tavattuaan "sopivan" ihmisen. Yhdellä tapaamisella toisesta tietää niin vähän, että on helppo jatkaa etsintää, toivossa että löytää paremman.
Yhden tapaamisen jälkeen mikään ei sido ihmisiä toisiinsa. Kohautetaan vain olkapäitä ja sanotaan että ei kolahtanut. Ei tuntunut siltä. Luulen että monilla sellaisilla, jotka valittavat ettei kolahtanut, sitä kolahtamista ei välttämättä tapahdu sadansienkaan treffien kohdalla.
Heillä aikaisemmat kolahtamiset ovat ehkä tapahtuneet jossain muussa tilanteessa kuin puolen tunnin kohteliaassa (ja jännittynessä) kahvittelussa vieraan ihmisen kanssa, etenkin jos vielä katsellaan enemmän pitkin seinä kuin sitä seuralaista.
Eiköhän se kolahtaminen lähde omasta mielentilasta, omasta fiiliksestä, virittymisestä. Joka tapauksessa puoleksi omasta panoksesta treffitilanteesta - eikä vain siitä, mitä se toinen sanoo, tekee, miltä se näyttää, mitä sillä oli päällä, miten sen käyttäytyi.
Kyse on vastavuoroisuudesta. Koko ajan reagoidaan puolin ja toisin miljooniin sanattomiin viesteihin: omat ilmeet muuttuu fiiliksen mukaan ja toinen reagoi taas niihin viesteihin.
Eikä omat fiilikset ei ole seuralaisen synnyttämiä, ne syntyy omassa päässä. Kukaan ei manipuloi päätämme.
Tarkoitan että jokainen on aktiivinen osapuoli omassa elämässään, oman onnensa seppä. On epärealistista ajatella, että nettitreffit olisi sitä, että käydään vain tsekkaamassa toinen kahvilla, että oisko tämä nyt se oikea, kolahtaisko nyt, saisiko tämä minut syttymään. ... Tipahtaisiko se oikea / suhde tänään taivaasta?
Ei se tipahda.
Yhden tapaamisen jälkeen mikään ei sido ihmisiä toisiinsa. Kohautetaan vain olkapäitä ja sanotaan että ei kolahtanut. Ei tuntunut siltä. Luulen että monilla sellaisilla, jotka valittavat ettei kolahtanut, sitä kolahtamista ei välttämättä tapahdu sadansienkaan treffien kohdalla.
Heillä aikaisemmat kolahtamiset ovat ehkä tapahtuneet jossain muussa tilanteessa kuin puolen tunnin kohteliaassa (ja jännittynessä) kahvittelussa vieraan ihmisen kanssa, etenkin jos vielä katsellaan enemmän pitkin seinä kuin sitä seuralaista.
Eiköhän se kolahtaminen lähde omasta mielentilasta, omasta fiiliksestä, virittymisestä. Joka tapauksessa puoleksi omasta panoksesta treffitilanteesta - eikä vain siitä, mitä se toinen sanoo, tekee, miltä se näyttää, mitä sillä oli päällä, miten sen käyttäytyi.
Kyse on vastavuoroisuudesta. Koko ajan reagoidaan puolin ja toisin miljooniin sanattomiin viesteihin: omat ilmeet muuttuu fiiliksen mukaan ja toinen reagoi taas niihin viesteihin.
Eikä omat fiilikset ei ole seuralaisen synnyttämiä, ne syntyy omassa päässä. Kukaan ei manipuloi päätämme.
Tarkoitan että jokainen on aktiivinen osapuoli omassa elämässään, oman onnensa seppä. On epärealistista ajatella, että nettitreffit olisi sitä, että käydään vain tsekkaamassa toinen kahvilla, että oisko tämä nyt se oikea, kolahtaisko nyt, saisiko tämä minut syttymään. ... Tipahtaisiko se oikea / suhde tänään taivaasta?
Ei se tipahda.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Taivaasta ei tipahda mitään, eikä muutakaan apua.
"Eikä omat fiilikset ei ole seuralaisen synnyttämiä, ne syntyy omassa päässä. Kukaan ei manipuloi päätämme."
Kyllähän sitä rakastuu vaikka puupölkkyyn, jos antaa aivoilleen luvan niihin fiiliksiin että niin käy?
Kun liikkuu livessä, vastaan tulee satoja miehiä/naisia. Noista sadoista vain pari-kolme saattaa olla parisuhdemielessä kiinnostavia. Tähän verrattuna netissäkin täytyisi tavata satoja ehdokkaita että löytyisi sellainen "sopiva" kumppani että molemmat kiinnostuvat yhtäaikaa.
joo, mutta en voi olla varattuja, just eroamassa, ei edes seuraa hakemassa.
