ollut hänelle se oikea. Sinä löydät kyllä ennenpitkää jonkun, joka on sinulle sopivampi ja oikeampi kuin tämä mies. Silloin tunteesi eivät välillä laimene eikä hän tunnu sinusta yhdentekevältä, kuten tämä mies kertomasi mukaan tuntui ennenkuin menetit hänet. Kirjoituksessasi sanot kuinka tahdot sitä ja tahdot tätä, eli siitä paistaa läpi vain se mitä itse haluat. Toisen tahdolla ei ole mielestäsi niin väliä, kunhan sinua totellaan. Sittenkö olisit onnellinen, kun mies jättäisi rakastamansa naisen sinun takiasi. Lasta hän ei jätä, erossa vanhemmuus pysyy. Tällaisessa taistelussa et todellakaan oikeasti voita mitään. Olisi kauheaa, jos ainoastaan vihkivalassa sanottu kuolema olisi ainoa keino, jolla epätyydyttävästä avioliitosta pääsisi irti. Onneksi näin ei ole. Sitä paitsi kaikki eivät petä, sillä rakastava puoliso ei petä.
uskottomuudesta tarvitaan molempien osapuolten halu yrittää. Nyt kuulostaa siltä, että miehesi on jo päättänyt lähteä avioliitostanne. Hän on sanonut haluavansa erota. Se on voimakas ilmaisu. Yleensähän nämä pettäjät sanovat jäädessään kiinni, että se oliv aan pelkkä pano. Mutta miehesi ei näin ole sanonut, hän on rakastunut tuohon toiseen naiseen. En usko, että teillä on enää edellytyksiä jatkaa avioliittoanne. Se sinun on vaan hyväksyttävä ja päästettävä miehesi menemään.
aika yksimielisesti täällä on ilmaistu mihin suuntaan sitä pitäis kallistua, niin en tietystikkään tee tai emme tee päätöstä tämän perusteella, mutta antaahan tämä näkemystä asioihin..ja onhan tässä varmasti unohtanu jotain oleellisia seikkoja sanoo, mutta ehjä se suodaan anteeks, kun oma pääkin on niin sekasin, niinku varmaan jokaisella olis tässä tilanteessa.
ihmiset on ehdottoman suoria, niinku täällä tietysti pitää ollakkin, mutta kuitenki olo vaan pahentuu entisestään kun luulee tekevänsä oikein kun yrittää pelastaa perheen,niin kuitenki mielipiteet tuntuu olevan enemmän itseäni vastaan kuin miestäni. nämä kuitenkin antaa uutta näkemystä asoille. kiitos kuitenkin mielipiteistänne..
että ne suorat reaktiot johtunee siitä, että tarkastelevat tilannetta etäämmältä eikä sieltä myrskyn silmästä. Ja toki jos jotkut lukijat ovat itse käyneet läpi sen eroprosessin.
Mutta uskon, että tuollaiset päätökset tehdään vasta sitten, kun se oma mittari on tullut täyteen, usean yrittämisen ja pään seinään lyömisen jälkeen. Joillakin se vaatii enemmän ja joillakin vähemmän. Mutta siinä tilanteessa on vaan tarpeeksi toljoteltava ja mietittävä kunnes valkenee se paras ratkaisu annetuista vaihtoehdoista. Jos ero on se parempi vaihtoehto, niin kyllä sä sen päätöksen teet aikanaan, kun koet olevasi valmis. Siksi kai vastaukset noin suoria, koska tottakai sitä toivoo, ettei tarvitsisi päätänsä seinään lyödä ja kärsiä suhteessa enemmän kuin pitäisi.
Se on vaan aika mahdotonta parantaa PARIsuhdetta yksin, kun toinen jo käytännössä luovuttanut kuten miehesi. Eli sulla tulee olemaan aika raskas tie edessä, mutta ehkä sun on vaan se kuljettava.
Miehelläni on edellisestä suhteesta lapsi ja oli sun kaltasessa tilanteessa ja se kovin juttu oli juuri tuo, kun mukana viaton lapsi ja halusi sen ydinperheen turvata lapselleen. Mutta aikanaan huomasi, että ei se ero huono asia välttämättä ole. On vissi ero myös sillä perheellä ja onnellisella perheellä. Nyt kun tuota miehen lasta katselee, niin oikein onnellinen lapsi on ja kaikki sujunut hyvin. Ja voin omalta kohdaltani (ja uskottomuuteen omassa historiassa törmänneenä) että arvostan häntä eikä tulisi mieleenikään pettää häntä. Riidat ovat historiaa ja elo ei ole sellaista ponnistamista ja yrittämistä. Eli uskon, että vaikka siitä ydinperheihanteesta piti luopua, niin onnellisia ollaan. Mutta tuokin luonnollinen ja varmaan kaikilla esiintyvä pelko. Mutta voin vannoa, että se pelko ja suru on kuitenkin toissijainen jos osaatte tulla toimeen vanhempina lapseen liittyvissä asioissa.
Ja teillä oma tilanne eikä sitä voi mitenkään muutamalla viestillä kertoa. Parisuhdettaan tulee arvostaa ja on hienoa, että olet kaikkesi valmis tekemään sen eteen. Mutta tuossa tuntuu olevan niin paljon lähinnä sitä paniikkia vieraasta ja se sun ja lapsesi onnellisuus ei ole riippuvainen ydinperheydestä tai siitä, että te olette parisuhteesta. Joskus se huono parisuhde voi jopa tehdä hallaa. Pelkään, että taistelet tuulimyllyjä vastaan sellaisen eteen, joka ei ehkä olekaan niin ihana kuin tällä hetkellä kuvittelet.