Jos menet nettitreffeille, se seuralainen on jo jollakin tavalla valikoitu.
iän
asuinpaikan
harrastusten
muiden mielenkiinnon kohteiden
sen lisäksi että ne on vapaita (tai varattuja, jos hakee varattua) ja hakemassa samanlaista seuraa kuin itse.
Ehkä on myös jo soitettu ja puhelun perusteella päätetty kiinnostaako vai ei.
Joten sanoisin että 100 kohtaamista livenä ei vastaa 100 nettitreffiä.
En tarkoittanut kaikkia vastaantulijoita, vaan nimenomaan niitä jotka saattaisivat hakea kumppania.
Omat kokemukseni netissä ovat kyllä sellaisia että juttusille/tarjolle tulevat miehet eivät todellakaan ole kaikki tositarkoituksella liikenteessä. Netissä on yhtä lailla varattuja ja irtoseuranhakijoita juin livessäkin. Jopa enemmän.
missä tiedän, että vastaantulija on hakemassa kumppania :(
Ja että se olisi kiinnostunut minusta.
Vuodessa ehkä ... 0 ... jos en käy baareissa tai ravintoloissa.
Ja ravintolassa käydessä, ehkä 1 tai 2 illassa ... joista niistäkin molemmat voi olla varattuja.
Olisi tosiaan kiva kuulla, mitellaisissa tilanteissa ihmiset ovat kiinnostuneet livenä toisistaan. Ja milloin se kolahdus on tapahtunut? Heti ekalla silmäyksellä? Vai onko kolahtamista edeltänyt pidempikin tarkkailu ja tiedon kerääminen kyseessä olevasta henkilöstä.
Kaverini ihastui samalla matkalla olleeseen tyyppiin. Näkivät satamassa, ruokapaikoissa ja parin päivän jälkeen sopivat matkakohteessa kaupungille menosta yhdessä.
Tai jos kiinnostuksen kohteena on esim. kaverin tuttu tai kaverin puolison tuttu, siitä on mahdollista kuulla tosi paljon juttuja, luotettavalta taholta.
"Heti ekalla silmäyksellä?"
Tämä on realismia. On mahdollista ihastua ja rakastuakin ensisilmäyksellä. Perustuu fantasiaan.
Ihmiset janoavat näitä.
Rakastaminen on toinen juttu (saattaa alkaa potku hiipua ja hyytyä viriilimpikin).
Olen lukenut mm. Alberonia, eikä huomauttamista ole.
Tähän saakka (29.3 01:18) kommentit kaikki erinomaisia.
Kiitän kaikkia sanansa sanoneita, kiitos!
Minulle kävi näin. Tutustuin mieheen tarkan profiilin ja viestien perusteella.Hän kirjoitti pitkiä viestejä elämästään ja kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Viestien perusteella hän vaikutti syvälliseltä ihmiseltä eikä miltään pelimies-pintaliitäjältä. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja yhteiset elämän arvot (huom, ei ihan perinteistä kaavaa noudattavat). Tapasin hänet ja minulla kolahti heti. Pelkäsin etukäteen, ettei fyysinen olemus sitten miellytäkään, vaikka ajatukset kovasti miellyttivätkin. Aiemmat deitit eivät kolahtaneet ajatusten tasolla (olivat vain "mukiinmeneviä") eikä deiteillä sitten tuntunut miltään. Minusta tuntuu että tässä "kolahtamisessa" on kaksi edeltävää tekijää: se, että on itse valmis ihastumaan ja toisaalta se, että biologia sanelee jonkinlaisen yhteensopivuuden. Tutkijat väittävät, että se on hajuaistissa: sopiva kumppani löytyy alkeellisilta vaikuttavien signaalien perusteella ja on alitajuista.
"Sopiva kumppani löytyy alkeellisilta vaikuttavien signaalien perusteella ja on alitajuista"
Minä allekirjoitan tämän. Näin mulle on käynyt pari kertaa. Ja mies on ollut kaikkea muuta kuin mitä joskus kuvittelin ihannemiehekseni... mutta mutta, siinä on se mutta, että kun huuma haihtuu, niin sitten astuu järki peliin ja huomaa, että mies on itse asiassa juuri sitä kaikkea muuta kuin mitä oikeasti haluaa elämäänsä.
Joten minä yritän kyllä käyttää järkeäkin kumppanin valinnassa, ihan alusta asti, enkä mene vain viettien ohjaamana.
Kiitos loistavasta alkupuheesta!
Luin kerran tytöstä, joka asui pienessä talossaan yksin. Aina hänelle sanottiin, ettei mies tipu taivaasta, vaan hänen on oltava seurallisempi.
Eräänä päivänä laskuvarjohyppääjän hyppy meni pieleen ja hän putosi tytön tontille. Nyt he ovat naimisissa. Mies todellakin tippui taivaasta.
Tähän minäkin uskoin pitkään enkä vaipunut epätoivoon. Nyt minulla on hyvä suhde alkutaipaleella. Elämä on mukavan lepposaa ja tunteet vahvistuvat koko ajan.
Miksi aina puhutaan ja odotetaan kolahtamista, ystävyyskin voi muuttua pikkuhiljaa rakkaudeksi. Ehkä hieman vanhempana, monta kokemusta rikkaampana ei enää osaa antaa kolahtaa. Tai ei tunne sitä kolahtamista, eikö riitä että on hyvä olla yhdessä. Toinen miellyttää ihmisenä, kaikki on hyvää yhdessä ja sitten erotaan koska ei kolahtanut, mitä se kolahtaminen oiken on?
"Nyt he ovat naimisissa. Mies todellakin tippui taivaasta."
Joo, mutta väärin tipahdettu! Ei noin saa tehdä!
*********************************************
VITSI VITSI VITSI VITSI VITSI VITSI VITSI VITSI
Oikeesti helvetin hyvä juttu! Kiitos kun kerroit!
Veljeni brassailee sillä, että hän on mies, joka on jo toisessa polvessa tultu hakemaan kotoaan. ;-)
Äiti tuli meille.
Samoin kälyni.
Siis ihan konkreettisesti ekan kerran taloon sisälle. Muissa merkeissä.
Ehkäpä isoäiti jo teki saman (kuollut; ei tiedetä), ja ehkä veljeni pojalle käy samoin...
... joten kyllä kotoakin tullaan hakemaan!
Viihdeteollisuus on sekoittanut ihmiset. Kaikki pitäisi olla ihmeellistä. Vasta oli jossain juttua siitä, että seksinkin suhteen ihmisten suurin harhaluulo on se, että seksin pitäisi olla sellaista kuin elokuvissa. Muuten siinä on jotain pielessä. Esim. se että toinen ei ole oikea.
Nuorena, kun oli koulussa, ihastui melkein joka päivä uuteen ja tunteet oli tosi voimakkaita, hyvä että henkeä sai vedettyä jos ihastuksen kohde puhumaan jotain. ... Onko sekään nyt ihan tervettä? Siinäkö se olisi hyvä pohja rakentaa suhde?
Aikuisena on hormoonitoiminta varmaan toisenlaista ja elämäkokemustakin vähän enemmän, että harva meistä varmaan alkaa huokailemaan jokaisen mukavan näköisen ohikulkijan perään ... tunteiden syntymiseen vaaditaan jo vähän enemmän.
Nyt joku tietysti älähtää, että heti ekalla silmäyksellä sydän putosi jonnekin alavatsaan ja pomppasi sieltä seitsemänteen taivaaseen. Kaikki me ollaan erilaisia, mutta luulisin että keskimäärin ikä tuo myös sen että järki hallitsee toimintaa.
Minähän olen sitten joskus yrittänyt selittää näitä teorioitani miehille, mutta ei ne kuuntele edes loppuun. Häviävät kuin pieru saharaan. Miehelle kun tuntuu rakkauden selvä merkki olevan se pään sekoittava huuma. Minä taas en missään nimessa haluaisi miestä, jolle syy aloittaa suhde on HUUMA. Huuman takia sekaisin oleva mies vaikuttaa lähinnä mieleltään epävakaalta, järkevään toimintaan kykenemättömältä, erittäin epäluotettavalta ... sitä miettii että milloin mies häipyy seuraavan huuman perään. Ei vaikuta yhtään sitoutuvalta tyypiltä.
Olisi toisaan kiva kuulla että mitä se kolahtaminen on? En minä ainakaan omalla kohdallani usko sellaiseen. Kyllä ne tunteet tulee hitaasti, ja joskus myös vähän kuin salakavalasti.
Monet perheellisistä naisista, joita tunnen, vastasivat aikoinaan kysymykseeni, onko tämä nyt se oikea: "En tiedä, mutta en usko että löydän parempaakaan." "En halua enää etsiä, ja hänessä on paljon hyviä puolia." Eniten minua silloin järkytti hymyttömät naamat, joilla lauseet lausuttiin. Molemmilla naisilla on kuitenkin jo yli 20 vuoden liitto takana. ... Tietysti vielähän ne ehtivät eroamaan.
Ainakin itse samaistun nimenomaan tuohon murheeseen, että monilla ihmisillä näyttää huuma olevan tärkeämpää kuin rauhallinen hyvä olo ja se mitä järki sanoo. Itse toivoisin löytäväni enemmän rauhallisuutta arvostavia ja sopivan vakavamielisiä ihmisiä.