Mutta toivon, että säästyt nyt tulevaisuudessa pahemmilta haavereilta, ihan tarpeeksi olet jo saanut kestää. Sä teet sun ratkaisusi. Toivon, että mies kokee ihmeherätyksen ja näkee sun arvosi. Mutta jos näin ei tapahdu, niin toivon sulle parempaa elämää mitä tossa tilanteessa voisit ikinä saadakkaan (vaikket sitä tällä hetkellä uskoisikaan...). :)
kiitos mahtavasta vastauksesta!
niin oma mittari ei varmaan ole täynnä ennen kun sitte tästäkin tilanteesta näkee että johtaako se minnekkään vai ei? ainakaan en jää katumaan etten katsonut tai yrittänyt korjata tilannetta. jos tästä suunta on vielä alaspäin, tiedän kyllä että sitten vaihtoehtoja on tasan yksi. ja varmasti jos itse kuulisin tarinan joltain toiselta oma mielipiteeni voisi olla että -minä en tuommosta ainakaan kattois! mutta siinäpä se onkin kun tilanne tosiaan omalle kohdalle sattuu ei päätös olekkaan niin helppo. katsotaan tuottaako oma panos tälle suhteelle enään tulosta, vai oliko se taru nyt sitten tässä.
kiitos kuitenkin sinulle vastauksesta ja jaksamisista! aurinkoista kevättä sinulle!
Yrität juuri sen mitä voit, kunnes koet yrittäneesi tarpeeksi. Juuri siten, että jos menee parisuhde päin prinkkalaa, niin koet itse tehneesi kaikkesi parisuhteen puolesta ja voit hyvillä mielin jatkaa. Jos pystyy välttämään sen, että se tuleva yrittäminen vain mahdollisesti nostattaa katkeruutta, niin mahdollinen eroprosessikin on hankalampi.
Ja toisaalta... Koska teillä on yhteinen lapsi tulette olemaan jokatapauksessa tekemisissä toistenne kanssa, päädytte mihin tahansa ratkaisuun. Jos ero tulee, niin olette silti tekemisissä lapsen vanhempina. Siten sellainen sopu olisi ensiarvoisen tärkeää, koska ette voi vain olla näkemättä toisianne mahd. eron jälkeen. Siten ehkä onkin hyvä prosessoida asiat siten, että joko jatkatte yhteiseloa oppineina tai sitten ainakin saavutatte sen pisteen, että voitte rauhallisin mielin päästää irti ja jatkaa ilman katkeruutta. Kyllä sä lopulta teet oikein, että kuuntelet omaa sydäntäsi tässä jutussa. Itsesi kanssa sun on kuitenkin aina osattava elää ja jokaisella on se oma polkunsa eikä aina voi sitä oikotietä mennä, vaikka helpompi olisikin.
Joka tapauksessahan vaativa prosessi edessä, kun parisuhdetta yritetään elvyttää. Toivon teille tsemppiä ja muista, että tää ei voi jatkua loputtomiin ja jossain vaiheessa tunnellin päässä on valoa.
Ja toivottavasti miehesikin nyt harkitsee tätä juttua ihan huolella. Onhan noita tapauksia, joissa eron jälkeen toinen tuleekin katumapäälle, mutta se toinen osapuoli jo toipumassa erosta eikä halua enää palata yhteen. Varsinkin eroperheys ja uusperheys tuo ihan omankaltaisensa haasteet eloon ja eronneiden vanhempien kanssakäyminen (mahd. uusine kumppaneineen, lapsen liittyvien asioiden järjestelyineen jne) vaatii kummaltakin aimo annoksen aikuisuutta ja vastuuta. Tuntuu, että noita asioita ei aina tiedosteta eroa harkitessa ja kaikki tulee vähän yllätyksenä. Mutta siitäkään sinä et voi miehen puolesta huolta kantaa, jos hän ei tajua niin hän ei tajua ja kärsii seuraukset.
Tää huono puoli täällä suomi24:ssä on, että kun koskettava tilanne osuu kohdalle, niin se tarun loppu jää kuulematta, esimerkiksi se, että miten teille tulee käymään.
(Ja ihan aasin sillan kautta kakkosille. Sitä kannattaisi ihan niiden kakkostenkin harkita, kun kuvittelevat, että eron jälkeen alkaisi uusi elämä. Kun lapset ovat mukana niin kyllä se vaimo ja lapset ovat vieläkin kuviossa mukana. Tollaset suhdekoukerot voi olla tosi haastavia ihan muutenkin, varsinkin naisten välillä. Mutta ei käy kyllä kateeksi niiden kakkosten osaa, jotka uskottomuuden pohjalta uusperheyteen ponnistaa. Aika todennäköisesti on luvassa todella raastavaa eloa, kun yhdellä sun toisella hampaankolossa asioita.)
voi, kiitos vastauksestasi!
on hienoa että löytyy edes jokunen ihminen joka uskoo että yrittämällä ehkä voi onnistua! tai tunne tulee että ei ehkä olekkaan niin säälittävä ja naurettava kuin mitä ensimmäisten viestien perustella tuli mieleen.
aurinkoista kevättä!