Sitä kai sitten kuitenkin on jonkun mielestä tylsä jossei ole arvaamaton. Minusta taas järkevästi toimiva ja siksi kohtuullisen ennustettavakin ihminen voi olla mielenkiintoinen. Ja omasta näkökulmastani _erityisesti_ sellainen olisi mielenkiintoinen.
Nettitreffikansa ei pahimmillaan pysähdy oikeasti tutustumaan kenenkään vaan nälkä kasvaa syödessä, ja mahdollisuudet tuntuvat loputtomilta (täydellinen illuusio ja egotrippi). Itsekin olen sitä mieltä, ettei yhden tapaamisen perusteella voi sanoa ihmisestä muuta kuin onko hän täydellisen väärä.
Itselleni "kolahtaminen" tarkoittaa sitä, että kiinnostun toisesta ja haluan tutustua enemmän.
Liian moni tuntuu jättävän tapaamisen yhteen kertaan kun ei tullutkaan heti romanssia tms., tällaisen kuvan olen saanut.
Jollekin toiselle "kolahtaminen" voi tarkoittaa sitä, että ensitreffeillä ihastuu korviaan myöten. Ehkä sarjatreffaajat todella odottavat tällaista ja jatkavat kunnes se tunne tulee vastaan?
"Yhdellä tapaamisella toisesta tietää niin vähän, että on helppo jatkaa etsintää, toivossa että löytää paremman."
Juuri näin, nälkä kasvaa syödessä, samalla yksinäisyys.
On se jännä juttu tuo kolahdus. Olen varmaan tusinan miehen kanssa käynyt niillä ekoilla kahvitreffeillä niin että tekee vaan mieli juoda kuppi äkkiä tyhjäksi ja mennä pois. Tai että on ihan kiva juttuhetki mutta ei vaan halua ottaa uusiksi.
Mutta sitten kun kohdalle osuu se mies jota on etsimässä, niin sen vaan tuntee sisuskaluissaan heti. Onko se sitten ihastumista tai rakastumista tai kolahtamista mutta se on sitä kun katsoo toista silmiin ja tuntuu siltä että vau.
Siitä on jo melkein neljä vuotta kun minulla kolahti, mutta yhä olen sitä mieltä että oli oikea valinta. :-)
ja alkaa panettamaan monilla.
Pikku ihastus mutta kun sitä alkaa itse ruokkia niin siitä kasvaa sitten "kolahdus".
Mutta jos sitä ei itse ruoki niin ei sitä myöskään synny.
Hänen kohdallaan päätit toisin, eihän ehkä muuten poikennut noista muista miehistä.
niin se ei tarkoita että sitten on suhde. Sen jälkeen tarvitaan tekoja ja sanoja. Paljon myönteistä suhtautumista - mikä tietysti on helppoa, kun on ihastunut :)
on tajunnut jutun juonen että se miten on virittynyt ITSE asiaan vaikuttaa lopputulokseen.
Mutta jos odottaa vain toisen tekevän vaikutuksen niin vaikeaa on kenenkään kolahtaa.
niin että se vaatii omaakin työtä eikä se tapahdu automaattisesti niinku jotkut väittää että "se on geeneissä/kohtaloa/kemioissa" vaan pitää itse olla aktiivinen.
Toki siinäkin on rajansa mutta vaikuttaa siltä että nettideitissä on niin paljon valinnanvaraa ettei halua edes yrittää kenenkään kanssa kun on helpompi vain seikkailla ympäriinsä ja yrittää ettiä jotain joka MUKA "kolahtaa" automaattisesti.
miljoonilla vaatimuksilla (kriteereillä) tai pelolla, että nyt valitsen väärin, jos hyväksyn tämän, ja se oikea menee ohi tai tässä on kuitenkin jotain vikaa (ainakin hullu, jos ei muuta), niin ei sitä kolahdusta (ihastumista) tule ikinä. Ei ole virittynyt ihastumaan.
Autuaita ovat yksinkertaiset (kritiikittömät), joille kelpaa se ensimmäinen vastaantuleva, sillä heillä on parisuhde ;). Ainahan niitä suhteita voidaan sitten arvostella (oman yksinäisyyden ja onnettomuuden lievittämiseksi?), mutta paha on laivaa arvostella maalta käsin.
Parempi pyy pivossa kuin kymmnenen oksalla - vai miten se meni - joku, mikäsenytoli, jää vetävän käteen? Että jos liikaa pyytää (vaatii), ei saa mitään.
Mutta jokainenhan tulee onnelliseksi omalla tavallaan.